Serkukset iloittelevat, osa 4

Anonyymi-ap

Olimme 80-luvulla jo vakiintunut pari, rakas kultainen Sarini ja minä Jorma, hänen serkkunsa.

Oli kulunut 6 vuotta edellisistä bileistä.

Vanhempamme, suuret ikäluokat eli boomerit syntyivät vuosina 1946-50, joten me heidän lapsensa emme vielä kerinneet olla mukana 60-luvun kulttuurivallankumouksessa, joka pani seksiasiat aivan uuteen uskoon.

Sen tekivät boomerit itse, aluksi innokkaimmat. Sitten seksivallankumous laajeni kuin maastopalo ja ulottui boomeripolveen kaikkialla maassamme.

Isovanhempamme, jo sotien alkaessa aikuiset, olivat niin peittelevän kulttuurin sokaisemia, että heidän maailmaansa ei voinut enää vaikuttaa vapauttavasti. Mutta boomerit olivat saaneet kylläksensä peittelystä ja kaksinaismoraalista.

Boomerien tärkein saavutus lienee ollut kehnoudestaan huolimatta koulujen seksiopetus, jossa lopulta rullattiin harjoituksen vuoksi kondomeita feikkikyrpään ja jaettiin oppilaille 11-12 vuoden iässä näytekortsut.

Me boomereiden vanhimmat lapset emme oleet aivan osattomia boomereiden vapautumiseen. Vaikka he olivat synnyttäneet omatoimisesti koko kulttuurikumouksen he tarvitsivat nyt omien lastensa vapaamielistä katsantokantaa ja ympäristön uutta kulttuuria vapautuakseen oikein kunnolla.

Me buumerien vanhimmat lapset olimme vasta 80-luvulla toimeliaimmassa iässä. Lienee into vapauteen ollut silloin suurimmillaan. Ja se myös näkyi koko kulttuurissa. Myöhemmin on tullut jo takapakkia, kun tieto ahdistavista ajoista on useimmilta kadonnut jo historian hämärään.

x x x x x

Me, jotka nautimme serkkujemme kanssa riemukkaasta vapaudesta, täytimme 80-luvulla 16-20 vuotta. Tietenkään iloiset jassumme (= hipat, bileet), joista edellisissä osissa kerroin, eivät olleet jääneet salaisuudeksi - emmekä olleet siihen edes pyrkineet - mutta tietysti ne olivat joutuneet myös juorukellojen korviin.

Nämä kaksinaismoralistit, siis jotka todellisuudessa elivät itsekin vallan vapautuneesti, mutta halusivat pitää itsestään hyvin moraalisen kuvan, levittelivät meistä meheviä juoruja, mutta kuudessa vuodessa ne oli kuultu jo niin moneen kertaan, etteivät ne ketään enää kiinnostaneet.

Meille syntyi Sarin kanssa ajatus, että pitäisimme nostagiatapaamisen samassa hengessä kuin kuusi vuotta aikaisemminkin, mutta koska olimme jo kaikki laillisen iän saavuttaneita saatoimme kutsua myös aikuisiässä olevia - ja nyt jo varsin vapautuneita buumereita. Vaan emme tienneet, ketkä näillä puhein tulisivat.

Siis muokkasimme kirjeen ja lähetimme sen kaikille 16:lle, jotka olivat olleet edellisissä bileissä. Kerroimme etukäteen, ettei ole tarkoitus, että boomerit olisivat yhdynnässä omien lastensa kanssa, mutta muiden kanssa kuitenkin. Kertyi myös buumereilta ilmoittautumisia 8 ja nuorilta 12 kappaletta, siis yhteensä 20.

Kaikki 8 buumeria olivat tietenkin serkkuväen vanhempia. Myös Sarin ja minun vanhempani olivat mukana ja kahdet muut.

Sukupuolijakauma oli hiukan naisvoittoinen, mutta arvelimme, että pirteät nuoret miehet voivat yhdessä tai vuorotellen olla useammankin sisaren tai ladyn kanssa. Kaikki nuoret sanoivat, että mielellään kokevat yhdynnän myös boomeri-ikäisten kanssa, koska ennen eivät olleet kokeneetkaan. Samoin kaikki boomerit kertoivat, että mielellään sivuavat myös nuorempia, koska ennen eivät. Ehkä eivät oikeasti olleetkaan.

Pidettiin jassut taas meidän mökillä, eikä ohjelmassa ollut eroa. Samat eväät, ja niin tarkoin, että mehu, limonaadi, kahvi, tee ja vishy olivat ainoat juotavat, ja ruoat ja ratuksetkin samat kuin ennen. Kaikille tiedotettiin kaikesta etukäteen.

Yhdessä Sarin ja meidän molempien vanhempien kanssa latasimme jääkaapin täyteen tarjoamuksia, sekä sipsejä, naksuja ja karkkeja ison laatikollisen tuvan nurkkaan. Koska kaikilla ei suinkaan ollut lomaa, lämmitimme saunan valmiiksi, jotta pääsimme heti itse hippoihin. Kun kaikki olivat koolla, heti saunaan.

Tytöt ja naiset avasivat vittunsa katseltavaksi. Kaikki miespuoliset olivat jo kyrpä pystyssä. Löylyä, pikapolsku ja ensimmäinen yhdyntä. Sai miellyttävän irstaan lisämausteen, koska siinä olivat mukana myös boomerit. Suorastaan ruokotonta ja säädytöntä. Pulahdettiin mehuiltiin ja pidettiin heti ensimmäinen ruokatauko, koska osa oli myös pitkämatkalaisia.

Eikä haureellisuudella ollut muuta loppua, kuin että kolmen päivän kuluttua kaikki olivat ponnahtaneet kaikkien, paitsi vanhemmat lastensa kanssa. Sekä nuoret mainitsivat keskustellessa, että oli mieluista saada myös kokemus, millaista se on vanhemman polven, ja boomerit millaista se on nuoremman polven kanssa.

Jälkiseurauksena oli vielä sekin, että kun toisenkin nuorenparin vanhemmat tutustuivat toisiinsa, he alkoivat keskenään sekä meidän vanhempien kanssa tavata ajoittain ihanoittamalla vierailuaan yhdynnällä toisen puolison kanssa.

"Heitä jo mielestä arkinen kurjuus. Ota sinä päällesi huoruus ja nurjuus. Hullupa muistaisi huoliaan, kerran kun kesässä nyt juhlitaan."

Näinhän se Kipparikvartetti aikanaan lauloi, tai ainakin jotakin sinnepäin.

0

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        73
        1203
      2. Minä en ole koskaan

        Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
        Ikävä
        103
        1191
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        78
        1071
      4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1055
      5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

        Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
        Kotimaiset julkkisjuorut
        24
        1008
      6. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        126
        920
      7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        6
        888
      8. Vähän pitää

        Kiusia ja näyttää
        Ikävä
        131
        860
      9. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        58
        815
      10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

        Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
        Hyrynsalmi
        27
        801
      11. Minä muistan

        Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
        Ikävä
        46
        711
      12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

        Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
        Kotimaiset julkkisjuorut
        147
        707
      13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        72
        701
      14. Taidat olla

        Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
        Ikävä
        45
        696
      15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        672
      16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

        Katseesi on niin lumoava nainen💚.
        Ikävä
        19
        647
      17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        642
      18. Pahkalassa tapahtuu

        Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
        Parkano
        12
        639
      19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        622
      20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

        pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
        Ikävä
        48
        614
      Aihe