Onko mustapartaiselta kirjastossa majailevalta kulkurilta otettu kirjastokortti pois? Omatoimiajan alkaessa ei ainakaan liikahtanut tuoliltaan kirjautumaan palvelun käyttäjäksi.
Vastaukset 130
- Anonyymi00001
Enemmän siellä häiritsee villinä liikkuvat ja metelöivät lapset, joita vanhemma eivät osaa ohjata. Ja kouluikäiset.
Eivätkä taaperot yleensäkään ole mitään kirjastonkäyttäjiä.Heille lienee tarpeeksi rasitusta kulkea kodin ja päiväkodin väliä.
Rauha lapsukaisille, rauha kaikille. Kirjastohan tähän ongelmaan joutui jo puuttumaan.
Eikä ole kysymys lapsivihamielisyydestä.
Missään yhteisissä tiloissa ei voi olla kuin kotonaan.- Anonyymi00002
Kirjasto ei myöskään ole mikään yleinen olohuone , baarit ovat olohuoneita, jotka voi täyttää puheella ja naurunremakallakin.
Kirjastoon tullaan kirjojen takia. Siellä pirää saada KESKITTYÄ tietoon ja ajatteluun. - Anonyymi00008
Kyllä voi yhteisissä tiloissa olla kuin kotonaan. Elävä esimerkki siitä on juuri tuo mustaparta, joka on tehnyt yleisistä tiloista kotinsa. Kenenkään puuttumatta asiaan. Tammikuun alusta Elokuun alkuun asui rautatieasemalla, nyt kirjaston toppatuolit houkuttavat enemmän, ja rautatieasema on enää kakkoskoti
- Anonyymi00003
Jääkö kangasverhoituihin tuoleihin kirppuja, luteita ja taita??
- Anonyymi00004
jokos ne ala astelaisten juoksukilipailut yläkerrassa ja portaissa on saatu maalii?
kaupungisa on paljon opiskelijoita jokka tekee kirjallisia töitään pääkirjastosssa eli käyttävät kirjastoa siihen mihin se on tarkotettu - Anonyymi00006
Jää. Ihan samat paskat jää kirjaston kangasverhoiltuihin tuoleihin kuin rautatieaseman puupenkkeihinkin.
- Anonyymi00128UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Jää. Ihan samat paskat jää kirjaston kangasverhoiltuihin tuoleihin kuin rautatieaseman puupenkkeihinkin.
Vai niin.
- Anonyymi00005
Missä mustaparta nukkuu nykyään yönsä? Kallentorin tai chydenian parkkihallissa?
- Anonyymi00007
Laita sääki tommonen koristava parta naamaas.
- Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
Laita sääki tommonen koristava parta naamaas.
Miksi ihmeessä niin tekisin? Mikään ei tosin sinua estä kasvattamasta rappiopartaa, jos sellainen kiinnostaa
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Miksi ihmeessä niin tekisin? Mikään ei tosin sinua estä kasvattamasta rappiopartaa, jos sellainen kiinnostaa
Jos se istuu hilijaa nii ei semmonen haittaa.
- Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Jos se istuu hilijaa nii ei semmonen haittaa.
Julkiset tilat kuten rautatieasema, eivät ole asumista varten.
- Anonyymi00071
Anonyymi00012 kirjoitti:
Julkiset tilat kuten rautatieasema, eivät ole asumista varten.
Tee sitten asialle jotain. Järjestä miehelle asunto.
- Anonyymi00078
Anonyymi00071 kirjoitti:
Tee sitten asialle jotain. Järjestä miehelle asunto.
Miksi ihmeessä järjestäisin? Ei kuulu minun toimenkuvaani. Tee itse, majoita hänet vaikka omaan kämppääsi mun puolesta. Helvettiäkö siinä muutenkaan vingut ja sälytät vastuuta muille?
- Anonyymi00110
Anonyymi00009 kirjoitti:
Miksi ihmeessä niin tekisin? Mikään ei tosin sinua estä kasvattamasta rappiopartaa, jos sellainen kiinnostaa
Aha
- Anonyymi00011
Kyllä tämä mustaparta röyhkeästi hyväksi käyttää meidän veronmaksajien kustantamaan palvelua. Voiko tämä meno jatkua ikuisesti?
- Anonyymi00013
Jos näkee hänen yöpyvän sopimattomassa paikassa, soitto heti poliisille
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Jos näkee hänen yöpyvän sopimattomassa paikassa, soitto heti poliisille
Ihmisjahti o ala- arvoista.
Asemaki rakennettu kaksataa vuotta sitte esi isät on sen jo veroina maksanu. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ihmisjahti o ala- arvoista.
Asemaki rakennettu kaksataa vuotta sitte esi isät on sen jo veroina maksanu.Kertoisitko vielä miten liittyy laittomaan asumiseen? Ja laittomaan maassa olemiseen? Sana on vapaa
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kertoisitko vielä miten liittyy laittomaan asumiseen? Ja laittomaan maassa olemiseen? Sana on vapaa
Laiton olija poistetaan ilman muuta. Tapaus ilmeisesti ei ole ns. laiton.
- Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Laiton olija poistetaan ilman muuta. Tapaus ilmeisesti ei ole ns. laiton.
Julkisissa tiloissa asuminen ON LAITONTA. Ymmärrätkö, mustaparta? Soitan jatkossakin poliisit sun perääs
- Anonyymi00022
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ihmisjahti o ala- arvoista.
Asemaki rakennettu kaksataa vuotta sitte esi isät on sen jo veroina maksanu.Kertositko nyt kuitenkin, miten liittyy laittomaan asumiseen?
- Anonyymi00057
Anonyymi00017 kirjoitti:
Laiton olija poistetaan ilman muuta. Tapaus ilmeisesti ei ole ns. laiton.
verkkokaupasta on jo hänelle sissiteltta tilattu ja raktori käy kippaamassa 4 mottia klapeja kirjaston takapihalle , patsaan viereen
- eli homma on jo hoidossa . - Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
verkkokaupasta on jo hänelle sissiteltta tilattu ja raktori käy kippaamassa 4 mottia klapeja kirjaston takapihalle , patsaan viereen
- eli homma on jo hoidossa .Hauskaa.
- Anonyymi00016
Onko köyhyyskin kadehtittavaa?
- Anonyymi00020
Onko idiotismi kadehdittavaa?
- Anonyymi00018
On se aikamoinen pyrogratian kukkanen, että tällaiseen julkisten tilojen väärin käyttöön ei voida puuttua.
- Anonyymi00021
Jos olisi suomalainen, olisi puututtu välittömästi
- Anonyymi00023
Mielestäni ns. maalaisjärkeä käyttäen virkakoneisto pystyisi hoitamaan tämän asunnottoman kulkumiehen tapauksen.
- Anonyymi00024
Aivan helposti, mutta pelätään rasistin leimaa. Toivottavasti rautatieaseman odotussali suljetaan yöksi kun lippuautomaatti viedään pois.
- Anonyymi00025
Tyyppi on noin vuoden ajan asustellut rautatieasemalla ja kirjastossa.
Montako vuotta tämä meno saa vielä jatkua?- Anonyymi00026
Niin kauan kun kaupunkilaiset eivät tee ilmoitusta poliisille
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Niin kauan kun kaupunkilaiset eivät tee ilmoitusta poliisille
Ei lie kuitenkaa teheny mitään vahinkua .
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ei lie kuitenkaa teheny mitään vahinkua .
Sinä se et vain ymmärrä että julkiset tilat eivät ole tarkoitettu asumiseen
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sinä se et vain ymmärrä että julkiset tilat eivät ole tarkoitettu asumiseen
No mutta jonnekinhan se on aina pyrittävä suojaan ulkosalta. Luonnon eläimet toki eri asia.
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
No mutta jonnekinhan se on aina pyrittävä suojaan ulkosalta. Luonnon eläimet toki eri asia.
No mutta hän voi kääntyä asuntosihteerin puoleen! Eiköhän tämän kokoisesta taajamasta jokin yksiö mahda löytyä. Julkiset tilat eivät ole asumista varten
- Anonyymi00034
Anonyymi00030 kirjoitti:
No mutta hän voi kääntyä asuntosihteerin puoleen! Eiköhän tämän kokoisesta taajamasta jokin yksiö mahda löytyä. Julkiset tilat eivät ole asumista varten
sissiteltta kirjaston takapihalle ja klapikuorma viereen niin että pärjää .
- Anonyymi00035
Anonyymi00030 kirjoitti:
No mutta hän voi kääntyä asuntosihteerin puoleen! Eiköhän tämän kokoisesta taajamasta jokin yksiö mahda löytyä. Julkiset tilat eivät ole asumista varten
Julkisissa tiloissa oleskelu on kaikille sallittua niin kauan kuin se on auki.
Jos häiritsee niin voit itse mennä johonkin muuhun kirjastoon pätemään.
Enemmän häiritsee tavallisia ihmisiä metelöivät kasvattamattomat jälkikasvut.
Ne ajaisin kyllä mielellään ulos leikkimään eikä häiritsemään vedonmaksajia. - Anonyymi00037
Anonyymi00035 kirjoitti:
Julkisissa tiloissa oleskelu on kaikille sallittua niin kauan kuin se on auki.
Jos häiritsee niin voit itse mennä johonkin muuhun kirjastoon pätemään.
Enemmän häiritsee tavallisia ihmisiä metelöivät kasvattamattomat jälkikasvut.
Ne ajaisin kyllä mielellään ulos leikkimään eikä häiritsemään vedonmaksajia.Mene sinä muuhun kirjastoon pätemään! Metelöivä jälkikasvu on ihan yhtä tervetullut kirjastoon kuin peseytymätön, hygieniasta ja kirjaston käyttötarkoituksesta piittaamaton mustapartakin! Ja ketään ei kiinnosta vaikka olet käteenvedonmaksaja.
- Anonyymi00072
Anonyymi00026 kirjoitti:
Niin kauan kun kaupunkilaiset eivät tee ilmoitusta poliisille
Asunnottomuus ei ole rikos.
- Anonyymi00079
Anonyymi00072 kirjoitti:
Asunnottomuus ei ole rikos.
Mutta julkisissa tiloissa asuminen on!
- Anonyymi00031
Eiväthän paikallisetkaan yhteiskuntaan sopeutumattomat elämäntaitelijat asu kirjastossa, tai muissa julkisissa tiloissa.
Miksi moinen etuoikeus sallitaan tälle tyypille?- Anonyymi00032
Soiten sosiaalipuolen päällikkökin sanoi että soittoa vaan poliisille, niin alkaa sosiaalipuoli toimia
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Soiten sosiaalipuolen päällikkökin sanoi että soittoa vaan poliisille, niin alkaa sosiaalipuoli toimia
Ja veronmaksajien kukkarot tyhjentyä.
- Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Ja veronmaksajien kukkarot tyhjentyä.
Tuskin sentään yksi mustaparta valtiontaloutta kuralle tämän enempää vetää, jos hän oman kämpän saa? Vai oletko ihan idiootti?
- Anonyymi00038
Kyllä tämä mustaparta röyhkeästi hyväksi käyttää Kokkolan tarjoamia julkisia palveluita. Vuoden ajan asunut ilmaiseksi julkisissa tiloissa.
Eikö tätä röyhkeää väärinkäyttöä saada vihellettyä poikki?- Anonyymi00039
Oletko soittanut poliisille?
- Anonyymi00040
Mitä olet asian hyväksi yrittänyt tehdä?
- Anonyymi00041
Tuolle on fb ryhmän mukaan yritetty tarjota sen seitsemän sortin apua, mutta mikään ei kelpaa. Laiton ilmainen yösija kuitenkin on kelvannut jo 8 kuukauden ajan. Rautatieasemankin ovet olisi syytä lukita yöksi, siirtää lippuautomaatin vaan ulos, niin ei sinne kenekään tarvitse yöllä päästä
- Anonyymi00042
Aina havaitessa laitonta yöpymistä, on soitettava poliisille. Ei ole mahdoton temppu
- Anonyymi00043
Mustapartainen oli järjestänyt lehtilukusalissa lokoisat olot sunnuntai iltapäivän nokosille.
Kaksi nojatuolia oli aseteltu rinnakkain paraatipaikalle ikkunan eteen, siinä tämä kulkuri veteli sikeitä kylkimakuulla.
Herää kysymys, onko tämä asianmukaista ja sallittu lehtilukusalin käyttöä?- Anonyymi00044
Ei tullut mieleen kilauttaa poliisille? Ei aiheuttanut häiriötä, ei. Mutta onko kirjasto nukkumapaikka? Ei!
- Anonyymi00045
Anonyymi00044 kirjoitti:
Ei tullut mieleen kilauttaa poliisille? Ei aiheuttanut häiriötä, ei. Mutta onko kirjasto nukkumapaikka? Ei!
Jos et tee asialle mitään, niin älä sitten.
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Jos et tee asialle mitään, niin älä sitten.
Kyllä minä teen, ja olen aina tehnytkin kun olen tuon haisulin nähnyt julkisissa tiloissa nukkuvan. Olen soittanut poliisille joka kerta, joten oliko sulla jotain muuta?
- Anonyymi00047
Eivät paikalliset kirjaston käyttäjät makoile siellä tuoleilla ja penkeillä, kuten tämä mustaparta.
Mitäpä, jos näitä makoiljoita ilmestyy sinne useampia?- Anonyymi00048
alamme niitä kumartelemaan
levitämme palvontamattomme heidän eteensä ja suitsukkeita ja nirhamia
polvistukaamme rukoukseen ja painamme päämme alas
nämä ovat Uusia Jumaliamme .
- Anonyymi00049
Onko meidän kaupungin asukkaiden siedettävä ja hyväksyttävä tämä kirjaston käyttö makuusalissa?
- Anonyymi00051
Jos et sitä hyväksy, soita poliisille. Jos et soita, hyväksyt. Yksinkertaista
- Anonyymi00080
Tekikö hyvää?
- Anonyymi00052
Taidat itse asua kyseisissä paikoissa kun niin häiritsee. Kilpailette lebensraumista? Jos pari kertaa vuodessa käy juna-asemalla, niin ei ole mustapartoja näkynyt? Eikä kirjastossakaan? Jos ovet on auki saa yleisissä tiloissa oleskella? VR hallinnoi juna-asemaa, haluatko, että ovet suljetaan kokonaan? On se kiva jos ei pääse pakkasella sisään junaa odottamaan. Järki käteen ja antaa mustapartojen olla rauhassa.
- Anonyymi00054
Taidat olla itse tuo mustaparta, kun meni noin tunteisiin. Hanki oma asunto äläkä loisi laittomissa paikoissa, pelle
- Anonyymi00055
Junan odottaminen ja asemalla asuminen on kaksi eri asiaa! Vaikka VR:n junat joskus myöhässä ovatkin, ei niitä tarvitse sentään Tammikuusta asti odottaa, vai mitä? Voit toki tarkistaa onko yleisissä tiloissa asuminen laillista, vai ei. Sitäpaitsi VR ei hallitse mitään asemia, vaan Kokkolan aseman omistaa Kokkolan kaupunki, joten ota asioista selvää ennenkuin keulit
- Anonyymi00056
Kyllä omistajalla ja palvelun tarjoajalla on oikeus määrittää säännöt palveluiden käyttäjille.
Jos palvelun jatkuvaa väärinkäyttöä tapahtuu, henkilölle voidaan antaa porttikielto.
Näin sen yleisesti ottaen olettaisi maassa maan tavoilla toimivan.- Anonyymi00059
sissiteltta ja kamiina tilattuna , huomenna koti on valmis.
- Anonyymi00060
Anonyymi00059 kirjoitti:
sissiteltta ja kamiina tilattuna , huomenna koti on valmis.
Eipä taida teltta-asuminen kiinnostaa tätä tyyppiä, kun on tottunut city asumisen mukavuuksiin.
- Anonyymi00061
Voihan sitä odottaa jotain junaa…vaikka kuinka kauan? Miksi itse oleskelet tiloissa noin paljon, ehkä sinunkin kiintiösi on jo täyttynyt ko. Paikoissa. Mihin raja vedetään?
- Anonyymi00062
Sinäkö määrittelet kriteerit matkustelulle? En usko kuule että sinä sitä teet..
- Anonyymi00063
Sinäkö olet tottunut odottamaan 9 kuukautta junaa?
- Anonyymi00064
Kuulemma isokaluinen äijä
- Anonyymi00067
Sinähän sen tiedät. Eikö sua haju haittaa kun hotkaiset mustaparran melaa kapeisiin kasvoihisi
- Anonyymi00070
niin , mitä sitten ?
- Anonyymi00073
Anonyymi00070 kirjoitti:
niin , mitä sitten ?
Sitä vaan että kun teillä tuo suhde on kehittynyt jo tuolle tasolle, niin joko teillä on ollut puhetta yhteenmuuttamisesta 😁 Muutatteko rautatieasemalle vai kirjastoon molemmat 😅
- Anonyymi00076
Anonyymi00070 kirjoitti:
niin , mitä sitten ?
siellähän meinaa liukastua käytettyihin kortonkeihin
ei kuulu kellekkään , mitä ? - Anonyymi00081
Anonyymi00076 kirjoitti:
siellähän meinaa liukastua käytettyihin kortonkeihin
ei kuulu kellekkään , mitä ?Laita seuraavan kerran käyttämänne kortongit roskiin. Problem solved
- Anonyymi00065
Miten tämä mustapartainen saataisiin houteltua pitkällisen odottelun päätteeksi vaikkapa Helsingin suuntaan menevään junaan?
- Anonyymi00066
Onhan näitä esimerkkejä tänne "pesityneistä", jotka eivät tajua siirtyä sopivammille mannuille.
- Anonyymi00074
Anonyymi00066 kirjoitti:
Onhan näitä esimerkkejä tänne "pesityneistä", jotka eivät tajua siirtyä sopivammille mannuille.
Toivotaan että asema lukitaan yöksi kun lippuautomaattikin viedään piakkoin pois.
- Anonyymi00075
Ei se nyt ihan normaali käyttäytymistä ole, että vuosi odotellaan asemalla junaa.
Jospa kohta nousisi vaikka etelän suuntaan menevään junaan.- Anonyymi00077
Toiveajattelua...
- Anonyymi00082
Kuka sielä nyt on pannu maate? Koskaan nähny ketään nukkumassa kirjastossa.
- Anonyymi00083
Sinä et ole nähnyt, joten ongelmaa ei ole?
- Anonyymi00086
Anonyymi00083 kirjoitti:
Sinä et ole nähnyt, joten ongelmaa ei ole?
Oletko itse nähnyt?
- Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
Oletko itse nähnyt?
Kyllä
- Anonyymi00089
Anonyymi00087 kirjoitti:
Kyllä
Minäkin olen nähnyt.
- Anonyymi00111
Anonyymi00089 kirjoitti:
Minäkin olen nähnyt.
Oletko kuullut myös?
- Anonyymi00116
Anonyymi00111 kirjoitti:
Oletko kuullut myös?
Olen. Ja haistanut
- Anonyymi00134UUSI
Anonyymi00116 kirjoitti:
Olen. Ja haistanut
Sepä metkaa.
- Anonyymi00084
Miten mahtaa olla tyypin hygienia huolto.
Peseekö päällään olevia vaatteitaan koskaan?
Näyttää siltä, että sama vaatetus on ollut vuoden ajan päällä.
Ei ole kovin miellyttävää istua lehtilukusalissa samalle kangasverhoillulle tuolille missä tyyppi majaillut.- Anonyymi00085
Samat vaatteet koko all night long. Asema on valitettavan puutteelinen asunto, kun ei ole saunaa eikä suihkua, vaikka odotussali on asutettu
- Anonyymi00088
Anonyymi00085 kirjoitti:
Samat vaatteet koko all night long. Asema on valitettavan puutteelinen asunto, kun ei ole saunaa eikä suihkua, vaikka odotussali on asutettu
Mistä ihmeestä puhut?
- Anonyymi00090
Anonyymi00088 kirjoitti:
Mistä ihmeestä puhut?
Painu vittuun pelle!
- Anonyymi00091
Yritä miettiä jotakin muuta. Vaikkapa pakkomielle nypälykseen olisi tässä tilanteessa paikallaan.
- Anonyymi00092
Herää kysymys missä tämä vesseli voi käydä peseytymässä, jos yleensä joskus peseytyy? Ei ole ilmeisesti uimahallin vakio asiakkaita.
- Anonyymi00093
Hajusta päätellen ei harrasta peseytymistä
- Anonyymi00094
Missäpä pääsisi ilmaiseksi suihkuun, tai porealtaaseen?
- Anonyymi00095
Mielestäni sopiva suihku tuolle veikkoselle sijaitsee Puolassa
- Anonyymi00096
Lähin suihku vesselille voisi olla Pietarsaaressa.
- Anonyymi00099
Edelleen kannatan Puolalaista suihkua, lopuksi voi lämmitellä uunissa
- Anonyymi00097
Kokkolassa on valtava pula asunnoista. Siksi joudutaan asumaan julkisissa tiloissa.
- Anonyymi00101
Vain yksi asuu julkisissa tiloissa, joten en sanoisi valtavasta asuntopulasta mitään
- Anonyymi00100
Kyllä virkakoneisto näyttää tässä tapauksessa olevan täysin hampaaton.
Ei uskalleta toimia.- Anonyymi00104
Kansalaiset ovat hampaattomia koska eivät ilmoita virkakoneistolle. Eivät uskalla
- Anonyymi00102
Näyttää siltä, että tämä tyyppi on hyvin kotiutunut asumaan julkisissa tiloissa Kokkolassa. Taidettiin saada pysyvä asukas.
- Anonyymi00103
Tietenkin, koska kukaan ei uskalla tehdä asialle yhtään mitään!
- Anonyymi00105
Oijoi! On sitä aikoihin eletty!
- Anonyymi00106
Kyllä. Tammikuusta asti rautatieasemalla, ja nyt kirjastossa!
- Anonyymi00107
Esitän kysymyksen tapahtuuko Helsingin Oodissa vastaavan tyylistä majoittumista?
Asiakaskuntaa ainakin olisi lähialueilta runsaasti tarjolla. - Anonyymi00112
En tiennytkään, että kirjasto on sunnuntaisin auki? Vai oliko vain kuvitelmaa? Haaveiletko vain ihanasta mustaparrasta, jonka voisit viedä kotiin hallittavaksi rautaisella otteella?
- Anonyymi00113
Sinähän siitä mustaparrasta haaveilet, ja vieläpä ihanaksi kehut. Vie toki kotiisi ja pidä siellä
- Anonyymi00114
Esitän kysymyksen tapahtuuko Helsingin Oodissa vastaavan tyylistä majoittumista?
Asiakaskuntaa ainakin olisi lähialueilta runsaasti tarjolla. - Anonyymi00115
Miten Oodissa hoidetaan vastaavat ongelma tapaukset?
Mielestäni siellä on siistin näköistä menoa. - Anonyymi00117
Voisiko joku vinkata mustaparralle, että kannattaisi lukea google kääntäjällä tämä ketju.
- Anonyymi00118UUSI
Kirjasto Oodin yleisten tilojen käyttösäännöissäon maininta hyvän tavan vastataisesta käytöstä.
Suora lainaus Oodin säännöistä:
5. Yleisten tilojen käyttö ei saa häiritä kirjaston muuta toimintaa, asiakkaita tai käyttäjiä, eikä se saa olla ristiriidassa Suomen lain kanssa tai hyvän tavan vastaista. Mielenosoitusten järjestäminen Oodin sisätiloissa ei ole sallittua.
7. Kirjastolla on tarvittaessa ja harkintansa mukaan oikeus keskeyttää yleisten tilojen käyttö, mikäli ilmenee, että edellä mainittuja sääntöjä rikotaan tai on rikottu.
Pitäisikö Kokkolassa noudattaa samoja sääntöjä?- Anonyymi00119UUSI
Onko se häiriköinyt siellä?
- Anonyymi00121UUSI
Anonyymi00119 kirjoitti:
Onko se häiriköinyt siellä?
Onko se nukkunut siellä?
- Anonyymi00120UUSI
Onko se ollut hyvän tavan vastaista?
- Anonyymi00122UUSI
Onko hyvän tavan mukaista käyttää kirjastoa nukkumiseen?
- Anonyymi00123UUSI
Onko kirjaston toppatuolit tarkoitettu paskaisten kenkien pitoa varten?
- Anonyymi00124UUSI
Onko hyvän tavan mukaista köllötellä penkillä makuulla?
- Anonyymi00125UUSI
Onko muita kunnioittavaa haista paskalta ja nukkua jalat penkillä kirjastossa?
- Anonyymi00127UUSI
Haujulla ei ole tunteita.
- Anonyymi00135UUSI
Anonyymi00127 kirjoitti:
Haujulla ei ole tunteita.
Kyllä
- Anonyymi00137UUSI
Anonyymi00135 kirjoitti:
Kyllä
Hajumolekyyleillä ei ole havaittu olevan mitään tunteita, ainakaan toistaiseksi.
- Anonyymi00126UUSI
Ja me Kokkolalaiset veronmaksajat hyväksymme tällaisen käytöksen?
- Anonyymi00136UUSI
Te hintit teette niin
- Anonyymi00129UUSI
Pitääpä tulla katsomaan moista nähtävyyttä…sunnuntaina jos kerran on auki tuolloin? Petyn kovasti jos ovi onkin lukossa ja minua on juksautettu luulemaan, että kirjasto on auki. Mihin voin lähettää valituskirjelmän?
- Anonyymi00130UUSI
Fåbodan neito vastaanottaa valituskirjelmät vanhassa majakassa. Mutta pitää olla kolmena kappaleena ja vanhanaikaisella kirjoituskoneella kirjoitettuna ilman kirjoitusvirheitä.
- Anonyymi00131UUSI
Tervetuloa katsomaan kirjaston aukioloaikana.
- Anonyymi00138UUSI
Oisko sulla popliinitakin alla jotain vilautettavaa?
- Anonyymi00139UUSI
Tämä kulkuri käyttää hyväntavan vastaisesti kokkolan tarjoamia julkisia palveluita.
Naureskelee partaansa,onpa edullista asua täällä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241215Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔831178Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.80802Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 37518
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45502
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.87486- 20475