Mukavaa ainakin täällä päin:
Niiralan rajanylityspaikka ympärivuorokautiseksi
29.07.2005
Niiralan kansainvälinen rajanylityspaikka avataan vihdoin ympärivuorokautiselle liikenteelle. Niirala-Värtsilä raja on auki myös yöllä syyskyyn ensimmäisestä päivästä lähtien. Suomen ja Venäjän tulliviranomaiset ja rajavaltuutetut tekivät päätöksen eilen.
Rajavartiosto ja tulli ovat odottaneet muutosta pitkään. Alunperin ympärivuorokautisen aukiolon piti toteutua jo vuosi sitten lokakuussa. Yövuoroja hoitamaan on palkattu yhteensä reilu 20 ihmistä. Tullilla on vielä tarvetta kasvattaa henkilökuntaa muutamalla työntekijällä.
linkki:
http://lotta.yle.fi/rswebjsu.nsf/sivut/yle_uutispalvelu

Vastaukset 2
Vanhimmat
Automatkailija voi suunnitella paremmin aikatauluaan. Voi mennä aikaisemmin yli rajan, niin, että on esim. Sortavalassa juuri kauppojen avautuessa.
Petroskoista voi lähteä Suomeen milloin tahansa, ei tarvitse ajatella rajan aukioloa.
Jos sattuu matkalla autorikko, ei tarvitse huolehtia siitä ehtiikö rajan yli illalla.
Ihan hyvä muutos.
Edistystä!
siitä, että voi lähteä jo perjantaina, vaikka olisi töissäkin. Eli lauantai jää kokonaiseksi matkapäiväksi vaikkapa viikonlopun Sortavalan reissulla Valamossa käyntiä varten. Mutta eipä nuolasta ennen kuin tipahtaa.