Ikävä

Kaksi vuotta sitten jätin kihlattuni, jonka kanssa olimme kulkeneet samaa polkua kolme vuotta.. kaikki meni ihan hyvi, mutta olin niin nuori (silloin 20), että "kyllästyin" siihen tuttuun ja turvalliseen.. Sinkkuelämä viehätti, halusin kokea kaikkea uutta ja jännittävää.. Entinen oli aivan rikki. Lähetteli kukkia, kirjeitä, lahjoja. Rukoili palaamaan takaisin. Mutta minä olin muka varma päätöksestäni.
Löysin sitten toisen, jonka kanssa olen ollut nyt reilun vuoden.. Mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Puolitoista vuotta olen sydämessäni ikävöinyt entistä, mutta paluuta entiseen ei ole. Tiedän, ettei elämääni koskaan tule ketään samanlaista. Hän oli niin hyvä minulle, parempi kuin kuvitella saattaa.. Kadun joka päivä silloista päätöstäni, eikä elämääni mahdu paljon muuta kuin itkua, nykyisen poikaystävän kanssa elämisestä ei tule enää mitään.. Ei hän ole koskaan ole ollut minua varten. Mukava ihminen, mutta ei kumpikin meistä tietää ettemme ole toisiamme varten.
Viikko sitten seinät kaatuivat päälle. Sain kuulla entisen poikaystäväni tyttöystävän odottavan heidän yhteistä lastaan. Eivät ole olleet yhdessä kuin reilun vuoden, en osannut ollenkaan odottaa tällaista uutista. Haluaisin olla onnellinen entisen puolesta, mutta oma suru tuntuu ylitsepääsemättömältä. En tiedä mitä tehdä, en osaa kenellekään puhua, kaikki patoutuu sisälle. Elämä tuntuu liian raskaalta.

Onko kenelläkään samankaltaisia kokemuksia? Onko oma päätös tuntunut väärältä, kaduttanut?

Pakko mennä eteenpäin, päivä kerrallaan. Nyt se on viimeistään tajuttava, että toivo on mennyt.
3365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä olen asunut nyt poikaystäväni kanssa vuoden ja alkaa kyllästyttää tää parisuhde, olin tossa laivalla taannoin ja tajusin että mähän olen vetävän näköinen ja monet tekis ihan mitä vaan et sais olla kanssani. Silloin tuli piste, nyt en enään tiedä mitä tehdä, jos jätän niin kadun sitä jossain vaiheessa mutta kadun myös jos jään. APUVA!

Äänestä
  • mulle tuli silloin pari vuotta toi aivan sama tunne.. kun aloin käymään enemmän baareissa (joka pe ja la) kavereiden kanssa.. poikaystävä sai jäädä kotiin tai mennä toiseen baariin.. ja sitten kun niitä kohteliaisuuksia sateli suunnasta jos toisestakin, meni pää ihan sekaisin.. Ja ajattelin just noin, että jos jään niin kadun sitä vielä myöhemmin.. no tässä sitä nyt sit ollaan =( jos haluat kirjotella enemmän niin laitapa vaik mailiosoittees..

    Äänestä

Voii miten surulliselta kuulostaa :/
Mä oon tosiaanki pahoillani sun puolesta, että teille kävi noin. Mutta toisaalta, aattele positiivisesti. Jos sillon olisitte jatkanu vaan sitä teijän suhdetta, niin sulta ois jääny paljon kokematta. Teillä ois saattanu mennä hyvin edelleenki ja olisitte saattanu elää koko elämänne yhessä, mutta entäs sitten, kun olisit ollu vanhempi? Sitte olisit katunu vaihteeks sitä, että et koskaan kokenu mtn jännittävää ja uutta.
Ja jokainen tekee elämässään päätöksiä ja valintoja. Kukaan ei voi sanoo, mikä oli oikee ja mikä väärä valinta ja sen kyl tietää valitettavasti ite sitte, ku on tehny virheen. Mutta mä ainaki uskon kohtaloon. Jos sut ja tää sun entinen oltais tarkotettu toisillenne, ni te olisitte vielä yhessä.
Ja jos sä kerran tiedät, että tää sun nykyinen ei oo sulle se oikee eikä sopiva, niin miksi sä roikut sen kanssa? En tarkoita pahalla, mutta satutat vaan sitäki siinä jos sun sydän kaipaa yhä tätä sun entistä. Voisithan sä elää vapaana ja katella ympärilles? Voisit pitää hauskaa ja nauttii sinkkuelämästä ja vapaudestas ja oottaa, että kohalles osuu joku yhtä upee ja ihana ihminen, ku se sun entinen. Eikä sitä koskaan tiedä jos vaikka joku päivä olisitte taas yhdessä ;) Ja jos ootte vielä väleissä tän entisen kanssa, niin pidä se sun elämässä edes ystävämielessä, koska kamalinta, mitä on, on menettää joku rakas ja tärkee ihminen kokonaan elämästään. Yritä olla osana sen elämää. Vaikka ystävämielessä sitten, niin ehkä sitten tuska ei tuntuisi niin pahalta.
En usko, että tosta oli mtn apua, mutta olen pahoillani sun puolesta :( Ei oo varmaan helppoo jatkaa eteenpäin, kun sydän on menneisyydessä.
Mutta kyllä sä sen varmaan joskus unohat, kun kohalles osuu joku vielä parempi. Nyt ku oot suhteessa, jossa et oo täysin onnellinen, ni alata haikailee menneisyyteen yhä enemmän. Mut jos sulla olis jtn paljon parempaa niin se menneisyys alkais jäämään taakse ;)
Koita jaksaa ja onnee elämääs :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jansku kirjoitti:

Kaksi vuotta sitten jätin kihlattuni, jonka kanssa olimme kulkeneet samaa polkua kolme vuotta.. kaikki meni ihan hyvi, mutta olin niin nuori (silloin 20), että "kyllästyin" siihen tuttuun ja turvalliseen.. Sinkkuelämä viehätti, halusin kokea kaikkea uutta ja jännittävää.. Entinen oli aivan rikki. Lähetteli kukkia, kirjeitä, lahjoja. Rukoili palaamaan takaisin. Mutta minä olin muka varma päätöksestäni.
Löysin sitten toisen, jonka kanssa olen ollut nyt reilun vuoden.. Mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Puolitoista vuotta olen sydämessäni ikävöinyt entistä, mutta paluuta entiseen ei ole. Tiedän, ettei elämääni koskaan tule ketään samanlaista. Hän oli niin hyvä minulle, parempi kuin kuvitella saattaa.. Kadun joka päivä silloista päätöstäni, eikä elämääni mahdu paljon muuta kuin itkua, nykyisen poikaystävän kanssa elämisestä ei tule enää mitään.. Ei hän ole koskaan ole ollut minua varten. Mukava ihminen, mutta ei kumpikin meistä tietää ettemme ole toisiamme varten.
Viikko sitten seinät kaatuivat päälle. Sain kuulla entisen poikaystäväni tyttöystävän odottavan heidän yhteistä lastaan. Eivät ole olleet yhdessä kuin reilun vuoden, en osannut ollenkaan odottaa tällaista uutista. Haluaisin olla onnellinen entisen puolesta, mutta oma suru tuntuu ylitsepääsemättömältä. En tiedä mitä tehdä, en osaa kenellekään puhua, kaikki patoutuu sisälle. Elämä tuntuu liian raskaalta.

Onko kenelläkään samankaltaisia kokemuksia? Onko oma päätös tuntunut väärältä, kaduttanut?

Pakko mennä eteenpäin, päivä kerrallaan. Nyt se on viimeistään tajuttava, että toivo on mennyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu