uusi naapuri

uusi naapuri kulkee puhelinkamera suunnattuna omakoti alueella aidan takana naapuriin ja kyttää.
11123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

taidan arvata kaupunginosan ja kadunkin mutten uskalla sitä mainita tässä. 🥺

Äänestä

Nykyään ei enää voi tietää onko kyse aidosta vai näytelmällisestä tilanteesta.

Äänestä

Kotirauhan suojaamalla alueella olevia ihmisiä ei saa kuvata.

Äänestä

Nykyään ei voi tietää kuka saartaa ja kuka on saarrettu. Voi tietenkin esittää arvauksia. Joku saattaa päästä saartamaan todella pahasti kotirauhan suojista käsin.

Äänestä
  • Ymmärrettävää Hämeenlinnan kaltaisessa persreikäkaupungissa, jossa lakia valvovan hyväveliverkoston pää on täynnä kusta, ja lain toteutumattomuus sekä kaikkialla rehottavat isompi ja pienempi rikollisuus on tehnyt kaupungista normaali-ihmiselle mahdottoman paikan asua. Nauttikaa peräreiästänne.

    Äänestä

Vauhdikas mielikuvitus yhdistettynä hitaaseen päähän.

Äänestä

Nykyään ei voi tietää kuka on kuka. Ihmiset ovat käpertyneet omaan mieleensä. Puoluejuonet ovat aiheuttaneet olon, jossa ikäänkuin jatkuvasti joutuu pidättelemään oksennusta (wanha kansa sanoi aina, "ovat kuin s******n nielleitä").

Äänestä
  • Epänormaalissa kaupungissa normaali vaikuttaa epänormaalilta. Mutta todellisuus valkenee vasta objektiivista todellisuutta vasten asioita tarkastellen.

    Äänestä

Kadun nimi ja talon numero kiitos, niin menen antamaan kuvattavaa?

Äänestä
  • Onlyfans fanisi pitävät siis perskarvoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onlyfans fanisi pitävät siis perskarvoista.

    Ajeltu pois

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

uusi naapuri kulkee puhelinkamera suunnattuna omakoti alueella aidan takana naapuriin ja kyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu