Hellock‑metsän varjoista kulkeutui sinä iltana saliin jotakin, mitä kukaan ei ollut kutsunut — mutta jonka kaikki tunsivat.
Se oli se sama tahmea jännite, joka oli jo värisyttänyt bratwurstikristalleja ja saanut smetanaherttuan monoclen heilahtamaan römpsykkäkuoren sisällä.
Mutta nyt se oli muuttunut… näläksi.
Ei hovin näläksi.
Ei ihmisnäläksi.
Vaan Pontevan näläksi, joka oli aina ollut oma rituaalinsa.
I. Prosciutto‑pöydän valmistelu
Paronitar Aikaterine Ponteva ei koskaan syönyt kevyesti.
Hänen päivällisensä olivat kuin pienoisrituaaleja, joissa jokainen liike, jokainen viipale, jokainen suolainen tuoksu oli osa hovin sisäistä diplomatiaa.
Tänä iltana pöydälle tuotiin:
Akryllin prosciutto, ohueksi leikattu, mutta vaarallisen tuoksuinen
Hellock‑metsän pähkinäjuuri, joka värisi kuin olisi kuullut juorun
Kallio‑Mairren murenevaa juurta, jota vain Hoss Bobbe Heugg söi ilman seremoniaa
ja pieni kulho smetanaherttuan omaa suolakurkkumehua, jota Ponteva käytti kuin viiniä
Hovimestari Grunwald Munsterhjelm asetti hopeatarjottimen pöydälle niin varovasti, että sen reunat eivät tällä kertaa vääntyneet.
Torbjörn Mössö‑Örkki seisoi ovensuussa, valmiina juoksemaan, jos jokin rituaalin osa alkaisi savuta.
II. Ensimmäinen viipale
Ponteva nosti prosciuttoviipaleen kuin olisi nostanut pienen, suolaisen ennustuksen.
Hän ei syönyt sitä heti.
Hän antoi sen leijua ilmassa, viitan kahistessa kuin kermavaahdon ja ruisjauhon sekoitus, joka ei ole koskaan täysin tyytyväinen.
Smetanaherttua Olof Lotsburg seurasi liikettä monoclen läpi.
Hän tiesi, että Pontevan prosciutto‑päivälliset eivät olleet pelkkää ruokaa.
Ne olivat kysymys.
“Paronitar… mitä aiotte tänään kutsua esiin?”
Ponteva hymyili.
Se oli se sama pieni, vaarallinen hymy, joka oli saanut Sporrjo‑Honggin vallihaudassa murahtamaan bratwurstin puraisusta.
“Prego”, hän sanoi.
Ole hyvä. Katsokaa itse.
III. Prosciutton rituaali
Kun Ponteva puraisi ensimmäisen viipaleen, sali värähti.
Ei kovaa — mutta juuri sen verran, että bratwurstikristallit heilahtivat ja harpunsoittaja unohti hengittää.
Prosciutto ei ollut tavallista lihaa.
Se oli Akryllin kallioiden alla kypsynyt, saanut makunsa vallihaudan mutaisesta hengityksestä ja Hellock‑metsän varjojen hitaasta liikkeestä.
Kun Ponteva söi, metsä kuunteli.
Kun Ponteva söi, vallihauta vastasi.
Kun Ponteva söi, Sporrjo‑Hongg murahti — syvemmin kuin koskaan ennen.
IV. Herttuan reaktio
Smetanaherttua Lotsburg nosti monoclen.
“Vot sättso miin, griik…
Mitä te olette herättämässä?”
Ponteva ei vastannut heti.
Hän pureskeli hitaasti, kuin jokainen suolainen säie olisi ollut osa hovin tulevaa päätöstä.
Sitten hän sanoi:
“Prosciutto ei ole lihaa.
Prosciutto on muisto.”
Munsterhjelm kalpeni.
Torbjörn Mössö‑Örkki teki ristinmerkin, vaikka ei ollut koskaan ollut uskonnollinen.
V. Muisto nousee
Hellock‑metsän varjo liikahti.
Sporrjo‑Hongg murahti uudelleen — tällä kertaa niin, että posliinilattia värisi.
Ponteva nosti toisen viipaleen.
“Prego”, hän sanoi.
Ole hyvä. Astu esiin.
Ja muisto astui.
Se oli se sama tahmea jännite, joka oli jo värisyttänyt bratwurstikristalleja ja saanut smetanaherttuan monoclen heilahtamaan römpsykkäkuoren sisällä.
Mutta nyt se oli muuttunut… näläksi.
Ei hovin näläksi.
Ei ihmisnäläksi.
Vaan Pontevan näläksi, joka oli aina ollut oma rituaalinsa.
I. Prosciutto‑pöydän valmistelu
Paronitar Aikaterine Ponteva ei koskaan syönyt kevyesti.
Hänen päivällisensä olivat kuin pienoisrituaaleja, joissa jokainen liike, jokainen viipale, jokainen suolainen tuoksu oli osa hovin sisäistä diplomatiaa.
Tänä iltana pöydälle tuotiin:
Akryllin prosciutto, ohueksi leikattu, mutta vaarallisen tuoksuinen
Hellock‑metsän pähkinäjuuri, joka värisi kuin olisi kuullut juorun
Kallio‑Mairren murenevaa juurta, jota vain Hoss Bobbe Heugg söi ilman seremoniaa
ja pieni kulho smetanaherttuan omaa suolakurkkumehua, jota Ponteva käytti kuin viiniä
Hovimestari Grunwald Munsterhjelm asetti hopeatarjottimen pöydälle niin varovasti, että sen reunat eivät tällä kertaa vääntyneet.
Torbjörn Mössö‑Örkki seisoi ovensuussa, valmiina juoksemaan, jos jokin rituaalin osa alkaisi savuta.
II. Ensimmäinen viipale
Ponteva nosti prosciuttoviipaleen kuin olisi nostanut pienen, suolaisen ennustuksen.
Hän ei syönyt sitä heti.
Hän antoi sen leijua ilmassa, viitan kahistessa kuin kermavaahdon ja ruisjauhon sekoitus, joka ei ole koskaan täysin tyytyväinen.
Smetanaherttua Olof Lotsburg seurasi liikettä monoclen läpi.
Hän tiesi, että Pontevan prosciutto‑päivälliset eivät olleet pelkkää ruokaa.
Ne olivat kysymys.
“Paronitar… mitä aiotte tänään kutsua esiin?”
Ponteva hymyili.
Se oli se sama pieni, vaarallinen hymy, joka oli saanut Sporrjo‑Honggin vallihaudassa murahtamaan bratwurstin puraisusta.
“Prego”, hän sanoi.
Ole hyvä. Katsokaa itse.
III. Prosciutton rituaali
Kun Ponteva puraisi ensimmäisen viipaleen, sali värähti.
Ei kovaa — mutta juuri sen verran, että bratwurstikristallit heilahtivat ja harpunsoittaja unohti hengittää.
Prosciutto ei ollut tavallista lihaa.
Se oli Akryllin kallioiden alla kypsynyt, saanut makunsa vallihaudan mutaisesta hengityksestä ja Hellock‑metsän varjojen hitaasta liikkeestä.
Kun Ponteva söi, metsä kuunteli.
Kun Ponteva söi, vallihauta vastasi.
Kun Ponteva söi, Sporrjo‑Hongg murahti — syvemmin kuin koskaan ennen.
IV. Herttuan reaktio
Smetanaherttua Lotsburg nosti monoclen.
“Vot sättso miin, griik…
Mitä te olette herättämässä?”
Ponteva ei vastannut heti.
Hän pureskeli hitaasti, kuin jokainen suolainen säie olisi ollut osa hovin tulevaa päätöstä.
Sitten hän sanoi:
“Prosciutto ei ole lihaa.
Prosciutto on muisto.”
Munsterhjelm kalpeni.
Torbjörn Mössö‑Örkki teki ristinmerkin, vaikka ei ollut koskaan ollut uskonnollinen.
V. Muisto nousee
Hellock‑metsän varjo liikahti.
Sporrjo‑Hongg murahti uudelleen — tällä kertaa niin, että posliinilattia värisi.
Ponteva nosti toisen viipaleen.
“Prego”, hän sanoi.
Ole hyvä. Astu esiin.
Ja muisto astui.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Novellin uudempi versio tulee tässä, olkaa hyvä:
Hellock-metsän varjoista kulkeutui sinä iltana saliin jotakin, mitä kukaan ei ollut kutsunut mutta jonka kaikki tunsivat.
Se oli se sama tahmea jännite, joka oli jo värisyttänyt bratwurstikattokruunuja ja saanut smetanaherttuan monoclen heilahtamaan römpsykkäkuoren sisällä.
Mutta nyt se oli muuttunut näläksi.
Ei hovin näläksi.
Ei ihmisnäläksi.
Vaan paronittaren näläksi, joka oli aina vaatinut omat järjestelynsä.
I. Prosciutto-pöydän valmistelu
Paronitar Aikaterine Ponteva ei koskaan syönyt kevyesti.
Hänen päivällisensä olivat kuin pienoisrituaaleja, joissa jokainen liike, jokainen viipale, jokainen suolainen tuoksu oli osa hovin sisäistä diplomatiaa.
Tänä iltana pöydälle tuotiin:
Akryllin prosciutto, ohueksi leikattu, mutta vaarallisen tuoksuinen
Hellock-metsän pähkinäjuuri, joka värisi kuin olisi kuullut juorun
Kallio-Mairren murenevaa juurta, jota vain Hoss Bobbe Heugg söi ilman seremoniaa
ja pieni kulho smetanaherttuan omaa suolakurkkumehua, jota Ponteva siemaili kuin viiniä
Hovimestari Grunwald Munsterhjelm asetti hopeatarjottimen pöydälle niin varovasti, että sen reunat eivät tällä kertaa vääntyneet.
Torbjörn Mössö-Örkki seisoi ovensuussa, valmiina juoksemaan, jos jokin rituaalin osa alkaisi savuta.
II. Ensimmäinen viipale
Ponteva nosti prosciuttoviipaleen kuin olisi nostanut pienen, suolaisen ennustuksen.
Hän ei syönyt sitä heti.
Hän antoi sen leijua ilmassa, viitan kahistessa kuin kermavaahdon ja ruisjauhon sekoitus, joka ei ole koskaan täysin tyytyväinen.
Smetanaherttua Olof Lotsburg seurasi liikettä monoclen läpi.
Hän tiesi, että Pontevan prosciutto?päivälliset eivät olleet pelkkää ruokaa.
Ne olivat kysymys.
Paronitar mitä aiotte tänään kutsua esiin?
Ponteva hymyili.
Se oli se sama pieni, vaarallinen hymy, joka oli saanut Sporrjo?Honggin vallihaudassa murahtamaan bratwurstin puraisusta.
Prego, hän sanoi.
Ole hyvä. Katsokaa itse.
III. Prosciutton rituaali
Kun Ponteva puraisi ensimmäisen viipaleen, sali värähti.
Ei kovaa mutta juuri sen verran, että bratwurstikristallit heilahtivat ja harpunsoittaja unohti hengittää.
Prosciutto ei ollut tavallista lihaa.
Se oli Akryllin kallioiden alla kypsynyt, saanut makunsa vallihaudan mutaisesta hengityksestä ja Hellock?metsän varjojen hitaasta liikkeestä.
Kun Ponteva söi, metsä kuunteli.
Kun Ponteva söi, vallihauta vastasi.
Kun Ponteva söi, Sporrjo Hongg murahti syvemmin kuin koskaan ennen.
IV. Herttuan reaktio
Smetanaherttua Lotsburg nosti monoclen.
Vot sättso miin, griik
Mitä te olette herättämässä?
Ponteva ei vastannut heti.
Hän pureskeli hitaasti, kuin jokainen suolainen säie olisi ollut osa hovin tulevaa päätöstä.
Sitten hän sanoi:
Prosciutto ei ole lihaa.
Prosciutto on muisto.
Munsterhjelm kalpeni.
Torbjörn Mössö-Örkki teki ristinmerkin, vaikka ei ollut koskaan ollut uskonnollinen.
V. Muisto nousee
Hellock-metsän varjo liikahti.
Sporrjo Hongg murahti uudelleen tällä kertaa niin, että posliinilattia värisi.
Ponteva nosti toisen viipaleen.
Prego, hän sanoi.
Ole hyvä. Astu esiin.
Sporrjo Hongg liikahti vallihaudassa ja tumma vesi loiskahti...
Laitan uudistetun version seuraavaksi, hetkonen...
PARONITAR PONTEVAN PROSCIUTTOPIIRI
Hellock-metsän varjoista kulkeutui sinä iltana saliin jotakin, mitä kukaan ei ollut kutsunut, mutta jonka kaikki tunsivat.
Se oli se sama vaaherkumpusiirappinen jännite, joka oli jo värisyttänyt bratwurstikattokruunuja ja saanut smetanaherttuan monokkelin heilahtamaan näkinkenkäkotelonsa sisällä.
Mutta nyt se oli muuttunut näläksi.
Ei hovin näläksi.
Ei ihmisen näläksi.
Vaan paronittaren päivällisiksi, jotka olivat jo vuosia olleet omat järjestelynsä vaativa banketti.
I. Prosciutto-pöydän valmistelu
Paronitar Aikaterine Ponteva ei koskaan syönyt kevyesti. Hänen päivällisensä olivat kuin pienoisrituaaleja, joissa jokainen liike, jokainen viipale ja jokainen suolainen tuoksu oli osa hovin sisäistä diplomatiaa.
Tänä iltana pöydälle tuotiin:
- Akryllin prosciutto, ohueksi leikattu, mutta rakuunaisen tuoksuinen.
- Hellock-metsän papanat, jotka olivat maassa kasvavia tryffelinmakuisia pähkinöitä.
- Kallio-Mairren mureneva juuri, jota vain Haba Nero söi ilman seremoniaa.
- Ja pieni kulho smetanaherttuan tuottamaa suolakurkkumehua, jota siemailivat vain harvat ja valitut. Paronitar oli yksi heistä.
Hovimestari Grunwald Munsterhjelm asetti hopeatarjottimen pöydälle niin varovasti, että sen pohja laskeutui tasolle täydellisessä kulmassa.
Torbjörn Mössö-Örkki seisoi ovensuussa valmiina juoksemaan, jos jokin rituaalin osa alkaisi mennä pieleen.
II. Ensimmäinen viipale
Aikaterine nosti prosciuttoviipaleen kuin olisi nostanut pienen, suolaisen ennustuksen. Hän ei syönyt sitä heti. Hän antoi sen leijua ilmassa, viitan kahistessa kuin mansikkahillon ja rosmariinirisoton tarkoituksellisen disharmoninen liitto.
Smetanaherttua Olof Lotsburg seurasi liikettä monokkelinsa läpi. Hän tiesi, että paronittaren prosciutto-päivälliset eivät olleet pelkkää ruokaa. Ne olivat istunto.
"Kate, mitä aiot tänään kutsua esiin?"
Aikaterine hymyili. Se oli se sama pieni, vaarallinen hymy, joka oli saanut Sporrjo Honggin vallihaudassa värähtämään bratwurstin puraisusta.
"Prego", hän sanoi. "Ole hyvä. Katsokaa itse."
III. Prosciutton rituaali
Kun paronitar Aikaterine Ponteva puraisi ensimmäisen viipaleen, sali värähti. Ei kovaa, mutta juuri sen verran, että bratwurstikattokruunut heilahtivat ja Mössö-Örkki kiristi mandoliinista kielen poikki.
Prosciutto ei ollut tavallista lihaa. Se oli Hellockin laihoilla laiduntanut, saanut makuunsa vivahteen Anethum mantegazzianumin mahlasta ja Hellock-järven mesimäisestä vedestä.
Kun paronitar söi, Hellock-metsä kuiskasi.
Kun paronitar Aikaterine söi, vallihaudan olento värähti.
Kun paronitar Aikaterine Ponteva puraisi salamiviipaletta, Sporrjo Hongg olisi räväyttänyt silmänsä auki, jos sillä olisi silmäluomet.
IV. Herttuan reaktio
Smetanaherttua Lotsburg riisui monokkelinsa ja kysyi:
"Vodaa tii arausni... hinni?!"
(Mitä te olette... herättämässä?!)
Aikaterine ei vastannut heti. Hän pureskeli hitaasti, kuin jokainen suolainen säie olisi ollut osa hovin tulevaa päätöstä.
Sitten hän sanoi:
"Prosciutto ei ole lihaa. Prosciutto on kutsu."
Munsterhjelm kalpeni. Torbjörn Mössö-Örkki sanoi "Maigu Huddne Hessi!" ja teki ristinmerkin, vaikka ei ollut koskaan ollut uskonnollinen.
V. Muurin takaa
Akryllin linnaa ympäröivän Hellock-metsän pimeydessä välkähti jotakin. Vallihaudassa Sporrjo Hongg värähti tällä kertaa niin, että jopa ruokasalin posliinilattia tuntui liikahtavan.
Aikaterine nosti toisen salamiviipaleen.
"Prego", hän sanoi. "Ole hyvä. Astu esiin."
Sporrjo Hongg liikahti vallihaudassa, ja tumma vesi loiskahti...