media-/restonomi

Tradenomihan on entinen (opisto)merkonomi. Mutta minkä päälle ovat rakennetut medianomin ja restonomin tutkinnot? Mitkä ovat siis niitä vastaavat vanhat tutkinnot?
3810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Medianomi oli ennen opistoasteinen tutkinto. Myöhemmin tutkinto uudistettiin siten, että opistotutkinnon nimeksi tuli media-assistentti ja medinomista tehtiin korkeakoulututkinto.

Äänestä

Tradenomi ei ole pelkästään vanha (opisto)merkonomi, vaan myös vanha (opisto)datanomi.
Sinänsä typerää että noita jälkimmäisiä tituleerataan myös tradenomeiksi. Ken lienee senkin typeryyden keksinyt.

Äänestä

on kuin onkin vanha tutkinto, vieläpä sangen perinteikäs sellainen. Moni nykyisistä huippukokeista, keittiömestareista, hovimestareista ja ravintolapäälliköistä ovat näitä "vanhoja" restonomeja. Sillä: (lainaan aikaisempaa tekstiäni)

...aikoinaan restonomeja valmistui ainoastaan Helsingin Haaga Instituutista. Haaga oli ennen ainoa koulu Suomessa, jossa saattoi opiskella restonomiksi. Nykyisen ammattikorkeakoulujärjestelmän tullessa päivänvaloon vuonna 1996 on restonomeja alettu kouluttaa joka niemessä ja notkossa, yli 20:ssä koulussa tällä hetkellä. Valmistuneitakin pukkaa työmarkkinoille tuhansittain joka vuosi. Restonomin titteli on siis kokenut aikamoisen inflaation viime vuosina. Moni Haagasta valmistunut "aito" restonomi haluaakin ymmärrettävästi tehdä pesäeron uuden ja vanhan restonomitutkinnon välille. Valitettavasti en itse ehtinyt kuulua tähän edellämainittuun porukkaan :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimikkeet kirjoitti:

Tradenomihan on entinen (opisto)merkonomi. Mutta minkä päälle ovat rakennetut medianomin ja restonomin tutkinnot? Mitkä ovat siis niitä vastaavat vanhat tutkinnot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu