Me nuoret ikäluokat halutaan vanha Suomi takaisin ja työttömyyseläkeputki takaisin yli 52-vuotiaille!!!
Suomen kansalaisuus vain oikean ja todellisen avioliiton kautta suomalaisen kanssa niin kuin oli ennen. Tai 10 vuoden oleskelu Suomessa ns. vieraspassilla eli ALIEN PASSPORT.
Eläkkeet. Miksi vuoden 1964 jälkeen syntyneet on laitettu viulujen maksajiksi? Sodan jälkeen syntynyt ikäluokka toimi juuri päinvastoin kuin nykyään. He pitivät itsensä töissä kuntien ja valtion töissä, vaikka ei ollut mitään töitä siellä 10 vuoteen ennen eläköitymistä 53-56 -vuotiaana. Suojatyöpaikat lopettiin valtiolla ja kunnilla vasta, kun he lähtivät eläkkeelle. Suomen lamassa 1990-luvulla lähdettiin eläkeputkeen jo 52-vuotiaana eli lopetettiin työnteko 52-vuotiaana. Nyt pitäisi avata taas eläkeputki 52-vuotiaille inhimillisyyden takia. Yli 55-vuotiaat eli iäkkäät saavat kokea syrjintää työmarkkinoilla. Missä hallituksen inhimillisyys? Missä perustuslailliset oikeudet? Missä tasa-arvo? Missä eri ikäluokkien tasapuolinen kohtelu. Suomen talouden lama vaatii aina inhimillisyyttä, jota vielä löytyi 1990-luvulla, mutta ei enää. Arvoja ei enää ole. Työvoiman vähentämispaineita kanavoitiin 1990-luvun alussa ja osin laman jälkeenkin erilaisiin eläkeratkaisuihin. Yksilölliselle varhaiseläkkeelle ja varhennetulle vanhuuseläkkeelle jääneiden määrät nousivat erittäin merkittävästi lamavuosina. Merkittäväksi poistumiskanavaksi muodostui työttömyyseläke ja sitä edeltävä päivärahaputki, joka pisimmillään saattoi kestää lähes seitsemän vuotta. "Inhimillisemmät" eläkepainotteiset irtisanomiset voitiin kohdistaa näin jo melko nuoriin vuosiluokkiin. Noin viidennes ikäluokasta on viime vuosina poistunut työmarkkinoilta työttömyyseläkeputken kautta 1990-luvulla jo vähän yli 50-vuotiaana. Viime aikoina ikääntyvien työllisyystilanne on selvästi parantunut eli vasta 2000-luvulla. Ikääntyvien työllisyysaste on kohonnut 1990-luvun puolivälin jälkeen hyvin ripeästi ja ylittää jo lamaa edeltävän tason. Saavutus on kansainvälisestikin arvioiden hyvä. Myönteisen kehityksen taustalla on työssä pysyvyyden pidentyminen, sillä sekä työttömäksi tulon että varhaiseläkkeelle siirtymisen riski ovat kumpikin alentuneet. Talouden ripeä kasvu on vähentänyt erilaisten varhaiseläkejärjestelyjen tarvetta. Myös työn jättöä hillitsevät eläkepoliittiset toimet ovat purreet. Viime vuosikymmenen aikana sekä työttömyyseläkeputken että yksilöllisen varhaiseläkkeen alaikärajoja korotettiin erittäin maallemme erittäin kalliiksi tulleesta 48-52-vuodesta alkaen. Korotuksen piiriin kuuluvat ikäluokat ovat jatkaneet työelämässä huomattavasti pitempään kuin heitä hieman aikaisemmin syntyneet. Osa-aikaeläkkeen, sairauseläkkeen, suosion kasvu on sekin ollut omiaan pitämään ikääntyvät toisella jalalla työmarkkinoilla. Työssä pysyvyyden parantuminen ei kuitenkaan ole auttanut lama-aikana työttömiksi jääneitä. Ikääntyvien työttömien on edelleen vaikea löytää uutta työtä. He työllistyivät 1990-luvun lopun suhdannehuipussa yhtä heikosti kuin vuosikymmenen alun lamassa. Etenkään työttömyyseläkeputkesta ei juuri poistuta muuten kuin eläkkeelle.
Väestön työkyvyn, koulutustason tai muiden työmarkkinataitojen kohoamisen tai työelämän käytäntöjen muuttumisen vaikutuksia työssä jatkamiseen on vaikea erottaa kokonaistaloudellisista ja institutionaalisista tekijöistä muutaman vuoden jaksolla. Pitkällä aikavälillä väestörakenteen muutokset kuitenkin tukevat työurien kasvua.
Kasvavilla ja monipuolisilla työmarkkinoilla on työssä käyvien osuus vanhemmissa ikäryhmissä selvästi suurempi kuin Itä- ja Pohjois-Suomen muuttotappioalueilla. Pitkälle koulutetut jatkavat työssä pitempään kuin perusasteen koulutuksen varaan jääneet. Tämä johtuu ennen kaikkea heidän pienemmästä työttömyysriskistään. Eläkeikää lähestyvät sukupolvet ovat edeltäjiään paremmin koulutettuja ja tekevät yleensä fyysisesti kevyempää työtä. Tällaisten ominaisuuksien puolesta työuran jatkaminen nykyistä pitempään tuntuisi luontevalta. Toisaalta työn henkinen rasittavuus on voinut kasvaa. Myös yrittäjien osuuden väheneminen on omiaan aikaistamaan työn teon lopettamista.
Eläkekannustimiin on tehty ja tulossa muutoksia. Vanhuuseläkeikä muuttuu liukuvaksi välillä 63-68 ikävuotta. Kannustimet pitkälle työuralle ovat entistä selvemmät. Ikävuodesta 53 alkaen eläkkeen karttuma nousee. Erityisen ripeästi se kasvaa, jos jatkaa työn tekoa ohi 63 ikävuoden. Toisaalta kaikilla on mahdollisuus jäädä jo 62-vuotiaana erittäin hyvälle eläkkeelle esim. vuonna 2004. Muutosten nettovaikutusta on vaikea ennakoida. Työllisyystavoitteiden kannalta olisi kuitenkin välttämätöntä, että ikääntyvien työnteko jatkuisi ainakin vanhuuseläkkeen alaikärajaan saakka.
Kyse on pitkälti siitä, miten työelämässä viihdytään. Huonoa viihtyvyyttä ja jaksamattomuutta ei voida kompensoida pienehköillä taloudellisilla houkuttimilla, etenkin kun väestön varallisuus kohoaa jatkuvasti.
Suomen kansalaisuus vain oikean ja todellisen avioliiton kautta suomalaisen kanssa niin kuin oli ennen. Tai 10 vuoden oleskelu Suomessa ns. vieraspassilla eli ALIEN PASSPORT.
Eläkkeet. Miksi vuoden 1964 jälkeen syntyneet on laitettu viulujen maksajiksi? Sodan jälkeen syntynyt ikäluokka toimi juuri päinvastoin kuin nykyään. He pitivät itsensä töissä kuntien ja valtion töissä, vaikka ei ollut mitään töitä siellä 10 vuoteen ennen eläköitymistä 53-56 -vuotiaana. Suojatyöpaikat lopettiin valtiolla ja kunnilla vasta, kun he lähtivät eläkkeelle. Suomen lamassa 1990-luvulla lähdettiin eläkeputkeen jo 52-vuotiaana eli lopetettiin työnteko 52-vuotiaana. Nyt pitäisi avata taas eläkeputki 52-vuotiaille inhimillisyyden takia. Yli 55-vuotiaat eli iäkkäät saavat kokea syrjintää työmarkkinoilla. Missä hallituksen inhimillisyys? Missä perustuslailliset oikeudet? Missä tasa-arvo? Missä eri ikäluokkien tasapuolinen kohtelu. Suomen talouden lama vaatii aina inhimillisyyttä, jota vielä löytyi 1990-luvulla, mutta ei enää. Arvoja ei enää ole. Työvoiman vähentämispaineita kanavoitiin 1990-luvun alussa ja osin laman jälkeenkin erilaisiin eläkeratkaisuihin. Yksilölliselle varhaiseläkkeelle ja varhennetulle vanhuuseläkkeelle jääneiden määrät nousivat erittäin merkittävästi lamavuosina. Merkittäväksi poistumiskanavaksi muodostui työttömyyseläke ja sitä edeltävä päivärahaputki, joka pisimmillään saattoi kestää lähes seitsemän vuotta. "Inhimillisemmät" eläkepainotteiset irtisanomiset voitiin kohdistaa näin jo melko nuoriin vuosiluokkiin. Noin viidennes ikäluokasta on viime vuosina poistunut työmarkkinoilta työttömyyseläkeputken kautta 1990-luvulla jo vähän yli 50-vuotiaana. Viime aikoina ikääntyvien työllisyystilanne on selvästi parantunut eli vasta 2000-luvulla. Ikääntyvien työllisyysaste on kohonnut 1990-luvun puolivälin jälkeen hyvin ripeästi ja ylittää jo lamaa edeltävän tason. Saavutus on kansainvälisestikin arvioiden hyvä. Myönteisen kehityksen taustalla on työssä pysyvyyden pidentyminen, sillä sekä työttömäksi tulon että varhaiseläkkeelle siirtymisen riski ovat kumpikin alentuneet. Talouden ripeä kasvu on vähentänyt erilaisten varhaiseläkejärjestelyjen tarvetta. Myös työn jättöä hillitsevät eläkepoliittiset toimet ovat purreet. Viime vuosikymmenen aikana sekä työttömyyseläkeputken että yksilöllisen varhaiseläkkeen alaikärajoja korotettiin erittäin maallemme erittäin kalliiksi tulleesta 48-52-vuodesta alkaen. Korotuksen piiriin kuuluvat ikäluokat ovat jatkaneet työelämässä huomattavasti pitempään kuin heitä hieman aikaisemmin syntyneet. Osa-aikaeläkkeen, sairauseläkkeen, suosion kasvu on sekin ollut omiaan pitämään ikääntyvät toisella jalalla työmarkkinoilla. Työssä pysyvyyden parantuminen ei kuitenkaan ole auttanut lama-aikana työttömiksi jääneitä. Ikääntyvien työttömien on edelleen vaikea löytää uutta työtä. He työllistyivät 1990-luvun lopun suhdannehuipussa yhtä heikosti kuin vuosikymmenen alun lamassa. Etenkään työttömyyseläkeputkesta ei juuri poistuta muuten kuin eläkkeelle.
Väestön työkyvyn, koulutustason tai muiden työmarkkinataitojen kohoamisen tai työelämän käytäntöjen muuttumisen vaikutuksia työssä jatkamiseen on vaikea erottaa kokonaistaloudellisista ja institutionaalisista tekijöistä muutaman vuoden jaksolla. Pitkällä aikavälillä väestörakenteen muutokset kuitenkin tukevat työurien kasvua.
Kasvavilla ja monipuolisilla työmarkkinoilla on työssä käyvien osuus vanhemmissa ikäryhmissä selvästi suurempi kuin Itä- ja Pohjois-Suomen muuttotappioalueilla. Pitkälle koulutetut jatkavat työssä pitempään kuin perusasteen koulutuksen varaan jääneet. Tämä johtuu ennen kaikkea heidän pienemmästä työttömyysriskistään. Eläkeikää lähestyvät sukupolvet ovat edeltäjiään paremmin koulutettuja ja tekevät yleensä fyysisesti kevyempää työtä. Tällaisten ominaisuuksien puolesta työuran jatkaminen nykyistä pitempään tuntuisi luontevalta. Toisaalta työn henkinen rasittavuus on voinut kasvaa. Myös yrittäjien osuuden väheneminen on omiaan aikaistamaan työn teon lopettamista.
Eläkekannustimiin on tehty ja tulossa muutoksia. Vanhuuseläkeikä muuttuu liukuvaksi välillä 63-68 ikävuotta. Kannustimet pitkälle työuralle ovat entistä selvemmät. Ikävuodesta 53 alkaen eläkkeen karttuma nousee. Erityisen ripeästi se kasvaa, jos jatkaa työn tekoa ohi 63 ikävuoden. Toisaalta kaikilla on mahdollisuus jäädä jo 62-vuotiaana erittäin hyvälle eläkkeelle esim. vuonna 2004. Muutosten nettovaikutusta on vaikea ennakoida. Työllisyystavoitteiden kannalta olisi kuitenkin välttämätöntä, että ikääntyvien työnteko jatkuisi ainakin vanhuuseläkkeen alaikärajaan saakka.
Kyse on pitkälti siitä, miten työelämässä viihdytään. Huonoa viihtyvyyttä ja jaksamattomuutta ei voida kompensoida pienehköillä taloudellisilla houkuttimilla, etenkin kun väestön varallisuus kohoaa jatkuvasti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.