Nordmo yrittää keinolla hyvänsä esittää mielenvikaista

Nordmo on kuitenkin esittänyt jo kauan ennen kuin Puhakan ja Nordmon suhde loppui, että Puhakka ei tule jatkamaan elämää kenenkään muun kanssa.

Pelko tästä on Nordmolla ollut olemassa ja ymmärrys, että Nordmo itse vanhenee ja Jannella on todennäköisesti elämännälkä tavata myös muitakin. Olihan suhde Puhakan ensimmäinen. Nordmo vain sattui olemaan äärettömän paljon vanhempi.

Olisi järkevää selvittää, missä Nordmo on ollut ravintolaillan päätteeksi ja aamun tunteihin saakka. Kenties siitä löytyy vastaus, miksi Nordmo lopulta päättyi tekoon seuraavana päivänä baari-illan päätteeksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nordmo on kuitenkin esittänyt jo kauan ennen kuin Puhakan ja Nordmon suhde loppui, että Puhakka ei tule jatkamaan elämää kenenkään muun kanssa.

Pelko tästä on Nordmolla ollut olemassa ja ymmärrys, että Nordmo itse vanhenee ja Jannella on todennäköisesti elämännälkä tavata myös muitakin. Olihan suhde Puhakan ensimmäinen. Nordmo vain sattui olemaan äärettömän paljon vanhempi.

Olisi järkevää selvittää, missä Nordmo on ollut ravintolaillan päätteeksi ja aamun tunteihin saakka. Kenties siitä löytyy vastaus, miksi Nordmo lopulta päättyi tekoon seuraavana päivänä baari-illan päätteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu