Maissivelli

Esikoispoikani on nyt 3 kk vanha.Nanni linjalla mennään,milloin voisin alkaa antamaan esim.maissivelli-maistiaisia?Onko noissa velleissä eroja kuten Nannissa ja Tuttelissa (Nan vatsaystävällisempi),eli minkä valmistajan maissivelli on parasta?
5945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos mieli tekee ja esikoisellekin maistuu, niin voit alkaa jo nyt antamaan vellejä. Anna aluksi pieniä määriä (herneen - kahden verran), jotta maku tulee tutuksi ja näet joko esikoinen on valmis niitä maistelemaan. Jos ei kelpaa, niin yritä toisena päivänä uudelleen.

Itse katselisin purkeista lisätyn sokerin määrää. Joissakin valmisvelleissä on aivan tolkuttomasti sokeria. Maistuuhan se vauvan suussa tietysti makealta (paremmalta) ja on helpompi syöttää, mutta onko tarkoituksen mukaista opettaa muutaman kuukauden ikäinen huolimaan vain sokerisia ruokia.

Äänestä

me aloitettiin maissivellin maistelu tuossa 3kk iässä. poika on kuukauden vanhasta asti syönyt nannia. nyt sitten en tietenkään tajunnut että niitäkin on tuttelin valmistamaa ja nannin valmistamaa, ja annoin vahingossa nutrician valmistamaa, joka sai pojan oksentamaan ja ripuloimaan. viikko rauhoiteltiin masua ja aloitettiin alusta Bonan valmistamalla maissivellillä. Monilla on kuulemma käynyt samoin, joten suosittelen aloittamaan Bona:n tuotteilla.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta!
    Juuri sitä halusinkin tietää että minkä valmistajan tuote on parasta,tietysti sekin on yksilöllistä,mutta silti =)
    Ei muuta kun "maissivelli-kauppaan"

    Paljonko annoit kerralla ja kuinka usein?

    Äänestä

  • Niina kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta!
    Juuri sitä halusinkin tietää että minkä valmistajan tuote on parasta,tietysti sekin on yksilöllistä,mutta silti =)
    Ei muuta kun "maissivelli-kauppaan"

    Paljonko annoit kerralla ja kuinka usein?

    alkuun annettiin vajaa viikko noin 30ml kerrallaan ja kun nähtiin että mitään oireita ei tule, niin alettiin antamaan pojalle niin paljon kun jaksaa vaan syödä.
    samoin ollaan tehty kaikkien muiden kiinteiden kanssa. alkuun kokeillaan viikko ja kun näkee et ko. kiinteä ruoka sopii, niin annetaan niin paljon kun vaan maistuu. poikamme syö kuitenkin niin usein että ruokailujen välissä kun on pieni nälkä, saa maitotarpeen täyteen.

    Äänestä

  • pipsa kirjoitti:

    olen myös antanut maisiivelliä ja miettinyt mikähän olisi parasta, en osaa sanoa,olen antanu sekä tuota nutrician että bonan. Vasta aloitteluvaiheessa ollaan,
    en ole huomannut eroa noissa,pitää seurailla. Toisessa on muuten kaloreita enempi ku toisessa(70 ja 75 kcal/100ml)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niina kirjoitti:

Esikoispoikani on nyt 3 kk vanha.Nanni linjalla mennään,milloin voisin alkaa antamaan esim.maissivelli-maistiaisia?Onko noissa velleissä eroja kuten Nannissa ja Tuttelissa (Nan vatsaystävällisempi),eli minkä valmistajan maissivelli on parasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu