Ulosotto on kuin rikollinen

Joka vain jatkaa ja jatkaa velan ulosmittausta, vaikka sitä olisi maksettu jo vuosikausia ulosottoon.
9,5% korko "takaa" sen, että muutaman vuoden päästä velkasummasi on vähintään kaksinkertainen alkuperäiseen summaan verrattuna. Tätä jatketaan vähintään 15 vuotta. Kyllä tämä on oikeasti pahinta väkivaltaa, mitä ihminen voi yhteiskunnan puolelta kokea. Kaikki ihmisarvo, mahdollisuus säästää, elää ihmisarvon mukaista elämää otetaan ulosottoon joutuneelta pois. Kukaan ei auta sinua, eikä ole sinun puolella. Suorastaa pirunriivaamaa tämä touhu on, kuin suoraan helvetistä.
42169
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Miksi sitä korkoa korolle lasketaan aina koko summalle, eikä siinä oteta huomioon jo maksettua velkaa ja miksi vasta viimeiseksi "maksu" kohdistuu oikeasti siihen velkasummaan?
Siksi, koska velkasumma halutaan tarkoituksella kasvattaa niin suureksi, ettei sitä pysty enää koskaan maksamaan takaisin. Halutaan tarkoituksella kiusata ihmistä 15 vuoden velka HELVETISSÄ.

1Äänestä
  • Kerrotko lähteen sille, että ulosotossa maksetaan korkoa korolle?

    Lainan pääomalle yleensä tavataan maksaa korkoa.

    Äänestä

Asia on juuri näin. Erityistä ihmettelyä saa aikaan ulosoton ja perintäyhtiöiden klikki, jossa yhteisesti toimitaan velkaantunutta vastaan. Ihan vaikka esimerkkinä pakkohuutokaupat ja muut ulosmittaukset, joissa ei ole tarkoituskaan saada kokoon velkaa kuittaavaa summaa. Päinvastoin viedä ainoa omaisuus pilkkahinnalla.
Toinen outous on se perinnän jatkuva velan uusimisprosessi kolmen vuoden välein, jossa on tarkoitus "ravistella" velkaantunutta, vai sanoisinko suoraan että kovistella. Jos ei ole maksuvalmiutta, ei ole ollut eikä sitä tule, mitä muuta virkaa tuollaisella venkslaamisella on?

1Äänestä
  • Ja salamyhkäisyys ulosottoasioissa, joista ei saa mitään infoa saati tolkkua. Perintäyhtiöt vaihtuu ja velkoja myydään, ja aina asianosainen on pimennossa. Suhmurakauppaa koko virkatyö.

    1Äänestä

  • Pakkotilassa tehdyissä myynneissä harvemmin saa parasta mahdollista hintaa. Kerrotko, miten se omaisuus viedään pilkkahinnalla, jos kyseessä on julkinen huutokauppa? Vai voisiko olla, että hintataso vaan on se, minkä joku suostuu maksamaan?

    Mikäköhän merkitys tuolla uusimisprosessilla on... liittyisikö velan vanhenemiseen kenties?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pakkotilassa tehdyissä myynneissä harvemmin saa parasta mahdollista hintaa. Kerrotko, miten se omaisuus viedään pilkkahinnalla, jos kyseessä on julkinen huutokauppa? Vai voisiko olla, että hintataso vaan on se, minkä joku suostuu maksamaan?

    Mikäköhän merkitys tuolla uusimisprosessilla on... liittyisikö velan vanhenemiseen kenties?

    Laki määrää, ettei saa hankaloittaa velallisen asemaa näissä myynneissä. On paikkakunnan arvo, josta max 10-20% vähennys on mahdollinen, koska "tavara" myydään ilman takuita kunnosta. Mutta ei ole kenellekään viisas toimi sellainen, jossa omaisuus joka on velan takuuna, myydään alessa. Kukaan ei voita, ei velkaantunut, ei velkoja eikä yhteiskunta.
    On ikäviä esimerkkejä myös niistä myynneistä, joissa kauppaa ei tehdä ja tilanne jää auki. Jos on kyse asunnosta, kulut ja vastuut jäävät velalliselle, mutta käyttöoikeus vain rotille ja homeelle. Kun asukas joutuu muuttamaan, kukaan ei vastaa enää mistään. Näitä puolimyytyjä eli ulosmitattuja mutta asumattomia koteja on paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä siis pitäisi, tehdä, jos kyse on asunnosta, eikä se mene kaupaksi? Asunnosta on kuluja, jonkun pitäisi maksaa ne. Kauanko velkojan pitäisi odottaa? Entä jos hinnat vain laskevat edelleen?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitä siis pitäisi, tehdä, jos kyse on asunnosta, eikä se mene kaupaksi? Asunnosta on kuluja, jonkun pitäisi maksaa ne. Kauanko velkojan pitäisi odottaa? Entä jos hinnat vain laskevat edelleen?

    Velkojan pitäisi ymmärtää tilanne ja jättää hakematta asunnon ulosmittausta sellaiseen kohteeseen jonka arvo on vain käytössä. Valtakunnanvouti on viime aikoina tuonut esille myös muut seikat, kuten syrjäinen sijainti, runsas korjausvelka tai vähäinen arvo, jolloin kodin myynneistä pitäisi pidättäytyä.
    Eli suomeksi: sellaisia taloja joilla ei ole suurta arvoa ei jatkossa enää realisoitaisi. Ei myytäisi "pakolla" jollekin huutokauppavilungille tonnilla, jos perhe siellä haluaa asua ja elävöittää siten syrjäisen paikan palveluinfraa ja/tai koulua. Ulosottajan pitää katsoa asioita KOKO yhteiskunnan kannalta. On myös niitä ulosmitattuja taloja, joiden kunto pääsee katastrofaaliseen jamaan, vaikka ovat Museoviraston suojelukohteita. Kukaan ei pääse toimimaan, ei omistaja, ei ulosottaja (välitä) eikä suojelijat, koska ulosmittaus on tehty.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos asunnolla on arvoa vain käytössä, niin miksi kukaan huutokauppavilunki sen edes ostaisi?

    Ulosotossa olevat eivät muuten hirveästi palveluinfraa pystyssä pidä, ellet tarkoita paikallisen huoltoaseman baaria.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos asunnolla on arvoa vain käytössä, niin miksi kukaan huutokauppavilunki sen edes ostaisi?

    Ulosotossa olevat eivät muuten hirveästi palveluinfraa pystyssä pidä, ellet tarkoita paikallisen huoltoaseman baaria.

    Oletko jotenkin vajaa?
    Et tunne käytäntöjä, siksi munaat itsesi. Onhan aivan eri asia ostaa asunto itselle ja käyttöön kuin vain koska voi. Asun syrjässä ja olen nähnyt miten perheet on ajettu Kelan tuille kodistaan, joka sitten on jäänyt asumattomaksi. Ei nämä huutokaupoista ostelevat ole mitään maan parasta aata. Iskevät kuin hyeenat kohteeseen kun halvalla saavat.
    Koko systeemissä ei ole mitään järkeä.
    Koska asiaan on kiinnittänyt julkista huomiota myös itse pääjehu valtakunnanvouti, ei sinun mielipiteilläsi ole mitään painoarvoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mutta jos asunnolla on arvoa vain käytössä, niin miksi maksavat siitä edes tonnin, elleivät muuta itse asumaan? "halvalla saavat"? Mikäköhän se on halpa hinta arvottomasta? Mutta olet siis samaa mieltä voudin kanssa? Hienoa, onhan se ulosotto jotain opettanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Olet siis todennetusti täysin vajaa.
    Jos naapurin talo on kiinteistövälityksen arvioimana 50 tuhatta. Ja voudin mukaan 30t, mutta myydään yhdellä tonnilla, mielestäsi asia on ihan ok? Et ole koskaan omistanut omaa asuntoa, sen selvästi kerrot. Jokainen meistä muista, joilla on ollut asuntolainaa ja remontteja omassa kodissaan, jossa on asuttu vuosikausia, tajuaa miten kornia suorastaan on tämä omaisuuden isojako.
    Mikä on kotisi käyttöarvo? Seinät, oma kodin rauha ja omaisuuden turva, yhteisöllisyys paikkakuntaan ja läheisiin, lasten koulut ja harrastukset, oman työn tuttuus ja asuinpaikan infra. Se käsittää kodintekniikan, lämmön ja veden, pihan ja puutarhan, ehkä kotieläimet ja lemmikit. Autolle tallin ja verstaan, veneen säilytyspukit yms. josta voit vain haaveilla siellä lähiössäsi, jonka kulut maksaa todennäköisesti Kela.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "ulosmittausta sellaiseen kohteeseen jonka arvo on vain käytössä" Ei puhuta kymppitonnien taloista, vaan tuon aiemman määritelmäsi mukaisesti taloista, joiden "arvo on vain käytössä", muuten nolla. Eli miksi joku maksaisi sellaisesta yhtään mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "ulosmittausta sellaiseen kohteeseen jonka arvo on vain käytössä" Ei puhuta kymppitonnien taloista, vaan tuon aiemman määritelmäsi mukaisesti taloista, joiden "arvo on vain käytössä", muuten nolla. Eli miksi joku maksaisi sellaisesta yhtään mitään?

    Syrjäisessä osassa tätä maata, jopa pikkukunnissa ja isommissakin, on paljon asuntoja joiden ns. markkinahinta on jopa miinuksella. Puhutaan kerrostaloista, rivareista, omakotitaloista ja mökeistä. Kun ne on aikoinaan ostettu, on otettu ehkä lainaa pankista ja sitä lyhennetty vuosikausia. Nyt yllättäen on Suomi päättänyt, ettei maaseudulla tai vähäisen paikkakunnan asunnoissa ole mitään rahallista arvoa enää.
    Mutta käyttöarvo on edelleen.
    Kun luet enemmän uutisia kuin suolipalstaa, pääset kärryille asiasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mutta nyt joku maksaa rahaa taloista joiden markkinahinta on miinuksella, joilla on arvoa ainoastaan käytössä, mutta ei itse ilmeisesti aio talossa asua? Ja miksiköhän joku noin tekee?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mutta nyt joku maksaa rahaa taloista joiden markkinahinta on miinuksella, joilla on arvoa ainoastaan käytössä, mutta ei itse ilmeisesti aio talossa asua? Ja miksiköhän joku noin tekee?

    Grynderillä ja ahneella voipi olla se kuuluisa paskanen loppu.
    Onhan näitä kierrätettyjä kauppoja jo nähty, bulvaanitkin liikkeellä. Ostetaan ja sitten jätetään koko homma kun rahat loppuivatkin yllättäen. Taitaa manit polttaa taskussa ja vähäinen järki ei paina.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Velkojan pitäisi ymmärtää tilanne ja jättää hakematta asunnon ulosmittausta sellaiseen kohteeseen jonka arvo on vain käytössä. Valtakunnanvouti on viime aikoina tuonut esille myös muut seikat, kuten syrjäinen sijainti, runsas korjausvelka tai vähäinen arvo, jolloin kodin myynneistä pitäisi pidättäytyä.
    Eli suomeksi: sellaisia taloja joilla ei ole suurta arvoa ei jatkossa enää realisoitaisi. Ei myytäisi "pakolla" jollekin huutokauppavilungille tonnilla, jos perhe siellä haluaa asua ja elävöittää siten syrjäisen paikan palveluinfraa ja/tai koulua. Ulosottajan pitää katsoa asioita KOKO yhteiskunnan kannalta. On myös niitä ulosmitattuja taloja, joiden kunto pääsee katastrofaaliseen jamaan, vaikka ovat Museoviraston suojelukohteita. Kukaan ei pääse toimimaan, ei omistaja, ei ulosottaja (välitä) eikä suojelijat, koska ulosmittaus on tehty.

    Miten ulosotossa voidaan mitään myydä kenellekään pakolla?

    Oletko sitä mieltä, että tällaisissa tapauksissa velat voisi jäädä maksamatta?

    Millä rahoilla se taho, jolta tällainen kohde oltaisiin ulosmittaamassa, sitä korjaisi tai kunnostaisi, jos rahaa ei ole velkojenkaan maksuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Olet siis todennetusti täysin vajaa.
    Jos naapurin talo on kiinteistövälityksen arvioimana 50 tuhatta. Ja voudin mukaan 30t, mutta myydään yhdellä tonnilla, mielestäsi asia on ihan ok? Et ole koskaan omistanut omaa asuntoa, sen selvästi kerrot. Jokainen meistä muista, joilla on ollut asuntolainaa ja remontteja omassa kodissaan, jossa on asuttu vuosikausia, tajuaa miten kornia suorastaan on tämä omaisuuden isojako.
    Mikä on kotisi käyttöarvo? Seinät, oma kodin rauha ja omaisuuden turva, yhteisöllisyys paikkakuntaan ja läheisiin, lasten koulut ja harrastukset, oman työn tuttuus ja asuinpaikan infra. Se käsittää kodintekniikan, lämmön ja veden, pihan ja puutarhan, ehkä kotieläimet ja lemmikit. Autolle tallin ja verstaan, veneen säilytyspukit yms. josta voit vain haaveilla siellä lähiössäsi, jonka kulut maksaa todennäköisesti Kela.

    Missä tällaisia kohteita on, kerrotko lisää? Alkoi kiinnostaa, jos siis todella tonnilla saa 50 tonnin kämpän?

    Tosin hiukan veikkaan, että ei ole vain ymmärretty, että kysyntää ei vaan ole, jolloin hinnat voivat suorastaan romahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miten ulosotossa voidaan mitään myydä kenellekään pakolla?

    Oletko sitä mieltä, että tällaisissa tapauksissa velat voisi jäädä maksamatta?

    Millä rahoilla se taho, jolta tällainen kohde oltaisiin ulosmittaamassa, sitä korjaisi tai kunnostaisi, jos rahaa ei ole velkojenkaan maksuun?

    Häh. Asun 50-luvun taloa jota on kunnostettu isolla rahalla vuosia. Kiinteistö käsittää maata ja mantuja. Sen myyntiarvo on nolla, mutta meille ja suvulle se korvaamaton.
    Eikös yleensä ulosmittausta tehdä palkkatuloista? Ihan normaalina käytäntönä eikä omaisuutta (nykyisin arvotonta) hävittämällä. Eihän sellaisessa ole järjen hiventä. Toiselle joku talo on vain ränsistynyt roska ja paikkakuntakin paska, toiselle koti ja asuinalue työpaikka.

    Äänestä

Muutamassa vuodessa? Mites meni matikka peruskoulussa?

Onko sinusta oikein ottaa velkaa ja jättää maksamatta?

Äänestä
  • Mitä se PerSu täällä kyselee?

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä se PerSu täällä kyselee?

    Aivan, et osaa vastata.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Aivan, et osaa vastata.

    SINÄ JUNTTI PERSEREIKÄ OLET ITSE NIIN TYHMÄ ETTET USKOO ENNENKUIN ITSE KOET. HAISTA PASKA JA PAINU VITTUUN TÄÄLTÄ, MITÄ SINÄ TÄÄLLÄ LUUHAAT?

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    SINÄ JUNTTI PERSEREIKÄ OLET ITSE NIIN TYHMÄ ETTET USKOO ENNENKUIN ITSE KOET. HAISTA PASKA JA PAINU VITTUUN TÄÄLTÄ, MITÄ SINÄ TÄÄLLÄ LUUHAAT?

    Pakkohan sitä paskaa on haistella, kun teikäläisten kanssa juttelee.

    Äänestä

Miksi tässä asiassa aina pitää valehdella?

9,5 % korolla velan kaksinkertaistuminen kestää yli seitsemän vuotta korkoa korolle mekanismilla. Ulosotossa ei kuitenkaan makseta korkoa korolle, joten se kestää palttiarallaa 10,5 vuotta. Se ei siis "vähintään kaksinkertaistu muutamassa vuodessa". Tämä siis, jos velkaa ei lainkaan hoida.

Lisäksi 9,5 prosentin korolla ulosottoon mennessä 10000 euroon kasvanutta reipasta pikavippiä pitää lyhentää kuukaudessa 80 eurolla, jotta saa korot maksettua, eikä velkasumma kasva. Senhän saa vaikka pulloja keräämällä. Vielä, kun siihen päälle satasella kun myy takalistoaan kuukaudessa, on homma ohi kuudessa vuodessa.

Äänestä
  • Näinhän seon, se vaan tuntuu siltä ettei velka lyhene kunaloittaa maksamaan tuollaista yli 60 000 velkaa vaikak sitten ulosoton kautta. Itselläni siihen meni noin 7,5 vuotta about 500e/kk lyhennyksillä. Voin sanoa että itku meinasi alussa tulla..

    Äänestä

  • Onpa hävytön kommentti.
    Pienituloinen tai varaton ei lyhennä edes 80 eurolla. Ja muista, että pimeä työ syynätään tarkasti, ei sillä lyhennellä velkoja eikä vippejä. Köyhä on viranomaisen erityistarkastelussa, eikä tilillä saa olla hämäryyksiä. Suurin osa vähätuloisista, eli velkaantuneista, saa Kelan tukea muodossa jos toisessa ja sitä byrokratiaa ei ohiteta vilunkihommilla.
    Muutenkin, heität ala-arvoista läppää, takaliston myynti ei kuulu tälle palstalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Näinhän seon, se vaan tuntuu siltä ettei velka lyhene kunaloittaa maksamaan tuollaista yli 60 000 velkaa vaikak sitten ulosoton kautta. Itselläni siihen meni noin 7,5 vuotta about 500e/kk lyhennyksillä. Voin sanoa että itku meinasi alussa tulla..

    Jep, tottakai velan maksaminen alussa tuntuu siltä, että se ei lyhene.
    Niin se isommanpuoleisen velan maksu menee aina, että ensin menee korkoihin suurempi osuus kuin itse lyhennykseen. Sitten se kääntyy toisin päin. Niin se menee ihan tavallisessa asuntolainassakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Onpa hävytön kommentti.
    Pienituloinen tai varaton ei lyhennä edes 80 eurolla. Ja muista, että pimeä työ syynätään tarkasti, ei sillä lyhennellä velkoja eikä vippejä. Köyhä on viranomaisen erityistarkastelussa, eikä tilillä saa olla hämäryyksiä. Suurin osa vähätuloisista, eli velkaantuneista, saa Kelan tukea muodossa jos toisessa ja sitä byrokratiaa ei ohiteta vilunkihommilla.
    Muutenkin, heität ala-arvoista läppää, takaliston myynti ei kuulu tälle palstalle.

    Jaa, mutta nämä kuuluvat?

    "Oletko jotenkin vajaa?"
    "Olet siis todennetusti täysin vajaa."
    "Mitä se PerSu täällä kyselee?"
    "INÄ JUNTTI PERSEREIKÄ OLET ITSE NIIN TYHMÄ ETTET USKOO ENNENKUIN ITSE KOET. HAISTA PASKA JA PAINU VITTUUN TÄÄLTÄ, MITÄ SINÄ TÄÄLLÄ LUUHAAT?"

    Tässä ketjussa tämä on vielä ollut aika maltillista. Tuolta ulosottolaisten kirjoituksista muista ketjuista löytyy tätä samaa paljon enemmän. Tässä tapauksessa harvinaista oli se, että kaksi ensimmäistä solvausta käsittänyttä viestiä sisälsi sentään edes jotain asiaa muuttotappiokunnissa olevien kiinteistöjen ja rakennusten pakkomyynneistä. Kaksi viimeistä ei tavanomaiseen tapaan sisältänyt yhtään mitään asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eihän täällä moderointi toimi eikä puutu yhtään mihinkään kommentointiin. Toiset yrittää selvittää mielipiteitään ja kokemuksiaan, toisilla kilahtaa heti yli ärsytyskynnyksen. Näin ihminen toimii kun on uhattuna. Taistele tai pakene, tai jähmety ja kuole.

    Asia on vähän sama, kuin että sairaalle alkaisi kettuilla koska se on niin kivaa kiusata. Tai pienelle lapselle, koska isompi voi.
    Fiksu aikuinen tajuaa, että talousongelmiin päätynyt menettää enemmän kuin uskoa voi sellainen, jolle kaikki luistaa. Menetin ystäväni itsemurhaan. ja sen syy oli totaalinen epätoivo. Kun kaikki kaatui ei enää jaksanut. Pilkkaaminen, oli kohde sitten sairas, velkaantunut, työtön tai köyhä, voi olla ensimmäinen isku fataaliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ja keinosi taistella on haistatella ja haukkua ihmisiä anonyymeillä keskustelupalstoilla? Ehkä se helpottaa oloa, mutta ei se ongelmiasi ratkaise.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ja keinosi taistella on haistatella ja haukkua ihmisiä anonyymeillä keskustelupalstoilla? Ehkä se helpottaa oloa, mutta ei se ongelmiasi ratkaise.

    Vajaaksi olen sinua nimitellyt, myönnän, koska et tunne olevan ajan etkä asioiden tasalla vaikka neuvot meitä muita töykeästi. Keskustelen asiasta ja puhun asiasta, informoin ja etsin ulosoton virheitä ja voudin tekosten vääryyksiä. Eläkkeellä olevan yrittäjänä on aikaa sellaiseen ja moraalini on korkea väärintekoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vielä vain on jäänyt osoittamatta ne voudin ja ulosoton virheet tässä keskustelussa samoin, kuin se, miten minä en ole ajan enkä asioiden tasalla.
    Selvyyden vuoksi todettakoon, että minä en keskustellut kanssasi pakkomyynneistä (vaikkakin kanssakeskustelijasi siinä asiassa on nähdäkseni oikeassa), vaan osoitin virheet aloituksen koronlaskennassa.

    Suoli24 tosiaan teki karhunpalveluksen kaikille poistaessaan ei-rekattujen vapaan nimimerkkivalinnan ja siirtymällä näihin typeriin "Anonyymixxxxx" -muotoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vajaaksi olen sinua nimitellyt, myönnän, koska et tunne olevan ajan etkä asioiden tasalla vaikka neuvot meitä muita töykeästi. Keskustelen asiasta ja puhun asiasta, informoin ja etsin ulosoton virheitä ja voudin tekosten vääryyksiä. Eläkkeellä olevan yrittäjänä on aikaa sellaiseen ja moraalini on korkea väärintekoihin.

    Ota huomioon, että täällä on enemmän kuin yksi, joita olet nimitellyt eri nimillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ota huomioon, että täällä on enemmän kuin yksi, joita olet nimitellyt eri nimillä.

    Vajaan tunnistan, sitä olen käyttänyt moneen ja varmasti märkäkorvaakin tai räkänokkaa :) Yleensä kohteet ovat olleet sellaisia nuoremmanpuoleisia jutuista päätellen, joille historia on täysin blanco. Mielipiteet kertovat ja kommentoinnin tyyli paljon. Tyypillisiä incellimaailman tuotteita, jotka yleensä kirjoittelevat rasistisia juttujaan murhasivulla. Illan ja yön tunteina etsiskelevät uusia uhreja sivuilta ja täällähän on kiva kiviä sinkoilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Sinähän niitä kiviä sinkoilet. Minulla muuten ikää 58.

    "Älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä sanon".

    Tämä anonyymi moittii muiden tekstiä hävyttömäksi samalla, kun sanoo vastakeskustelijoitaan vajaiksi, märkäkorviksi, räkänokiksi, nuoriksi blanko-historialla, inceleiksi murhasivuilla kirjoitteleviksi rasisteiksi.

    Mutta koska on kivempi pysyä asialinjalla, todettakoon, että esimerkiksi aloittajan laskuvirheitä korjannut henkilö on keski-ikäinen vakityössä oleva perheenisä, joka ei edes tietä korjaamiensa ulosottolaisten etnisyyttä (eikä siitä välitä), on kirjoittanut kaikki viestinsä aamuyhdeksän ja puolenyön välillä, eikä ole eläessään lueskellut saati kirjoitellut minnekään "murhasivuille".
    Niin, ja ihan omalla työllä maksanut yhden asuntolainan ja autolainan, toista asuntolainaa maksamassa, eikä tietenkään ole ollut niin typerä, että olisi ottanut yhtäkään edes keskikorkoista pikavippiä elämässään, koska on opetellut koronlaskennan alkeet peruskoulussa.

    Kirjallisen esitystavan perusteella profiloimisessa anonyymillä on siis vielä opettelemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Osui ja upposi, sori siitä. En tietenkään tiedä kuka kirjoittaa ja millä naamalla, mutta jos olet yhtään seurannut palstaa, olet huomannut paljon häijyjä kirjoituksia. Ainakin me muut olemme.
    Ihan kiva että sinulla menee hyvin, mutta mitä teet ulosottosivulla? Mielenkiinnostako vain vai perijän roolissa, vuokraloordina? Velkaneuvoja et ole, sen näkee sokea reettakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Sinähän niitä kiviä sinkoilet. Minulla muuten ikää 58.

    Noin satavuotiaan elämänkokemuksella ja iällä märkäkorvalta vaikutat. Voisit olla lapsenlapseni.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Osui ja upposi, sori siitä. En tietenkään tiedä kuka kirjoittaa ja millä naamalla, mutta jos olet yhtään seurannut palstaa, olet huomannut paljon häijyjä kirjoituksia. Ainakin me muut olemme.
    Ihan kiva että sinulla menee hyvin, mutta mitä teet ulosottosivulla? Mielenkiinnostako vain vai perijän roolissa, vuokraloordina? Velkaneuvoja et ole, sen näkee sokea reettakin.

    Osallistun ihan vain ajanvietteenä monenlaisiin kansalaiskeskusteluihin, vaikka välttämättä kyseinen aihepiiri ei omaa elämääni sen kummemmin liippaa. Kevyempihenkistä tiedonhaun, tiedonkäsittelyn ja argumentaation harjoittelua tässä tapauksessa juridiikan viitekehyksessä. Enkä ole mitenkään erityisesti täällä ulosottosivulla. Tämä nyt vain on Laki & Rikos -palstan alafoorumi.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Noin satavuotiaan elämänkokemuksella ja iällä märkäkorvalta vaikutat. Voisit olla lapsenlapseni.

    Ilmeisesti seksiä tullut harrastettua jokaisen vastaantulijan kanssa, kun et edes lapsenlapsiasi tiedä. Vai onko suku katkaissut välit?

    Äänestä

Miten niin 15v yksi velka meni 2017, toisen laittoivat 2019 jne paljon yli 15v olet mankelissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Joka vain jatkaa ja jatkaa velan ulosmittausta, vaikka sitä olisi maksettu jo vuosikausia ulosottoon.
9,5% korko "takaa" sen, että muutaman vuoden päästä velkasummasi on vähintään kaksinkertainen alkuperäiseen summaan verrattuna. Tätä jatketaan vähintään 15 vuotta. Kyllä tämä on oikeasti pahinta väkivaltaa, mitä ihminen voi yhteiskunnan puolelta kokea. Kaikki ihmisarvo, mahdollisuus säästää, elää ihmisarvon mukaista elämää otetaan ulosottoon joutuneelta pois. Kukaan ei auta sinua, eikä ole sinun puolella. Suorastaa pirunriivaamaa tämä touhu on, kuin suoraan helvetistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu