Kysyin tekoälyltä tietääkö se vanhan Hymy-lehden jutun jossa hämmästeltiin kun mies oli tullut sossuun autolla.
Tekoäly vastasi näin: Kyseessä on legendaarinen tapaus vuodelta 1968, joka puhutti Suomessa valtavasti. Tarinan päähenkilö oli Veikko "Kekki" Suutarinen, ja tapaus sijoittui Jämsään (tai Jämsänkoskelle).
Tarina meni lyhyydessään näin:
Veikko tarvitsi tilapäistä avustusta perheelleen ja haki sosiaalitoimistosta (silloisesta köyhäinhoitolautakunnasta / sosiaalilautakunnasta) köyhäinapua tai toimeentulotukea. Lautakunta tai virkailija hylkäsi hakemuksen perusteella: "Hakijalla on varaa omistaa ja pitää autoa, joten hän ei ole oikeutettu avustukseen."
Sisuuntunut Veikko päätti toteuttaa virkailijan logiikkaa kirjaimellisesti. Hän ajoi vanhan autonsa (usein mainitaan vanhaksi Moskvitshiksi tai vastaavaksi maantieristeilijäksi) suoraan kunnantalon / sosiaalitoimiston pihalle tai portaille, ilmoitti luopuvansa "rikkaudestaan" ja ajoi tai työnsi auton näkyvästi viraston eteen – tai myi sen symbolisesti pilkkahinnalla/lahjoitti pois paikan päällä näyttääkseen, että nyt autoa ei enää ole.
Jutussa kiteytyi 1960- ja 70-luvun taitteen suomalainen byrokratian mielettömyys: auto nähtiin vielä tuolloin virkamiesten silmissä ylellisyysesineenä, vaikka se saattoi maaseudulla olla halpa ja välttämätön työkyvyn tai liikkumisen kannalta.
Hymy-lehti (jota Urpo Lahtinen luotsasi tuolloin rohkean sensationalistisella ja pienen ihmisen puolta pitävällä otteella) tarttui tapaukseen innolla, teki siitä näyttävän kuvareportaasin ja nosti Veikon koko kansan "byrokratian vastaisen taistelun" sankariksi.
Onko tekoäly oikeassa?
Tekoäly vastasi näin: Kyseessä on legendaarinen tapaus vuodelta 1968, joka puhutti Suomessa valtavasti. Tarinan päähenkilö oli Veikko "Kekki" Suutarinen, ja tapaus sijoittui Jämsään (tai Jämsänkoskelle).
Tarina meni lyhyydessään näin:
Veikko tarvitsi tilapäistä avustusta perheelleen ja haki sosiaalitoimistosta (silloisesta köyhäinhoitolautakunnasta / sosiaalilautakunnasta) köyhäinapua tai toimeentulotukea. Lautakunta tai virkailija hylkäsi hakemuksen perusteella: "Hakijalla on varaa omistaa ja pitää autoa, joten hän ei ole oikeutettu avustukseen."
Sisuuntunut Veikko päätti toteuttaa virkailijan logiikkaa kirjaimellisesti. Hän ajoi vanhan autonsa (usein mainitaan vanhaksi Moskvitshiksi tai vastaavaksi maantieristeilijäksi) suoraan kunnantalon / sosiaalitoimiston pihalle tai portaille, ilmoitti luopuvansa "rikkaudestaan" ja ajoi tai työnsi auton näkyvästi viraston eteen – tai myi sen symbolisesti pilkkahinnalla/lahjoitti pois paikan päällä näyttääkseen, että nyt autoa ei enää ole.
Jutussa kiteytyi 1960- ja 70-luvun taitteen suomalainen byrokratian mielettömyys: auto nähtiin vielä tuolloin virkamiesten silmissä ylellisyysesineenä, vaikka se saattoi maaseudulla olla halpa ja välttämätön työkyvyn tai liikkumisen kannalta.
Hymy-lehti (jota Urpo Lahtinen luotsasi tuolloin rohkean sensationalistisella ja pienen ihmisen puolta pitävällä otteella) tarttui tapaukseen innolla, teki siitä näyttävän kuvareportaasin ja nosti Veikon koko kansan "byrokratian vastaisen taistelun" sankariksi.
Onko tekoäly oikeassa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
No eikös 60-luvulla jopa mopokin katsottu osin "vauraan" miehen kulkupeliksi. Polkupyörillähän sitä kuljettiin.
Meidän naapurilla, vaurailla tehtaan työläisillä oli autot, toisella Skoda Oktavia ja toisella Ford Anglia, jossa oli vino takalasi.
Samaa aikaa kait kun hiekoituslaatikossa luki "Jämsän kuppala"?
on siinä varmasti lukihäiriöiselle lukenut niinkin,eikö niin,sano toki...
Hanki lobotomia toki toki
Eikö tuohon aikaan kirkko diakonia ole ollut?
meinasin kerran elämässä semmoiseen mennä tiukalle hetkellä kun työt loppui (nekin kehno palkka), mutta tilillä olikin tullut yks juttu mitä en varma milloin tulee , aikamoinen sattuma oikea hetkeen
Ihmisten puolesta ihmisten omilla rahoilla.
Ja munkin purijan yeah
Olin 90-luvulla kyläilemässä Jämsässä erään pariskunnan luona, saunottiin ja juotiin pontikkaa. Miehellä oli pontikkapannu autotallissa, ovet seljällään ja tie meni viiden metrin päästä siitä. Pannun näki jokainen joka siitä kulki.
Hyvää ponua oli keittänyt.
Käytiin taksilla jossain hotellissa aika kaukana, mutta eihän siellä ketään ollut.
90-luvulla juotiin ponua päivätolkulla. Maattiin viipaletalossa kuset ja paskat housussa. Oi niitä aikoja..