Kerran kesäkuussa
Oltiin tyttöystäväni Mirjan kotona. Olin 18 vuotias, Mirja vuoden minua nuorempi. Oli istuttu kahvipöydässä jo hetkenaikaa ja syöty isot munkit, nautitty kahvit keittiössä samoista tummanvihreistä lasikupeista, jotka muistin olleen Mirjan kotona jo silloin kun kolme vuotta aiemmin olin ensimmäisen kerran siellä vieraillut.
Mirjan äiti touhuili hellanvieressä jotakin ja kävi välillä pirtin puolella, kuten he kutsuivat isompaa huonetta. Meillä se olisi ollut tupa, ei nyt sentään olohuone. Maalaisia kun oltiin. Mirjan äiti Aili nimeltään, kutsui minua usein leikillään vävykseen nimeni Jussin sijaan, vaikka olimme seurustelleet vasta kolmisen vuotta. Pitkä aikahan se nuorillle oli ja Mirja oli ensimmäinen vakavammin ottamani tyttökaveri. Olin tavannut hänet lähellä olevassa Mäntylän tanssilavan diskossa. Olin ajatellut, että saattaisinpa joskus oikea vävy ailille ollakin.
Aili kertoi, että ikkunasta näkyvä villiintymään päässyt sekalaisia puita kasvava puistikko pitäisi kaataa ja siistiä. Mirja uteliaana kysymään, mistä äitinsä oli sen saanut päähänsä. Ei äitiä ollut muutamaan vuoteen kiinnostanut juuri pihan hoiteleminen. Hän oli käynyt miehensä , Mirjan isän, kuoleman jälkeen aika huonossa kunnossa henkisesti. Nykyään sanottaisiin kai, että lähellä psykoosia. Oli kuitenkin ollut pitkään masentunut ja surullinen. Ottanut Mirjan myös kasvattamisen kuulemma vähän liiankin vakavasti, kun jäi yksinhuoltajaksi. Näin olin kuullut, en ollut ehtinyt asiaa sen kummemmin kysymään mitä se vakavasti ottaminen piti sisällään. Läksyjenteosta ja kotiintuloajoista huolehtimista kai olin ajatellut. Asuivat kahdestaan, kun isoveli Pauli oli jo muuttanut pois kotoa.
Nykyään Aili-äiti oli oli muuttunut iloisemmaksi ja touhukkaammaksi.
-Eräs sanoi, että se kannattaisi kaataa, Aili vastasi hymyillen.
-Jaa eräs Suomela, Mirja kysyi naureskellen.
Mirja oli kertonut, että äitinsä oli tutustunut lähemmin paikalliseen kauppiaaseen, Martti Suomelaan ja epäili Ailin ja Suomelan välillä olevan muutakin kuin ystävyyttä. Ainakin ystävyys taisi olla varsin syvää.
-Samperin likka, selkääsi sietäisit saada, Aili tokaisi naurussa suin. Ehkä vähän kumminkin ilahtuneena, että miehen nimi tuli mainittua.
-Hyvää se sille varmaan tekisi, yritin lähteä mukaan keskusteluun leikkimielellä.
-Annetaan sille Jussi yhdessä selkäsauna, tokaisi Aili heilutellen kädessään uunin päältä ottamaansa muovista kärpäslätkää. Hänen ilmeensä oli muuttunut, vaikka yhä hymyilikin. Häkeillyin vähän, varsinkin kun näin Mirjan kasvojen muuttuneen aivan tummanpunaisiksi ja hän sanoi:
-Älkää nyt kumpikin sekoilko.
Ajattelin jutun olevan edelleen leikkiä ja heitin kiusatakseni Mirjaa lisää vettä myllyyn sanomalla:
-Eikö tuo ole vähän sopimaton ja köykäinen siihen homman. Kunnon koivuvitsa se pitää olla, jos selkään aletaan antamaan, naurahdin. Saisi Mirja käydä itse hakemassa.
Mirja oli muuttunut jos mahdollista vielä kiusaantuneemmaksi ja yritti kai katseellaan viestiä minulle, että lopettaisin.
-Saisi, mutta nyt ei tarvitse, sanoi Aili porhaltaen eteisen kautta ulos ja
palaten hetkeä myöhemmin mukanaan muutama koivun varpu. Muistinkin, että hän oli tullessamme istunut rappusilla tekemässä varpuluutia isosta oksakasasta. Nopeasti hän riipoi risuista ylimääräiset oksat ja lehdet pois ja niin hänellä olikin kädessään useampi tuore koivunvitsa.
-Ja sitten pirttiin, Mirja ja housut alas hän sanoi tiukasti tytärtään katsoen. Hymy oli hänen kasvoiltaan kadonnut. Niin oli kadonnut Mirjankin kasvoilta, jos sitä oli vielä kahvihetken aikana niillä ollut. Mirja nousi ja lähti äitinsä osoittamaansa suuntaa. Katselin epäuskoisena tapahtumassa olevaa. Olihan Mirja sentään iältään jo 17, enkä ollut kuvitellutkaan hänen äitinsä oikeasti enää tuollaista kasvatusta käyttävän.
-Tule sinäkin Jussi katsomaan, miten nenäkästä tyttöä kurissa pidetään, ettei se pääse silmille hyppimään. Jos vaikka alatte olemaan yhdessä oikein tosissanne. Opit miten tämän saa kurissa pidettyä.
Menin perässä hämmentyneenä, mutta kiitollisena, ettei Aili pyytänyt minulta apua asiaan. Samalla asiassa oli jotakin jännää, jotakin mikä sai kutinaa vatsaan. Jollakin tapaa tuntui jalkojen välissä asti. Ajattelin vielä, että kohta Aili purskahtaa nauruun ja asia on siinä. Jatketaan munkkikahveilla porukalla ja nauretaan. Ei ollut kahvihetken aika, eikä Aili ollut leikkimielellä. Aili tukisti Mirjaa napaten vielä kiinni korvasta ja kivahti:
-Vauhtia siihen housujen laskuun. Ja nilkkoihin asti kuten ennenkin, kintut paljaiksi, hän komensi.Mietin tuota Ailin sanomaa ”kuten ennenkin”. Olin tiennyt, että pikkutyttönä oli Mirja saanut molemmilta vanhemmiltaan selkäsaunan, ehkä useammankin. Äidiltä vitsaa ja "isukilta" remmiä, kuten hän oli joskus kertonut. Isä oli käyttänyt asiassa Pauli veljen nahkavyötä. Sehän oli tapa vähän joka talossa siihen aikaan, että pikkulapset pidettiin kurissa. jatkuu.....
Oltiin tyttöystäväni Mirjan kotona. Olin 18 vuotias, Mirja vuoden minua nuorempi. Oli istuttu kahvipöydässä jo hetkenaikaa ja syöty isot munkit, nautitty kahvit keittiössä samoista tummanvihreistä lasikupeista, jotka muistin olleen Mirjan kotona jo silloin kun kolme vuotta aiemmin olin ensimmäisen kerran siellä vieraillut.
Mirjan äiti touhuili hellanvieressä jotakin ja kävi välillä pirtin puolella, kuten he kutsuivat isompaa huonetta. Meillä se olisi ollut tupa, ei nyt sentään olohuone. Maalaisia kun oltiin. Mirjan äiti Aili nimeltään, kutsui minua usein leikillään vävykseen nimeni Jussin sijaan, vaikka olimme seurustelleet vasta kolmisen vuotta. Pitkä aikahan se nuorillle oli ja Mirja oli ensimmäinen vakavammin ottamani tyttökaveri. Olin tavannut hänet lähellä olevassa Mäntylän tanssilavan diskossa. Olin ajatellut, että saattaisinpa joskus oikea vävy ailille ollakin.
Aili kertoi, että ikkunasta näkyvä villiintymään päässyt sekalaisia puita kasvava puistikko pitäisi kaataa ja siistiä. Mirja uteliaana kysymään, mistä äitinsä oli sen saanut päähänsä. Ei äitiä ollut muutamaan vuoteen kiinnostanut juuri pihan hoiteleminen. Hän oli käynyt miehensä , Mirjan isän, kuoleman jälkeen aika huonossa kunnossa henkisesti. Nykyään sanottaisiin kai, että lähellä psykoosia. Oli kuitenkin ollut pitkään masentunut ja surullinen. Ottanut Mirjan myös kasvattamisen kuulemma vähän liiankin vakavasti, kun jäi yksinhuoltajaksi. Näin olin kuullut, en ollut ehtinyt asiaa sen kummemmin kysymään mitä se vakavasti ottaminen piti sisällään. Läksyjenteosta ja kotiintuloajoista huolehtimista kai olin ajatellut. Asuivat kahdestaan, kun isoveli Pauli oli jo muuttanut pois kotoa.
Nykyään Aili-äiti oli oli muuttunut iloisemmaksi ja touhukkaammaksi.
-Eräs sanoi, että se kannattaisi kaataa, Aili vastasi hymyillen.
-Jaa eräs Suomela, Mirja kysyi naureskellen.
Mirja oli kertonut, että äitinsä oli tutustunut lähemmin paikalliseen kauppiaaseen, Martti Suomelaan ja epäili Ailin ja Suomelan välillä olevan muutakin kuin ystävyyttä. Ainakin ystävyys taisi olla varsin syvää.
-Samperin likka, selkääsi sietäisit saada, Aili tokaisi naurussa suin. Ehkä vähän kumminkin ilahtuneena, että miehen nimi tuli mainittua.
-Hyvää se sille varmaan tekisi, yritin lähteä mukaan keskusteluun leikkimielellä.
-Annetaan sille Jussi yhdessä selkäsauna, tokaisi Aili heilutellen kädessään uunin päältä ottamaansa muovista kärpäslätkää. Hänen ilmeensä oli muuttunut, vaikka yhä hymyilikin. Häkeillyin vähän, varsinkin kun näin Mirjan kasvojen muuttuneen aivan tummanpunaisiksi ja hän sanoi:
-Älkää nyt kumpikin sekoilko.
Ajattelin jutun olevan edelleen leikkiä ja heitin kiusatakseni Mirjaa lisää vettä myllyyn sanomalla:
-Eikö tuo ole vähän sopimaton ja köykäinen siihen homman. Kunnon koivuvitsa se pitää olla, jos selkään aletaan antamaan, naurahdin. Saisi Mirja käydä itse hakemassa.
Mirja oli muuttunut jos mahdollista vielä kiusaantuneemmaksi ja yritti kai katseellaan viestiä minulle, että lopettaisin.
-Saisi, mutta nyt ei tarvitse, sanoi Aili porhaltaen eteisen kautta ulos ja
palaten hetkeä myöhemmin mukanaan muutama koivun varpu. Muistinkin, että hän oli tullessamme istunut rappusilla tekemässä varpuluutia isosta oksakasasta. Nopeasti hän riipoi risuista ylimääräiset oksat ja lehdet pois ja niin hänellä olikin kädessään useampi tuore koivunvitsa.
-Ja sitten pirttiin, Mirja ja housut alas hän sanoi tiukasti tytärtään katsoen. Hymy oli hänen kasvoiltaan kadonnut. Niin oli kadonnut Mirjankin kasvoilta, jos sitä oli vielä kahvihetken aikana niillä ollut. Mirja nousi ja lähti äitinsä osoittamaansa suuntaa. Katselin epäuskoisena tapahtumassa olevaa. Olihan Mirja sentään iältään jo 17, enkä ollut kuvitellutkaan hänen äitinsä oikeasti enää tuollaista kasvatusta käyttävän.
-Tule sinäkin Jussi katsomaan, miten nenäkästä tyttöä kurissa pidetään, ettei se pääse silmille hyppimään. Jos vaikka alatte olemaan yhdessä oikein tosissanne. Opit miten tämän saa kurissa pidettyä.
Menin perässä hämmentyneenä, mutta kiitollisena, ettei Aili pyytänyt minulta apua asiaan. Samalla asiassa oli jotakin jännää, jotakin mikä sai kutinaa vatsaan. Jollakin tapaa tuntui jalkojen välissä asti. Ajattelin vielä, että kohta Aili purskahtaa nauruun ja asia on siinä. Jatketaan munkkikahveilla porukalla ja nauretaan. Ei ollut kahvihetken aika, eikä Aili ollut leikkimielellä. Aili tukisti Mirjaa napaten vielä kiinni korvasta ja kivahti:
-Vauhtia siihen housujen laskuun. Ja nilkkoihin asti kuten ennenkin, kintut paljaiksi, hän komensi.Mietin tuota Ailin sanomaa ”kuten ennenkin”. Olin tiennyt, että pikkutyttönä oli Mirja saanut molemmilta vanhemmiltaan selkäsaunan, ehkä useammankin. Äidiltä vitsaa ja "isukilta" remmiä, kuten hän oli joskus kertonut. Isä oli käyttänyt asiassa Pauli veljen nahkavyötä. Sehän oli tapa vähän joka talossa siihen aikaan, että pikkulapset pidettiin kurissa. jatkuu.....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.