Onko täällä muita Miljoonasade ja Heikki Salo diggareita? Itse pidän Saloa todella hyvänä lyyrikkona, aivan eritasoinen kuin esim. Martti Syrjä tai Olli Lindholm Yö-yhtyeestä. Esim. Olkinainen biisi on todella mahtava, muita hyviä esim. Lapsuuden sankarille, Marraskuu, Mayday Mayday ja Meitä Jyrätään. Lapsuuden sankarin alkulause Miltä tähdet tuoksuu? on yksi kaikkien aikojen hienoimpia lausahduksia lyriikoissa, mitä olen ikinä kuullut. Kolmen sanan lause, mutta sisältöä siinä on kirjan verran.
Miljoonasade
punttu
6380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainahan Miljoonasadetta on diggailtu. Bändi on viettänyt vaan hiljaiseloa viime aikoina.
Onhan Salon Heikki sanoittajana ihan omaa luokkaansa. On tehnyt sanoituksia muillekin bändeille, esim. Yölle.
Saisi vaan Miljoonasade lähteä taas keikoille meitä viihdyttämään!
Matti Nurro on myös mainio persoona Miljoonasateessa!
mut niin hyvä kuin yökin on niin aika vähän varsinkaan niihin parempiin kappaleisiin olli on sanoitusia tehnyt (Hakulinen, Juice mm.) sävelet kylläkin.
Hyvä Yö!
Kyllähän Salon Heikistä kaikki tykkää.Eihän ne edes edusta samaa "elämää" mukaan tuomiesi Martti Syrjän tai Olli Lindholmin kanssa.
Sen sijaan yks toinen Lindholm suomen rock-scenestä löytyy,kenen jutuissa on jo juttua.Aika paljonkin.
joo kyllä aina pitänyt ms:ää suomen parhaimpana bändinä. Kaikki levytkin löytyy, samoin kun heikin ja iiro rantalan salorantala soi levy. Myös heikin tekemät lasten levyt on mahtavia. Kyllä ms keikkailee edelleen, mut tosi harvakseltaan..ite olin keikalla viime vuonna viimeksi... http://www.heikkisalo.com/miljoonasade/index.shtml