Kokkolaan kaavailtu suuri alumiinitehtaan ympäristövaikutuksia ei tunnuta otettavan vakavasti.
Alumiinitehtaan päästöt vaarantavat pohjaveden, alumiinipöly ja höyryt vaikuttavat
ihmisen keskushermostoon.
Vanha koulututtava oli ollut työssä alumiini hitsaajana ja työssään oli altistunut alumiini höyryille, mikä näkyi terveydentilassa.
Näitä ja muita, kuten datakeksuskia aina perustellaan ja kehutaan työllistävyydellä, muttei niiden aiheuttamille haitoille viis veisataan, vaikka haitat ovat tiedossa.
Minun mielipiteelläni ei tule olemaan mitään merkitystä, kuten olen huomanut monessa asiassa, olen täysi nolla tälle yhteiskunnalle ja siksi tuloton.
Sanonpahan vaan, että sitten on myöhäistä harmistella ja valittaa, kun alumiinitehdas on pystyssä tai datakeskus.
Myrkkytehdas kokkolaan
12
100
Vastaukset 12
- Anonyymi00001
Kyllähän se sinunkin elämistä osaltaan rahoittaisi. Jostain ne rahat palveluihin ja tukiinkin pitää tulla.
- Anonyymi00006
Mitkä tuet, en ole mitään tukia saanut 2008 jälkeen, enkä ole töissä, enkä eläkkeellä.
Kumma luulo ihmisillä, että kaikki saa kaikki tuet ja automaattisesti.
Jos ei pysty täyttämään työvoimatoimiston asettamia ehtoja, niin mitään tukia ei silloin myöskään saa. - Anonyymi00010
Anonyymi00006 kirjoitti:
Mitkä tuet, en ole mitään tukia saanut 2008 jälkeen, enkä ole töissä, enkä eläkkeellä.
Kumma luulo ihmisillä, että kaikki saa kaikki tuet ja automaattisesti.
Jos ei pysty täyttämään työvoimatoimiston asettamia ehtoja, niin mitään tukia ei silloin myöskään saa.Miten selviät nolla tuloilla?
- Anonyymi00002
Mitä se pöly sinuun , vanhaan vaihevuotiseen huuhkaajaan enään mitään vaikuttaa?
- Anonyymi00003
Pohjavesien pilaantuminen ei haittaa. Juomavettä voidaan tehdä vaikka merivedestä. Puhdasta maatakin vielä löytyy paikka paikoin, joten maaperän pilaantuminenkaan ei ole ongelma.
- Anonyymi00004
Siis tällaisella "faktalla" 1000 tulevaa työpaikkaa pitää skipata: "alumiinipöly ja höyryt vaikuttavat
ihmisen keskushermostoon.
Vanha koulututtava oli ollut työssä alumiini hitsaajana ja työssään oli altistunut alumiini höyryille, mikä näkyi terveydentilassa."?- Anonyymi00005
Niitä on aina seppiä joiden sitten vasta vanhoilla päivillä todetaan altistuneen pölyille ja huuruille. Nykypäivän on mahdollisuus tai ehkä jopa pakollistakin käyttää asianmukaisia suojavarusteita. Työmaasta riippuen.
- Anonyymi00007
Tulee olemaan vain muotoseikka tämä ympäristökysymysten käsittely pitkälti. Asiantuntijoiden näkemykset tulevat olemaan se mikä oikeasti noteerataan. Tavan talliasilla kun on taipumus paisutella päässään vaikka ja mitä mörköjä.
- Anonyymi00008
Nyt turrvat kiinni. Tätä passkanjauhantaa ei voi kukaan sietää. Kaikki maailman tehtaat, työpaikat, koneet, leikkikalut - nuket ja dinosaurukset ovat tappavan myrkyllisiä. Ruoka ja eläminen on yhtä myrkkyä jne.
Olette te niin saattanan naurettavia passkahousuja ja pissiäisiä. Muuttakaa vaikka etelämantereelle. Siellä saattaa vielä olla puhdasta ilmaa, raikasta tuulta ja "merianturoita" syötäväksi, ja kaikki on ilmaista. Ei tarvitse työssä käydä, kunhan vain makaa , lepää ja piereskelee. Igluissa lienee mukava asustella. Mutta varokaakin saastuttamasta luontoa ulosteilla yms passkalla, hah hah haaa!!!... MOT - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Nyt turrvat kiinni. Tätä passkanjauhantaa ei voi kukaan sietää. Kaikki maailman tehtaat, työpaikat, koneet, leikkikalut - nuket ja dinosaurukset ovat tappavan myrkyllisiä. Ruoka ja eläminen on yhtä myrkkyä jne.
Olette te niin saattanan naurettavia passkahousuja ja pissiäisiä. Muuttakaa vaikka etelämantereelle. Siellä saattaa vielä olla puhdasta ilmaa, raikasta tuulta ja "merianturoita" syötäväksi, ja kaikki on ilmaista. Ei tarvitse työssä käydä, kunhan vain makaa , lepää ja piereskelee. Igluissa lienee mukava asustella. Mutta varokaakin saastuttamasta luontoa ulosteilla yms passkalla, hah hah haaa!!!... MOTOpettele lukemaan. Kaikki päivät aikaa, eikä tarvitse missään käydä, paitsi paskalla.
- Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Opettele lukemaan. Kaikki päivät aikaa, eikä tarvitse missään käydä, paitsi paskalla.
Turrpppa kiinni! Olen kokkolan Donald tramp!
- Anonyymi00012UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Opettele lukemaan. Kaikki päivät aikaa, eikä tarvitse missään käydä, paitsi paskalla.
Ressu voi halutessaan sontia vaikka housun puntteihinsa. Sen mikään pakko siis paskalle mennä. Elämässä on vain se yksi tietty pakko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581412- 271030
- 78899
- 64778
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69754- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131685- 89680
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11652Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13636Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 4562
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 100558
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 33504
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18492
- 36475
- 37471