Taitaa niitä olla jo yli 20 tämän hallituskauden aikana.
Oppositio näyttäis olevan hätää kärsimässä, kun näin paljon kysyy. Ei edellisen hallituksen oppositio näin aktiivinen ollut.
Oppositio näyttäis olevan hätää kärsimässä, kun näin paljon kysyy. Ei edellisen hallituksen oppositio näin aktiivinen ollut.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Oppositio kysyy kun on aihetta.
Aivan turha välikysymys,
Tuollaisia SDP tekee.
Ei mitään vaikuta 1-2-3- valtion muodostumiseen kun Suomi tekee sitä tai tätä.
SDP vaali taktiikkaa haastaa riita turhista asioista.
Onko aihetta ? ZDP oli ed. Hallituksen pääministeri puolue ja SE HALLITUS tilasi tuon Suomen puolustukseen tarkoitetun "daavidi lingon" israelilta jonka päivityksen tiimoilla Häkkänen tapasi puolustusministerin. Pitäisikö nyt perua pullustusjärjestelmä ja aloittaa rukoileminen ettei putte vie
Täysin turha välikysymys, jos aloittaja tarkoittaa Häkkäsen käyntiä Israelissa.
Olisi Lintmannin parasta oppia, ettei lähde kommarien innostamiin huutokauppa äänestyksiin kilpasille!
Sitä juuri ovat nämä Israel ja Gaza jutut.
Noh, kaikkensa vihervasemmisto yrittää.
Yrittää Lähi-idän sekameskan avulla osoittaa, ettei hallituksen ulko- ja puolustuspolitiikka ole yhtenäinen.
Kai siinä vihervasemmiston lepsu linja ydinaseiden maahantuonnin suhteen liikekannallepanotilanteessa myös kaihertaa. Tosipaikan tullen heidän linjansa mukaan aletaan ensin eduskunnassa "diskuteeraamaan" ja miettimään (lakia tulkitsemaan) onko nyt sotatila tai vastaava - ja aikaa menee. Hyökkäystä valmisteleva ja häirintää jo aiheuttava rajanaapuri saa hyvää etumatkaa. Puolustusvoimia on hyvä uskoa näissä asioissa.
Vasemmistoliiton linja ydinaseiden maahantuontiin on kaikkea muuta kuin lepsu, sillä puolue vastustaa sitä ehdottomasti.
Puolue on Suomen poliittisessa kentässä kaikkein tiukimmin ydinaseiden maahantuontia, sijoittamista ja kauttakulkua vastaan.
Tosipaikan tullen itänaapuri tuhoaa ja/tai valtaa kaiken tuhoamisen tai valtaamisen arvoisen kuudessa tunnissa.
Oli joskus nettiin livahtanut Sotakorkeakoulun tutkimus asiasta.
Ei kauan vanhentunut :)))
Ilman muuta välikysymyksiä hallitukselle joka ei ole pitänyt mitään lupauksistaan.
Ei oppositio ole hätää kärsimässä. Hallitus hätää kärsimässä,
kun sillee esitetään epäluottamuslause tämän tästä.
Aloittaja on taas joku höhlä persu, joka ei tiedä alkeellisiakaan
asioita.
Persuille alkeisoppitunti numero 1:
Suomessa ministerit ovat poliittisesti vastuussa eduskunnalle.
Oppitunti numero 2 : jokaisesta asiasta ei tarvitse opposition tehdä välikysymystä
Onneksi sinä et päätä siitä, hönö persu.
Koska et politiikasta mitään ymmärrä, lähde vaikka pelaamaan bingoa,
Jatkuva välikysymysten teko kertoo vain niiden tekijöiden yksinkertaisuudesta
Montako välikysymystä on oppositio jättänyt OrpoPurra hallitukselle ??
Sanna Marinin hallitukselle jätettiin vaalikauden aikana yhteensä 12 välikysymystä.
Hallitus selvitti kaikki välikysymysäänestykset eduskuntaenemmistönsä turvin ilman, että sen luottamus kertaakaan horjui.
Bingo on liian monimutkaista persulle.
Hoopo persukannattaja on viimeinen ihmisen sanomaan,
mistä kannattaa tehdä välikysymys.
Käpykaartilaisten perilliset täällä jakavat perinteisiä oppejaan.
Turhaa pelleilyä.
Välikysymys-näytelmä on kuin huonoa teatteria, eikä se yleensä johda mihinkään. Mikään ei muutu, suut vain jauhavat samaa sontsaa ilman välikysymystä tai sen kanssa. Pelleporukka puoliksi heti.
SDP haluaa olla aktiivinen , mainostaa itseään tulevia vaaleja ajatellen
Kyllä nyt Tytti kärsi valtavan tappion a-studiossa,
mutta silti taidan demareita äänestää jotta hoitolaitosten henkilömäärää lisättäisiin. 80 on ylitetty, ties montako vuotta joudun olemaan 24/7 hoidoss.
Ja meille ei merkitse yhtään mitään , siis jälkeläisille, heillä pyyhkii hyvin oli sitten kuka vaan hallituksessa.
No joko se välikysymys on ollut? On niin paljon menoja etten ole joutanut katsoa eduskunnan kyselytuntia. Joskus kyllä muuten seuraan. Arvaan että siellä on Häkkinen pöläyttänyt kyselijöille jauhot suuhun. Mutta voi olla jotain muutakin? Tietääkö joku?
Noh, Häkkänen perusteli käyntiään Israelissa Suomen puoluskyvyn näkökulmasta, joka on tässä maailmantilanteessa (sotainen ja sotatarvikkeista puutetta) tärkeämpi asia kuin sukkulointi eri maiden välillä (sotatilassakin keskenään olevien maiden välillä). Varaosia pitää saada Israelista Marinin hallituksen aikana tilattuihin iskukykyisiin aseisiin. Käynti tehtiin Libanonissa olevien Suomen rauhanturvajoukkojen käynnin yhteydessä.
Sdp:n Tuppurainen kyseenalaisti käynnin epäilemällä, ettei ole käynnin tarpeellisuudesta näyttöä. Noh, jääköön jokaisen vapaaseen harintaan - onko vai ei.
Kiitos selvityksestä! Nyt taas rattailla mukana. On vähän kiireistä tämä eläkeikä.
Ei käynti ollut välttämätön ja hallituksen sisälläkin on erimielisyyttä.
Joka tapauksessa PS ja KD tukevat vahvasti Israelia ja ilmeisesti sitten sen tekemää kansamurhaakin.
Niinpä tietenkin.
Eihän Suomen ole välttämätöntä puolustautuakaan - antautuu vaan heti alkuunsa.
Niinpäti-niin!
Iranilla, Hamasilla ja Hizpollahilla , jotka tämän sodan takana tosiasiallisesti ovat Israelia vastaan, ei ole mitään haluja murhata Israelia Hitlerin tapaan. Huvikseen vaan puhelevat leukavia: Israel ajetaan Välimereen.
Jonninjoutavaa saivartelua ja asian pyörittelyä Tuppuraiselta ja oppositiolta.
Häkkänen oli ihmeen rauhallinen ja asiallisen kärsivällisesti selitti käyntiä.
On oltava ihmeen rauhallinen kun jauhaa pelkkää apulantaa :)
En seuraa eduskuntaa eli siis kyse on Israelista
Israel puolustaa Eurooppaa jotta kremlistit eivät saa
tukikohtia Gazasta (ja Libyasta ja Syyriasta ja Libanonista)
ja pääse häiriköimään Välimerta
Israelin tehtävää hankaloittaa se, että Kreml voi alkaa
tukea massiivisesti terroristijoukkoja joita alueella on porukkoina pilvin pimein
jos Israel rähjää Kremlille JA TOINEN SYY ON että Israelin
kansa kulttuurisesti muodostuu juutalaisista ja VENÄJÄN JUUTALAISISTA eli Kremliä paenneista,
jotka siis puhuvat venäjää ja yleensä ovat nuoria ja joilla
on paljon sukulaisia Venäjällä
Israel joutuu tasapainolemaan tässä
Kommunistissosdem saa painua halosvenäjälle rähjäämään
Suomen
etu on yhdenmukainen Israelin kanssa eli samat tavoitteet taistelussa diktatuureja Venäjä ja arabimaat vastaan
Helposti tässä tulee mieleen imperialistinen hegemonia, joka perustuu:
- Venäjän perustuslakiin
- Idän ortodoksiseen kirkkoon
- Koraanin sanomaan
juuri näin. Ortotoksikremliläinen porukka tunkeutuu siinä missä islam
Saudien ja Turkin VALTIOLLA on oikein järjestöt moskeijojen
rakentamisen tukemiseksi Euroopassa sosiaalikuluja ne eivät
suostu maksamaan
Ja Euroopan "taulapäinen" väki tai sen johto ei tätä tajua tai tiedosta.
Täällä vaan riitelemme keskenämme ja nähin läheisyydessämme vaikuttaviin imperialistisiin valtioihin ja heidän syötteihinsä tai ahdinkoihin suhtaudutaan liian myönteisesti. Olemme vain ylpeitä, kun meillä on itsenäisten valtioiden liitto (EU), eikä huomata, että meillä pitäisi olla myös liittovaltiomaista toimintaa, joka torjuisi näitä imperialististen maiden houkutuksia tai turhia säälintunteita.
Pitää vain saada Stuppi ajatuksen taakse.
Hän näyttäisi olevan sellainen "velho", joka saisi Euroopan päät kääntymään.
Eihän Stuppilla ole lautasta niissä pöydissä.
Israelin oli ihan pakko tuhota ohjuksella tyttökoulu.
85 tyttöä kuoli.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9264811
Koska luottamuksesta äänestetään?
Lintmanistit lyövät lavaan ortoksismia ja muslimia
Ortotoksikremliläinen porukka tunkeutuu maahan siinä missä islamistinenkin
Saudien ja Turkin VALTIOLLA on oikein järjestöt moskeijojen
rakentamisen tukemiseksi Euroopassa mutta sosiaalikuluja ne eivät
suostu maksamaan