Entäpä jos...

Tämän ei ole tarkoitus ”provota”-ihmisiä, tämä on vain omaa pohdiskeluani, jonka ajattelin antaa teidän luettavaksi, kantanne ovat tervetulleita, asiasta saa huomauttaa, mutta toivoisin mahdollisimman vähän yhden tai kahden lauseen vastauksia. Aiheena siis Potter ja vaikutus lapsiin.

Pottereiden väitetään yllyttävän lapsia noituuteen, saatananpalvontaan, satanismiin ja milloin mihinkin. Toisaalta se kuuluu ihmisluonteeseen, kahtia jakautuminen nimittäin – mitä enemmän jollakin asialla on kannattajia, sitä enemmän sille tulee myös vastustajia. Joskus se on hyvä asia, olisihan esimerkiksi jalkapallo-ottelun katsominen hyvin tylsää, jos kaikki kannattaisivat samaa joukkuetta. Joskus taas huono – lopettaisivat sen ydinvoiman vastustamisen, että tämä maa saisi halpaa sähköä teollisuudelle, jotta kansa rikastuisi (vihdoinkin/entisestään).

Noituus, itsemurha ja ”lentomies” syytökset, nyt voi melkein kuitata intellektuelli-evolutionismilla – viisaat viisastuu, tyhmät kuolee. Mutta hyvä on myös mainita, että se ”Spoilaantunut itsemurhamaestro”-oli tyyppillistä brittihuumoria sisältäneestä pakinasta, ei tosielämästä. Samoin uskon pyhästi, että luudalla parvekkeelta hypännyt – ja luonnollisesti kuollut – poika, on vain uusi mukaelma vanhasta ja suositusta urbaani-legendasta. Kyseisen legendan mukaan parvekkeilta ovat hyppineet niin pikku-batmanit, kuin pikku-teräsmiehetkin.

Saatananpalvonta syytöksiä nyt ei voi kukaan ottaa todesta, vaikka Harry sauva tanassa hautuumaalla onkin riehunut (Liekehtivä Pikari). Mutta saatananpalvonta vaatisi sen itse Vihtahousun (tai Lucuferin, kuten Bateman häntä kutsuu), mutta kaiken näköinen Jumalallisuus loistaa poissaolollaan.

Syytöksille, jotka viittaavat huumeidenkäyttöön, kommunismiin tai muuhun rikollisuuteen (kyllä, kommunismi on tarkoituksella tässä ryhmässä) ei voi kuin nauraa.

Ja nyt otsikon lause kokonaisuudessaan: Entäpä jos Harry Potter todellakin viittaa satanismiin. Kaksi tärkeintä piirrettähän täyttyy; ulkoista Jumalaa ei ole, mutta magiaa löytyy. No, näillä kahdella argumentilla ei itsessään ole mitään arvoa, joten jatkan pohdintaani käymällä läpi ”Maan 11 saatanallista sääntöä” ja vääntämälle ne jotenkin Pottereihin. Säännöt on kaivettu www.pakanaverkko.fi osoitteesta ja ne ovat joitakin sävy eroja lukuun ottamatta samat, joihin olen jo aiemmin törmännyt (joskus lukiossa), tämä taasen johtunee eri suomentajasta.

Maan yksitoista saatanallista sääntöä.

1. Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä.

Pottereissa ”Hyvien” puolella olevat eivät tee näin.

2. Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä.

Harryhan ei puhu huolistaan, kuin Dumbledorelle, Hermionelle ja Ronille.

3. Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne.

Harry käyttäytyyhyvin kohteliaasti aina kyläillessään, esimerkiksi Hagridin tai Dumbledoren luona.

4. Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti.

Muistammehan vielä tapaus Marge-tädin.

5. Älä tee seksuaalisia lähestymisyrityksiä ellet saa parittelukutsua.

Pottereissa ei tehdä seksuaalisia lähestymisyrityksiä, johtunee juuri, siitä, ettei kukaan anna parittelukutsuja. ”Snoggaaminen” ei ole seksuaalista, vaan viatonta ihastelumista.

6. Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi.

Eipä Harry myöskään liiemmin varastele.

7. Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi.

Harry ei varmasti kiellä magian voimaa, ei nyt ei ikinä.

8. Älä valita mistään, minkä ei tarvitse olla sinun asiasi.

Eikä paljoa valittele turhista.

9. Älä vahingoita pikkulapsia.

Ainoa, joka vahingoittelee pikkulapsia on Voldemort, (ja hänelle tulee noutaja). Oletteko huomanneet muuten, että sekä Jeesus, että Voldemort voittivat kuoleman?

10. Älä tapa ei-ihmis-eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi.

Harryn hyvä ystävä Hagridhan opettaa Harrya olemaan tappamatta ollenkaan – siis ei-ihmisiä.

11. Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet.

Harry ei jästien mailla häiritse yhtään ketään, niin kuin eivät muutkaan nk. ”Hyvät velhot”. Ainoastaan kuolonsyöjät hyökkäilevat neutraaleiden kimppuun. Ja koska Voldemort ei lopeta häiriköintiä, hänet tuhotaan/tapetaan/poltetaan tai jotain.

Jos nyt kuitenkin asiaa haluaisi ajatella vakavasti - tai objektiivisesti – niin yhtymä kohdat Sääntöihin, ei varsinaisesti tule Potter kirjoista itsestään, vaan siitä ajasta ja maailmasta mitä ne peilaavat - eli länsimaiden nykyhetkestä. Anton LaVey – sälli joka tämän hihhuliuden (objektiivisempi sana varmaan olisi ”filosofian”) on alulle pannut – on kopioinut suoraan listaansa nykyajan eettisen ja moraalisen koodin; ei kukaan meistä halua kotiinsa häiriköitä, saati tulla häirityksi yleisillä paikoilla. Kukaan ei halua kuulla. kuinka huonosti asiat jollain yhden tekevällä häviäjällä ovat, tai sitä miten hänen pitäisi milloinkin toimia. Ainut kohta, joka nyt ei suoraan ole tästä maailmasta on numero 7, mutta magia Pottereissa ja satanistien pyh(issä) kirjoitelmissa poikkeavat toisistaan kuin kuusi ja kuusi, sama sana, mutta eri merkitys. Potter heiluttelee sauvaa ja saa ihmeitä aikaan, satanisti heiluttelee itseään peiton alla ja luulee saavansa (viittaan satanistien kolmeen rituaaliluokkaan: seksi, myötätunto ja tuho).

Jumala loistaa myös kirjoissa poissa olollaan, tämä nyt tuskin johtuu siitä, että Rowling olisi satanisti tai saatananpalvonta. Syyn tähän kerroin jo ylempänä; kirjat peilaavat sitä aikaa ja maailmaa missä ne ovat kirjoitettu. Ja me elämme maallistuneessa maailmassa. Hyvin harvalla nyky-ihmisellä Jumala on läsnä arkipäiväisessä elämässä. (Mielestäni) nykyään ollaan Jumalan kanssa lähinnä isä-poika (miksei äiti-tytär) suhteessa, Jumala on olemassa, silloin kun sitä tarvitaan, mutta jättää muuten ihmiset pärjäämään omillaan. Ja Rowlingia paremmin tuntematta veikkaisin, että eiköhän hänkin ole rukouksen muutaman, joskus rukoillut.

Ja conclusion, voin taata, vannoa ja vakuuttaa, että Potterit ovat 100 %:n turvallista luettavaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille.

I Rest my Case
Terv
Tysvo
3469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin... Kaikenlaista nuo HP:tkin pistää ajattelemaan.

Luen tosi paljon, hyvin eri tyylisiä kirjoja. Ainoot kirjat joissa jeesustelu ja jumalanpelko yms on minusta ok, on sellaset kirjat jotka on kirjotettu aikana, jollon niitä ei ole kyseenalaistettu. Jos siis kirja on kirjotettu vuonna 1925, tai se vaikka kuvaa elämää 1860-luvulla, niin mitä muuta juuri voi oottaa? Nyky kirjoissa erittäin harvoissa puhutaan jumalasta juuri muuten kuin että joskus joku toteaa että "jumaliste"... Vaikka usko on tärkeää monille tänä päivänäki, niin yleensä normaaleissa kirjoissa sitä ei juuri mainita.

Eikä Potterit tee siinä poikkeusta. Pottereissaki kuitenki näkyy tietynlaiset kristilliset arvot (jos sellasia tahtoo nähä). Vanhempia kunnioitetaan (tai ainaki koitetaan), ei varasteta tai puhuta pahaa toisista pelkästään pahan puhumisen ilosta.

Ja ne hautajaiset nyt oli ihan kiva muuten vaan jättää kuvaamatta sen tarkemmin.... Kun ottaa huomioon, että Pottereita luetaan ympäri maailmaa, eikä kaikilla suinkaan oo sama uskonto. Vois latistaa vaikka juutalaisten tai mormonien lukuintoa, jos anglikaanisuutta (joka englannissa kai on vallalla, anteeksi jos muistan väärin) jotenki korostettais tai tuotais erikseen esille. Minusta hyvä näin, kirjat kelpaa nyt yhtä hyvin kaikille, ne ei erottele lukijoita. Että nih. Ihan sekoa tuli, mutta ehkä saitta vähä selkoa mun ajatuksista :)

Äänestä

Toivottavasti muutamat tällä Harry Potter keskustelu palstalla olevat, tulevat tälle keskustelulle, ja ymmärtävät asiat niiden oikeilta kannoilta.

Mielestäni olet täysin oikeassa.

Harry Potterit todella antavat irtiottoa arjesta, ja antavat mielikuvituksen lentää vapaasti.

Jos lapset menevät luuta kourassa talon katolle, ja hyppäävät sieltä alas, se on vanhempien vastuulla. Ellei kyseessä ole jokin aikuisiän teini, joka tyhmyyttään meni ja kokeili.

Aikuiset, ja vanhemmat, voisivat mielestäni kertoa lapsilleen miten asiat oikeasti ovat.

Eli, yhdyn sinuun. Sinä olet täysin oikeassa, 110 prosenttisesti.

Harry Potterit ovat TÄYSIN vaarattomia kirjoja, kuten 11 perustelussasi mainitsit.

Ne eivät johdata lapsia tai nuoria väärille elämän vääristäneille poluille, vaan antavat mielenrauhan.

Olen tympääntynyt kaikkeen siihen mitä netissä nykyään liikkuu kuten, "Rowling on saatananpalvoja!" "Potterit on vaaraks, lukekaa ihmiset Raamattua!"

Miksi uskonnolliset typerykset siis lukevat Potteria, jos kokevat ne haitaksi?

Yrittävätkö he kenties pelastaa MEITÄ!? Jotka ovat "joutuneet väärälle tielle", yrittävät oikaista vääristyneet polut, ja johdattaa meidät Jeesuksen ja Jumalan poluille, paasaamalla Pottereiden pahuudesta?

Mutta jos noituus on väärin, mikseivät Iltalehdet jo kirjoita niistä, että väärin on noituus ja Potterit?

Tämä kaikki on väärin, antaa lasten lukea, se kaikki on vanhempien vastuulla. Siitä et voi syyttää kuin itseäsi jos lapsesi menehtyy luudan varassa, hypätessään talon katolta. Et voi syyttää siitä elokuvayhtiötä, joka teki "Liian aidolta näyttävät lentotunnit", tai kirjailijaa joka on maailman paras fantasia kirjallisuuden äiti, joka tältä maapallolta löytyy! Rowling omaa mielikuviyuksen ja täydelliset kirjoitus taidot.

Lukekaa ihmiset hänen elämänkertansa, ja miten hän Viisasten kiveä kirjoitti, ja miten hän kaiken sen keksi. Siinä köyhyydessä keksi Harryn, ja hänen maailmansa.

Noniin, ihmiset, antakaa mielikuvituksenne kerrankin seikkailla Pottereiden maaimassa, ja lukekaa Pottereita.

Menen nyt muualle, ja kerrankin nautin siitä, että Potterit ovat maailmalla, suosittuina ja hyväksyttyinä. ;)

Äänestä

Olisko tarpeeksi provosoiva otsikko?

Suurimmaksi osaksi yhdyn edelliseen, ja myös vastauksiin. jos joku on tarpeeksi tyhmä hypätäkseen katolta luuta kourassa, ei siitä tarvitse syyttää kirjoja. Jos lapselle on kehittynyt minkäänlaista erotuskykyä fantasia ja toden välille, ei harrypottereiden pitäisi aiheuttaa ongelmia.

Silti haluaisin huomauttaa, ettei näin väkivaltaisia kirjoja voi suositella kaikille! En hyväksy sitä että pottereita luetaan päiväkodissa. Kaikenmaanilman dementorit ja muut pahikset aiheuttavat satavarmasti painajaisia herkille. Ei tietenkään kaikille, mutta varmasti monelle. Tiedän lapsia jotka näkevät painajaisia panttereista ja muista luonnollisista asioista.
En itse asiassa pistäisi ollenkaan pahakseni jos pottereissa olisi K-15 merkintä. Ne eivät ole lastenkirjoja.

En jaksa uskoa, että potterit houkuttelisivat porukkaa saatananpalvontaan, tai jos joku kokee niin, on hän luultavasti kiinnostunut moisesta ennestään. Itse olen löytänyt kirjoista hyvinkin kristillisiä merkityksiä, oman maaimankuvani mukaan.

Uskon siis että potterit voivat aiheuttaa lapsille, nuorille ja herkille aikuisillekin ahdistusta. Niin myös uutiset ja Helsingin Sanomat voivat tehdä. Jokainen käyttäköön omaa harkintakykyään ja vanhemmat samoin lastensa kohdalla. Järjenkäyttö on sallittua, jopa suotavaa!!

Kuitenkin, mikä tahansa, mikä nykypäivänä saa ihmisen näpit irti näppäimistöltä ja kiinni kirjaan, on positiivista. Ja ne lapset, jotka ovat jo 12-vuotiaana nähneet kaiken kovasta pornosta splattereihin, voivat toivottavasti pottereista löytää vielä jotakin viatonta ja kaunista.

Tämä nyt tällaista pohdintaa luettuani kuutosen valmiiksi puolisen tuntia sitten.. vähän jäi haikea mieli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tysvo kirjoitti:

Tämän ei ole tarkoitus ”provota”-ihmisiä, tämä on vain omaa pohdiskeluani, jonka ajattelin antaa teidän luettavaksi, kantanne ovat tervetulleita, asiasta saa huomauttaa, mutta toivoisin mahdollisimman vähän yhden tai kahden lauseen vastauksia. Aiheena siis Potter ja vaikutus lapsiin.

Pottereiden väitetään yllyttävän lapsia noituuteen, saatananpalvontaan, satanismiin ja milloin mihinkin. Toisaalta se kuuluu ihmisluonteeseen, kahtia jakautuminen nimittäin – mitä enemmän jollakin asialla on kannattajia, sitä enemmän sille tulee myös vastustajia. Joskus se on hyvä asia, olisihan esimerkiksi jalkapallo-ottelun katsominen hyvin tylsää, jos kaikki kannattaisivat samaa joukkuetta. Joskus taas huono – lopettaisivat sen ydinvoiman vastustamisen, että tämä maa saisi halpaa sähköä teollisuudelle, jotta kansa rikastuisi (vihdoinkin/entisestään).

Noituus, itsemurha ja ”lentomies” syytökset, nyt voi melkein kuitata intellektuelli-evolutionismilla – viisaat viisastuu, tyhmät kuolee. Mutta hyvä on myös mainita, että se ”Spoilaantunut itsemurhamaestro”-oli tyyppillistä brittihuumoria sisältäneestä pakinasta, ei tosielämästä. Samoin uskon pyhästi, että luudalla parvekkeelta hypännyt – ja luonnollisesti kuollut – poika, on vain uusi mukaelma vanhasta ja suositusta urbaani-legendasta. Kyseisen legendan mukaan parvekkeilta ovat hyppineet niin pikku-batmanit, kuin pikku-teräsmiehetkin.

Saatananpalvonta syytöksiä nyt ei voi kukaan ottaa todesta, vaikka Harry sauva tanassa hautuumaalla onkin riehunut (Liekehtivä Pikari). Mutta saatananpalvonta vaatisi sen itse Vihtahousun (tai Lucuferin, kuten Bateman häntä kutsuu), mutta kaiken näköinen Jumalallisuus loistaa poissaolollaan.

Syytöksille, jotka viittaavat huumeidenkäyttöön, kommunismiin tai muuhun rikollisuuteen (kyllä, kommunismi on tarkoituksella tässä ryhmässä) ei voi kuin nauraa.

Ja nyt otsikon lause kokonaisuudessaan: Entäpä jos Harry Potter todellakin viittaa satanismiin. Kaksi tärkeintä piirrettähän täyttyy; ulkoista Jumalaa ei ole, mutta magiaa löytyy. No, näillä kahdella argumentilla ei itsessään ole mitään arvoa, joten jatkan pohdintaani käymällä läpi ”Maan 11 saatanallista sääntöä” ja vääntämälle ne jotenkin Pottereihin. Säännöt on kaivettu www.pakanaverkko.fi osoitteesta ja ne ovat joitakin sävy eroja lukuun ottamatta samat, joihin olen jo aiemmin törmännyt (joskus lukiossa), tämä taasen johtunee eri suomentajasta.

Maan yksitoista saatanallista sääntöä.

1. Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä.

Pottereissa ”Hyvien” puolella olevat eivät tee näin.

2. Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä.

Harryhan ei puhu huolistaan, kuin Dumbledorelle, Hermionelle ja Ronille.

3. Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne.

Harry käyttäytyyhyvin kohteliaasti aina kyläillessään, esimerkiksi Hagridin tai Dumbledoren luona.

4. Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti.

Muistammehan vielä tapaus Marge-tädin.

5. Älä tee seksuaalisia lähestymisyrityksiä ellet saa parittelukutsua.

Pottereissa ei tehdä seksuaalisia lähestymisyrityksiä, johtunee juuri, siitä, ettei kukaan anna parittelukutsuja. ”Snoggaaminen” ei ole seksuaalista, vaan viatonta ihastelumista.

6. Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi.

Eipä Harry myöskään liiemmin varastele.

7. Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi.

Harry ei varmasti kiellä magian voimaa, ei nyt ei ikinä.

8. Älä valita mistään, minkä ei tarvitse olla sinun asiasi.

Eikä paljoa valittele turhista.

9. Älä vahingoita pikkulapsia.

Ainoa, joka vahingoittelee pikkulapsia on Voldemort, (ja hänelle tulee noutaja). Oletteko huomanneet muuten, että sekä Jeesus, että Voldemort voittivat kuoleman?

10. Älä tapa ei-ihmis-eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi.

Harryn hyvä ystävä Hagridhan opettaa Harrya olemaan tappamatta ollenkaan – siis ei-ihmisiä.

11. Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet.

Harry ei jästien mailla häiritse yhtään ketään, niin kuin eivät muutkaan nk. ”Hyvät velhot”. Ainoastaan kuolonsyöjät hyökkäilevat neutraaleiden kimppuun. Ja koska Voldemort ei lopeta häiriköintiä, hänet tuhotaan/tapetaan/poltetaan tai jotain.

Jos nyt kuitenkin asiaa haluaisi ajatella vakavasti - tai objektiivisesti – niin yhtymä kohdat Sääntöihin, ei varsinaisesti tule Potter kirjoista itsestään, vaan siitä ajasta ja maailmasta mitä ne peilaavat - eli länsimaiden nykyhetkestä. Anton LaVey – sälli joka tämän hihhuliuden (objektiivisempi sana varmaan olisi ”filosofian”) on alulle pannut – on kopioinut suoraan listaansa nykyajan eettisen ja moraalisen koodin; ei kukaan meistä halua kotiinsa häiriköitä, saati tulla häirityksi yleisillä paikoilla. Kukaan ei halua kuulla. kuinka huonosti asiat jollain yhden tekevällä häviäjällä ovat, tai sitä miten hänen pitäisi milloinkin toimia. Ainut kohta, joka nyt ei suoraan ole tästä maailmasta on numero 7, mutta magia Pottereissa ja satanistien pyh(issä) kirjoitelmissa poikkeavat toisistaan kuin kuusi ja kuusi, sama sana, mutta eri merkitys. Potter heiluttelee sauvaa ja saa ihmeitä aikaan, satanisti heiluttelee itseään peiton alla ja luulee saavansa (viittaan satanistien kolmeen rituaaliluokkaan: seksi, myötätunto ja tuho).

Jumala loistaa myös kirjoissa poissa olollaan, tämä nyt tuskin johtuu siitä, että Rowling olisi satanisti tai saatananpalvonta. Syyn tähän kerroin jo ylempänä; kirjat peilaavat sitä aikaa ja maailmaa missä ne ovat kirjoitettu. Ja me elämme maallistuneessa maailmassa. Hyvin harvalla nyky-ihmisellä Jumala on läsnä arkipäiväisessä elämässä. (Mielestäni) nykyään ollaan Jumalan kanssa lähinnä isä-poika (miksei äiti-tytär) suhteessa, Jumala on olemassa, silloin kun sitä tarvitaan, mutta jättää muuten ihmiset pärjäämään omillaan. Ja Rowlingia paremmin tuntematta veikkaisin, että eiköhän hänkin ole rukouksen muutaman, joskus rukoillut.

Ja conclusion, voin taata, vannoa ja vakuuttaa, että Potterit ovat 100 %:n turvallista luettavaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille.

I Rest my Case
Terv
Tysvo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu