LPRF2005

Ja kuinkas sitten kävikään.. Ei sitten iskelmäfestarit oikein purreet.VOI VOI.
92109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuliko isot tappiot? Toivottavasti tuli jotta päättäjät tajuaisivat että ei paskalla rahaa tehdä, ellei ole paskakuski.

Ensi kerralla taas jotain nuorisoakin kiinnostavaa paikalle.

Äänestä
  • ei tehny tappiota. pari tonnia voitti, mut teemu-setä oli hyvin hyvin vihainen etelä-saimaassa

    Äänestä

Ei noilla hinnoilla voittoa tehdä.

Ehdotan että ensi kerralla paikaksi Myllysaari ja festarit yhteen viikonloppuun. Paikalle ainakin yksi kansainvälinen esiintyjä. Teltta hiiteen. Saattaa tulla jopa voittoakin.

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia pitää järjestää kaupungissa kahdet festivaalit melkein peräjälkeen (LprF & Linnoitusten yö). Ja etenkin ajankohtana jolloin naapurikaupungissa on juuri päätetty yhdet festivaalit (Imatra bigband). Kun ottaa huomioon että samaan aikaan on muitakin festareita käynnissä jotka haukkaavat Lappeenrantalaisia käviöitä (esim. Ilosaarirock)

    Eikö tässä olisi nyt mietinnän paikka ja pistettäisiin nämä kaksi kesätapahtumaa samoihin kansiin. Tapahtumapaikkojen välillä on matkaa alle 500 metriä ja ajallisestikin väliä on vain muutama viikko. Onko pakko tehdä omaa juttua koko ajan kun yhteistoiminnalla saataisiin varmasti vetävä paketti aikaan? Enkä meinaa nyt pelkästään tämän kaupungin väkeä vaan maanlaajuisestikin tapahtumalla olisi varmasti potentiaalia.

    Äänestä

Vai ei ne Kaukosen festarit myyneet. ite en päässy sinne festareille, ei sinänsä mikään artisti kiinnostanut mutta oisin liput saanut ni olishan tuota voinu käydä kattoo miten Teemu on organisoinu koko tapahtuman. laittakaa vieraskirjaan näitä kommentteja tai suoraan Teemun sähköpostiin jospa ne olisi ensi vuonna menestyksekkäämmät :) *hankala sana*

Äänestä
  • vaihtaa festareiden järjestäjää, kun ei homma toimi. Uusi nimikään ei olisi pahitteeksi, Lappeenranta festivals kun kuulostaa aika säälittävältä.
    Ja kuten joku jo aikaisemmin totesi, olisi mielenkiintoista jos festarit siirrettäisiin myllysaareen. Siinä olisi ideaa.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    vaihtaa festareiden järjestäjää, kun ei homma toimi. Uusi nimikään ei olisi pahitteeksi, Lappeenranta festivals kun kuulostaa aika säälittävältä.
    Ja kuten joku jo aikaisemmin totesi, olisi mielenkiintoista jos festarit siirrettäisiin myllysaareen. Siinä olisi ideaa.

    Eihän tuosta ole kuin alun toistakymmentä vuotta, kun Pyllysaaressa esiintyi aloittelevia bändejä nuorison makuun (tehosekoitin, apulanta ;)

    Joku ehkä muistaa tapahtuman nimen, minulta se on muistista jo karannut. Siitä hieman laajentaen saisi ihan mainion tapahtuman aikaan vaikka talkoohengen nimissä. Kyllä näitä ilmaisten/edullisten festareiden malleja löytyy suomenmaasta. Aikaahan se tietty vie että saa uskollista yleisöä.

    Äänestä

  • -._ kirjoitti:

    Eihän tuosta ole kuin alun toistakymmentä vuotta, kun Pyllysaaressa esiintyi aloittelevia bändejä nuorison makuun (tehosekoitin, apulanta ;)

    Joku ehkä muistaa tapahtuman nimen, minulta se on muistista jo karannut. Siitä hieman laajentaen saisi ihan mainion tapahtuman aikaan vaikka talkoohengen nimissä. Kyllä näitä ilmaisten/edullisten festareiden malleja löytyy suomenmaasta. Aikaahan se tietty vie että saa uskollista yleisöä.

    nehän oli rantajamit ja nehän oli ilmaisfestarit. Ideana se oli erinomainen ja toimikin ilmeisen hyvin.

    Äänestä

  • humppa-jomppa kirjoitti:

    nehän oli rantajamit ja nehän oli ilmaisfestarit. Ideana se oli erinomainen ja toimikin ilmeisen hyvin.

    Miksi nää sitten lopetettiin, rupesko jupit inisemään sielä vastarannalla kun kerran vuodessa yhden päivän ajan kuuluu vähän meteliä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juu kirjoitti:

Ja kuinkas sitten kävikään.. Ei sitten iskelmäfestarit oikein purreet.VOI VOI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu