Suomessa suoritetaan vuosittain vain muutamia kymmeniä uusia dan-arvoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana määrä on ollut keskimäärin noin 40 vuodessa, ja suuri osa näistä on ensimmäisiä daneja. Kun mennään ylempiin dan-arvoihin, vuosittaiset määrät putoavat nopeasti muutamiin – joinakin vuosina tiettyjä korkeampia dan-arvoja ei myönnetä lainkaan.
Onko tämä paljon vai vähän?
Kysymys on tärkeämpi kuin miltä se ensiksi kuulostaa. Dan-arvo ei ole judossa pelkästään henkilökohtainen tunnustus vuosien harjoittelusta. Dan-arvoilla on merkitystä koko suomalaisen judon rakenteelle: seuroille, valmennukselle, graduoinneille, koulutukselle, vapaaehtoistoiminnalle ja lopulta sille, pystymmekö pitämään judon elinvoimaisena eri puolilla Suomea.
Mustan vyön pitäisi olla etappi, ei päätepiste
Judossa mustaan vyöhön liittyy edelleen vahva symbolinen arvo. Se on hyvä asia. Dan-arvon pitää kertoa osaamisesta, pitkäjänteisyydestä ja sitoutumisesta lajiin.
Samalla meidän pitäisi kysyä, millaisen viestin järjestelmämme antaa harrastajalle.
Jos seuraava vyöarvo tuntuu realistiselta tavoitteelta, se voi kannustaa harjoittelemaan, osallistumaan koulutuksiin, kilpailemaan, opettamaan ja pysymään mukana judossa. Jos seuraava askel puolestaan näyttää vuosien päässä olevalta, monimutkaiselta tai käytännössä merkityksettömältä, kannustinvaikutus katoaa.
Vyöjärjestelmä on yksi judon hienoista ominaisuuksista juuri siksi, että se tarjoaa tavoitteita myös niille, joiden tavoitteena ei ole SM-mitali tai kansainvälinen kilpailu-ura.
Siksi meidän pitäisi kysyä: toimiiko dan-järjestelmämme tällä hetkellä riittävän hyvin motivaation lähteenä? Mutta vähintään yhtä tärkeä kysymys on: kuinka hyvin pystymme pitämään jo mukaan tulleet ihmiset judossa?
Kyse ei ole vain 1. danista
Erityisen kiinnostava kysymys on, mitä tapahtuu ensimmäisen danin jälkeen.
Jos judoka saavuttaa 1. danin esimerkiksi nuorena aikuisena, hänen edessään voi parhaimmillaan olla vielä vuosikymmeniä judotoimintaa. Miksi hänen tavoitteensa loppuisivat ensimmäiseen mustaan vyöhön? 2., 3. ja 4. dan voivat muodostaa pitkän aikavälin kehityspolun. Niiden pitäisi kannustaa judokaa syventämään teknistä osaamistaan, valmentamaan, kouluttautumaan, toimimaan seurassa ja ottamaan vastuuta judoyhteisöstä.
Jos ylempiä dan-arvoja suoritetaan koko Suomessa vain muutamia vuodessa, kannattaa kysyä, kertooko se poikkeuksellisen korkeasta laadusta – vai siitä, että liian moni suomalainen judoka yksinkertaisesti lopettaa etenemisen vyöjärjestelmässä?
Dan-arvot ovat myös seurojen pääomaa
Dan-arvojen määrä ei ole vain yksilöiden asia.
Mietitään pientä judoseuraa, jossa harjoittelee 50–100 judokaa. Jos seurassa on useita aktiivisia 1.–3. danin judokoita ja muutama kokenut ylemmän danin judoka, seuralla on aivan erilaiset edellytykset järjestää laadukasta harjoittelua, graduointeja ja koulutusta kuin seuralla, jonka toiminta on yhden tai kahden kokeneen henkilön varassa.
Dan-arvoihin liittyvä osaaminen kertautuu.
Yksi aktiivinen dan-juniori voi muutaman vuoden kuluttua olla apuvalmentaja. Apuvalmentajasta voi tulla vastuuvalmentaja. Hän voi suorittaa seuraavan danin, kouluttautua lisää, ryhtyä graduoijaksi ja kouluttaa puolestaan seuraavan sukupolven judokoita.
Siksi dan-arvojen määrä vaikuttaa ainakin valmentajien ja ohjaajien määrään, graduointiosaamiseen, seurojen jatkuvuuteen, vapaaehtoisten sitoutumiseen, teknisen osaamisen säilymiseen ja judon alueelliseen saavutettavuuteen.
Jos dan-judokat keskittyvät muutamaan suureen seuraan ja kasvukeskukseen, kysymys muuttuu myös aluepoliittiseksi: kuka opettaa judoa pienemmillä paikkakunnilla kymmenen vuoden kuluttua?
| Vuosi | 1. dan | 2. dan | 3. dan | 4. dan | 5. dan | 6. dan | 7. dan | Yhteensä |
| -------- | -----: | -----: | -----: | -----: | -----: | -----: | -----: | -------: |
| **2016** | 34 | – | – | – | – | – | – | **55** |
| **2017** | 30 | 9 | 4 | 2 | 2 | 2 | 1 | **50** |
| **2018** | 24 | 3 | 4 | 7 | 4 | 3 | 1 | **46** |
| **2019** | 19 | 6 | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | **27** |
| **2020** | 13 | 3 | 6 | 2 | 1 | 2 | 0 | **27** |
| **2021** | 18* | 7 | 2 | 1 | 0 | 1 | 0 | **30** |
| **2022** | 20 | 10 | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 | **33** |
| **2023** | 11** | 2** | 5** | 1** | 1** | 1** | 0 | **32** |
| **2024** | 36 | 11 | 2 | 0 | 0 | 2 | 0 | **51** |
| **2025** | 32 | 4 | 3 | 4 | 0 | 0 | 0 | **43** |
Tähän mennessä 2026 suoritettu 19 vyötä.
Onko tämä paljon vai vähän?
Kysymys on tärkeämpi kuin miltä se ensiksi kuulostaa. Dan-arvo ei ole judossa pelkästään henkilökohtainen tunnustus vuosien harjoittelusta. Dan-arvoilla on merkitystä koko suomalaisen judon rakenteelle: seuroille, valmennukselle, graduoinneille, koulutukselle, vapaaehtoistoiminnalle ja lopulta sille, pystymmekö pitämään judon elinvoimaisena eri puolilla Suomea.
Mustan vyön pitäisi olla etappi, ei päätepiste
Judossa mustaan vyöhön liittyy edelleen vahva symbolinen arvo. Se on hyvä asia. Dan-arvon pitää kertoa osaamisesta, pitkäjänteisyydestä ja sitoutumisesta lajiin.
Samalla meidän pitäisi kysyä, millaisen viestin järjestelmämme antaa harrastajalle.
Jos seuraava vyöarvo tuntuu realistiselta tavoitteelta, se voi kannustaa harjoittelemaan, osallistumaan koulutuksiin, kilpailemaan, opettamaan ja pysymään mukana judossa. Jos seuraava askel puolestaan näyttää vuosien päässä olevalta, monimutkaiselta tai käytännössä merkityksettömältä, kannustinvaikutus katoaa.
Vyöjärjestelmä on yksi judon hienoista ominaisuuksista juuri siksi, että se tarjoaa tavoitteita myös niille, joiden tavoitteena ei ole SM-mitali tai kansainvälinen kilpailu-ura.
Siksi meidän pitäisi kysyä: toimiiko dan-järjestelmämme tällä hetkellä riittävän hyvin motivaation lähteenä? Mutta vähintään yhtä tärkeä kysymys on: kuinka hyvin pystymme pitämään jo mukaan tulleet ihmiset judossa?
Kyse ei ole vain 1. danista
Erityisen kiinnostava kysymys on, mitä tapahtuu ensimmäisen danin jälkeen.
Jos judoka saavuttaa 1. danin esimerkiksi nuorena aikuisena, hänen edessään voi parhaimmillaan olla vielä vuosikymmeniä judotoimintaa. Miksi hänen tavoitteensa loppuisivat ensimmäiseen mustaan vyöhön? 2., 3. ja 4. dan voivat muodostaa pitkän aikavälin kehityspolun. Niiden pitäisi kannustaa judokaa syventämään teknistä osaamistaan, valmentamaan, kouluttautumaan, toimimaan seurassa ja ottamaan vastuuta judoyhteisöstä.
Jos ylempiä dan-arvoja suoritetaan koko Suomessa vain muutamia vuodessa, kannattaa kysyä, kertooko se poikkeuksellisen korkeasta laadusta – vai siitä, että liian moni suomalainen judoka yksinkertaisesti lopettaa etenemisen vyöjärjestelmässä?
Dan-arvot ovat myös seurojen pääomaa
Dan-arvojen määrä ei ole vain yksilöiden asia.
Mietitään pientä judoseuraa, jossa harjoittelee 50–100 judokaa. Jos seurassa on useita aktiivisia 1.–3. danin judokoita ja muutama kokenut ylemmän danin judoka, seuralla on aivan erilaiset edellytykset järjestää laadukasta harjoittelua, graduointeja ja koulutusta kuin seuralla, jonka toiminta on yhden tai kahden kokeneen henkilön varassa.
Dan-arvoihin liittyvä osaaminen kertautuu.
Yksi aktiivinen dan-juniori voi muutaman vuoden kuluttua olla apuvalmentaja. Apuvalmentajasta voi tulla vastuuvalmentaja. Hän voi suorittaa seuraavan danin, kouluttautua lisää, ryhtyä graduoijaksi ja kouluttaa puolestaan seuraavan sukupolven judokoita.
Siksi dan-arvojen määrä vaikuttaa ainakin valmentajien ja ohjaajien määrään, graduointiosaamiseen, seurojen jatkuvuuteen, vapaaehtoisten sitoutumiseen, teknisen osaamisen säilymiseen ja judon alueelliseen saavutettavuuteen.
Jos dan-judokat keskittyvät muutamaan suureen seuraan ja kasvukeskukseen, kysymys muuttuu myös aluepoliittiseksi: kuka opettaa judoa pienemmillä paikkakunnilla kymmenen vuoden kuluttua?
| Vuosi | 1. dan | 2. dan | 3. dan | 4. dan | 5. dan | 6. dan | 7. dan | Yhteensä |
| -------- | -----: | -----: | -----: | -----: | -----: | -----: | -----: | -------: |
| **2016** | 34 | – | – | – | – | – | – | **55** |
| **2017** | 30 | 9 | 4 | 2 | 2 | 2 | 1 | **50** |
| **2018** | 24 | 3 | 4 | 7 | 4 | 3 | 1 | **46** |
| **2019** | 19 | 6 | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | **27** |
| **2020** | 13 | 3 | 6 | 2 | 1 | 2 | 0 | **27** |
| **2021** | 18* | 7 | 2 | 1 | 0 | 1 | 0 | **30** |
| **2022** | 20 | 10 | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 | **33** |
| **2023** | 11** | 2** | 5** | 1** | 1** | 1** | 0 | **32** |
| **2024** | 36 | 11 | 2 | 0 | 0 | 2 | 0 | **51** |
| **2025** | 32 | 4 | 3 | 4 | 0 | 0 | 0 | **43** |
Tähän mennessä 2026 suoritettu 19 vyötä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
2.–3. danien pullonkaula
Ehkä vielä uusien mustien vöiden määrääkin tärkeämpi kysymys on se, mitä tapahtuu 1. danin jälkeen.
Vuonna 2025 Suomessa suoritettiin 32 ensimmäistä dania, mutta vain neljä 2. dania ja kolme 3. dania. Vuonna 2026 julkaistuissa tuloksissa 2. daneja on tähän mennessä neljä eikä yhtään 3. dania. Kun tätä vertaa siihen, kuinka paljon Suomessa on seuroja ja kuinka laajalle maantieteellisesti judotoiminta on levittäytynyt, määrät ovat pieniä.
Juuri 2.–3. danien kohdalla kyse ei ole enää vain judokan henkilökohtaisesta etenemisestä. Nämä judokat muodostavat suuren osan siitä kokeneesta seuraväestä, jonka varassa harjoituksia ohjataan, nuorempia judokoita kasvatetaan, vyökokeisiin valmistaudutaan ja seurojen osaamista siirretään seuraavalle sukupolvelle.
Myös graduointijärjestelmä tekee asiasta rakenteellisen. Dan-arvo ja graduoijakoulutus määrittävät sitä, mille tasolle asti seurassa voidaan järjestää graduointeja. Ylempien kyu-arvojen ja dan-polun rakentaminen edellyttää siis sitä, että seuroissa on riittävästi kokeneita dan-judokoita. Jos 2.–3. danien joukko ei uusiudu, ongelma alkaa ennen pitkää näkyä koko vyöjärjestelmässä.
Siksi pitäisi selvittää, miksi niin harva etenee. Ovatko aikavaatimukset, pisteet ja muut vaatimukset tarkoituksenmukaisia? Onko graduointiin valmistautumiseen riittävästi tukea? Ovatko dan-kokeet riittävän saavutettavia eri puolilla Suomea? Kannustavatko seurat aktiivisesti 1. danin judokoitaan jatkamaan? Ja ennen kaikkea: kokeeko tavallinen aktiivinen seurajudoka, valmentaja tai kilpailu-uransa päättänyt judoka, että 2. ja 3. dan ovat hänelle mielekkäitä ja saavutettavia tavoitteita?
Hyviä kysymyksiä, vastailen:
Ovatko aikavaatimukset, pisteet ja muut vaatimukset tarkoituksenmukaisia?
Ei siinä mielessä, että ne on tehty katakomissio edellä. Kaiken muun voi korvata ajalla paitsi katan. Käytännössä vain tekemällä kataa voi edetä vyöarvoissa hyvinkin, mutta tekemällä kaikkea muuta miten paljon tahansa, vyöarvossa ei voi edetä.
Onko graduointiin valmistautumiseen riittävästi tukea?
Kysymys on absurdi, koska osaaminen tulisi olla tuossa kohdassa varsin hyvin todennettua ilman koettakin. Jos tarvitsee tukea graduointiin valmistautumiseen niin kyse on enemmänkin kokeen kuin kokelaan heikkoudesta.
Ovatko dan-kokeet riittävän saavutettavia eri puolilla Suomea?
Kokeeseen nyt menee, oli se missä tahansa eli en pidä ongelmana. Ei näissä viikoittain rampata.
Kannustavatko seurat aktiivisesti 1. danin judokoitaan jatkamaan?
Jatkamaan kannustaa, mutta vyöarvon korottamisella ei ole erityistä merkitystä myöskään seuralle.
Ja ennen kaikkea: kokeeko tavallinen aktiivinen seurajudoka, valmentaja tai kilpailu-uransa päättänyt judoka, että 2. ja 3. dan ovat hänelle mielekkäitä ja saavutettavia tavoitteita?
Aktiivit pitävät noita varmasti saavutettavina. Mielekkyys tulee sitten siitä, viitsiikö lähteä ylipäätään ilmoittautumaan kokeeseen, joka on ihan järjetön kyhäelmä ja sitten se ainakin omasta mielestäni täysin teatraalinen valmistautuminen kokeeseen koetta varten.
Ei se kehitys lopu 1. daniin, mutta vyökokeissa juokseminen loppuu.
Todellisuudessa kysymys on siitä, että vyökoejärjestelmä ei ota huomioon sitä todellista tekemistä ja osaamista vaan vaatii jäykän kokeen ja vielä vähän jäykemmän katan. Suurinta osaa ei vaan kiinnosta mennä kokeeseen.
Omaa aktiivista 1. dan uraa on takana vähintään 10 vuotta eikä ole vielä tullut mieleenkään hakea kokeeseen tai katsoa, miltä se kata näyttää.
Minulla on itselläni myös vähän samaa kata-allergiaa. Varsinkin kun sitten vastaanotto on hyvin arvostelevaa. Tulee sitten semmoinen tupla; ei kiinnostaisi sitä kataa hieroa ja sitten saa huonoa palautetta puutteista.
Toihan on tosiaan vähän sama, kun kataajalle sanois, että vyökokeen edellytyksenä on tuomarikoulutuksen käyminen ja muutaman kilpailun tuomitseminen. Lisäksi dan kokeen arvioinnin lähtökohta olisi siinä tuomaroinnissa onnistuimisessa.
Juuri näin!
Muistan suoriin ykkösen. Sain palautteen sedältä, joka koskaan ei ole osallistunut shiain SM-kisoihin. Ei edes osallistunut!
Minä olin juuri keväällä ottanut miesten SM-hopeeta 4 otteluvoitolla.
"Sinun katassa ei ollut henkeä ja heitit heitot ottelunomaisesti. Et ole löytänyt judon sielua"
Kyllä siinä nuori (24 v ) urheilija oli kummissaan ja, jos silloin olisi ollut BJJ, niin laji olisi vaihtunut nopeasti.
En sen jälkeen ole vaivautunut kokeisiin.
Judoka 59 v.
Tuttu tarina
Tämä on juurikin se ongelma. Nyt vyökoekomissio ryhtiliike näihin touhuihin.
Juuri tämä noissa vyökokeissa mättää. Ylimieliset dinosaurukset edellyttämässä oman makunsa a historiansa mukaista judoa.
4.dan on vyöni ja olen ylpeä siitä ja 30 vuotta judonnut ja joka vyöni suorittanut itse otteluvöitä en ole lahjaksi saanut.
Kata kuuluu judoon ja se pitää osata se on judotekniikan perusta.
T.4 dan
Mielestäni kata on lajin naurettavin asia oli kyseessä karate, judo tms budolaji. Karatessa etenkin kata on pyjamat päällä kiljumista samalla kun huitoo ilmaa kuin hullu. Taekwondossa on poomsae.
Pitäähän siinä katassa ymmärtää heiton eri osa-alueet mutta kata ei kyllä mittaa mitään osaamista. Kata on vähän kuin tentit yliopistossa: harjoittelet tenttiä varten, läpäiset sen mutta silti et ymmärrä mistään mitään.
Miksi niitä daneja edes pitää tuijotella? Danit pitäisi mielestäni tulla aina batsugun perusteella paitsi 1.dan. Nyt ne tulevat, kun vanhat papat tanssii komission edessä ja muistelevat judo aikojaan, jotka olivat ohi jo 80-luvulla.
Pyydän anteeksi suorasanaisuuttani, jos näistä joku mielensä pahoittaa, mutta näin minä asian näen.
PS. olen ihan tavallinen riviharrastaja joten mielipiteelläni tuskin merkitystä on mutta toin sen kuitenkin esiin
Eikö tuon koko Katatouhun voisi heivata hiiteen kaikista vyökokeista? Se on jäänne ajalta ennen videonauhureita, kun koetettiin formalisoida ja esittää asioita vakioituna eikä ollut muuta keinoa.
On ihan OK, että jotkut ovat kiinnostuneet perinteestä ja haluavat sitä harrastaa. Se on heidän hommansa, varmaan kehittävää ja motivoivaa heille.
Muille kata on vain ajan ja energian syöppö. Pakkopullaa, sivuraide ja väkisin rakennettu konttaushetki vanhojen patujen "arvosteltavana".
Kata voisi olla kokonaan oma sivupolkunsa ja oma uransa: voisit harrastaa ja kilpailla judossa tai katassa (vrt. Boomsae taekwondossa), mutta ne ovat ihan eri juttuja eikä pidä sekoittaa toisiinsa.
Kannatan täysin ehdotusta. Kuka voisi otaa asian hoitaakseen, kiitos?
Saahan nytkin kilpailla katassa tai sitten vaikka Samurai Cupissa tms shiai kisoissa
Aika pitkää tämä ketju on pysynyt kohtuullisen asiallisena. Yhtään ei yllätä, että vähän on käyty henkilökohtaisuuksien puolella, yksi dan-provo ja sitten näitä kata on turhaa lausuntoja. Nyt alkaa vähän näyttää siltä, että kohta lähtee lapasesta.
Kysyn kuitenkin, mikäköhän siinä on, että tuota vyökoesysteemiä ei saada sellaiseen asentoon, että se palvelisi aidosti harrastajia. Jos joudutaan kyselemään täällä, miksei korkeampia daneja suoriteta ja toisaalta seuroissa markkinoimaan noita korotuksia ihmisille, jotka säännöllisesti vastaavat ettei kiinnostusta ole, mielestäni vika on järjestelmässä eikä harrastajissa.
Koko ongelma lähtee vaatimustasolla tuosta epäsuhdasta, joka täälläkin on jo mainittu eli kaiken muun voi korvata paitsi katan. Meillä on laaja joukko harrastajia, jotka ovat kokeneita vetäjiä, valmentajia, tuomareita, seurajohtajia, kouluttajia jne. Mahdollisesti aktiivisia kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä tekevät liitollekin vapaaehtoisena hommia lajin eteen. Tuota osaamista järjestelmä ei tunnista yhtä merkityksellisenä kuin kataa.
Miksi näin on? Katakomission on edelleen aivan liian lähellä vyökoekomissiota. Harmaat parrat eivät norsunluutornissaan tunnista tai tunnusta tilannetta. Suosittelisin tekemään kyselyn, milloin olet suorittanut danisi ja miksi et vielä ole suorittanut seuraavaa. Samalla voi kysyä judoaktiivisuudesta kokeen jälkeen. Veikkaan, että aika monella tulee kaikki muu täyteen paitsi tuo kata.
Omasta kokeesta noin 15 vuotta. Ei aikomusta korottaa.
Hyvin sanottu.
Asiaa voisi lähteä vaikka purkamaan siitä, että päättäjät katsovat judokisa.fi sivuilta, mitkä seurat käyvät kilpailuissa ja minkä arvoinen mustavöinen valmentaja kilpailijoilla on mukana. Koska valmentaja/ohjaaja on viimeksi danin suorittanut. Tämä lienee tilastollisesti helpointa. Sitten tietenkin tulee leirit, kotisalilla tatamilla vietetty aika, joita onkin vaikempi selvittää. Mutta, tsekatkaapa nyt nuo kilpailut ensin.
Tuo tarkastelutapa latistaa tuon taas suoraan kilpailemiseen eikä se ole varsinaisesti tarkoitus. Toki kilpaileminen ja valmentaminen ovat merkittävä osa judoa ja siinä kehittymistä, mutta kyllähän judotoimintaa tehdään paljon muuallakin kuin kisamatolla tai sen laidalla.
Vyökoekomissiolla lienee ilmoittautumisten kautta lista kokeisiin hyväksytyistä aika pitkältä aikaväliltä. Lisäksi viestin pystynee laittamaan suomisportissa vaikka vyöarvot sorttaamalla eli kyllähän aika ison otannan daneja saa tavoitettua kohtuu helposti, jos halua on.
Tuskin vaan sitä halua on.
Erittäin osuvasti sanottu!
Olisiko tähän ratkaisuna Japanin systeemi, eli mustan voi saada jopa vuodessa aktiivisella harjoittelemisella ja kisaamisella....joissain maissa kun se musta vyö on vasta "ensimmäinen askel" oppimiseen eikä arvo, jota varten on treenattu 10-15 vuotta ja sitten jo kyllästyykin koko lajiin. En sano, että mustia vöitä pitäisi jakaa kuin ämpäreitä Tokmannilla. BJJ:ssä tuo vyön korotusjärjestelmä on ihan vammainen. Vaikka treenaisit hulluna ja kehittyisit tasaisesti, pitää sinun olla valmentajan haaremissa, että sinut huomataan. Muuten pyörit sinisellä vyöllä 6 vuotta.
Toki tuo vuodessa mustan suorittaminen Aasian maissa on harvinaista, mutta mustan saaminen kuitenkin kestää tyypillisesti vähemmän kuin Suomessa.
Otetaan esimerkki:
- Iiro Ippon aloittaa judon 24-vuotiaana tavoitteenaan musta vyö
- Iiro harjoittelee 4 kertaa viikossa
- Pärjää treeneissä vähintäänkin hyvin
- Iiro käy muutamassa shiaissa ja voittaa Ipponilla
- Iiro on saavuttanut 4 vuoden aktiivisella treenaamisella sinisen vyön
- Iiro on laiska treenaamaan kataa, hänellä on nyt lapsi, työpaikka asbestiteollisuudessa sekä vaimoksi kutsuttava kämppäkaveri
- Iiro on nyt 28
- Iiro loukkaa polvensa kun 3kk harjoitellut valkovyö Uuno Uchikomi tekee tai otoshin päin seiniä
- Iiro on 1 vuoden sivussa ja palaa dojolle 29 vuotiaana
- Iiro jatkaa harjoittelua 2 kertaa viikossa
- Hän suostuu vihdoin treenaamaan välillä kataa ja saavuttaa ruskean vyön 2 vuoden jälkeen
- Iiro ei kilpaile eikä ehdi treenata kuin 1-2 kertaa viikossa
- 6 vuoden jälkeen valmentaja ehdottaa, pitäisikö Iiron anoa dania
- Iiro ei halua harjoitella kataa eikä koskaan suorita mustaa vyötä
Iiro on nyt 37 eikä koskaan saavuttanut mustaa vyötä 13 vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen. Iiro siirtyy BJJ:hin, kehittyy siinä hyvin ja vaihtaa nimensä Kalle Käsilukoksi. Kalle Käsilukkona hän saavuttaa BJJ mustan vyön 4 vuodessa kovan judotaustansa takia.
Kalle Käsilukko käy judoseuransa harjoituksissa ja kuristaa ikuinen valkoinen vyö Uuno Uchikomilta paskat housuun. Uuno Uchikomi ei enää ikinä kehtaa tulla salille.
Mustaa vyötä ei pidä myöntää ilman katan osaamista,kata kuuluu Kanon alkuperäiseen judoon.
Kilpamenestys ei vastaa mustan vyön arvoa jos judon tekninen taho heikko.
Aito judoka 2.dan musta vyö judo 1 dan musta vyö Shukokai karate.
Hyvä keskustelunavaus! Kiitos
Perinteisesti musta vyö on jaettu aivan täysille pelleille joiden paikka olisi peruskurssilla.
Omien kokemusten mukaan olet väärässä. Taidat itse olla ollut jo 15 vuotta peruskurssilla
Miksi vyökoe suorittajat ovat vähentyneet? Siksi, koska silläkin on alettu rahastamaan!
Siksi, koska jos sinulla ei ole ollut suomisportin lisenssi voimassa katkeamatta vaaditun ajan, et kokeeseen pääse! Siksi, koska kunniavöitä ei enää myönnetä! Siksi, koska graduointi säännöt vaativat usean, jopa 8 vuoden välit vöiden suoritukseen!
Siksi vyö suorittajat loppuvat kokonaan!
Noi nyt on ihan ymmärrettäviä. Jos et harrasta judoa niin ei silloin kuulu danejakaan saada. Jos ei ole aktiivisuutta niin väli on pidempi.
Epäilen, että suurella osalla nuo eivät kuitenkaan ole se ongelma.
Juurikin näin!
Jos olet jonkun seuran jäsen, niin miksi ostat lisenssin...vain vyökoetta varten?
Miksi ei myönnetä kunniavöitä, varmaan juurikin siksi, että liitto haluaa lisenssimaksut.
Aika ei sinällään ole ongelma, vaan se, että miten muuten todista harrastaneesi judoa tarvittavan ajan, jos et ole ostanut lisenssiä.
Mutta, tämä kaikki kuuluu liiton ohjailemaan lajiin.
Danin saa nykyään liian helposti. ainoa markkina arvo mitä Judolla on ei pidä heikentää.
Nyt kenties puhuttiin ensimmäisen danin jälkeisistä daneista.
Hyvää keskustelua. Minusta kommenteista nousee esiin olennainen tarkennus: judokan kehitys ei välttämättä pysähdy 1. daniin – mutta eteneminen vyöarvoissa näyttää usein pysähtyvän.
Luvut ovat kiinnostavia. Vuonna 2025 Suomessa suoritettiin 32 ensimmäistä dania, 4 toista dania ja 3 kolmatta dania. Vuonna 2026 julkaistuissa tuloksissa on tähän mennessä 12 ensimmäistä dania, 4 toista dania eikä yhtään kolmatta dania. Vuoden 2026 luku ei vielä ole lopullinen. Miksi Suomessa vuosien mittaan kertyneestä suuremmasta 1. danien joukosta tulee vuosittain vain muutamia 2. ja 3. daneja?
Keskustelun perusteella syitä voi olla monia: kata, kustannukset, aikavaatimukset, kokeen muoto, motivaatio tai yksinkertaisesti se, ettei seuraavasta vyöarvosta koeta saatavan mitään. Näitä ei kuitenkaan kannata arvailla. Judoliitto voisi tehdä 1.–3. danin judokoille kyselyn: aiotko suorittaa seuraavan danin, ja jos et, miksi et? Samalla selviäisi, kuinka moni jatkaa aktiivisesti harjoittelua, valmentamista, tuomarointia tai seuratoimintaa ilman kiinnostusta vyöarvon korottamiseen.
Minusta keskustelussa esitetty ajatus siitä, ettei pitäisi harjoitella vyökoetta varten, on tärkeä. Tavoitteen pitäisi olla, että judoka harjoittelee ja kehittyy judokana – ja kun osaaminen, kokemus ja aktiivisuus vastaavat seuraavaa dan-arvoa, vyökoe pystyy tunnistamaan ja vahvistamaan tämän osaamisen.
Vyökokeen pitäisi mitata judossa tapahtunutta kehitystä. Judokan kehityksen ei pitäisi tarkoittaa harjoittelua vyökoetta varten.
Jos aktiivinen judoka valmentaa, harjoittelee, kilpailee, tuomaroi ja toimii seurassa vuodesta toiseen mutta ei näe syytä edetä 1. danista eteenpäin, silloin kannattaa kysyä, onko ongelma judokassa – vai kannustaako järjestelmämme etenemään niin kuin sen pitäisi?
Hyvää pohdintaa. Itse olen aktiivi ja kaikki seuraavan danin kriteerit täyttyvät moninkertaisesti, joten oletan, että voisin osata jonkin verran myös judoa. Voisin mennä kokeeseen, mutta en koe, että hyödyttää itseäni/valmennettavia/seuraamme jne., jos käytän aikaani uuden katan opetteluun (sinänsä kataharrastus on hienoa ja on hyvä jos joitakin se innostaa/motivoi), enkä nyt puhu randorikatoista.
Toi randori-katojen erottelu muista on aivan täysin turhaa. Se on sitä samaa teatteria kuin muutkin.
Jos joutuu erityisesti vyökoetta varten tarkistelemaan, miten päin piti kääntyillä ja missä käsiä piti pitää niin hukassa ollaan. Paitsi, jos judokan ydinosaaminen on sitä kataa. Sitten toki.
Olen käyttänyt kataa menestykkäästi myös ottelussa ja pari kertaa itsepuolustuksessa.
Katsokaa suomen judon uranuurtajien tekniikkaa he hakivat japanista opin ja osasivat katan ja osasivat otella ja judon tekniikka oli kaunista.
T. 53 vuotta tatamia takana ja jatkuu yhä ja daneja on uumilla.
Tulihan se provokin sieltä viimein.
Yksi kysymys jatkoon: pitääkö ylempää dan-arvoa tavoittelevan olla hyvä kaikilla judon osa-alueilla vai voisiko osaaminen myös eriytyä?
Judo tarjoaa erilaisia tapoja kehittyä. Yksi on erinomainen valmentaja ja opettaja, toinen tuomari, kolmas kilpailija ja neljäs syventyy kataan. Nykyinen järjestelmä voisi tunnistaa näitä erilaisia judouria nykyistä paremmin.
Kaikilta voitaisiin edelleen edellyttää tiettyä yhteistä teknistä perustasoa (vaikka se 1. dan). Sen jälkeen osa näytöstä voisi kuitenkin painottua siihen, missä judoka on vuosien aikana todella kehittänyt osaamistaan. Valmentaja voisi osoittaa osaamistaan valmennuksessa ja opettamisessa, tuomari kilpailu- ja sääntöosaamisessa ja kataan erikoistunut judoka omalla kata-polullaan. Kilpailijoille on jo oma polkunsa. Ainakin niille jotka ovat maajoukkuetasolla.
Tämä ei tarkoittaisi helpompia daneja vaan erilaisia tapoja osoittaa korkeatasoista judo-osaamista.
Samalla kannattaa kysyä, mitä dan-arvolla oikeastaan halutaan mitata. Onko 3. dan ennen kaikkea henkilö, joka osaa suorittaa kaikki määrätyt asiat dan-kokeessa, vai kokenut judoka, joka on vuosien aikana saavuttanut syvällistä osaamista ja vienyt suomalaista judoa eteenpäin? Sen jälkeen sitten kysymys siitä pitääkö sillä sitten rahastaa? Eikö judon eteen tehty työ riittäisi? Tarkoitus kai lienee kannustaa jatkamaan työntekoa. Palkkaa saa kovin harva, niin pitäisikö edes kannustimet olla kohtuu hintaisia?
Ehkä kaikkien ei tarvitse olla mestareita kaikessa, jotta he voivat olla erittäin hyviä judokoita?
Hyvää pohdintaa. Samoja ajatuksia.
Pitkään harjoitelleen vanhemman judokan tekniikka on väistämättä erilaista kuin nuoren, fyysisesti vahvan kilpailijan tekniikka – eikä niitä ehkä ole edes mielekästä arvioida samalla tavalla.
Nuoren kilpailijan judo voi perustua nopeuteen, räjähtävyyteen, voimaan ja suureen harjoitusmäärään. Vanhemman judokan fyysiset ominaisuudet muuttuvat, mutta samalla vuosikymmenten harjoittelu voi tuoda jotain muuta: ajoitusta, tasapainon rikkomista, liikkeen lukemista, taloudellisuutta ja kykyä käyttää vastustajan liikettä hyväksi. Tekniikka ei välttämättä näytä yhtä räjähtävältä, mutta se voi silti olla hienostunutta.
Eikö juuri tämän pitäisi olla yksi judon ajatuksista? Kokemuksen karttuessa judokan ei pitäisi yrittää tehdä judoa samalla tavalla kuin 25-vuotiaana. Hänen pitäisi löytää tapa tehdä hyvää judoa 40-, 50-, 60- ja 70-vuotiaana.
Mielestäni ylempien danien pitäisi jopa kuvata tätä muutosta. Dan-arvon noustessa arvioinnin painopiste voisi vähitellen siirtyä siitä, kuinka voimakkaasti tai näyttävästi tekniikka suoritetaan, siihen, kuinka hyvin judoka ymmärtää, soveltaa ja pystyy välittämään judoa eteenpäin.
Sama koskee erilaisia judouria. Viisikymppinen pitkän linjan valmentaja, kansainvälinen tuomari, aktiivinen kataosaaja ja kolmekymppinen kilpailija voivat kaikki olla erittäin osaavia judokoita, mutta heidän osaamisensa näyttää erilaiselta.
Ehkä dan-järjestelmän ei pitäisi yrittää puristaa heitä samaan muottiin.
Yhteinen tekninen perusta tarvitaan edelleen. Sen päälle voisi kuitenkin tulla mahdollisuus osoittaa syvempää osaamista eri tavoin: randorissa ja kilpailussa, valmentamisessa ja opettamisessa, tuomaritoiminnassa tai katassa.
Dan-arvon noustessa kysymyksen ei ehkä pitäisi olla yhä enemmän ”pystytkö suorittamaan tämän?”, vaan ”kuinka syvästi ymmärrät tämän ja pystytkö käyttämään sekä opettamaan sitä?” Kukaan ei odota, että voimistelun valmentaja tai mäkihypyn valmentaja näyttää itse temput edessä.
Silloin myös vyöjärjestelmä voisi paremmin tukea ajatusta elinikäisestä judosta. Tavoitteena ei olisi säilyttää kuusikymppisenä kolmekymppisen kehoa, vaan kehittää judoa, joka toimii sen kehon, kokemuksen ja osaamisen kanssa, joka judokalla juuri silloin on.
Siinä voisi olla yksi ylempien dan-arvojen tärkeimmistä merkityksistä: ne eivät kertoisi vain siitä, kuinka kauan olemme harjoitelleet, vaan siitä, miten judomme on vuosien aikana kypsynyt. Arvostettaisiin myös judon eteen tehtyä työtä ja elämäntapaa.
Tykkään. Kiitos.
Kiitos hyvästä keskustelusta