Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 2 628 000, mikä on 34 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Purra ja Orpo on lähimmät syylliset hyvään kehitykseen!
Työllisyysluvuista repesi riemu
13
51
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Hallitus tekee oikeita asioita.
- Anonyymi00002
Työllisten määrä on noussut ja työttömien laskenut,
Näin sitä pitää! - Anonyymi00003
Sosialidemokraattien vastaus velkajarruun on mittava veromoukari, joka lyö tainnoksiin suomalaisen työntekijän ja yrittäjän.
- Anonyymi00004
Torell rivoo.
- Anonyymi00005
Marinin aikana tuo ei ollut mahdolista.
- Anonyymi00006
Marinin tavoitteena oli miljoona työtöntä.
- Anonyymi00007
On masentavaa, ettei Suomen politiikassa voida vilpittömästi iloita siitä, että asiat alkavat mennä parempaan suuntaan.
- Anonyymi00008
Kertoo kyllä kaiken Suomesta, että jo porvari hallituksenkin aikana talouden elpymistä vetää...julkinen sektori.
"Pellervon taloustutkimuksen vanhemman ekonomistin Henna Buskin mukaan epävarmuutta tilanteeseen tuo, että yksityisen sektorin työllisyydessä ei vielä näy vahvaa nousua. Lisäksi työsuhteiden tyyppejä tarkasteltaessa nousua on varsinkin osa-aikaisissa työsuhteissa.
”Sektoreittain tarkasteltuna näyttää, että etenkin paikallishallinnossa työllisyys on lisääntynyt, mikä tarkoittanee suurimpia hyvinvointialueita”, Busk sanoo." -Kauppalehti-- Anonyymi00009
...ja kaiken kukkuraksi se yksityisen sektorinkin elpyminen on suurelta osin julkisella velkarahalla aikaan saatua.
- Anonyymi00010UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
...ja kaiken kukkuraksi se yksityisen sektorinkin elpyminen on suurelta osin julkisella velkarahalla aikaan saatua.
Oi mitä skeidaa kirjoittelet.... Taidat olla demari....
- Anonyymi00013UUSI
Anonyymi00010 kirjoitti:
Oi mitä skeidaa kirjoittelet.... Taidat olla demari....
Ai jaa. Nytkö jo kiistetään Suomen velkaantuminenkin? Eli kyllä se kasvu on silloin velkarahalla tuotettua, jos kulutetaan enemmän kuin ansaitaan
- Anonyymi00011UUSI
Työllisten määrä nousussa. Nousu kiihtyy.
- Anonyymi00012UUSI
Riikka on pannut parastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64971Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 88657
- 46628
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24621Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68619- 8599
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548- 61535
- 44531
- 40526
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj15515- 56507
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134488Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27427Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46423Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28411