Tämä kaupunki on päätepiste.

Tämä kaupunki on päätepiste, rappion keskittymä. Ja minä olen huijari. Kerrottakoon se heti, minä en ole oikeasti rapiolla, olen pakomatkalla ja tähän kaupunkiin ei ne kovatkaan miehet uskalla tulla. Kun "bisnekseni" vielä tuottivat pakenin ajoissa tähän roskakasaan ja piilotin rahani. Käytän niitä hiljalleen ja huijaan olevani rappion tiellä kuten kaikki muut. Huumeisiin en koske mutta juon senverran kuin huijaus vaatii ja käyn huorissa. En oikeasti nussi heitä, impotenttius riittää selitykseksi ja kyvyttömyys on täällä yleistä. Vihaan tätä kaupunkia vaikka se onkin pelastukseni. Sinua Eliza rakastan. Sulaudut kaupungin varjoihin ja neonvaloihin ja silti loistat outoa valoa. Jokin voima pitää sinut koossa vaikka näytät hennolta kuin hennoin kukka. Voin kuvitella että pieni pisto ihoosi tyhjentäisi sinut kuin ilmapallon tai atomisi irtoaisivat kuin voikukan höytyvät tuulessa. Vihaan sinua Eliza. Kaikki yöt latkit viiniä ja annat kapakoiden miesten kouria vartaloasi jota vain mekko peittää. Makaat jokaisen mitättömyyden kanssa, muttet minun. Sinä näit heti huijaukseni läpi, minä en ollut tarpeeksi, ollenkaan rappiolla. "Sinussa on maallisen rakkauden myrkky ja se kuihduttaisi minut, olen taivaallisen rakkauden nälässä," sanoit. Taivaallinen taidat ollakin, lyönnit, puremiset, köydet, mitkään julman seksin jäljet eivät sinuun jääneet. Kaikki julmuudet koit, jokainen yritti tuhota kauneutesi joka oli tuskallinen muistutus menetetystä elämästä. Päivästä ja yöstä toiseen olit muuttumaton. Päivästä ja yöstä toiseen tuskani kasvoi kunnes en enää kestänyt. Tavallista suuremmassa humalassa löin sinua kapakassa ja haukuin huoraksi. Juoksit ulos kadulle ja jäit seisomaan, minä hoipertelin perässä. Ihmiset ympärillämme lähtivät juosten pakoon. Olinko niin pelottava??? Vasta silloin näin valtavan metallisen laitteen joka täytti puolet taivaasta. Eliza seisoi tyhjäksi käyneellä kadulla ja oli entistäkin kauniimpi. Hän riisui ainoan vaatteensa ja oli alasti, täydellisenä sen kurjuuden keskellä. Luukku metallialuksessa avautui ulos valui lonkeroita kuin mustekalalla. Ne tarttuivat Elizaan ja hän tarttui niihin kuin ystävät olisi kohdanneet. Sitten lonkeroissa tapahtui muutos, luonnoton ja hirveä. Lonkeroiden pintaan nousi seisovan peniksen muotoisia ulokkeita. Metallialuksen sisään katosi Eliza syleillen avaruuden vierailijaa. Seisoin typertyneenä ja katsoin kun alus nopeasti katosi taivaan kylmään sineen. Nostin nyrkkini ja huusin taivaalle "Huora." Käännyin kohti mustia varjoja tietäen että tämä on loppu.