Kummanko sinä valitsit, menikö valita mielestäsi oikein.
Elämä vs Työnteko
Anonyymi-ap
78263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Eivät sulje pois toisiaan.
Valitsin elämän.
Joskus 17 vuotiaana ammattikoulussa ymmärsin, mitä oikeasti tarkoittaa tehdä 8 tunnin työpäiviä vuoden ympäri (metallityö). Siinä vaiheessa tuli epätoivoinen olo.
Totesin, että kun siirryn koulusta töihin, niin siinä on edessä 47 vuoden kakku tätä samaa paskaa. Muutama viikko kesälomaa vuosittain ja sitten hautaan eikä muuta.
Se tuntui todella kauhealta ja ajattelin, että nyt on pakko keksiä jotain.
Kävin kuitenkin töissä, kunnes iski 90 luvun lama. Jouduin työttömäksi ja sen jälkeen osa-aika töissä. Yritin monenlaista juttua, mutta niistä ei tienannut rahaa oikeastaan yhtään.
Silloin huomasin, että jos haluaa jotain, niin se on saatava aikaan itse väkisin vaikka olisi kuinka vaikeata.
Sen verran oli aina rahaa, että matkustin yksin monessa maassa ympäri maailmaa jo nuorena ja tein talon ym. En välittänyt siitä, mitä muut sanoo.
Rahaa ei ole vieläkään paljon, mutta mitä siitä. Olen tehnyt ja saanut lähes kaiken minkä halusinkin. En todellakaan ole katunut, etten viettänyt koko elämää töissä.
Nyt olen jo eläkkeellä, mutta olen hyvin onnellinen siitä, että ehdin nähdä muutakin, kuin metallisorvin.
En olisi ikinä selvinnyt työelämässä 65 vuotiaaksi asti.
Kyllä, valinta meni oikein.
"En olisi ikinä selvinnyt työelämässä 65 vuotiaaksi asti."
niin minäkin luulen itsestäni, sen takia jäin vapaalle, 50 vuotiaana.
Työssä käyvät ihmiset katselevat maailmaa esim. lomillaan.
Millä lomilla?
Vakituisessa työssä oleville kertyy lomapäiviä tehdyistä työpäivistä. Onko tämä kovin yleisestikin tuntematon asia.
Vaihdoin usein työnantajaa ja vaihtojen yhteydessä jäivät lomapaivät käyttämättä.
3:n vuoden jälkeen vaimoni sanoi, että tuohon ahneuteen pitäisi tulla katko. Pidin kahden viikon loman vaimoni valmistelleen lomamatkan vuoksi.
Kyllä mulle oli kuukauden kesällä, viikko syksyllä, kaksi viikkoa keväällä niin hurjan vähän.
Vain 11 päivän lapinmatka keväällä oli vakituinen reissu, joka vuosi ei käyty edes etelä-euroopassa lomalla, vaikka siellä on yhteinen tuttavien kanssa hankittu mökki.
pakko lisätä.
Käydään lapissa työkaverin mökillä, missä työkaveri, siis omistaja ei ole koskaan käynyt. Osti kun oli vapaata rahaa, eikä kuulemma aio koskaan mennäkään.
Aloittajan kysymys on vähän hankala, kun suuri osa niistä jotka valitsi työnteon on jo kuolleet. Ei ne voi tuohon enää vastata.
Nii. Tarkoittiko työnteon valinta sitten kuolemaa 🤔
Siili25
Jos viettää koko elämänsä töissä, niin se todellakin on sitä sitten, eikä muuta.
Tarkoittaa sitä, että tee asiat joita haluat vielä, kun pystyt (sitten on turha enää pyristellä, kun paskat on jo kirjaimellisesti housuissa). Kukaan ei ole selvinnyt elämästä hengissä.
Tiedä siitä, että johtuuko se työnteosta, mutta paljon on porukkaa lähtenyt ainakin minun ympäriltä ennen eläkeikää. Ainakin 4 tyyppiä on nyt oikassut itsensä lähes heti eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Osa heistä on ollut ihmisiä, jotka ei koskaan tehneet oikeastaan mitään muuta kuin kävivät töissä lähes koko elämänsä. Voin olla väärässäkin, mutta minun käsityksen mukaan se ei ollut sitä mitä he elämältä halusivat.
"Tarkoittiko työnteon valinta sitten kuolemaa"
Joillakin minun tutuilla se tarkoitti sitä: kivipölykeuhko, asbestoosi, maalien liuottimista johtuva syöpä.
Minä taas ajattelen että tekemäni työ on mahdollistanut elämän. Itselleni ja perheelleni. Joskaan ei mitään rikasta mutta elämisen arvoisen kuitenkin.
Siili25
Jos 68 v asti on töissä, niin jo silloin on perälauta pahasti näkyvissä.
Olin piirun verran vaille seitsemänkymmpiseksi. Olisin voinut olla vielä pidempäänkin, mutta joku muu päätti puolestani. Perälaudasta ei ole näkyvissä, ei tietoakaan.
Ja minulle ainakin työ on antanut iloa. Kivat sopivan vaativat tehtävät, ihanat työkaveri pääasiassa (aina on joku jonka voisi nostaa pimeässä rinnuksesta seinälle) ja tunne että on tarpeellinen.
Vaikka joku muu olisi elättänyt, en missään nimessä omaa työtä olisi jättänyt.
Elämän ja työnteon tasapainossa , elämä on aina, ihan aina ensisijainen. Työ on väline, jos muulle ei ole aikaa EI OLE ELÄMÄÄ.
Eivät ole missään nimessä vastakohtia.
Ihminen tarvitsee elämässään rakkautta ja mielekästä tekemistä; näin tiesivät jo vuosisatoja sitten monet filosofit
Itselläni elämä sujui mukavasti ihannetyötä tehdessä, tosin tein radikaalin ratkaisun vasta kolmekymppisenä, sitä ennen olin hammasta purren työskennellyt perheyrityksessämme. Eli ratkaisu oli lähteä opiskelemaan alaa, johon olin aina halunnut työllistyä
Työni ei ollut elämäni mutta iso osa ja itse asiassa nyt eläkkeelläkin teen jonkin verran töitä; alani osaajista on pula
Ei tarvinnut tehdä valintaa koska elämääni on aina kuulunut työ ja sen opin olen opettanut myös lapsilleni
Valitsin ensin työnteon ja 50 vuotiaana valitsin elämän.
Olen nyt 81 vuotias.
Työnteko on osa elämää. Kannattaa valita työ, joka on intohimo eli sellainen, jota tekee mielellään, vaikkei saisi edes palkkaa. Tässä kohtaa voi ajatella esim. taiteilijoita, jotka tekevät asiaansa tekemisen palosta, vaikkei se antaisi kuin vaatimattoman leivän.
Kyllä, mutta se ei onnistu kaikilta. Se on kuitenkin yleensä rahasta kiinni. Jonkun täytyy ne ikävätkin hommat tehdä, joten niihin laitetaan ihmiset joilla ei ole varaa valita.
Jos ajatellaan, että kuinka monta prosenttia ihmisistä oikeasti tekee työtä, joka on heille mieluisaa, niin ei se taida kovin monta prosenttia olla.
Johtuisiko se kuitenkin ainakin vähän siitä, etteivät ihmiset ainakaan ennen kovin yleisesti ole hoksanneet sellaista mahdollisuutta, että elämässä voisi tehdä sitä, mitä eniten tahtoo ja halajaa. Mitä mieli tekisi, jos saisi valita.
Esim. itse huomasin tuollaisen jutun aivan totaalisen myöhässä. Siispä olen tehnyt kaikenlaista muuta, mutta en sitä, mihin sain Luojalta eväät.
Varmasti näin on, monet menivät aikoinaan sinne töihin mihin pääsi vai minne vanhemmat pakottivat tai piti hankkia tietty koulutus, jotta pääsi nopeasti töihin. Aika moni tekee ja teki työtä pelkästään rahan takia ja se on ihan ookoo, jokaisella on oma motivaationsa tehdä töitä ja siihen ei muilla ole nokan koputtamista
Itse uskalsin lähteä tavoittelemaan unelmaani eli irtisanouduin vakituisesta työpaikasta ja hain sekä pääsin opiskelemaan haluamaani alaa. Seuraavat 25 vuotta menikin sitten todella mielenkiintoisessa työssä.
Hyvä sulle. Kaikki eivät osaa ja / tai uskalla. Elämän kovat realiteetitkin tunkevat esteitä tielle.
Totta tuokin. Minullakin oli vastuksena mm. anoppi, joka joka käänteessä taivasteli, miten uskalsin hypätä opiskelijaksi ja opiskelijan tuloille hyväpalkkaisen työn sijaan. Meillä oli pienet lapset ja puoliso onneksi koko päivä työssä , joten selvittiin taloudellisesti joten kuten ja puolisoni tuki ratkaisuani joka oli oikeastaan edellytys loikalleni.
Olet onnekas. Juuri tuota puolisoni ei suostunut tekemään, rahoittamaan elämää lisäopiskeluitten ajan.
Kumma aloitus.
Liian moni asettaa työn ykköseksi. Perheen yhteiset hetket jäävät taka-alalle. 60 vuotiaana huomataan, että lapset ovat aikuisia , kotoa pois muuttavia. Alkaa katumus, olisiko sittekin 12 tuntisten työpäivien sijaan valita elämä, jossa omat lapset ja puoliso on pääosassa. Olisi, mutta se juna meni jo.
Työstä saadulla palkalla tuodaan perheelle sitä mitä se tarvitsee eli elanto. Lapsiperheköyhyys ei liene lastenkasn etu.
Siili25
Tuolla jo nakkasin ykkösen työn valitsijalle. Oli kolmekin työpaikkaa yhtä aikaa, kun asuntoa maksettiin. Lapsilla oli turvallinen, lapsirikas ympäristö alueella missä tunnettiin toisemme, missä sai leikkiä ja ruoat kaapissa. Ei hätää.
Sen turvin olen saanut kaiken sekä heille että meille puolisoille, myös toinen teki töitä, hän vain yhtä ja samaa koko uransa ajan.
Mennyttä en saa takaisin, mutta myönnän sen, että lapsien ollessa piemiä, oli liian kauan työtakia poissa heidän elämästä. Kuusi kertaa noin puolenvuoden komennuksella ulkomailla, kotiin tullessa rättiväsyneenä ainakin viikon. Voin sanoa, että yhtään koulun kevätjuhlaa en nähnyt vuosikausiin. Kun kaksoistytöt täyttivät 12 v, tajusin, että jos en nyt pysähdy, niin alkaa olla liian myöhäistä. Tein ratkaisun, mutta se on sitten oma tarina. Valitsin elämän.
41 vuotta ydinvoimalassa. Melko mukavaa aikaa se oli. Nyt on ihan hyvä eläke.
Poikamme asiat sekopää eukkoni sähläsi niin ettei hän keski-ikäisenä ole ollut juuri töissä. Häntä pitää rahallisesti pönkittää. Äitinsä taitaa luulla että saa rahansa hautaan mukaansa.
Koska ihmisellä on eniten rahaa.Vastaus, joka tuli esiin talousihmisten keskusteluohjelmassa: Kuolinpäivän aamuna.
Omituinen kysymys.
En ole koskaan miettinyt näitä kahta asiaa toisiaan poissulkevina.
Itelle työhommelit aina olleet tärkee osa elämää. Yks elämän osa-alue, joka antaa oman sisältönsä ja vastapainoa muille jutuille. Ja noin tottapuhuen, näin loispummieläkeläisenä elämä on paljon työsempää, kuin aktiivityöaikoina.
En ole heittänyt kirvestä kaivoon, jos sattuu kiintoisa homma vastaan, tai tulee tarjous, mistä ei voi kieltäytyä, ihan varmasti teen sen. Yksinkertaisesti siksikin, aika kuluu rattoisammin kun jotain pähkäiltävää.
Toki eloon kuuluu kaikenlaisia muitakin juttuja, en ole silleen luterilaisesti ja pakonomaisesti työntekemiseen itsessään pakkomielteinen. Kyllä muutakin on kiva puuhata ja ihan ok välillä olla ihan mitään puuhaamattakaan.
Raha on pakollista elämisen ylläpitämiseksi. Sitä nyt jos ei ole lottovoittaja, tai rikas periä on helpointa tietenkin hankkia sitä tekemällä töitä.
Tunnen kyllä ihmisiä, jotka tekee töitä vain rahan takia. Joko elääkseen, tai rikastuakseen. Ekoilla selkeesti ei mielestään työnteko kuulu elämään, toisilla se saanut liika suuren merkityksen elämän sisältönä.
Mutta jos on työtä vieroksuva, omapahan on asenteensa jokaisella. Suuri osa ihmisistä pitää työnteosta ja osa tekee töitä pakkotilanteessa.
Riippunee alanvalinnasta, sattumista ja duunipaikoista, jostain syystä osalle ihmisistä, mullekin, työ on kuitenkin tärkee osa muuta elämää.
Vaikka olenkin "Kte ansaitsemalla hyvin ansaitsemallani" louspummieläkkeellä, jotenkin fiilis, vielä jonkin isomman duunihomman vielä tulen tekemään. Ihan vaan saadakseni lisää sisältöä elämään.
=DW=
" LIIKA SUUREN MERKITYKSEN" Olet asian ytimessä, siitä on mielestänl kyse , niin otsikon olen ymmärtänyt.
Vaimolta voit kysyä
tarkempia tietoja. Vaimot yleensä osaavat vastata parhaiten. Kuinka meni omasta mielestäsi?
Loma on pelkkä sana mitä ae on?
Viimeiset 5-vuotta tein päivälaskutuksella konsulttitoimeksiantoja.
Lomaa oli se, kun en tarttunut tarjottuun vaan, tekosyitä selittäen perustelin kieltäytymistäni.
Pensselit santaan 57 vuotisena.
Lekurin väittämän mukaan 82 vuotinen mies on hyvässä kunnossa.
Kirjallinen todistus.
Elämä vs Työnteko... Vuorokaudessa 24 tuntia, jos niistä antoi 8 tuntia palkkaa vasten pois jotta pystyi hankkimaan perheelle lämpimän asunnon, kaikille ruokaa pöytään ja vaatteet päälle, niin ei se paha juttu.
Nuorena sitä jaksoi olla aktiivinen monella tavoin, osallistua johonkin kiinnostavaan kurssiin, Käydä tanssimassa/elokuvissa kun sai lapsenlikan, käydä katsomassa lasten peliotteluita, harrastaa itsekin ulkoilua ja yhdessä oloa perhetuttujen kanssa.
Sellaistahan se elämä oli työnteon ohessa. Miten muuten sitä olisi pitänyt olla,tuohan oli sitä elämää.
Tunnen lukuisia miehiä joille 8 tunnin työpäivä ei riitä. 12 tuntisia tehdään pikkupajoilla säännöllisesti, ei käydä elokuvissa ei lavatansseissa ei tarhan kevätjuhlissa. Näitä ukkoja on satoja, autonrassaajat, putkieinarit ymym
Illalla tullaan kotiin, silloin kun lapset on jo nukkumassa. Sillä he ovat valinneet elämän sijasta työn.
Ja heitä on paljon, tuttavapiirissä iso osa miehistä. Rahaa, rahaa, rahaa. Lapset ja vaimo pärjäävät ilman ukkoakin.
Mielestäni se on myös pakenemista. Niiden kotivastuiden.
Ankara työnteko on usein avioeron takana.
Tai työn tekemättömyys. Entinen ns. mieheni oli hyvä välttelemään työtä. Kehuskeli kaikille ”hyvästä palkastaan” ja minä hain samaan aikaan toimeentulotukea.
Aina.
Ei ole "aina". Yleistäminen on typerää.
Työ oli kivaa organisaatiouudistukseen asti. Sen jälkeen oli vain työkaverit ja raha.
Työtä tein, että sain rahaa, jolla mahdollistin muuta elämää ja sain laskut maksettua.
Organisaatiouudistuksen jälkeen alkoi työpaikkojen vaihtaminen tiheään tahtiin. Kun sopivaa ei löytynyt jäin sairaslomalle ja siitä sitten työkyvyttömyyseläkkeelle.
Oli ihanaa jättää työelämä taakse, niinkuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Nykyisin, jos joku kysyy, mitä tein työkseni, sanon etten koskaan töitä ole tehnytkään.
Valitsin loppujenlopuksi elämän!
Elämä. Jos onnistun isänä se riittää, kaikki muu on bonusta. Teen 5 päivänä tasan 8h töitä, sen jälkeen kiiruhdan kotiin perheeni luokse.
Sinä valitsit työn sekä elämän.
Työ antaa elämälle sisältöää, antaa kokemustaa, osamistaa, taitoaa, tietoaa, mitä kautta tule terve itsevarmuus. Ja hyvä mieli, että kykenee, että osaa, että onnistuu. Tyytyväisyys on tie onnelle. Työtä ei tarvi pelätä, se antaa enemmän kun vie, jos osaa työhön oikealla tavalla suhtautuaa.
Vasta sitten arvostetaan vaimoa ja lapsia kun herra parkinsson tulee vierailulle.
Niin se taitaa olla. Ainakin vakava sairaus panee polvilleen kovimmankin korston.
Naiset antavat anteeksi luuserille. Alkavat omaishoitajaksi, eivätkä kosta.
Ei minusta ollut hoitajaksi, niinpä lopetin ajoissa. Oikeastaan olisi pitänyt lopettaa vielä aikaisemmin.
Arvostan sinua.
Ukot häipyvät, ainakin iso osa, kun vaimo sairastuu.
No niinpä. Siksi ei kannattaisi passata niin valmiiksi. Oppisivat tekemään jotain itsekin.
Työn tekeminen oli välttämätöntä siedettävien elinpuitteiden savuttamiseksi.
Suhteellisen pian pystyin valitsemaan työpaikkani ja työn sisältö oli haasteellisuudessaan elämää rikastuttava.
Parhaassa työiässä kohdistui suunnittelu elämä / työ suhteen laadun ja lopettamisen ajankohdan suunnitteluun.
Tähtäyksemme vaimoni kanssa oli 50v/45v vaiheessa mutta olosuhteet siirsivät muutoksen 52v/47v vaiheeseen jolloin keskityimme vain elämään mielitekoineen ja harrastuksineen.
Vaimoni sairstui vakavasti 77v ikäisenä ja menehtyi vuotta myöhemmin.
Nyt tottumattomana leskeyteen lääkärin lausunnon mukaan 82v hyväkuntoinen mies.
Oikeastaan ei ole kehumista. Menen 08.10. näyttämään urologille eturauhaseni käpälöinnin jälkimaininkeja.
Hienoa, tosin jos jokainen suomalainen jäisi työelämästä pois tuon ikäisenä, taitaisi Suomi mennä konkurssiin.
Minulla ei ollut määritettyä työaikaa eikä puhettakaan mistään ylityökorvauksista. Tes:n eduista nautin viimeeksi 1967 kesälomapuuha Juustilan ja Soskuan suluilla.
Pk-pajojen tuotantopäällikkönä ollessa oli viikkotuntini +- 55h.
Keikka-askareissa tehoaika oli pitempi.
Ensin tiedonkeruuta normaalin työajn puitteissa. Se riippui valtaosaltaan säännöllistä työaikaa tekevistä. Tuon jälkeen iltaisin analysoin ja käsittelin kerätyt tiedot.
Uskallan väittää tehneeni tehollista työtä selkeästi enemmän kuin keskivertopuuhastelijat.
14v ikäisestä alkaen olin töissä kaikki koulujen kesälomat päivästä päivään.
Ensimmäisen, oikean kesälomani, 2 viikkoa, pidin 27 vuotisena.
Tuo rutka panostus palkitsi itsensä myös taloudellisesti ilman mitään ylityökorvauksia.
Kävin töissä ja olin elossa. Hyvin onnistu molemmat.
Mulla tuli ero, ei hammastahnatuubista tietenkään, kun en koskaan ollut kotona. Nyt olen yksin, selkä ihan loppu, mieli maassa. 12 tunnin työpäiviä lähes 10 vuotta, tässä tulos. Jos annettaisiin uusi alku, valinta olisi kiistatta elämä.
Känniset ukot puhuu aina aiheesta: Kadun kun en koskaan ollut lasten kanssa.
Tein 90 tuntisia työviikkoja, olin masokisti ja mies joka valitsi työn. Nyt kadun mm. sitä, että laiminlöin perheen, ennenkaikkea aikaa lapsille ei ollut. Nyt he ovat aikuisia, kiinnostus minun olemassaoloon on olematon. Joskus soittavat, harvoin vierailevat luonani. Kadun tekemisiäni.
Heitin vuonna 2023 kohtalon karvanoppaa ja otin eron miehestäni joka ei ollut koskaan kotona. Autonrassaaja lähes Latela.
Entä jos hän olisi hyppinyt vieraissa? Autojen korjaaminen ei vissiin käy pahanteosta.
Sain kuulla että rassasi myös naisia. En naisena muista miten nelitahtimoottori toimii, mutta se ainakin imee ja puristaa, niin teki ukkokulta joskus muinoin.
Työnteko elämää varten!
Avioliiton alkuvuosina ja lasten ollessa kotona, mitoitimme kaiken koko perheen tarpeiden mukaan. Lapset olivat mukana lomamatkoilla jo alle kouluikäisinä joka tietenkin rajoitti vaihtoehtoja.
Myöhemmin, turvattuamme normaalin elämäämme, panostimme matkustelemiseen. Ei mitään peketteja vaan omien mielelitekojen mukaan.
Minä otin dioja jotka tyttäremme pyysi, mutta vaimoni ottamat paperikuvat ovat jäljellä.
Yhteensä 18kk. 52 valtiota, 4 maanosaa. Etsimme uusia kokemuksia. Sitten totesimme mielenkiintoomme tulleen tyydytetyksi.
Onneksi se oli yhteinen harrastuksemme.
Selveä työnjako. Vaimo hoiti latinalaiset kielialueet, minä germaaninpohjaiset jos myös enkku hyväksytään sellaiseksi.
Jäin virkamiehenä eläkkeelle 60 vuotiaana, työt aloitin 24 vuotiaana valtiolla, sitä ennen olin yksityisellä. Työura alkoi 16 vuotiaana.
Ei ole aloittaja järjellä pilattu ? Voisiko hän selkosuomentaa
kysymyksensä, mitä se tarkoittaa ?
Samalla "logiikalla" voisi kysyä valitsitko kuoleman vai työnteon.
Eli millä logiikalla?
Mä olin niin loppu työnteosta, että jäi elämä elämättä. Pienyrittäjä 12 tunnin työpaiviä 16 vuotta. Kova laji, vei terveyden, perheen, ystävät. Rahaa oli, hieno vene seisoi rannassa, kallis auto tallissa, aikaa niiden käytöön ei ollut, jos olisi ollut niin väsymys esti lähtemästä liikkeelle. Minä valitsin työteon, nyt huonokuntoisena, kadun valtavasti että menin mukaan oravanpyörään. Jos saisin aloittaa alusta, niin tekisin normaaleja 8 tunnin työpäiviä, antaisin aikaa lapsille ja vaimolle sekä itselleni. Istun yksin kiikkutuolissa, kuuntelen musiikkia, levylautasella Fredin " liian myöhäinen".
Tein osuuteni "nokkapainoisesti" eli 14v iästä alkaen kaikki kesälomat kokonaisuudessaan vieraassa työssä. Useimmiten EG:n paikallisissa kohteissa.
Viimeisessä vakituisessa työpaikassani lopetin 52 vuotisena. "Jäähdyttelyä" 57v ikäiseksi jolloin työttömyyseläkkeelle.
3:n vuoden löhöily ja sitten 5 - 6krt/vko salikuntoilua yhdistäen lihasvoiman ja sykettä seuraten aerobisen kunnon kohentamisen.
Keväällä tehdyn eturauhaseni ronkkimisen jälkitarkastuksen lääkärin loppukommentti oli "82 vuotinen, hyväkuntoinen mies"!
Ollessani 79v tuhosi vuoden statiinikuuri lihakset reisistä, pakaroista ja selästä joten varsinkin niiden aerobinen treenaaminen tuli mahdottomaksi. Ennen sykkeen nousua menevät varsinkin reidet "tukkoon".
Millä logiikalla, joku kysyy minulta ketjun aloittajalta. VASTAAN: Kukaan ei kuolinvuoteella muistele onnellista elämää, jos elämän ainoat kohokohdat on projektit jotka saatiin maaliin. Sinä käytät ilmeisesti 12 tuntia päivässä siihen, että teet töitä jotta jonkun kasvottoman jehun lompakko paksunee ja kasvoton tyyppi määrää milloin sinulla on vapaa-aikaa ja ELÄMÄÄ !! Sinä odotat viikonloppua, lomaa, eläkettä ja hautaa. Kaikki kohdallasi toteutuu, ole huoleti.
P.S. Sanoit minua tyhmäksi. Jumala varjelkoon tyhmiä ja älköön päästäkö heitä loppumaan, sillä ellei heitä olisi, viisaat työnantajat eivät pysyisi leivässä.
Harmi tuo statiiniasia. Nyt lääkärit puhuvat, että kyseinen lääke pitäisi ottaa ennakoivasti käyttöön, sekä " sokeritautilääke" jonka nimeä en nyt muista. Sanelupurku podcast, jossa tämän lääkkeen vaikutuksista/ tutkimuksista puhutaan varsin laajasti. Otsikossa jos etsit, on Kahvi ja tämän lääkkeen nimi. Nuoret lääkärit asialla.