Focus-99

Aluksi Focus(viistoperä 1.6-99)tuntui erinomaiselta autolta ajaa ja muotoilu oli varsin sporttinen. Ensimmäinen vuosi meni varsin mukavasti, mutta sitten alkoi viat.

Ihmeellinen kolina tuli kuvioihin noin 20 000km kohdalla. Kallistuksen vakaajat syynä, takuuseen. Sen jälkeen vakaajia korjattu kaksi kertaa omaan piikkiin(300 euroa kerta). Ei voi kun ihmetellä osien huonoa kestävyyttä ja Fordin kehnoa varaosa takuuta(3kk).

Ihmeellinen tärinä 90-110km/h nopeudessa. Auraus kulmat tsekattu kaksi kertaa, mutta ei parannusta. Myöhemmin naapurilta selvisi, että vika on ominaisuus. Ei tullut huollossa mieleen sitä kertoa.

Takaluukun kromilista vaihdettu takuuseen kun se alkoi muuttaa väriään. Takaluukku ruosteessa varsinkin listan ympäriltä. Takaovet ruosteessa.

Sähköongelmat, oikosulun takia ajovalot havinneet kaksi kertaa. Syynä hapettuneet rekisterikilven valot(kromilista)

Vaihteistossa öljy vuoto. (Korjaus 500 euroa)
Viimeisessä huollossa vika huomattiin jälleen.

Huono palvelu paikallisessa merkkihuollossa. Pyytämiäni korjauksia ei oltu ehditty tekemään, mutta muuta oltiin kyllä korjailtu. Lasku 700 euroa. Esim. palanut ajovalo oli jäännyt vaihtamatta, ja bonuksena keskuslukitus ei enään toiminut. Uusi käynti seuraavana päivänä. Korvaukseksi yksi kahvilippu.

Lukot ei toimi. Autoon piti kömpiä pelkääjän puolelta kun ei lukkoa saannut kuskin puolelta auki. Samoin peräluukun lukko sanoi itsensä irti.
Plus keskuslukitus ei toimi pakkasella.

Puoli vuotta sitten meni hermot, kun viimeisen kerran käytin vuosihuollossa ja huoltomies soitti että tässä onkin sitten vähän enemmän huoltoa. Taas olisi tullut sellainen 800 euron huolto. Sanoin että anna olla.

Viikon päästä erimerkkinen auto alla. No olihan se Focus sentään hyvä ajaa :)Tuli ainakin opittua se, että miksi Ford kuljettajat pääsevät suoraan taivaaseen.
61525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä täytyy sanoa että sinulle on käynyt Todella huono tuuri oman versiosi kanssa. Itsellä 2001 mallin farkku ja olen toinen omistaja. Autolla ajettuna yli 100 000km ja itse ajanut 25 000km ja ongelmat ovat jääneet takuukorjattuihin oviin ja luukkuihin. Joiden takia edellinen omistaja oli vaihtanut auton :) kun ei ollut tiennyt että menevät takuuseen.

Pidetään peukkuja sulle ettei uusi autosi ole yhtä huono yksilö. Totuus kuitenkin on että joka merkissä on vikoja ja yksilö se on se josta jokainen kokemuksensa saa.

Äänestä

Uutena ostin, nyt mittarissa 191000 km.Asuntovaunua vedetty tosi paljon ja hyvin on pelannu.Hantin takaoven korjasin itse vuosi sitten, kittiä oli irronnut parin sentin matkalta.Vetonivelet alkuperäiset klemmareita myöten.Parin vuoden päästä vaihtoon ja uusi Focuc taas alle.

Äänestä

Huonoa tuuria tosiaan. Itsellä ollut -99 mallinen jo kolmatta vuotta (nyt vaihdan uudempaan) ja ei mitään ongelmia vetareita lukuun ottamatta. Varsinkin nuo sähköviat kuulosti maanantaikappaleelta, kun omassa ei ollut niiden kanssa yhtään mitään muuta kuin lamppujen vaihtoa (ja niitäkin normaalin vaihtovälein).

Äänestä

lisäksi katto tuli niskaan ja sähkö vikaa korjattiin kuusi kertaa tuloksetta. onneksi toimi sen aikaa kun myyjä koe ajoi sen ,ja sain kaupaksi .takalaakereita meni myös useita.oletteko huomanneet kun ajaa lätäkköön hihna luistaa ja himmenee lyhty..nice

Äänestä

Itselläni on jo toinen focus menossa eikä kyllä ole tuollaista kohdalle sattunut, vain takaluukun lukkosysteemi vaihdettiin ensimmäiseen focukseen, takuuseen, koska 5D-takaluukku kolahteli hieman, muuten on käyty vain takuuhuollot hoitamassa.

Ystäväni osti runsaat pari vuotta sitten käytettynä, autokouluajossa olleen -99 1.6 Ghia Focuksen, ja ajanut senjälkeen itse n40tkm ilman mitään korjaamistarvetta (nainen).
Näin se vaan menee, asialla on kyllä toinenkin puoli!

Äänestä

Mukava vuodattaa öljyn makuisia "kyyneleitä" täällä palstalla :)


Niin, onhan se totta että virheetöntä auto ei ole olemassa...mutta rajansa kaikella. Sitä tuntee itsensä aika idiootiksi kun vie autoa huoltoon, tietäen että ei se kuitenkaan tule kuntoon.

Asialla on tietysti hyvätkin puolensa. Sen on ainakin oppinut että merkkihuolloissa suuri hinta/laatuero, ainakin Fordilla. Ja ainakin Pirkanmaalla se kallein ei ole se paras. Takuu asioista kysellessä yleensä huoltoneuvojan vastaus oli syvä hiljaisuus...ja vasta kolmannella kerralla saattoi saada vastauksen kysymykseen, jos silloikaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Entinen Ford mies kirjoitti:

Aluksi Focus(viistoperä 1.6-99)tuntui erinomaiselta autolta ajaa ja muotoilu oli varsin sporttinen. Ensimmäinen vuosi meni varsin mukavasti, mutta sitten alkoi viat.

Ihmeellinen kolina tuli kuvioihin noin 20 000km kohdalla. Kallistuksen vakaajat syynä, takuuseen. Sen jälkeen vakaajia korjattu kaksi kertaa omaan piikkiin(300 euroa kerta). Ei voi kun ihmetellä osien huonoa kestävyyttä ja Fordin kehnoa varaosa takuuta(3kk).

Ihmeellinen tärinä 90-110km/h nopeudessa. Auraus kulmat tsekattu kaksi kertaa, mutta ei parannusta. Myöhemmin naapurilta selvisi, että vika on ominaisuus. Ei tullut huollossa mieleen sitä kertoa.

Takaluukun kromilista vaihdettu takuuseen kun se alkoi muuttaa väriään. Takaluukku ruosteessa varsinkin listan ympäriltä. Takaovet ruosteessa.

Sähköongelmat, oikosulun takia ajovalot havinneet kaksi kertaa. Syynä hapettuneet rekisterikilven valot(kromilista)

Vaihteistossa öljy vuoto. (Korjaus 500 euroa)
Viimeisessä huollossa vika huomattiin jälleen.

Huono palvelu paikallisessa merkkihuollossa. Pyytämiäni korjauksia ei oltu ehditty tekemään, mutta muuta oltiin kyllä korjailtu. Lasku 700 euroa. Esim. palanut ajovalo oli jäännyt vaihtamatta, ja bonuksena keskuslukitus ei enään toiminut. Uusi käynti seuraavana päivänä. Korvaukseksi yksi kahvilippu.

Lukot ei toimi. Autoon piti kömpiä pelkääjän puolelta kun ei lukkoa saannut kuskin puolelta auki. Samoin peräluukun lukko sanoi itsensä irti.
Plus keskuslukitus ei toimi pakkasella.

Puoli vuotta sitten meni hermot, kun viimeisen kerran käytin vuosihuollossa ja huoltomies soitti että tässä onkin sitten vähän enemmän huoltoa. Taas olisi tullut sellainen 800 euron huolto. Sanoin että anna olla.

Viikon päästä erimerkkinen auto alla. No olihan se Focus sentään hyvä ajaa :)Tuli ainakin opittua se, että miksi Ford kuljettajat pääsevät suoraan taivaaseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu