Tästä:Grand Theft Auto:San Andreaksen ns. Hot Coffee -modin aikaansaama lumivyöry on nyt saavuttanut melkoiset mittasuhteet. ESRB, eli ikärajoja asettava lautakunta ilmoitti keskiviikkona että GTA:SA:n ikärajoitus on muutettu ja pelikauppoja kehoitetaan lopettamaan sen myyminen.
PC-versiossa modin avulla ja konsoliversioissa Action Replay -ohjelmiston avulla aukaistava seksiminipeli on ollut USA:n poliitikkojen ja toimittajien silmätikkuna jo usean viikon ajan. Koska ikärajaa myönnettäessä ESRB:llä pitää olla mahdollisuus nähdä kaikki aineisto, tämän nähtiin nakertavan lautakunnan uskottavuutta. Tarkkojen tutkimusten jälkeen havaittiin, että materiaali löytyy kaikista kolmesta GTA:SA:n versiosta, tosin Rockstarin mukaan sen piti olla pelaajien ulottumattomissa.
Pelikaupat voivat liimata varastoissaan oleviin peleihin M (mature) -ikärajan tilalle AO18 (Adults Only) -tarrat tai lähettää ne vaihdettaviksi uusilla ikärajoilla varustettuihin peleihin. Rockstar julkaisee myös päivitystiedoston /uuden version pelistä, joka varmistaa, että seksiosioon ei enää pääse.
Päätöksellä voi olla suuriakin vaikutuksia peliteollisuuteen. Julkaisijoiden täytyy miettiä tarkasti pelien piilobonuksia ja modausmahdollisuuksia. Pelien modaaminen saattaa olla jatkossa paljon hankalampaa, kun pelifirmat haluavat välttyä tällaisilta jupakoilta.
Lehdistötiedotteessaan Rockstar kertoi myös ryhtyvänsä lakitoimiin niitä tahoja vastaan, jotka ovat hyötyneet asiasta rahallisesti. Käytännössä tämä tarkoittanee ainakin Action Replayta valmistavaa yritystä.
(Kopioitu Peliplaneetan Sivulta)

Vastaukset 6
Vanhimmat
en vaan tajuu että miten ton saa toimii xboxil=S
eipä niiden nuorempien tarvis gta:ta pelata, menee vaan pää sekasi ja sit ne hakkaa iskän golf-mailalla äidin mersun lommoille. joo ei millään pahalla. taidan lähtee hakeen sen modin pc versioon... :P kattoa ny ees millanen se o
taas tollanen joka kuvittelee olevansa kova jätkä ku on täysi-ikänen
älä poeka ota minun juttuja noin tosissaan :D, ihan muuten vaan heitin ite oon pelannu gta:ta jo ensimmäisestä pelistä lähtien, mut sanoin vaan ku naapurin poika pelas sitä vähän liikaa, hauskaa kuunnella ku 8 vuotias kiroilee kielellä mitä se ei ees ite tajua ja aina nyrkit pystyssä uhitteli pikkusiskollensa.
ja se modi oli ihan surkea. minipelissä käyettiin vaan kahta nappulaa ja niitä piti painaa vaan vuorotellen tahdissa.
linkki ni voitte tumputella sen tahdissa.
http://crazyshit.com/dc.php?type=5&cid=5944&pg=index