Miten kauan emo yleensä imettää pentujaan? Tutuilla on neljä kohta 8 viikkoista pentua, joita emo vielä imettää. Tosin pennut syö jo muutakin ruokaa. Ilmeisesti tuo imetys vie aika paljon energiaa emolta. Koska tämä on laihtunut hirmuisen laihaksi. Vaikka syökin useita kertoja päivässä purkkiruokaa, kuivamuonaa ja tuoretta lihaa ja kalaa. Ja omia saaliitaan. Mitä yrittää myös pennuilleen tuoda. Ja toinen juttu. Yhden näistä pikkukissoista otan itselleni kunhan vielä kasvaa. Siis poikakisun. Ennestään on jo leikattu tyttökisu. Vajaa 3 vuotinen. Käytettiin yks päivä tuota pikkukisua täällä. Siis ihan vaan vähän aikaa vierailulla kun asun lähellä. Että pentu näkisi paikan ennen lopullista tuloa. Tuo nykyinen kissa meni sängyn alle lymyämään kun pienen kisun näki. Vähän sille sähisi. Tuntui vain olevan loukkaantunut. Pikkukissa sen sijaan tutkiskeli paikkoja uteliaana. Ei pelännyt, kun oli tuttuja ympärillä. Kun oon sen kanssa myös aikaa viettänyt aika paljon. Ja on tuo vanha kissakin sen hajuja haistanut miun vaatteissa ym. kun oon siellä käynyt. Mutta tuo mökötys oli aika uutta. Aiemmin suhtautunut muihin kissoihin uteliaammin. Ja muut kissat enempi sähissyt sille. Tosin nyt tuo pikkukissa tuli sen reviirille. Mutta hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
pikkukisu
miuku
4341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on nyt 11vkosia pentuja joita emo imettää kyllä yhä eli ei se ole tavatonta että vielä imettää:)
Oletteko antaneet emolle matokuuria jos saalistaa ulkona niin olisi enemmän kuin aiheellista..laihtuminen voi johtua madoista!
Rauhallisesti vaan tutustutat ne toisiinsa kyllä se isompi kissa sieltä tulee tutkimaan pentua aikansa mökötettyään..
Odotathan että pentu on 12vkoa ennenkuin otat sen?
Joo ei siitä haittaa näytä olevan ainakaan pikkukissoille ja emolle että vielä tissillä käyvät. Tosin vain just se että emo on laihtunut. Matokuurin on saanut säännöllisesti, samoin kuin pennut. Joskus ensi kuun lopulla olis tarkoitus tuo pieni kisu tänne sitten ottaa. Ja kenties käyttää sitä vielä täällä ennen sitä. Ja näytti tosiaan vähän siltä että olisi hiukan kenties pelännyt tuota pientä kisua tuo isompi. Mutta on tuo tyttö sen verran utelias että kai se siitä sitten ajastaan. Ei vaan saa kissoja laitettua eri huoneisiin, kun tää on yksiö. Vaikka suht tilava onkin niin ei tuossa välissä ole ovia. Paitsi kylppärissä.
Kysymys oli nimenomaan siitä, että pikkukissa tuli sen reviirille. se saattaa jopa pelätä pientä kissaa aluksi. Pikkuhiljaa ne tottuu toisiinsa sitten kun sen aika on. Tarkkaile niitä ettei vanha kissa pääse kovasti läpsimään tulokasta. Jos alku vaikuttaa kovin hankalalta voit pitää ne poissaollessasi ja öisin eri huoneissa(tietysti vessa-astiat ja ruokakipot kummallakin). Muista huomioida kamalasti vanhempaa kissaa, niin ei tule mustasukkaiseksi!
On hyvä, jos voit harrastaa etukäteen "hajuvaihtoa", eli tuoda kummallekin kissalle toisen hajuisia vaatteita tms. silloin yhteenmuutto ei ole aivan järkytys kummallekin.
Madotus olisi pitänyt hoitaa ajantasalle. Emo tietää kyllä koska lopettaa imetys. Luovutusikäkin on vasta 1 kk:n päästä. Älä ihmeessä sekaannu.
Pennut olisi nyt hyvä varhaiskastroida ja emolle antaa vitamiinipillereitä. Liika kala on kissalle pahaksi!