Marinin hallituksen aikana talous nousi ilman minkäänlaisia työväen orjuutus- ja alistamisyrityksiä. Marinin hallituksen aikana talous kasvoi ja työllisyys nousi,
vaikka oli pandemia, energiakriisi ja Venäjän hyökkäyssota alkoi.
Nykyinen hallitus on tehtaillut päätöksillään ennätysmäärän työttömiä, konkursseja ja työntekijöitten orjuutus- ja alistamislakeja, mutta työttömyys on silti tai
juuri siksi ennätysmäisen korkealla. Nykyisen hallituksen lama-aikoja ei halua
jälkeenpäin muistella.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ahistavaa on ollut viimeiset 3,5 vuotta, kun on hallitus, joka
vihaa tavallista kansaa ja palvoo rahanjumalaa.
Essayakin ! Raamatun mukaan uskovainen ei voi palvoa kuin
yhtä jumalaa. Turha sen onkin uskovaista esittää.
Ristus-puolue on PS:n sisarpuolue.
❤️ ♥️ 🩷
Lämmittää sydäntä ajatella Marinin hallituksen aikaa.
"Setämiehet" on sen suosiosta käärmeissään.
Persuja ärsyttää suunnattomasti miten hyvin Sanna hoiti asiat.
Työllisyyskin oli huipussaan.
Persuhallitus on tehnyt 150000 työtöntä lisää.
....ja holtittoman ja jättimäisen velan kansan maksettavaksi.
Pers'aukisten persujen mielestä kaikki on hienosti.
No mutta hyvä, että joku kansanosa on tyytyväinen osaansa.
Ne on ne "maailman onnellisimmat".
Korona-aika oli kamalaa. Onneksi oli hyvä hallitus.
Nykyinen rupuhallitus ei olisi selvinnyt millään.