muistan elävästi miltä pikkusiskoni näytti kun näin hänet ensi kerran, olin itse tuolloin 3,5 v. Hän oli syntynyt alkuyöllä ja minä näin hänet heti aamusta. Pieni, punainen ja ryppyinen, siihen aikaan vauvat näytettiin ikkunan läpi ilman vaatteita (ainakin tuolla kerralla). Olin isän sylissä ja aloin parkua suoraa huutoa, että "toi apinanpoika ei ikinä ole mun siskoni".
Lapsuusajan traagisimpia kokemuksia, aikaa tuosta on jo 30 vuotta, mutta vieläkin on mielessä. :)
Lapsuusajan traagisimpia kokemuksia, aikaa tuosta on jo 30 vuotta, mutta vieläkin on mielessä. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olin vajaa 8-vuotias kun pikkuveljeni syntyivät. He olivat aikasta runsaasti ennenaikaisia, ja minä ja veljeni ei päästy sairaalaan katsomaan heitä.
Äiti ja isä sitten kuvasivat videokameralla vauvoja, että mekin näkisimme uudet tulokkaat.
En ollut koskaan nähnyt ihan pientä vauvaa, siis tuollaista päiviä/viikkoja vanhaa. Kuvittelin että veikat olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi serkkulikat sillon vauvana, pulleita, sööttejä.
Järkytys oli kova kun videolla näkyikin kaksi punaista outoa oliota, joiden silmät muljottivat oudosti, ja joilla oli ruma teippi(jota en edes rakeiselta filmiltä teipiksi tunnistanut, enemmänkin se näytti jonkinlaiselta ylimääräiseltä ihokaistaleelta) nenän alla. Säikähdin kovasti ja rupesin itkemään "ei ne noi voi olla, kun noi on niin rumia".
Siinä sitten selitettiin minulle, että ne on niin oudon näköisiä, kun ovat ihan ihan pieniä vielä, pienempiä kuin yksikään vauva jota olin nähnyt.
Ja suloisiahan he sitten olivat, kun kotiin vihdoin tulivat, ja se pelottava teippikin oli jo poissa :)