Eipä ole suunnittelijoilla paljon älyä päässään, kun on pitänyt suunnitella lisää liikennevaloja Sotkamoon! Tämmöinen pikkukylä ja noin paljon liikennevaloja. Käsittämätöntä touhua!
Vastaukset 21
- Anonyymi00001
Jollakin ne ohikulkijat on saatava pysähtymään ja kirjatuksi kävijämäärään. On sitten taas erityisen suosittu turistikohde.
- Anonyymi00002
Helpottaa Lidlistä vasemmalle kääntyvää paljon ja jalankulkijoille myös toivottu apu 🙂
- Anonyymi00003
Hyvä homma nuo uudet liikennevalot. Saadaan Kainuuntien jatkuva jono pätkittyä niin, että näistä ja muutamasta muustakin risteyksestä pääsee paremmin päätielle. Liikenneympyrä olisi myös vaihtoehto, mutta niitäkään ei saa olla liikaa, kun niissä tupeksitaan enemmän ja pitää hidastella silloinkin kun liikennettä ei ole. Nykyiset Kainuuntien valot toimivat varsin hyvin pääväylän suhteen. Harvemmin pitää pysähtyä Vuokatin rinteile meneviin valoihin tai Urheiluopiston valoihin, koska pääväylällä palaa vihreä pitempään ja koska kevyt liikenne menee teiden ali. Kuopion liikennesuunnittelussa on keskitytty lähinnä punaisen aallon ylläpitoon pääväylillä.
- Anonyymi00009
Aika harvoin toimii vihreä aalto.
- Anonyymi00004
Tarpeelliset ja turvallisuutta lisäävät Lidlin kohdalle. Vielä tarvitaan Nurmestien ja Tenetin koulun risteyksiin. Hyviä hommia ja nykyään ei valot hidasta kuin mielikuvituksessa.
- Anonyymi00007
Ei tarvita. Nurmestietä ajan päivittäin ja ei mitään ongelmia
- Anonyymi00005
Onko sotkamossa liikennevalot, jo on aikaan eletty?
- Anonyymi00006
Jos Kajaanista haluaa matkustaa Kuhmoon, pahin tulppa on tietenkin Sotkamo. Eevalasta alkaa liikennevalojen meri ja mateleminen koko kylän läpi aina Juholankylän tuolle puolelle asti. Sieltä sitten baana onneksi aukeaa vapaana ja valvomattomana.
Aikoinaan, kun Kajaanissa oli Kainuun ainoa alko, Kuhmosta pyyhälsivät taksilla tunnissa ns. viinatietä (pohjoispuolen tie) pitkin viinakauppaan. Kokeilin moottoripyörällä samaa, ja ihan tosissaan sai vaijeria kiristää, että moinen onnistui. Ne on olleet ihan karvaperseäijiä sen ajan taksikuskit, van kun kiire on ollut, ettei mene pitkäripainen kiinni nokan eissä.- Anonyymi00011
Mitä tarkoitat karvaperseäijällä?
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Mitä tarkoitat karvaperseäijällä?
Karvaperseäijä on JahtiJakt gamoasuun, Sievin turvakenkiin ja mersulippikseen hankkiutunut älyttömän pitkällä parrantursakkeella varustettu äijämies, jonka puheet on suoraan Teemu Veskiharjalta.
- Anonyymi00008
Katinkullan risteykseen myöskin valot kiitos.
- Anonyymi00010
Kainuulaista ilmastopolitiikkaa, laitetaan kylän läpi nonstop kulkeva tukkirekkaralli pysähteleen vähänväliä valoihin. Kuivana pakkaspäivänä näkee hyvin miten pukkaa putkista herkkua taivaalle kun Jouko ja Jari lähtee valoista.
- Anonyymi00014
Viinatie kuntoon ja rekat sinne ajamaan jalkasuorana.
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Viinatie kuntoon ja rekat sinne ajamaan jalkasuorana.
Pitäis tehä koko tie uusiksi pohjia myöten, mikään kantatie kestä nykyistä tukkirekkarallia.
Mettämiljonäärit ja rekkayrittäjät kyllä vois tämän rahoittaa. - Anonyymi00021UUSI
Anonyymi00014 kirjoitti:
Viinatie kuntoon ja rekat sinne ajamaan jalkasuorana.
Joo ja kuhmolaiset myös
- Anonyymi00013
Kirkon risteykseen myös valot tai suojatie koroke
- Anonyymi00015
Eipä näillä liikenne määrillä ole ollut vaikeuksia liikkua ilman valoja sen kummemmin kirkonristeyksessä, katinkullanristeyksessä kuin lidlin risteyksessäkään. Autoja kulkee sen verran harvakseen ja kevyttä liikennettäkin todella vähän niin että ehtii väistellä niin hiihtäjät kuin rattailla kulkevatkin. Turhan panttina on saanu odotella paikkakunnan valoissa kun mistään ei ketään ole tulossa ja punaiset palaa vaikka kuinka kauan. Jos liikenteessä pelottaa jotakuta näillä liikennemäärillä niin ehkä henkilön pitäisi pohtia miten pääsisi eroon turhista peloistaan.
- Anonyymi00017
kirkon risteys jalankulkijalle kaikkein vaikein ylitettävä kun autoilijat ajavat aina suojatielle ja eivät suostu väistämään edes kevyttä liikennettä myöskään.
- Anonyymi00018
Hyviä kohteita nyt työn alla ja tässä keskusteluissa esiin nostetut sitten tulevina vuosina työn alle seuraavaksi.
- Anonyymi00019
Lampaille myös syntiniemeen valot
- Anonyymi00020
Siellä on ollut jo viime vuodesta lähtien valaistus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541610Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48762
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678