Keksikää tooosi hyviä nimiä rotille!
Jos mulla ois rottia,ni niiten nimet ois
Hipsu ja Nipsu!:D
Nimiä rotille!
184
16877
Vastaukset
- niin...
Antaako kukaan ylipäänsä rotilleen mitään kiinnostavia, persoonallisia nimiä vai onko ne aina tätä typerää söpö-nöpö-pöpö-riksu-raksu-hipsu-höpsö-linjaa??
- Viiden rotan kokemuksella
Hei!
Itselläni on ollut kolme rottaa, joista kaksi on jo vaihtanut paremmille laidunmaille ja nyt sitten juuri eilen tuli kaksi lisää. Nimet on tähän mennessä ollut Minttu, Kaisu ja Hiiri, ei ehkä kovinkaan mielikuvituksellisia, mutta eipä ainakaan niitä tavallisimpia! Seuraaville harkitsen nimeksi Jojo ja Viivi tai Demi, muita ehdotuksia olisi ollut Yanni, Evita, Lilli, Amie (Ranskaksi ystävä, lausutaan Ami) tai Ewi. Lisäksi koiramme nimi on Tuffe. Netistä löytyy paljon nimiehdotuksia jos itse ei pysty keksimään, ja esimerkiksi netistä löytyy myös koirien nimipäiväkalenteri, kannattaa katsoa. Kukapa nimittäin sanoo että mille eläimille saa antaa mitäkin nimiä, koskien myös ihmisiä. Esimerkiksi Viivi on aivan yhtä hyvä niin ihmiselle kuin rotallekin, vaikkakaan ei kannata aivan ystävien mukaan nimetä, joku ei välttämättä tykkäisikään. Ja nimiähän voi vaikka väännellä joistain yleisimmistä nimistä, esimerkiksi Kaisasta tuli Kaisu ja niin edespäin!
Hauskaa syksyn jatkoa vaan kaikille ha terkkuja meidän pieniltä karvakorvilta! - sagamaga
meillä oli möhis(möhö-matti),touho,pelkuri ja tane ja ne kaikki oli tyttöjä...
- Joku vain
Miulla ollu mm. Göring ja Göbbels. Nykyiset veijarit tottelevat nimiä Sotamarsalkka Gerd Von Rundstedt ja Kenraalieversti Heinz Guderian :) Sukunimiä tosin vain useimmin käytän...
- saansii
Antaisin rotalleni nimeksi Hilma.
- yksi 99
Mulla on rotalla nimi äksin viksin käksin kssk-hokema ja se tulee aina koko kymmenpäinen lauma perässä kun hoen sitä.Ja jos ovat huoneessa irti niin äksin viksin käksin kssk ja ne tulee nurkista esiin ja saa nauraa.Hokemalla ja rotilla.
- 2rottaasaavatyttö
sagamaga kirjoitti:
meillä oli möhis(möhö-matti),touho,pelkuri ja tane ja ne kaikki oli tyttöjä...
Miks pelkuri? Se ei oo kauheen kiva nimi :(
- Anonyymi
Minun rottien nimet oli Meimi Mindy ja Tuhkimo!
- LitteleGirl
Olen samaa mieltä! Inhoaisin jos eläimieni nimet olisivata kanssa jotain: Söpö, Hipsu, Turrukka, Pallero, Pörrö..
Jos minulla olisi 5 rottaa (Nyt on vain 2)
Niin niiden nimet olisivat kunnon nimiä.- Njeeh
Itselläni on ollut Tuska,Mauri,Viivi,Vili,Nelli ja Nuppu.
Ehkä tyhmiä mutta kivoja minun mielestäni ja rotilleni sopivia. - no..
Njeeh kirjoitti:
Itselläni on ollut Tuska,Mauri,Viivi,Vili,Nelli ja Nuppu.
Ehkä tyhmiä mutta kivoja minun mielestäni ja rotilleni sopivia.Tuo Mauri on itse asiassa aika hauska! :D
(Nuo Nelli ja Nuppu ovat kyllä jo tuota söpönöpöä... ;) ) - bogirl
no.. kirjoitti:
Tuo Mauri on itse asiassa aika hauska! :D
(Nuo Nelli ja Nuppu ovat kyllä jo tuota söpönöpöä... ;) )Onko muiden mielestä Nemo ja Bona söpöpöpönuppupuppu-nimiä? Minusta ei kamalan lällynimiä..
- LitteleGirl
bogirl kirjoitti:
Onko muiden mielestä Nemo ja Bona söpöpöpönuppupuppu-nimiä? Minusta ei kamalan lällynimiä..
Minusta nuo ovat oikein kivoja nimiä. :D
Mauri on kyllä aika hubaisa nimi. ;) - KOIRA HULLU
Njeeh kirjoitti:
Itselläni on ollut Tuska,Mauri,Viivi,Vili,Nelli ja Nuppu.
Ehkä tyhmiä mutta kivoja minun mielestäni ja rotilleni sopivia.Minustakin joku Nöpö,Söpö,Turrukka on tyhmiä nimiä.Jos minulla ois rotta antasin sille jonkun hyvän nimen esimerkiks Nelli. Nimeni on Liisa ja sukunimeni on murtonen ja toinen nimeni on Elisa. ja osotteeni on Kiveläntie12 82200 Hammaslahti:D Voiko joku olla mun k-kamu?
- mm
KOIRA HULLU kirjoitti:
Minustakin joku Nöpö,Söpö,Turrukka on tyhmiä nimiä.Jos minulla ois rotta antasin sille jonkun hyvän nimen esimerkiks Nelli. Nimeni on Liisa ja sukunimeni on murtonen ja toinen nimeni on Elisa. ja osotteeni on Kiveläntie12 82200 Hammaslahti:D Voiko joku olla mun k-kamu?
kivojan nimiä
- Vampyyri2345
Mulla ja mun kaverillakin on kunnon nimiä rotille. Ostan ehkä oman rotan. Tyttö: Sini / Poika: Kuolema
Kaverilla on nyt varsin hyvät nimet. Tyttö: Irma / Poika : Jorma - NovaNinni
Njeeh kirjoitti:
Itselläni on ollut Tuska,Mauri,Viivi,Vili,Nelli ja Nuppu.
Ehkä tyhmiä mutta kivoja minun mielestäni ja rotilleni sopivia.hei mun yhen rotan nimi on nelli :D
- Rottienomistaja
bogirl kirjoitti:
Onko muiden mielestä Nemo ja Bona söpöpöpönuppupuppu-nimiä? Minusta ei kamalan lällynimiä..
Mun rottien nimet on Sofia ja Daisy.
- fgbfdnfsbd
Vampyyri2345 kirjoitti:
Mulla ja mun kaverillakin on kunnon nimiä rotille. Ostan ehkä oman rotan. Tyttö: Sini / Poika: Kuolema
Kaverilla on nyt varsin hyvät nimet. Tyttö: Irma / Poika : JormaOnko kaverillasi naaras- ja urosrotta samassa häkissä? Eivätkö ne lisäänny keskenään :o Samaa sukupuolta samaan häkkiin ellei olla selvillä kasvatusasioista! Muutenkin, oletko muka hankkimassa ROTAN, rotta on, tiedoksesi vaan, laumaeläin ja tarvitsee lajitoverin.
- 6456546
fgbfdnfsbd kirjoitti:
Onko kaverillasi naaras- ja urosrotta samassa häkissä? Eivätkö ne lisäänny keskenään :o Samaa sukupuolta samaan häkkiin ellei olla selvillä kasvatusasioista! Muutenkin, oletko muka hankkimassa ROTAN, rotta on, tiedoksesi vaan, laumaeläin ja tarvitsee lajitoverin.
kuolema?? :--------D
- 567567567
6456546 kirjoitti:
kuolema?? :--------D
eri sukupuolta olevia rottia ei saa missään nimessä laittaa samaan asumukseen, ne lisäntyy jatkuvasti ja se on sille naaraalle helvetin raskasta ja kuolee luultavasti miljoona kertaa aiemmin. rottia ei KOSKAAN saa ostaa yksittäin, vähintään 2 kerrallaan!
- kettu83838383838383838
fgbfdnfsbd kirjoitti:
Onko kaverillasi naaras- ja urosrotta samassa häkissä? Eivätkö ne lisäänny keskenään :o Samaa sukupuolta samaan häkkiin ellei olla selvillä kasvatusasioista! Muutenkin, oletko muka hankkimassa ROTAN, rotta on, tiedoksesi vaan, laumaeläin ja tarvitsee lajitoverin.
ei kyl tarvii 8) meillä on rotta ja se pärjää hyvin kissojen kanssa (:
On tyhmää sanoa ettei tarvitse, rotta tarvitsee aina lajitoverin, mielummin jopa kaksi, joiden kanssa se saa nukkua ja temmeltää, sillon kun ihminen ei ole seurana.
- Anonyymi
Vampyyri2345 kirjoitti:
Mulla ja mun kaverillakin on kunnon nimiä rotille. Ostan ehkä oman rotan. Tyttö: Sini / Poika: Kuolema
Kaverilla on nyt varsin hyvät nimet. Tyttö: Irma / Poika : JormaRottia pitää aina olla ainakin kaksi!
- Anonyymi
kettu83838383838383838 kirjoitti:
ei kyl tarvii 8) meillä on rotta ja se pärjää hyvin kissojen kanssa (:
Rotta on tosiaan lauma eläin enkä itse ois nii varma tosta kissa jutusta vaikka tilanne nyt hyvältä näyttäisikin koska kissa on peto eläin ja rotta suurimmaksi osaksi saalis erityisesti kissoille ja saalis ei näytä pelkoa ulos muille jotta se ei olisi helppoa saalista ja tämä on kaikkiin saaliseläimiin liittyvä fakta joten rottasi voi olla sisässään paniikissa tai ainaki yksinäinen rotta niin kuin kaikki muutkin laumaeläimet tarvitset lajitoverin elikkä siis rotta tarvitsee toisen rotan laumaansa kissa tai ihminen tai kuka tahansa muu ei korvaa lajitoveria👍
- rottaprinsessa
Noh....tässä muutamia: Nöpö,Manu,laika,täplis,
tähtisilmä,silkkikuono....siinäpä ne....=)=) - Suvi
...On monta nimeä.
Minun poikani on Rotta, Rottakale, Masa, poika, kaveri ja mitä vain. - tytty92
Nuorin on Kiilto = huskyn turkki vaan kiiltaa niin kauniisti, äitini keksimä
vanhamamma Rusakko = Ruoskea ja aina joka paikassa samaan aikaan heh...;)
Menehtynyt Rusakon sisko Rusetti = Oli erittäin kaunis yksilö ja rimmas Rusakon kanssa
Kai ne suht "epätavallisia nimiä on, eikö???- Mulla
Mulla on Peppi ja Lotta. Ei ne kai mitään söpönpöpö-nimiä ole, eikä se mua kyl haittais vaikka olis. Rottikset ei kumminkaan persoonallisia, hienoja nimiään osaa kovin korkealle arvostaa, joten miksi ei ne vois samantien olla lyhyitä ja helposti muistettavissa (esim. lastenkin)..
Enemmän se on varmaan ihmisillä erikoisuuden tavoittelu mennyt jo hieman yli, kun ei lapsilleen eikä eläimilleen saa enää tavallisia nimiä antaa, vaan kaikilla pitää olla hemmetin hyvät perusteet (tyyliin "on latinaa ja tarkoittaa aurinkoista" - mitä fuckin väliä?!).. - niin.
Mulla kirjoitti:
Mulla on Peppi ja Lotta. Ei ne kai mitään söpönpöpö-nimiä ole, eikä se mua kyl haittais vaikka olis. Rottikset ei kumminkaan persoonallisia, hienoja nimiään osaa kovin korkealle arvostaa, joten miksi ei ne vois samantien olla lyhyitä ja helposti muistettavissa (esim. lastenkin)..
Enemmän se on varmaan ihmisillä erikoisuuden tavoittelu mennyt jo hieman yli, kun ei lapsilleen eikä eläimilleen saa enää tavallisia nimiä antaa, vaan kaikilla pitää olla hemmetin hyvät perusteet (tyyliin "on latinaa ja tarkoittaa aurinkoista" - mitä fuckin väliä?!).."Rottikset ei kumminkaan persoonallisia, hienoja nimiään osaa kovin korkealle arvostaa"
Entä sitten? Ei kai nimiä anneta sen perusteella tajuaako nimen saaja siitä mitään vai ei? Voithan sinä nimetä rottasi vaikka Kuseksi ja Paskaksi, eiväthän ne ymmärrä; mutta nimien antaminen kertoo jotakin SINUSTA ITSESTÄSI eli antajasta. Jos rottasi/hamsterisi/whatever nimi on juuri joku Söpö tai Nöpö ja koirasi nimi on todella originellisti Musti niin mitä se kertoo sinusta...
"Enemmän se on varmaan ihmisillä erikoisuuden tavoittelu mennyt jo hieman yli"
Se on totta, että ihmiset aina menevät liiallisuuksiin, ei tarvitse kuin lukea noita "mikä vauvalle nimeksi"- palstoja ja ihmetellä. Myös se erikoisuuden liioittelu on yhtä tyhmää kuin söpönöpölinja. Kummallakaan ei ole mielikuvitusta (niin aivan, ne viidennetsadat "Helmiinat" ja "Jeminat" EIVÄT enää ole erikoisia, C (Niko/Nico) on vanha juttu jne.) eikä mitenkään ihailtavasti älynlahjoja.
Eli: nimi kertoo aina ANTAJASTAAN jotakin. Viisivuotias antaa eri nimen kuin aikuinen, peltiseppä eri nimen kuin pohjoismaalaisen mytologian professori, suomenkielinen eri nimen kuin ruotsinkielinen ja niin edelleen, noin niinkuin yleistäen. Jokaisesta nimestä voi päätellä jotakin. Ja jos aikuinen ihminen antaa eläimelleen nimen Söpö, niin... - LitteleGirl
Mulla kirjoitti:
Mulla on Peppi ja Lotta. Ei ne kai mitään söpönpöpö-nimiä ole, eikä se mua kyl haittais vaikka olis. Rottikset ei kumminkaan persoonallisia, hienoja nimiään osaa kovin korkealle arvostaa, joten miksi ei ne vois samantien olla lyhyitä ja helposti muistettavissa (esim. lastenkin)..
Enemmän se on varmaan ihmisillä erikoisuuden tavoittelu mennyt jo hieman yli, kun ei lapsilleen eikä eläimilleen saa enää tavallisia nimiä antaa, vaan kaikilla pitää olla hemmetin hyvät perusteet (tyyliin "on latinaa ja tarkoittaa aurinkoista" - mitä fuckin väliä?!)..Eivätpä ole..
No kaikki eläimien nimet voivat olla persoonallisia ja hienoja?
Mielipiteistä ei voi kiistellä..
Onko muka Höpöpöpö Höpönassu nimet kunnon nimiä? Eivät ole.
Kuvittele jos kutsuisit näin lapsiasi:
"Höpönenä ja Söpöhöpö tulkaahan syömään"
No ei itselläni rotilla ole mitään tyylinimiä?
Totta että Rakkaalla lapsella on monta nimeä! - möööö
LitteleGirl kirjoitti:
Eivätpä ole..
No kaikki eläimien nimet voivat olla persoonallisia ja hienoja?
Mielipiteistä ei voi kiistellä..
Onko muka Höpöpöpö Höpönassu nimet kunnon nimiä? Eivät ole.
Kuvittele jos kutsuisit näin lapsiasi:
"Höpönenä ja Söpöhöpö tulkaahan syömään"
No ei itselläni rotilla ole mitään tyylinimiä?
Totta että Rakkaalla lapsella on monta nimeä!onko Gini ja Bini söpö nöpö nimiä?
- lapsiasi
LitteleGirl kirjoitti:
Eivätpä ole..
No kaikki eläimien nimet voivat olla persoonallisia ja hienoja?
Mielipiteistä ei voi kiistellä..
Onko muka Höpöpöpö Höpönassu nimet kunnon nimiä? Eivät ole.
Kuvittele jos kutsuisit näin lapsiasi:
"Höpönenä ja Söpöhöpö tulkaahan syömään"
No ei itselläni rotilla ole mitään tyylinimiä?
Totta että Rakkaalla lapsella on monta nimeä!syömään nimillä Pullukka tai Äidin pikku pullero?
- Tyttis-rottis
lapsiasi kirjoitti:
syömään nimillä Pullukka tai Äidin pikku pullero?
Aikuistukaa! Mitä välii vaikka nimet olis söpöjä? Tai harvinaisia.Aika outoo.SItä paitsi, rotat eivät ole ihmisiä ihmiset eivät ole rottia.Kyllä ihania lemmikkejään saa hellittely-nimillä kutsua.Omat rottan ovat harvinaisten nimien kantajia,ja olen keksinyt ne itse.
- Karhukoirarakas
niin. kirjoitti:
"Rottikset ei kumminkaan persoonallisia, hienoja nimiään osaa kovin korkealle arvostaa"
Entä sitten? Ei kai nimiä anneta sen perusteella tajuaako nimen saaja siitä mitään vai ei? Voithan sinä nimetä rottasi vaikka Kuseksi ja Paskaksi, eiväthän ne ymmärrä; mutta nimien antaminen kertoo jotakin SINUSTA ITSESTÄSI eli antajasta. Jos rottasi/hamsterisi/whatever nimi on juuri joku Söpö tai Nöpö ja koirasi nimi on todella originellisti Musti niin mitä se kertoo sinusta...
"Enemmän se on varmaan ihmisillä erikoisuuden tavoittelu mennyt jo hieman yli"
Se on totta, että ihmiset aina menevät liiallisuuksiin, ei tarvitse kuin lukea noita "mikä vauvalle nimeksi"- palstoja ja ihmetellä. Myös se erikoisuuden liioittelu on yhtä tyhmää kuin söpönöpölinja. Kummallakaan ei ole mielikuvitusta (niin aivan, ne viidennetsadat "Helmiinat" ja "Jeminat" EIVÄT enää ole erikoisia, C (Niko/Nico) on vanha juttu jne.) eikä mitenkään ihailtavasti älynlahjoja.
Eli: nimi kertoo aina ANTAJASTAAN jotakin. Viisivuotias antaa eri nimen kuin aikuinen, peltiseppä eri nimen kuin pohjoismaalaisen mytologian professori, suomenkielinen eri nimen kuin ruotsinkielinen ja niin edelleen, noin niinkuin yleistäen. Jokaisesta nimestä voi päätellä jotakin. Ja jos aikuinen ihminen antaa eläimelleen nimen Söpö, niin...Meidän koiralla oli nimenä Tassu. Se tietysti tunnisti nimensä ja ketään ei haitannut kuinka originelli nimi se oli! :) En oikein tajua miksi olit noin "vihaisella" päällä ja et näyttänyt tietävän mikä on sitten oikea tyyli nimetä rotta! Tarkoitan että sain käsityksen että kaikki olisi vääriä (origanelli, söpönöpö, yli liiallisuuksiin menevä, erikoisuus) Minusta nimi voi ihan hyvin olla (vaikka sen nimittäisi pohjoismaalainen mytologian professori) niin Söpöli tai Rat. :D Miksi et ottanut esille asiaa että NIMI VOI YKSINKERTAISESTI KERTOA JOTAIN ELÄIMESTÄ esim. Pilkku johtuu yksinkertaisesti siitä että sillä on selässä pilkullinen läikkä ja sen veli Läsi nimi johtuu, koska päässä on "hevosen" läsi.
Ja tämä melkein tuntui loukkaukselta kun sanoit että "Se on totta, että ihmiset aina menevät liiallisuuksiin, ei tarvitse kuin lukea noita "mikä vauvalle nimeksi"- palstoja ja ihmetellä. Myös se erikoisuuden liioittelu on yhtä tyhmää kuin söpönöpölinja. Kummallakaan ei ole mielikuvitusta (niin aivan, ne viidennetsadat "Helmiinat" ja "Jeminat" EIVÄT enää ole erikoisia, C (Niko/Nico) on vanha juttu jne.) eikä mitenkään ihailtavasti älynlahjoja." Minullakin on niin vanhahko nimi kuin Aila eli suoraan sanottuna voisin ajatella, että tarkoitat että äitini on tyhmä, omistaa "ei mitenkään ihaltavasti älynlahjoja" ja menee liiallisuuksiin kun antoi minulle tälläisen nimen? Ja mikä nimi olisi antajan älynlahjoja ilmaiseva? ;) Mielestäni loppujen lopuksi nimi annetaan saajan perusteella.
"Ja jos aikuinen ihminen antaa eläimelleen nimen Söpö, niin... " niin mitä? Mitä se merkitsee? Lapsellisuutta? Mitä pahaa siinä on? Minusta aikuinen ihminen voi leikkiä ihan niinkuin 5 vuotiaskin! Sitä paitsi se kehittää mielikuvituksellisuutta. Minäkään joka olen 13 kesäinen en enään osaa leikkiä niinkuin 5 vuotias(olen leikkinyt 5 vuotiaiden kanssa) ja se ei tunnu mukavalta kun ei osaakaan leikkiä enään pienempienkään kanssa "oikein"! Heh.. ;) Arvostan ihmisiä joissa löytyy lapsellisuutta, koska kaikki tuntuu nykyään haluavan vain olla koviksia. Tietty arvostan myös vahvoja ihmisiä(itse olen heikko ja herkkä) mutta erinlailla.
Pakko sanoa että toivon ettet ole rasisti se olisi piste iin päälle...
Hmm ja anteeksi kun meni aiheen toiselle puolelle. :) Itse voisin nimetä tulevat rottani Xena ja Zeta =D Myös Vilja ja Vilma olisivat jänniä sekä tavallisempia nimejä... kuitenkin haen jotain erinlaisuutta niille, siksi aihe alunperin kiinnosti lukasemaan. :D
Ugh, kkr on puhunut! - Rat's owner
möööö kirjoitti:
onko Gini ja Bini söpö nöpö nimiä?
Gini on huono nimi, se tuo mieleen juopon, viinan ja Nalle Puhin.
Omien rottieni nimet on Haisuli, Edna Edison, Tyrsky ja Mrs Max Payne.
Naaraita kaikki.
- mie vaa :)
on tosiaankin monta nimeä
mun poika rottien nimet on Pizza ja Tarzan. xD
ne tuli niitten ulkonäöstä ja luonteesta, Pizza on semmane läski(on ollu jo pienestä pitäe :D) ja Tarzan on kova poika kiipeilemää. :)- LitteleGirl
Minä en nimennyt niitä ulkonäön mukaan mutta mulle menee kihan samasti!
Roni on ollut aina semmonen pullea ja Roi taas kova kiipeilemään..
:DD - mimmi
LitteleGirl kirjoitti:
Minä en nimennyt niitä ulkonäön mukaan mutta mulle menee kihan samasti!
Roni on ollut aina semmonen pullea ja Roi taas kova kiipeilemään..
:DDMeidän nykyisen rotat on Sili ja Diiva.
Edesmenneitä mm. Kunkku,Nasta,Pinkki ja Iines. - Saansii
LitteleGirl kirjoitti:
Minä en nimennyt niitä ulkonäön mukaan mutta mulle menee kihan samasti!
Roni on ollut aina semmonen pullea ja Roi taas kova kiipeilemään..
:DDOtto, Vili, Maisa, Hilma, Lili, Kiki, Roni..
- Anonyymi
mimmi kirjoitti:
Meidän nykyisen rotat on Sili ja Diiva.
Edesmenneitä mm. Kunkku,Nasta,Pinkki ja Iines.Neiä kissannimi on kunkku rr ( rr sanasta rottien raiskaaja)😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨❤️❤️❤️❤️💀💀💀💀💀😔💀❤️😔😘😘😘😘😘😘🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭😉🤨✨😍😍💅🙄😭😉😭😭🙄🙄😔😘😘🤭🤭😂😂
- tupukka
Meillä oli agouti "merkkinen" rottiainen ja sen nimi oli AKU. Oli fiksu elikko ja oppi oman nimensä - hiukan vihaisemmin kun sen ärjäisi niin luikki häntä suorana sohvan alle piiloon ja tuli sieltä sitten varovasti varvasta nuolemaan...jotta "joko olisit leppynyt pikku rotalle"..
Ja meidän sorsaa se puri kalterin välistä nokkaan kun meni lättänokkansa tunkemaan liian liki...
Nyt AKU hipsii rottien taivaassa kun astma iski, voi voi.- Mipa
Pienenpänä vaavini nimiä on ollut Nipa, Jeppe, Vikkelä, NÖPÖ, Joonatan ja Kasper. Tuon nöpön ristin ku olin 9veeee. ;''DDD
Nyt ajattelin antaa nimeksi: Piuku, Gini, Reino, Seppo "Sepe", Helmi tai Nilli. :D RIippuu vaan että otanko tyttelin vai poikelin.
- Nimiä...
Mun 2 rottatyttöjen nimet on Doris ja Ronja. itse kun mietin nimiä mietin mitkä sopisivat (esim.väriin) niin päädyin näihin , mutta on noita lempinimiäkin tullut ;) esim.Dorca ja Rotsi.
Seuraavaksi on luvassa: Blue tai/ja Zeta- möw
Tämän kuun 30 päivä saan 2 poikarottaa, mutta nimiä en keksi. Voisko joku auttaa, mieluiten semmoset mitkä sopii yhtee ;P
- sara
mulle on tulossa rottaveljekset, ja nimeltään luultavimmin Alias ja Julius :D muita ehdotuksia otetaan mielellään vastaan (:
- !!
Mun rottien nimet on Hiivi ja Punkki, muita ihme hellittelynimiä on ainakin rottapoika, pallo, kultsi, höppänä, vanhus, jätkä, kundi, muru ja läski. : D
Antaisin ainakin Tauno ja Taavi nimeksi. ; ) - sissi
!! kirjoitti:
Mun rottien nimet on Hiivi ja Punkki, muita ihme hellittelynimiä on ainakin rottapoika, pallo, kultsi, höppänä, vanhus, jätkä, kundi, muru ja läski. : D
Antaisin ainakin Tauno ja Taavi nimeksi. ; )mun rottien nimet on: Ropsu,kutsumanimi Poppana , Pirpana,kun se on niin pieni ja Hemuli, edellisten nimet ovat: Rusina(kun se oli ruskee) ja Nappi(johtuu sen isoista silmistä) :) jos mulla ois nytte poikarotta laittaisin sen nimeks: Aku
- rottamestari
sissi kirjoitti:
mun rottien nimet on: Ropsu,kutsumanimi Poppana , Pirpana,kun se on niin pieni ja Hemuli, edellisten nimet ovat: Rusina(kun se oli ruskee) ja Nappi(johtuu sen isoista silmistä) :) jos mulla ois nytte poikarotta laittaisin sen nimeks: Aku
Mun rotilla onki parhaat nimet ollu aina ja tulee olemaan. Edelliset olivat Härski Hartikainen ja Sörsselssön, kutsuin kumpaakin Härskiksi. Nykyiset ovat Lalli Leipäjuusto (prätkähiiret) ja Mestari Tikku (turtles). Kutsumaniminä toimii Juusto ja Tikku (juustotikku..hehehe..)
Jos nimi kertoo antajastaan niin päätelkää sitten huvin vuoksi millanen meitsi on :DD:D:D::ASD Mun mielestä rotille hyviä nimiä kaikki. Jos joku ihmettelee miks kutsuin samalla nimellä kumpaaki rottaa niin miksei saisi kutsua? Tuntuu ettei Juusto ja Tikkukaan erota kumpi on kumman nimi.. - (:
rottamestari kirjoitti:
Mun rotilla onki parhaat nimet ollu aina ja tulee olemaan. Edelliset olivat Härski Hartikainen ja Sörsselssön, kutsuin kumpaakin Härskiksi. Nykyiset ovat Lalli Leipäjuusto (prätkähiiret) ja Mestari Tikku (turtles). Kutsumaniminä toimii Juusto ja Tikku (juustotikku..hehehe..)
Jos nimi kertoo antajastaan niin päätelkää sitten huvin vuoksi millanen meitsi on :DD:D:D::ASD Mun mielestä rotille hyviä nimiä kaikki. Jos joku ihmettelee miks kutsuin samalla nimellä kumpaaki rottaa niin miksei saisi kutsua? Tuntuu ettei Juusto ja Tikkukaan erota kumpi on kumman nimi..on ostettu kasvattajalta ja niitten nimet olivat omintakeinen mekeinen ja oikotie onneen (: keksin niille kutsumanimet noiden nimien perusteelle ja niistä tuli minta ja nesta.ei mielestäni mitään söpönöpö luokkaa....
- anonyymi
mun rottien nimet on napu ja bella (suomeksi kaunis, se on siis ranskaa)
onko ne niitä söpönöpöja plääplää nimiä teijän mielestä?? ;ooo- viilaan
"mun rottien nimet on napu ja bella (suomeksi kaunis, se on siis ranskaa)" bella on kyllä espanjaa mutta ihan miten vaan, nätti nimi joka tapauksessa
- luppakorva2
viilaan kirjoitti:
"mun rottien nimet on napu ja bella (suomeksi kaunis, se on siis ranskaa)" bella on kyllä espanjaa mutta ihan miten vaan, nätti nimi joka tapauksessa
...ja mun mielestä bella on taas italiaa... :p
- Bölbö
Olen antanut rottatyttösilleni nimiksi Nöpö ja Niisku.
- kettulapsi
Miul on 3 rottaa: Villa, Lanka ja Sukka
- :)
Sopii hyvin :D
- sasasdafdsafad
Meillä on ollut Sniper,Kekkonen(keklu)
tällä hetkellä on Urpo (Urpo Martikainen) ja Aatu...molemmat tyttöjä :D luultiin ensin et urpo on poika ja teki poikaset sitten häkkiin....säästettiin niistä yksi typykkä josta vain sitten tuli aatu... ei me nimiä ikinä mietitty....nimet vain jotenkin sopi niiden tyyliin ja tapoihin niin ne sitten jäi. - XD
Tässä ois muutama kiva nimi rotalle =) TYTÖT: asta, roosa, ulpu, pulmu, alma, aamu, ruusu POJAT: leevi, roope, sampsa, sepi, samu, sauli, vellu, velmu, arppa. Tietysti näitä voi myös muokata, jos on liian tavallinen, esim: asta=asteri
- on
Kolme poikaa; Neo, Kisse ja Vims
sekä kaksi tyttöä; Tumle ja Musse
Neo varmastikin yleisimmin noista käytetty. Aikaisemmat kaksi poikarottaani olivat Nippe ja Nöpö. Jälkimmäinen tosin ei ollut itseristimäni, mutta väistämättä tykkään siitä nimestä, oli se kuinka höpösöpöhupsunhöpsö nimi tahansa.
- nimeton,..
Nipsu, taika, ja myrsky
- Mir
...Koska olen antanut rotilleni nimet Hipsu ja Sipsu (pitemmät muodot Hiiri Hipsuvarvas ja Sipsu Sinikello) ja aiemmin Nipsu :)
- nokunokona
Miun tämänhetkiset pojat on nimeltään
Celica, Chevy ja Monsteri.
tyttöjen nimet on Aava ja Moa. - apua pliis
nokunokona kirjoitti:
Miun tämänhetkiset pojat on nimeltään
Celica, Chevy ja Monsteri.
tyttöjen nimet on Aava ja Moa.no mun rottien nimet on pöpö, nupu, pupu ja söpö ja oon niist tyytyväinen. onko ne sust LIIAN pöpöhöpönöpösöpö nimii? haluan pikaisesti vastauksia, koska mua häiritsee mitkä antaisin 2 uudelle rotalleni nimeksi. annanko jotain epä söpöpupu nimiä esim. zena, bona, muuten laittaisin ehkä kulti ja lutu. ei haittaa jos et tykkää mun niist nimistä, mutta sitten ole kiltti ja sano se koska kaipaan nimi apua!
- SAMA KOIRAHULLU
apua pliis kirjoitti:
no mun rottien nimet on pöpö, nupu, pupu ja söpö ja oon niist tyytyväinen. onko ne sust LIIAN pöpöhöpönöpösöpö nimii? haluan pikaisesti vastauksia, koska mua häiritsee mitkä antaisin 2 uudelle rotalleni nimeksi. annanko jotain epä söpöpupu nimiä esim. zena, bona, muuten laittaisin ehkä kulti ja lutu. ei haittaa jos et tykkää mun niist nimistä, mutta sitten ole kiltti ja sano se koska kaipaan nimi apua!
MINUSTA ROTALLE OIS HYVÄ NIMI NELLI .JOS OIS TYTTÖ MUT POJALLE JOKU EN KEKSINY. MUSTA KULTI ON HYVÄ NIMI JA LUTU.
- lizzy777
SAMA KOIRAHULLU kirjoitti:
MINUSTA ROTALLE OIS HYVÄ NIMI NELLI .JOS OIS TYTTÖ MUT POJALLE JOKU EN KEKSINY. MUSTA KULTI ON HYVÄ NIMI JA LUTU.
jee kohta on mun nimi päivät! voiko joku olla mun kirje kamu? osoite:kiveläntie12 82200 Hammaslahti nimi:liisa murtonen.Sähköposti osoite:[email protected]
- koiraa hulluuu
lizzy777 kirjoitti:
jee kohta on mun nimi päivät! voiko joku olla mun kirje kamu? osoite:kiveläntie12 82200 Hammaslahti nimi:liisa murtonen.Sähköposti osoite:[email protected]
voiko joku olla mun kirjekamu ?
- RrrA
koiraa hulluuu kirjoitti:
voiko joku olla mun kirjekamu ?
Mun rottien nimet on Retku ja Rontti..:) Halusin rottamaiset nimet..:D
- rotat ROCKS
RrrA kirjoitti:
Mun rottien nimet on Retku ja Rontti..:) Halusin rottamaiset nimet..:D
mun tyttöjen nimi on Milli koska se on niin pikkunen ja toisen Blondi se on ihanan vaalea
- JesseQ
rotat ROCKS kirjoitti:
mun tyttöjen nimi on Milli koska se on niin pikkunen ja toisen Blondi se on ihanan vaalea
Mun tulevan rotan nimeksi tulee Rufus.
- JesseQ
JesseQ kirjoitti:
Mun tulevan rotan nimeksi tulee Rufus.
Onko rufus teidän mielestä söpönöpöhöpölöpötöpö nimi?
- =)
JesseQ kirjoitti:
Onko rufus teidän mielestä söpönöpöhöpölöpötöpö nimi?
serkkuni rotta rufus minusta ihana nimi
- Nimiä
=) kirjoitti:
serkkuni rotta rufus minusta ihana nimi
Meillä on Uuno, Turbo, Urpo, Turo ja Elmu. Kaikki poikia...
- RottaFan
JesseQ kirjoitti:
Onko rufus teidän mielestä söpönöpöhöpölöpötöpö nimi?
Rufus ei ole mikään "söpö nöpö höpö löpö töpö" nimi. Omien rottieni nimet on: Ninni, Nova-Nokinenä, ja Ruusu. Ruusu on Ninnin ja Novan kasvattajan rotta jonka sain hieman yli yksi vuotiaana ja Ruusu oli sen nimi valmiiksi.
- n.o.r.s.k.i
RottaFan kirjoitti:
Rufus ei ole mikään "söpö nöpö höpö löpö töpö" nimi. Omien rottieni nimet on: Ninni, Nova-Nokinenä, ja Ruusu. Ruusu on Ninnin ja Novan kasvattajan rotta jonka sain hieman yli yksi vuotiaana ja Ruusu oli sen nimi valmiiksi.
mun rotista tulee matti ja teppo tai paris ja nicole :D kunhan löytäisin sopivat kaverit :)
- house66666
apua pliis kirjoitti:
no mun rottien nimet on pöpö, nupu, pupu ja söpö ja oon niist tyytyväinen. onko ne sust LIIAN pöpöhöpönöpösöpö nimii? haluan pikaisesti vastauksia, koska mua häiritsee mitkä antaisin 2 uudelle rotalleni nimeksi. annanko jotain epä söpöpupu nimiä esim. zena, bona, muuten laittaisin ehkä kulti ja lutu. ei haittaa jos et tykkää mun niist nimistä, mutta sitten ole kiltti ja sano se koska kaipaan nimi apua!
hirveet
- dfgfdefdwedfv
no kuinka olis Totte,Hugo,Timppa tai munkki :D
- mölykissa
Moikka, oisko jollain myytävänä rotta tai kakskin? Tyttöjä mielummin tai yksi poika. Hinta voi olla jotain kohtuullista, itse varmasti parhaiten tiedät mikä olisi hyvä hinta toveristasi/tovereistasi. Ennestään minulla on 2 kania, kissa ja 2 koiraa.
Pistä sähköpostia [email protected]
- RottisHerra
Meidän rotan nimi on Herra Hakkarainen. :) Ja on aivan ihana! :)
- rutotjaratot
Meillä rottasisarukset ovat Rutto ja Ratto. Aikuinen naaras on Sonic. Minusta hyvät nimet ja kovasti etenkin sisarusten nimet ovat kavereita naurattaneet. :) Nuo ovat ihan ensimmäiset rottamme, toden näköisesti meillä tulee rottia olemaan tästä lähtien aina, hamaan tulevaisuuteen. Seuraavallekin rotalle on nimi valmiina, vaikkakin se on otettu muuan elokuvasta (persoonallista tai ei).
- Poxu
Me haaveillaan systerin kanssa rotista ja me ollaan keksitty seuraavanlaisia nimiä, joista osa kyllä tullut mm. Mowgli kirjan/elokuvan mukaan (poiken ja tyttöjen):
Raksha
Baloo
Mowgli
Hugo
Nano
Roxy (Rox, Roxi, Roxye, Roxie...)
Hessu
Kiara
Ciry (Ciru, Siru...)
Didi
Zelda
Zaida
Ziva
Jedi
Droppy (Dropi, Dropy..)
Cappy (Capi..)
Poco
Nobu
Noxy (Noxi, Noxie, Noxye..)
Fugo (Fuco..)
Fico
Fido
Osaan laitoin muuntelemis esimerkkejä. Niitä kun on helppo vääntää minkälaisiksi haluaa ;) (riippuen tykkääkö yksinkertaisesta, vai vähän erillaisemmasta) - Maahi
Poxu kirjoitti:
Me haaveillaan systerin kanssa rotista ja me ollaan keksitty seuraavanlaisia nimiä, joista osa kyllä tullut mm. Mowgli kirjan/elokuvan mukaan (poiken ja tyttöjen):
Raksha
Baloo
Mowgli
Hugo
Nano
Roxy (Rox, Roxi, Roxye, Roxie...)
Hessu
Kiara
Ciry (Ciru, Siru...)
Didi
Zelda
Zaida
Ziva
Jedi
Droppy (Dropi, Dropy..)
Cappy (Capi..)
Poco
Nobu
Noxy (Noxi, Noxie, Noxye..)
Fugo (Fuco..)
Fico
Fido
Osaan laitoin muuntelemis esimerkkejä. Niitä kun on helppo vääntää minkälaisiksi haluaa ;) (riippuen tykkääkö yksinkertaisesta, vai vähän erillaisemmasta)mun rotiien nimet:
Veikko, Väinö, Urpo, Aslo, Mamma, Saaga, Näkki, Sampo, Fränky (RuttoRotta)
:) - A
Maahi kirjoitti:
mun rotiien nimet:
Veikko, Väinö, Urpo, Aslo, Mamma, Saaga, Näkki, Sampo, Fränky (RuttoRotta)
:)Kaverillani oli monta tyttörottaa ja kaikkien niiden nimi oli Roope.
- pikkulispakkulis
Meillä on Matti ja Teppo :)
- jyrsijä
Sopisivatko Pörrö,Turre,Nipsu,Sesam,Pähkinä,Kulta,Hopea,Nöpö,Laikku,Tikkari,Nuppi,Neppari,Lätty,Hillo ja paljon muuta! Mikä vain kelpaa!!! Itselläni oli rotta ja sen nimi oli Rapina koska se rapisteli aina niin paljon...
- SummerChic
jyrsijä kirjoitti:
Sopisivatko Pörrö,Turre,Nipsu,Sesam,Pähkinä,Kulta,Hopea,Nöpö,Laikku,Tikkari,Nuppi,Neppari,Lätty,Hillo ja paljon muuta! Mikä vain kelpaa!!! Itselläni oli rotta ja sen nimi oli Rapina koska se rapisteli aina niin paljon...
Edesmenneet Nartut olivat nimetty jo valmiiksi, eli Lola, Vera & Nona. R.I.P.
Nykyinen Poitsi on Diego, veljensä Diablo nukkui pois vuosi sitten.
Seuraavaksi ajattelin jatkaa D-Linjalla, ja kun noihin Poitseihin enempi tykästyny, niin Dante & Damien.
Tamar & Amor ois kans kivoja.
Hyvää kesää! X) - Tuusku
SummerChic kirjoitti:
Edesmenneet Nartut olivat nimetty jo valmiiksi, eli Lola, Vera & Nona. R.I.P.
Nykyinen Poitsi on Diego, veljensä Diablo nukkui pois vuosi sitten.
Seuraavaksi ajattelin jatkaa D-Linjalla, ja kun noihin Poitseihin enempi tykästyny, niin Dante & Damien.
Tamar & Amor ois kans kivoja.
Hyvää kesää! X)Mun rotta sisarusten nimet on Britney ja Paris. Nimet siitä, kun ne ovat kovia esiintymään. Aina kun tulee vieraita ja otan ne häkistä toinen tai molemmat rupeavat esittämään jotain omia temppujaan.
- NovaNinni
mun rottien nimet on: Nova Ruusu Ninni ja Nelli :) Tulevan rotan nimeksi tulee Kiia. Mulle on tulossa 20.6.2010 jännittää.. :D
- buike
:DD:DD
- buike
Mun rottien nimet on Huli ja Vili ja entinen oli Kamu tollaset neljän kirjaimen nimet o vaa nii vtun kivoja =)
- ^^
Hehes..punasilmäiselle rotalle antaisin nimeksi punkku ^^
mun rottien nimet on ollu:
luihu, minkki, mino, bonzo, piki ja rocky.
tämänhetkisten nimet ovat:
rambo ja teuvo
parinviikon päästä tulee taas 2 rottapoikaa nimeltänsä väinö ja sulevi.
:)murine kirjoitti:
mun rottien nimet on ollu:
luihu, minkki, mino, bonzo, piki ja rocky.
tämänhetkisten nimet ovat:
rambo ja teuvo
parinviikon päästä tulee taas 2 rottapoikaa nimeltänsä väinö ja sulevi.
:)entisiä rottasia on ollu lotta-makkara, lyyli ja astrid.
:)- Rotuskainen
murine kirjoitti:
entisiä rottasia on ollu lotta-makkara, lyyli ja astrid.
:)Meidän elossa oleva rotta on Jerry ja kuollut on Tuffy. Sitten hiiremme jotka ovat elossa ovat Salama ja Täplä (jotka molemmat tulivat luonteen/näyn mukaan) Ja kuollut hiiremme oli Irma.
Mutta nimi ehdotuksiksi:
Vilke, Välke, Vappu, Hilja, Prinssi, Muffe, Tiksu, Naksu, Niksu, Tani, Sabi, Korola, Kasimir, Ilkku, Aro, Santsi, Murpana, Tuisku, Köntys, Kasmar, Vehma, Tapu, Tipsu, Reetu, Minski, Matles ja Toto (: - ESS1999
Rotuskainen kirjoitti:
Meidän elossa oleva rotta on Jerry ja kuollut on Tuffy. Sitten hiiremme jotka ovat elossa ovat Salama ja Täplä (jotka molemmat tulivat luonteen/näyn mukaan) Ja kuollut hiiremme oli Irma.
Mutta nimi ehdotuksiksi:
Vilke, Välke, Vappu, Hilja, Prinssi, Muffe, Tiksu, Naksu, Niksu, Tani, Sabi, Korola, Kasimir, Ilkku, Aro, Santsi, Murpana, Tuisku, Köntys, Kasmar, Vehma, Tapu, Tipsu, Reetu, Minski, Matles ja Toto (:Tässä listaa rottien nimistä! :)
Bono
Dumle
Combo
Choco
Nippe
Vili
Willy
Nappe
Veera
Penelope
Axu
Aksel
Liekki
Kuu
Tuisku
Aaro
Ami
Muffe
Mix
Nami
Cola
Iiro
Werne
Samu
Santtu
La-La
Kataja
Pihlaja
Kuusi
Poppeli
Pisara
Hiutale
Lumi
Nanna
Milla
Mira
Viivi
Elli
Sini
Saara
Muffinssi
Hanna
Hampi
Harmi
Ilo
Jalo
Jasmin
Katja
Kaisa
Emily
Lily
Rose
Ruusu
Maissi
Keksi
Ohra
Bansku
Omppu
Porkkana
Pippuri
Pipa
Pipo
Pipari
Mustikka
Vadelma
Puolukka
Kinuski
Mansikka
Suklaa
Jätski
Vanilla
Vanilja
Vani
Hani
Vanu
Muhku
Mukkula
Muhkula
Rammstein
Rattata
Harry
Harri
Rambo
Dumbo
Lappi
Rumba - Yameru
murine kirjoitti:
mun rottien nimet on ollu:
luihu, minkki, mino, bonzo, piki ja rocky.
tämänhetkisten nimet ovat:
rambo ja teuvo
parinviikon päästä tulee taas 2 rottapoikaa nimeltänsä väinö ja sulevi.
:)murine nuo ovat aivan ihani nimiä ! :o
varsinkin ihastuin näihin nimiin: Bonzo, Piki, Rocky, Rambo, Teuvo ja Sulevi(:
- ratten
Olen hankkimassa kaksi tyttörottaa, mutta keksin kolme hienoa nimeä joista en osaa päättää
Kuura
Saaga
Kaste- MuRsU =3
olen hankkimassa kaks tyttörottaa ja olen miettinyt sopivia nimiä.. tykkään eniten ehdotuksista Muru ja Dora, mutta olen listannut paljon muitakin ehdotuksia. pojalle tykkäisi nimistä Nasse, Iku tai Aku.
Siskoni (11w.) ehdotti nimiä tumpio ja tampio, tai vodka ja kossu XD
- Tytötnuo
Mulla on kolme tyttöä Ella, Ronja ja Lilli
Entiset rotat tytöt: Minni, Wilma,Iiti,Lotta ja Milla pojat oli Mikki ja Aku- Yameru
moo
itselläni on tällä hetkellä kaksi gerbiiliä, joiden nimet ovat Pepsi ja Max. olin tuolloin aika nuori ja hassut nimet sitte keksin. nyt olen hankkimassa kaksi kesyrotta urosta ja nimeksi sopisivat:
Mikki, Ricky, Ramba, Skype (:D), Skepe, Remu, Garbalo, Teemu, Atte, Asseri, Tomu, Teme tai Smurffi.
Noista sitte valitsemaan?:o
nojoo olen tällä hetkellä 15v ja mielestänikin nuo '' nöpö, söpö, pörrö '' nimet on aika etovia.. :d
itse ainakin haluan persoonnalliset nimet. ♥ - Yameru
Yameru kirjoitti:
moo
itselläni on tällä hetkellä kaksi gerbiiliä, joiden nimet ovat Pepsi ja Max. olin tuolloin aika nuori ja hassut nimet sitte keksin. nyt olen hankkimassa kaksi kesyrotta urosta ja nimeksi sopisivat:
Mikki, Ricky, Ramba, Skype (:D), Skepe, Remu, Garbalo, Teemu, Atte, Asseri, Tomu, Teme tai Smurffi.
Noista sitte valitsemaan?:o
nojoo olen tällä hetkellä 15v ja mielestänikin nuo '' nöpö, söpö, pörrö '' nimet on aika etovia.. :d
itse ainakin haluan persoonnalliset nimet. ♥ja muuten sitten, vielä olisi aika ihania sellaset nimet ko: Eétu, Edwárd.. jne.
:D:D:D - Rottaihminen
Yameru kirjoitti:
ja muuten sitten, vielä olisi aika ihania sellaset nimet ko: Eétu, Edwárd.. jne.
:D:D:DMinun rottieni nimet ovat tässä:
Sofia, Daisy, Hippu, Nami ja Nappi. Eivät siis mitään "Söpö Nöpö Lulu vauveli" nimiä. Vaikka mulle se on aivan sama minkä nimen joku lemmikilleen antaa, koska nimellähän ei silleen ole mitään merkitystä... - catten
Rottaihminen kirjoitti:
Minun rottieni nimet ovat tässä:
Sofia, Daisy, Hippu, Nami ja Nappi. Eivät siis mitään "Söpö Nöpö Lulu vauveli" nimiä. Vaikka mulle se on aivan sama minkä nimen joku lemmikilleen antaa, koska nimellähän ei silleen ole mitään merkitystä...meidän rottien nimet
pullukka, ronja, essi, justiina, severiina, höpö, lumi, milla, lissu, liinu, rommi, iitu, lotta, iines, minski, nasu, nalle
ja lissää tarttis keksiä koska lisää on tulossa :) catten kirjoitti:
meidän rottien nimet
pullukka, ronja, essi, justiina, severiina, höpö, lumi, milla, lissu, liinu, rommi, iitu, lotta, iines, minski, nasu, nalle
ja lissää tarttis keksiä koska lisää on tulossa :)Mua jostain syystä on aina ärsyttänyt lemmikeillä olevat rimmaavat nimet. Justiin vaikka Tiku & Taku. Huoh.
- weyaa
Luimistelija kirjoitti:
Mua jostain syystä on aina ärsyttänyt lemmikeillä olevat rimmaavat nimet. Justiin vaikka Tiku & Taku. Huoh.
Meikäläisellä on Hattori Hanzo ja Jack, lisäksi Samurai-niminen kissa.
- Rotta:D
weyaa kirjoitti:
Meikäläisellä on Hattori Hanzo ja Jack, lisäksi Samurai-niminen kissa.
Mun omien rottien nimet on Hosuli ja Haisuli, sopii kuin nenä päähän luonnetta kuvaamaan:D
- HemmoSuloinen
Luimistelija kirjoitti:
Mua jostain syystä on aina ärsyttänyt lemmikeillä olevat rimmaavat nimet. Justiin vaikka Tiku & Taku. Huoh.
Mun rotta-poikien nimet on ainakin Sulo ja Hemmo. ja muakin ärsyttää rimmaavat nimet!ja en tykkää söpö-nöpö-nuppu-puppu- linjasta! onko Sulo sun mielestä söpö-nöpö-nuppu-puppu-linjaa??
- 5rottaavaillanimiä
auttakaapa mua keksimään lisää nimiä jotka rimmaa/sopii nimiin titi-uu ja duppaduu (tai duppaduulix)
kiittikiitti (:- HemmoSuloinen
Mun mielestä titi-uu ja duppaduu nimiin sopis esim. Dippi tai taateli onko muuten rottasi tyttöjä vaiko poikia??
- jjuup
HemmoSuloinen kirjoitti:
Mun mielestä titi-uu ja duppaduu nimiin sopis esim. Dippi tai taateli onko muuten rottasi tyttöjä vaiko poikia??
tyttöjä :>
- itse oon nimenny näi
Han, Solo, Penis ja Juudas.
- toffee_-_
En osaa päättää näistä kahdesta nimestä kumman valitsen tyttörotalleni Lady vai Napero?
- tyylillään kukakin
Poikiemme nimet ovat kuorma-auto ja rekka.. Poika kolme vee keksi nämä :)
- toffee_-_
Siinnähän on kivat nimet : D
- Eläin friikki ;D
haluisin kans rotan (rottia) ja täs pari nimi ehdotusta tytöille:
Amanda
Miranda
Vanessa
Gabriella
Vilhelmina
Veronika
Alexandra
Elisabet
Camilla
Sanya
Melody
Princess
Mimosa - miyi
Mulle tulee tytöt Triffi ja Taffi
- 15.2 Sipi Ja Sigfird
Minulla on rotat Sipi ja Sigfird rotat saivat meille tulo päivän nimipäivä nimien mukaan nimensä. Ainakin muista mikä päivä rotat meille tulivat ja meillehän ne tulivatkin 15.2 jolloin on suomen kalenterissa Sipin nimipäivä ja ruotsin kalenterissa sigfirdin nimipäivä.
Entisen gerbiilini nimi oli Tynnyri ja nimi tuli siitä että laatikon päällä jossa gerbiili meille tuli luki Tynnyri. Ja minulla on outo tapa antaa aina lemmikeilleni ruoka nimiä kun minulla on ollut sipuli ja pippuri jne... - jonsku_
Minulla on kaksi tyttörottaa: Mimi ja Riki. (= En oikein tiedä mistä ne nimensä saivat,mutta minusta ne on oikein kivat nimet rotille ;) Toivottavasti keksit oikein kivat nimet !
- ..........
Meillä on Aada ja Ella.
- elämäon :D
manteli on kiva nimi (: ja tuutikki tai iisakki tai nappula (: iisakkinappula :P
- Brutus&Bruno
Tyttö rotat olleet:
Hissu & Luna
Ariel & Fiona
Futshi & Teshi
Pojan roikaleet:
Brutus & Bruno - Nooonni.
Kun saan tässä ihan lähistöllä rotan annan sen nimeksi Taavi ;D
- Sedä
^Tiedäthän että rottia pitä olla ainakin kaksi koska ovat laumaeläimiä?
- -_-
mua ärsyttää kans, kun jotkut antaa lemmikkiensä nimeks söpö, nopö, sulo, yms.. tota linjaa... Aatelkaa ny jos mäki antaisin jonku eläimen nimeks vaikka KAUNIS TAI ILOINEN?? Kuulostais vähän tyhmältä..
- Tepsu.
Meillä on ollut kuusi rottaa, joiden nimet ovat olleet Nuppu (Push the Button), Pandora (Pandora's Box), Lotte, Lyyli, Jeppe ja Casper. Jeppe ja Casper poikia, muut tyttöjä.
Nyt tulossa kolme tyttörottaa huomenissa, kattellaan nimiä silloin... - riinauuu
Helmi, Helka ja Pikkis (Pikku Prinsessa, kaverillani oli näitten kolmen, Pikkiksen kaa ihan samannäköinen veli joka Pikku Prinssi :D) nää on jo edesmenneitä. Nykyiset pikku söpöläiset on Maisa ja Aisa, huomenna hakemaan pari lisää ja näille täytys nyt keksiä jotkut kivat =) Kaikki siis tyttöjä ja nää tulevat myös.
- Ratlover
Mun karvakuonojen nimet on Rosso ja Nipsu
- Sedä
Omat tyttöni ilmeisesti kinaavat sen verran, että niillä on oikeastaan aina turkissa kuivia rupia, vaikka elävät ihan sovussa. Kannattaa tarkistaa rottien ruokavalio, etteivät ne saa liikaa proteiinia, josta voi aiheutua proteiinirupia. Pienet haavat ei haittaa mitään, jos rotat muuten elää ihan sovussa, eli kumpaakaan ei kiusata liikaa, haavat paranee nopeasti, eivätkä ole isoja :)
- riinauuu
Pikkutyttöjen nimiksi tuli Tiuhti ja Viuhti, suloisia veijareita. Meilläkin on näillä vanhemmilla rotilla ollut semmosia pieniä haavoja jotka paranee nopeesti, ne on ihan normaaleja "tappelun" jälkiä, vaikka meilläkin tytöt ihan sovussa elää, mut tottakai ne välillä leikkii ja "tappelee"! Samoin oli mulla joskus vuonna x niillä kolmella tyttösellä pikkuhaavoja.
- nibsyi
Meidän ensimmäiset rotat olivat nimeltään Gordo (alunperin Gordon, joka lyhentyi sitten lyllerön kasvettua) ja Paapero, nämä olivat molemmat poikia. Nuoremmat pojat ovat Jaska, Jamppa (Jammu) ja Hemppa (Hemmo), aivan ihania lullukoita, jotka ovat aina pussailemassa ja kiipeämässä syliin. Kauniin sukupuolen edustajat ovatkin osuvasti nimeltään Diiva ja Donna. :)
- PL
Omieni rottaliinujen nimet ovat Paris ja London ;)
- joku random
mun rottien nimet ovat Nuppu & Neppu
- f.f
Itselläni on Hitler, Hercules, Hamilton, Fico, agatha ja yhdeltä puuttuu vielä nimi :D
- no rats here
mä antaisin rotilleni (jos ois) nimiks Aada ja Minttu
- leffarotta
mulla on ollut ja on edelleenkin rottia, niitä on varmasti mulla vielä vanhana mummonakin..:)) niminä on ollut ja on tullut keksittyy tännäkösiä kuin : Emma, Nasu, Nemi, Nirppu, Nessi, Muru, Kamu, Laku.. :) ( nyt yks tytsyist sai juurikin vauvoja niin aion niistä pitää yhden tyttelin ja yhe poikulin.) pojan nimex varmaan Mosse, Kike, Noro, Nössö, Nökö tai vaikka Harmi.:P
- lakunauha
Pojille: Coco & Pepe, Laku & Nalle
- okii
mie antaisin nimet vasta kun olisin nähnyt niiden luonteet...eli luonteiden perusteella:D
- rottahullu99
nimiä: armi viivu kinkkusiivu XD olivia kalevi
- RottaFani <3
Minulla kaksi tyttörottaa joiden nimet on Maisa ja Pipsa. Ehkä tulossa vielä muutama poika ja niille pitäs nimet keksii... ;D
- BoNeg
Mun rottien nimet tulee oleen Bonito & Negrito. Portugaliks Bonito tarkottaa Komeaa, ja Negrito Rohkeaa. Kutsun varmaan kyl ihan Bo ja Neg
- Rottarouva
Mulla oli ennen rottatytöt Koka ja Kola. Nykyiset tytöt ovat Rauha ja Lempi :) Halusin antaa niille jotain ihanaa tarkoittavat, vanhanaikaiset nimet, koska sain ne lahjaksi poikaystävältäni. Lisäksi koiramme nimi on Onni, joten Rauha ja Lempi sopivat laumaamme mainiosti :)
- Joku
Olisko Ninja kiva nimi rotalle? :)
- ManDiaEl
Itse saan kaksi rottapoikaa. Niiden nimiksi tulee persoonalliset ja erikoiset nimet.. Manuél ja el Diablo. Olen jo nähnytkin pojut :)
- hulluna rottiin99!<3
Oon hankkinassa kaks rotta neitii, joiden nimiks tulee LoLa ja Lila :)
LoLa sen takia, ku muutan toiselle puolelle suomee ja parhaat ystävät jää tänne ja halusin heitä jollaki tapaa muistuttavan nimen toiselle, nii päädyin LoLaan, kun ystävien nimet on Leila ja Lotta. Eli Lotasta kaks ekaa kirjainta ja Leilasta kaks vikaa kirjainta eli LoLa - Rottahullu! XD
Moi kaikki!
Saan just kaks poikarottaa!
Ajateltiin nimiä London (mun keksimä) ja Bruutus (pikkusiskon keksimä).
Ok, ajattelin että se Bruutus on niitä "höpönöpöpöpö" juttuja.
Mut ihan OK se sit loppujen lopuksi on.
Sit poikarotille nimii!
Ricky
Skype
Pro
Mixu
Jack
Hemmo
Hitler
Hamilton
Fico
Coco
Kamu
Bonito (tarkottaa komeeta!)
el Diablo
DJ
Riku
Rutto
Hasselpähkinä
. . . - jyrsijä friikki
Meillä ei oo ollu vielä rottia (ehkä tulossa), mutta meillä on ollu kaks gerbiiliä joiden nimet oli Mauri ja Mäyri
- Ennukka <3
No mul oli kaks valkosta hamsterii jonka nimet oli angel ja prinsecc mut huomen saan kakas rottaa ja mietin jotain hyvii nimii mietin noita samoja mut en tiiä! :D
- Rotan saaja
Siis joo, onko siis Dumle ja Muffe hyvät nimet? Ja Dumlen keksi ite ja ton Muffen otin tosta luettelosta.. Nii ottaisitteko itte?
- Rottatyttö998
Mitä sitte jos joku antaa rotan nimeks Nöpö/ Söpö? Mun toisen rotan nimi on Nöpö ja toinen on Naksu
- Mariina
Mulle tuli eilen kaksi rottavauvaa, alkuperäiset nimisuunnitelmat pojille oli jotain ihan muuta, mutta lopulta niistä tuli Vauhti (koko ajan menossa) ja Nalle (rauhallinen mölli joka rakastaa olla sylissä).
Alkuperäiset suunnitelmat olivat Rocky ja Rolle joten vähän muuttui.. Mutta nuo nimet on niin kuvaavatx) - kalevitykkääuolevi
mun edesmennyt rotta: Kalevi
nykynen rotta: Uolevi
sille piakkoin tulevat kaverit: Aatos, Unto ja Koiso - SYLVIONPARASHIIRI
Mulla rottia ei oo ollut, mutta hiiriä kolme. Niiden nimet on Sylvi, Salli ja Sylvester :)
- RunQ
Mulla on 2 tyttöä ja nimet ovat RUNKKU ja PUNKKU
Ei olisi ollut tarkotus ikinä antaa noin kauheita nimiä, mutta mies kutsui niitä niin ja sitten se jotenkin jäi :0 - ristiss
Omasta viiden poikarotan laumasta löytyy nyt veljekset Piina ja Paniikki, Hades, Ursula ja nuorikko Tittelintuure alias Tuure.
- Rotat...<3
Okei siis nimiä. No mul on 4 rottaa, niite
Nimet on Nelli,Noora,Elias ja Joonas.
Mun mielestä ne on ihania nimiä!- Rotat…<3
Mulla on nyt ku tota Nelli,Noora,Elias ja Joonas kuoli nii 2 poikaa Myrsky & Tyrsky.
- Memsuli
Ihailtavan kauan on tämä viestiketju kulkenut. :)
Tuolla jossain luki, ettei kannata ottaa samaan häkkiin urosta ja naarasta? Kyllähän voi. :) Totta kyllä, ne tekevät poikasia, mutta kun naaras on tehnyt yhden poikueen, niin kannattaa ottaa sieltä omaksi yksi tyttö ja poika, sillä sitten voit laittaa isän ja pojan ja äidin ja tyttären samaan häkkiin, eikä kukaan jää yksin! :D- järki jätti?
Johan meni vaikeeksi, mikä järki?? Kysy sitten kasvattajalta ensin että voiko tehdä poikasia kyseisillä yksilöillä, onko sopivat..ei rottia ihan tuolla sun tavalla tehdä. Toivottavasti et ollut tosissaan, tossa asiassa ei ollut yhtään järkeä. Joku aamu voit löytää myös jomman kumman kuolleena ..tytöt eivät ole uroksille kauhean ystävällisiä jollei ole kiima.
- Sedä
Ei voi, koska luovutusikäisellä naaraalla ei voi vielä teettää poikasia :) Sen saa astuttaa vasta noin puolivuotiaana, joten kumpikin joutuisi elämään ekat puoli vuotta yksin, ja ne on just sosiaalisen oppimisen kannalta tärkeintä aikaa. Yksin poikasena elänyt rotta ei ole välttämättä kovin tervepäinen emokaan :( Eli käytännössä naaraan ja uroksen kaveruus kestäisi ehkä pari viikkoa, kunnes ennen synnytystä pitää taas erottaa...
Omat rottani ovat olleet:
Jim
Mikko
Razzle
Kita
Kalma
Caesar
Ninja
Tuiske
Elli
Salama
Isis
Smaug- Rottavaivoja
Smaug pisti silmään! Mulla on ollut pikkupoikia joita oon kutsunu Niki, Viltsu, Nipsu ja Manu. Nyt oon hankkimassa uudet kaksi poikaa. Tosca, Diesel, Hukka, Dante, Jerry ja Devil on mun nimiehdokkat. Saa ilmaista mielipiteitä! :)
- Sedä
Rottavaivoja kirjoitti:
Smaug pisti silmään! Mulla on ollut pikkupoikia joita oon kutsunu Niki, Viltsu, Nipsu ja Manu. Nyt oon hankkimassa uudet kaksi poikaa. Tosca, Diesel, Hukka, Dante, Jerry ja Devil on mun nimiehdokkat. Saa ilmaista mielipiteitä! :)
Smaug eli Smau eli Mau on meidän söpö pikkutyttö-badger :D Artemiksen tyttö ja Isiksen sisko. Artemis oli mystisesti kokonaan kadonnut tuosta listasta :O
- Sedä
Uusimmat naaraat jotka puuttuu listalta, on:
Niki
Taateli
Rusina
Silkki
- leija3
minä saan viiko kuluttua kaksi tyttö rottaa.olen jo nähnyt ne,ja päättänyt nimet. nimet ovat:Safiiri ja Princess.
- rottapiika
entiset rottani olivat: Topi ja Tessu. tällä hetkellä on Anselmi ja kuukauden sisällä tulee Sutki :3
- Veronica_77
Mulla on kolme rottaa, Penelope ''Pepsi'', Fantasia ''Fanta'' ja Spritetiina ''Sprite'' Nämä tulivat kolmelta lapseltani.
- Minttu00
Mulle tuli 2010 marraskuussa talvikko uros nimeltä Nipsu ja 2012 helmikuussa(syntyivät joulukuussa 2011) vuonna tulivat gerbiili veljekset Tiku(RIP 15.12.2014) ja Taku(RIP 13.11.2015) ja nyt joulukuussa tulee varmaan kolme rottaa(sukupuolesta en oo viel ihan varma, mutta luultavasti poikia) tässä muutamia mun mielestä ihania nimiä tytöille:
Lady
Iines
Lotta
Ronja
Paris
Aamu
Lumi
Manta
Miina
Muru
Alma
Sini
Pojille:
Neva
Nova
Velmu
Tiuhti
Viuhti
Vauhti
Nemo
Usva
Diiva
Hugo
Aku
Rufus
Sesam
Diego
Mikki
Noki - Moromoroaaaa
Meillä on ollut kaksi rottaa ja niiden nimet olivat Ripe ja Rape
- makkaraperuna____
Roni
- virustauti
Multa löytyy kaksi tyttöä nimiltään ovat Virus ja Tauti
.....Kohta joku varmaan repii pelihousunsa kun annoin mun rotil niin "kamalat" nimet :'D - tosielämän_rotat
Bejamin Netanjahu ja Donad Trump ovat oikeita rotan nimiä.
- Anonyymi
Kannattaa miettiä jos katsot jotain ohjelmaa, niin vaikka lempihahmostasi?
- Anonyymi
Meille on tulossa rottia ... Nimiksi tulee Pipsa ja jyri ,mutta ei olla iiihan varmoja nimistä .🐀
- Anonyymi
Pablo, Pluto, Oskari, Touho, Mario, Luigi, Mortti ja Vertti, Hitler, Odens, Etthan
On muuten vanha keskustelu mutta laitanpahan nyt vaan tännekin pari, ite en ikinä antais mitään Nöpö/Söpö, miettikääpä tarkasti... - Anonyymi
Saan luultavasti rottia:)) niitten nimeksi tulee luultavasti mauri ja frank!
- Anonyymi
Bores ja rico oli mun rottien nimet
- Anonyymi
poro ja kikkare
- Anonyymi
No mulle tulee kaks rottaa ja niitten nimike tulee piru ja Demi hih mut ehkä haisuli vois tai joku eetu tai joku
- Anonyymi
Pillu ja kulli
- Anonyymi
Mulle on tulossa kaksi rotaa ja oon miettiny et oisko Bob ja Bambu hyviä nimiä.
- Anonyymi
Bambu ja Bob on ihan tosi hyviä nimiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bambu ja Bob on ihan tosi hyviä nimiä!
Hyviä nimiä. Oisko vielä Huao?
- Anonyymi
Soovitatavad nimed:
Chilli
Makeddu
Eppu
Sandral
Kukuli
Soola loksuti
Peeper
Piprateradega
Koiott
Siin on mõned nimed, mis on haiglaselt head nimed, mis meie enda rottidel on olnud! En osaa hyvin kirjoittaa suomi nii kirjoittaa Eesti.- Anonyymi
Minä myös Eesti ja hyvä nimiä🇪🇪
- Anonyymi
Meillä on tällä hetkellä yhteensä kuusi rottaa. Kolmen nimi on Napu, Feenix ja Piisu. Onko teillä nimi ehdotuksia kolmelle rotalle? Meillä on ollut kolme rottaa jotka ovat menehtyneet ja tässä olisi pari nimi ehdotusta : Nipu, Jumbo ja Hertta.
- Anonyymi
Marjastus vois olla hauska
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788