Suomenmaa kirjoittaa 1.9.2021

Anonyymi-ap

Perussuomalaiset on äärioikeistolaistunut jo niin, että sallisi natsilippujen heiluttelun jopa Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.

Lehden pääkirjoitus
Vain perussuomalaisten ja perussuomalaisista erotetun Ano Turtiaisen eduskuntaryhmät eivät kieltäisi lailla natsien hakaristilippujen julkista heiluttelua, ilmenee Ylen tekemästä kyselystä (31.8.).

Kaikkien muiden puolueiden eduskuntaryhmien johtajat olisivat valmiita
kieltämään natsilipun käytön.

Vastausten yleistä henkeä kuvaa hyvin keskustan ryhmänjohtajan Juha Pylvään viesti:

”Kansamurhaan ja muihin synkkiin rikoksiin syyllistyneen natsihallinnon liput eivät kuulu Suomen kaduille.”

ASIA tuli ajankohtaiseksi, kun Helsingin käräjäoikeus hylkäsi itsenäisyyspäivän kulkueessa vuonna 2018 hakaristilippuja kantaneiden miesten syytteet.

Käräjäoikeus kyllä totesi hakaristilippujen liittyvän natsi-Saksan ideologiaan, johon kuuluivat juutalaisten vainot ja joukkotuhoaminen. Syytetyt ovat lippuja kantamalla levittäneet sen mukaista viestiä.

Oikeus katsoi kuitenkin, että pelkkä hakaristilippujen kantaminen ei täyttänyt laissa olevia tunnusmerkkejä, jotka koskevat kansanryhmää vastaan kiihottamista.

Päätös herätti tosin ihmetystä. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen yllättyi ratkaisusta ja ilmoitti hakevansa valituslupaa. Myös Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio oudoksui tulkintaa ja piti hyvänä, jos asiaa arvioidaan myös ylemmässä oikeusasteessa (STT 30.8.).

Ymmärtävätkö perussuomalaisten äänestäjät puolueensa jyrkän muutoksen kohti äärioikeistoa?

MUTTA Ylen haastattelukierros siis lupaa, että lakia muutetaan, jos ylempi oikeusastekin päätyy vapauttavaan ratkaisuun.

Samaa mieltä on varmasti suomalaisten ylivoimainen enemmistö. Natsien hakaristilippu on yksi maailmanhistorian suurista pahuuden merkeistä, rotuvihan ja inhimillisen raakuuden symboli. Sen paikka ei todellakaan ole Suomen kaduilla, kuten keskustan ryhmänjohtaja Pylväs sanoi.

Lainsäädännön selkeyttäminen auttaisi myös poliisin työtä.

Poliisi näet pysäytti uusnatsien kulkueen ja otti mielenosoittajilta pois kolme hakaristilippua.

Oikeuden mukaan poliisilla ei kuitenkaan ollut perusteita puuttua kulkueeseen kuuluneiden kokoontumisvapauteen.

Onneksi poliiseja ei kuitenkaan sakotettu.

HUOMIOTA herättää, että perussuomalaiset vähättelevät asiaa. Puolueen kantaa voi tulkita jopa niin, että natsilippuja sopii heilutella Suomen kaduilla itsenäisyyspäivänäkin. Oudolta tuntuu, kun puolue on pyrkinyt olemaan nimeään myöten erityisen suomalainen.

Varsinaista ihmettelemistä tässä ei kuitenkaan ole. Perussuomalaiset on Jussi Halla-ahon johdolla ottanut pitkän loikan äärioikeistoa kohti, pois Timo Soinin maltillisesta perussuomalaisuudesta.

Natsilipun hyväksyminen on vain uusi todiste tästä kehityksestä. Samaa sarjaa oli uutinen, jonka mukaan perussuomalaiset liittyvät EU-parlamentin uuteen oikeistoryhmään (HS 2.7.).

Ryhmään tulevat mm. Itävallan FPÖ, jonka historiassa on avoimia natsisympatisoinnin aikoja ja Belgian Vlaams Belang, joka on ajanut mm. yleistä armahdusta natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tehneille. Mukana on myös Espanjan Vox, joka vastustaa diktaattori Francisco Francon aikana tehtyjen murhien ja ihmisoikeusrikkomusten selvittämistä.

Tähän joukkoon perussuomalaisetkin haluavat kuulua ja jopa niin, että ovat olleet aktiivisia äärioikeiston voimien kokoamiseksi.

”Tätä on pitkään neuvoteltu. Tämän piti syntyä jo 2019, tätähän me haaveilimme”, europarlamentaarikko Laura Huhtasaari sanoo (HS 2.7.).

YMMÄRTÄVÄTKÖ perussuomalaisten äänestäjät kaiken tämän?

Ymmärtävätkö he, että heidän kannattamansa puolue on oikein pyrkinyt yhteistyöhön sellaisten puolueiden kanssa, joilla on avoimia natsisympatioita?

Ymmärtävätkö he, että nykypäivän perussuomalaisten johto ei näe suurta pahaa, vaikka natsilippuja heiluteltaisiin Suomen kaduilla Suomen itsenäisyyspäivänä?

Ymmärsikö perussuomalaisten ryhmänjohtaja Ville Taviokaan, minkälaisen pahuuden viestiä hän vähättelee?

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Keskustalla EI EUssa ole oikeaa ryhmää ollenkaan koska EUssa ei ole maalaisliittoja, joitain hajanaisia yhden tuolin porukoita itä- Euroopan maista

      Keskusta huijaa äänestäjiä EU- vaaleissa röyhkeästi ja on turhajoukko EUssa ( vaikka kunnissa Suomessa isokin jossain)

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Väyryselle keskustan keinotekoiset ryhmät kelvanneet maataloutta alas ajaneet liberaalit jne


      ""Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) harkitsee ryhmän vaihtoa EU-parlamentissa. Väyrynen on tyytymätön oman liberaaliryhmänsä poliittiseen linjaan, joka on hänen mukaansa liian myötämielinen""

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      716
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      670
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe