Taas ollaan menossa perse edellä puuhun
Potilassalaisuutta rikotaan nyt kahdella eri lakimuutoksella. Ensimmäinen antaa poliisille nykyistä laajemman oikeuden saada terveydenhuollosta potilaan henkilöllisyystietoja ja tietoja siitä, missä potilas on hoidossa.
Toisessa lääkäreiden ja muiden sote-ammattilaisten oikeus ilmoittaa poliisille salassa pidettäviä tietoja halutaan muuttaa lakiin perustuvaksi velvollisuudeksi. Tällä halutaan torjua lähisuhdeväkivaltaa. ( käykö muslimiakka muka lääkärissä näyttämässä vammojaan, tuskinpa)
Väkivallan ehkäiseminen ja henkilökunnan turvallisuuden parantaminen ovat erittäin tavoiteltavia asioita, MUTTA näihin lakihankkeisiin liittyy yksi iso ongelma:
Ilmoitusvelvollisuuksia on tulossa lakiin, mutta niiden vaikutuksista ei ole tehty riittäviä vaikutusarvioita.
Ensimmäinen lakimuutos on jo juntattu läpi ja toinenkin näyttää etenevän kohti maalia ilman että tiedämme, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen.
Lakisääteisillä ilmoitusvelvollisuuksilla voi olla vaikeasti ennakoitavia seurauksia. Mitä jos käy niin, että ihmiset eivät ilmoitusten pelossa hakeudu hoitoon? Tämä rikkoo myös potilaan ja lääkärin välisen luottamuksen: potilas ei välttämättä uskalla kertoa asioiden oikeaa laitaa, jos pelkää (ja tietää), että lääkäri vuotaa asiat poliisille.
Tietoa olisi voitu kerätä jo vuosien ajan. Lääkäreillä ja muilla sote- ammattilaisilla on ollut vuodesta 2015 lähtien OIKEUS ilmoittaa poliisille välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja, jos niiden avulla voidaan arvioida tai ehkäistä henkeen tai terveyteen kohdistuvaa uhkaa.
Näitä ilmoituksia ja niiden seurauksia ei kuitenkaan ole kirjattu ja/tai seurattu tavalla, joka mahdollistaisi ilmoitusten vaikuttavuuden kunnollisen arvioinnin. Emme siis tiedä, kuinka usein ilmoitukset ovat ehkäisseet väkivaltaa, tai ovatko ollenkaan? Emme tiedä, millaisiin toimenpiteisiin poliisi on niiden perusteella ryhtynyt tai missä nykyisen järjestelmän pullonkaulat ovat.
Ensin jätettiin selvittämättä, kuinka nykyinen järjestelmä toimii. Nyt sama oikeus halutaan muuttaa lakisääteiseksi velvollisuudeksi tietämättä kunnolla, mitä sillä saavutetaan tai millaisia haittoja siitä voi seurata.
Valvontayhteiskunnan rakentaminen etenee
13
110
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Stalin sanoi aikoinaan,että luottamus hyvä,kontrolli parempi.
- Anonyymi00002
Voi että, olisipa päättäjillä sinun tietosi ja viisautesi.
- Anonyymi00010
Onhan niillä, eihän e voi noin tyhmiä olla, mutta kun ne seuraavat vaalit määrittelee, mitä uskallat sanoa, ettei vain hillotolppa katoaisi..
Kyllä meilläkin pitäisi ottaa Sveitsin malli ja suora demokratia käyttöön. Siinä jokainen kansanedustaja on suoraan vastuussa äänestäjilleen ja jos heitä ei miellytä touhusi, niin potku perseelle seuraavissa vaaleissa!
Nythän Suomi on demokratian irvikuva, kun puoluekuri määrää, mitä teet! Ja jos joku toimii "väärin" eli omantuntonsa mukssa, niin erottavat puolueesta!
Ihmettelen, miten keskusta on pitänyt Hannu Hoskosen puolueessa, kun hän puhuu vankasti turpeen puolesta, mutta taitaa ne Hoskosen kansalta saamat äänet ratkaista, keskustahan on niin vihervasemmistopuolue kuin olla ja voi, Sipilä tuhosi Keskustan Berner sekoiluineen!
Sama laulu jatkuu, ihmiset vain vaihtuvat oppositiosta hallitukseen ja niin pois päin😡
- Anonyymi00003
Kontrolli ja ihmisten valvonta ei kuulu länsimaiseen demokratiaan.
- Anonyymi00004
Pakkohan se on viranomaisten saada kaikki tieto kun ilmeisesti pelko perseessä että tilanne menee siihen pisteeseen ettei kansa enää katsele sopuisasti tätä menoa.Kyllähän tämä huonolta näyttää.
- Anonyymi00006
Ai ei vai, Briteissäkin kaupungit ja tiet täynnä valvontakameroita.
- Anonyymi00011
SIELTÄ SE DIGI-ID/DIGILOMPAKKO TULEE!
MITÄ Mediapoolin ohjastama Valtamedia, TV ja YLE ovat tästä tähän mennessä kansalle tiedottaneet?
Suomi on pilotoinut tätä jo kauan.
Ei tämä vasta ensi vuoden uusi asia ole!
Esim. tietyillä Suomen ja Britannian välisillä lennoilla on jo DIGI-ID/DIGILOMPAKKO ollut käytössä!
"Suur-Suomi" on pilottina joka asiassa, ilman että kansalaisille mitään tiedotetaan ja kansalta mitään kysytään!
Eduskunnan sivuilta löytyy tiedot Digi Idstä, mutta kuka niitä osaa etsiä, kun valtamedia ei kerro. Onneksi on vapaat toimijat, jotka kaivavat kaikki esille.
Uuden teknologian mRNA-COVID-19- ja influenssa"injektioille" joukko"rokotuksiin" tiedetään kyllä mennä, mutta muuten eletään tietopaitsiossa!
YK ja "YK:n AGENDA 2030" KIITTÄVÄT!
Pääministeri röyhistää rintaansa!
TOTALITARISMIA 'PUKKAA'!
OLLAANKO VALMIINA? - Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
SIELTÄ SE DIGI-ID/DIGILOMPAKKO TULEE!
MITÄ Mediapoolin ohjastama Valtamedia, TV ja YLE ovat tästä tähän mennessä kansalle tiedottaneet?
Suomi on pilotoinut tätä jo kauan.
Ei tämä vasta ensi vuoden uusi asia ole!
Esim. tietyillä Suomen ja Britannian välisillä lennoilla on jo DIGI-ID/DIGILOMPAKKO ollut käytössä!
"Suur-Suomi" on pilottina joka asiassa, ilman että kansalaisille mitään tiedotetaan ja kansalta mitään kysytään!
Eduskunnan sivuilta löytyy tiedot Digi Idstä, mutta kuka niitä osaa etsiä, kun valtamedia ei kerro. Onneksi on vapaat toimijat, jotka kaivavat kaikki esille.
Uuden teknologian mRNA-COVID-19- ja influenssa"injektioille" joukko"rokotuksiin" tiedetään kyllä mennä, mutta muuten eletään tietopaitsiossa!
YK ja "YK:n AGENDA 2030" KIITTÄVÄT!
Pääministeri röyhistää rintaansa!
TOTALITARISMIA 'PUKKAA'!
OLLAANKO VALMIINA?Se suttaapi taivas puota niskaan
- Anonyymi00005
Arvaus on ,että meitä tälläkin hetkellä jollakin lailla valvotaan Kyllä viranomaisilla on keinonsa.
- Anonyymi00007
Kaikki valvonta lopetettava heti, antaa maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden kukkia aivan vapaasti, opitaan mekin elämään.
- Anonyymi00009
Eivät ole jos vihervasemmistolta kysytään, lisää vaan, kyllä valtio maksaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51981
- 98974
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20827- 132791
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t119759Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36673- 45656
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22606- 19596
- 46578
- 38569
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 47505
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok110505- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487