Kantolan leirintäalue sakkaa

Koska tapahtumapuisto ja sinne syydetty 3,5 miljoonaa on pääosin ammottanut tyhjyyttään jo vuosia, oli ilmeisesti pakko yrittää sinne edes jotain toimintaa. Jo hölmömpikin ymmärtää, että leirintäalue vaatisi alueelle miljoona-investointeja, ja päivänselvää on myös se, ettei sellaista yrittäjää löydy mistään, joka olisi siihen valmis. Tarvittaisiin vesi ja viemäröinti sekä sähköistys. rakennukset sosiaalitiloille, rantasauna ja uimaranta sekä laaja nurmialue aitoineen.

Toisekseen alue vanhojen teollisuuskiinteistöjen keskellä on tietenkin totaalisen väärä ja kaikki kaupungin palvelutkin ovat aivan liian kaukana. Lyön kenen kanssa tahansa tonnin vetoa, ettei leirintäaluetta tulla alueella koskaan näkemään.
41236
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ankea paikka lomalaisille - toimisiko paremmin rekkaparkkina?

Äänestä

Nykyään ihmiset haluaa leirintäalueelle palveluja ja mukavan sijainnin. Uimaranta, sauna ym. pesutilat, pyykinpesumahdollisuus, asuntovaunupaikkoja. Ei ole Kantolan vetovoima riittävä.

Äänestä
  • Katajiston kyllä olisi.

    Äänestä

Ihan ei Hämeenlinna tarvitse leirintäaluetta. Karavaanareille riittää yksi.

Äänestä

Katajisto on ainut oikea paikka leirintäalueelle ja sillä saataisiin koko Aulangolle lisää elämää. Kun nämä kaupungin valopäät vain saataisiin tajuamaan tämä

Äänestä
  • Missään nimessä ei. Hämeenlinna ei tarvitse keskikaljaa juovien telttakylää yhtään missään ja olisi pelkkä kuluerä. Hylätty !

    Äänestä

  • Kyse on kai kateudesta ja samanlaisesta ilmiöstä kuin ruutukaava-alueella, eli siellä asuvat rikkaat eläkeläiset eivät edes halua palauttaa elinvoimaa.

    Äänestä

Aulanko olisi idealtaan ja puitteiltaan aivan loistava paikka leirintäalueelle, ja moni matkailija sekä paikallinen ajattelee täysin samoin. Alueen sijainti kauniin järviluonnon syleilyssä, historiallinen puistometsä, kylpylä, golfkentät ja keskustan läheisyys tekisivät siitä valtakunnallisesti erittäin vetovoimaisen matkailukohdetta.

Äänestä
  • Ryhdy yrittäjäksi kun noin loistavaa ja olet kohta miljonääri ! Tosiasiassa kukaan ei halua Aulangon historialliseen maisemaan muistelemaasi 60 luvun juoppojen telttakylää .

    Äänestä

  • Samalla tavalla järkevästi ovat sen sinne perustaneet ajatelleet.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Samalla tavalla järkevästi ovat sen sinne perustaneet ajatelleet.

    Järkevässä kunnossa on todellakin ja rappiokin rakennettu veronmaksajien rahoilla. Järkee vai ei

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Järkevässä kunnossa on todellakin ja rappiokin rakennettu veronmaksajien rahoilla. Järkee vai ei

    Lahkolaiskavereita harmistuttaa ajolähtöuhka

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ryhdy yrittäjäksi kun noin loistavaa ja olet kohta miljonääri ! Tosiasiassa kukaan ei halua Aulangon historialliseen maisemaan muistelemaasi 60 luvun juoppojen telttakylää .

    Toki voi ajatteluuni vaikuttaa sekin, että olin lähellä saada siellä teltassa jussina vuosi oli 68 tai 69

    Äänestä

Penniäkään ei veronmaksajien rahaa leirintäalueeseen. Ei ikinä.

Äänestä
  • Ei varmaan penniä, mutta alueeseen pitää nyt ehdottomasti kaupungin rahoilla investoida vaikkapa 3 miljoonaa euroa, jolla kunnostettaisiin mökit ja muu alue. Tämä investointi poikisi jo muutamassa vuodessa paitsi Hämeenlinnan elinkeinoelämälle, mutta myöskin kaupungille sievoiset rahat. Näin Katajiston alue voisi toimia koko Aulangon uutena veturina, joka toisi matkailijoita Hämeenlinnaan varmasti ulkomaita myöden.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei varmaan penniä, mutta alueeseen pitää nyt ehdottomasti kaupungin rahoilla investoida vaikkapa 3 miljoonaa euroa, jolla kunnostettaisiin mökit ja muu alue. Tämä investointi poikisi jo muutamassa vuodessa paitsi Hämeenlinnan elinkeinoelämälle, mutta myöskin kaupungille sievoiset rahat. Näin Katajiston alue voisi toimia koko Aulangon uutena veturina, joka toisi matkailijoita Hämeenlinnaan varmasti ulkomaita myöden.

    Kyllä tämä on mahtava idea. Viisikin miljoonaa ei olisi liikaa

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä tämä on mahtava idea. Viisikin miljoonaa ei olisi liikaa

    Mahtava idea kertakaikkiaan mutta 15 miljuunaa ainaskin likoon. Veronmaksajien rahoja kyllä riittää ja alueen yrittäjä mukavasti rikastuu ja elpyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mahtava idea kertakaikkiaan mutta 15 miljuunaa ainaskin likoon. Veronmaksajien rahoja kyllä riittää ja alueen yrittäjä mukavasti rikastuu ja elpyy.

    Voi herran jestas, ei kai nyt kapungin ja meikäläisten veronmaksajien tehtävä ole palvella joitakin lomallaan laiskottelevia turisteja. Ei meidän tartte rakentaa yhtään mitään leirintäalueita eikä matkailuparkkeja kellekään muukalaiselle. Yöpykööt siellä missä tykkäävät. Ei ne mitään rahaa tänne tuo sen enempää kuin ohikulkevat Goodmanissa poikeevat ostajat ym. keskustassa kävijät. Kun vaan sais sen ykköskorttelin (ex-sokos) ihmismäisempään kuntoon! Niin että kehtais näyttää keskustaa sukulaisille ja vois olla häpeemättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Totta toriset. Ensin keskusta kuntoon ja sen arvoiseksi, että sitä kehtaa esitellä vierailijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Totta toriset. Ensin keskusta kuntoon ja sen arvoiseksi, että sitä kehtaa esitellä vierailijoille.

    En ole minäkään muutamaan vuoteen kehdannut viedä sukulaisiani keskustaan (varsinkaan ns. kävelykadulle), missä tekee mieli pistää silmät kiinni niiltä töherryksiltä ja rakennusrojuilta. Koko katu on aika hurjan näköisessä kunnossa nykyään. Hävettää hitosti!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    En ole minäkään muutamaan vuoteen kehdannut viedä sukulaisiani keskustaan (varsinkaan ns. kävelykadulle), missä tekee mieli pistää silmät kiinni niiltä töherryksiltä ja rakennusrojuilta. Koko katu on aika hurjan näköisessä kunnossa nykyään. Hävettää hitosti!

    Niinpä, Hämeenlinnan pitäisi näyttää mukavalta ja viihtyisältä myös meidän hämeenlinnalaisten mielestä, turisteista viis veisaamme.

    Äänestä

Nyt heti kuntaaloite leirintäalueen alulle aulangolle

Äänestä
  • Älä ainakaan sinä sitä kirjoita. Et osaa kirjoittaa, tuossakin neljä virhettä. Taisit telttailla 70-luvulla liikaa keskioluen merkeissä.

    Äänestä

Vai tulisi veronmaksajien rakentaa leirintäalue Aulangolle. Hölmöjen hölmö ehdotus.

Äänestä
  • Varas herjaa varkaaks ja hölmö hölmöks, näin se menee, kaupunki investoikoon aulangolle

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Varas herjaa varkaaks ja hölmö hölmöks, näin se menee, kaupunki investoikoon aulangolle

    Sinne ei tule tehdä mitään veronmaksajien rahoilla aivan selvää eikä tulla tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Varas herjaa varkaaks ja hölmö hölmöks, näin se menee, kaupunki investoikoon aulangolle

    Vanhus horisee ei kantsi noteerata

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Vanhus horisee ei kantsi noteerata

    Hämeenlinna on kuihtuva kaupunki. Käsketään puhua hyvää siitä mutten osaa.
    Valaistu hautausmaahan tämä on. Goodman joo imeekö kävijöitä motarilta. Ei jossei niillä oo kauhee kusihätä ja ne ei kestä Iittalan näkötornin juureen asti kuselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hämeenlinna on kuihtuva kaupunki. Käsketään puhua hyvää siitä mutten osaa.
    Valaistu hautausmaahan tämä on. Goodman joo imeekö kävijöitä motarilta. Ei jossei niillä oo kauhee kusihätä ja ne ei kestä Iittalan näkötornin juureen asti kuselle.

    Ei varmasti kestä kun Iittalassa ei ole näkötornia. Sekasta päivää taasen sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei varmasti kestä kun Iittalassa ei ole näkötornia. Sekasta päivää taasen sinulle.

    Kyllä siellä on, et vain tiiä kun olet niin tyhdä etkä edes Tavastehusista.

    Äänestä

Iittalaan pitäs tehdä näkö/kusitorni, ettei tarttis Goodmanissa pysähtyä pissalle.

Äänestä
  • Tee ihmeessä.

    Äänestä

  • Hattulassa Iittalan levähdyspaikalla. Sillä Tampereen kaistalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hattulassa Iittalan levähdyspaikalla. Sillä Tampereen kaistalla.

    Mitä siellä teet? Tuu pois kun oot kussu mutta oikeaa kaistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mitä siellä teet? Tuu pois kun oot kussu mutta oikeaa kaistaa.

    Caca putkahtaa luontoon

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Caca putkahtaa luontoon

    Hyvä kun sinne kun et osaa asioida veeseessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hyvä kun sinne kun et osaa asioida veeseessä.

    Vesieste palveleekin yötäpäivää.

    Äänestä

Kirstulan kartanossa on hieno ja toimiva leirintäalue, vieläpä upealla paikalla. Rannasta saa ruokaa ja juomaa, monia aktiviteettejäkin on tarjolla. Lisäksi yksityisellä rahalla tehty, ei veronmaksajien. Menkää katsomaan.

Äänestä
  • Kävin ja toista tasoa kun Aulanko.

    Äänestä

PersGäry, Google, Kirstula... Persulandiassa lakien noudattaminen on yliarvostettua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Koska tapahtumapuisto ja sinne syydetty 3,5 miljoonaa on pääosin ammottanut tyhjyyttään jo vuosia, oli ilmeisesti pakko yrittää sinne edes jotain toimintaa. Jo hölmömpikin ymmärtää, että leirintäalue vaatisi alueelle miljoona-investointeja, ja päivänselvää on myös se, ettei sellaista yrittäjää löydy mistään, joka olisi siihen valmis. Tarvittaisiin vesi ja viemäröinti sekä sähköistys. rakennukset sosiaalitiloille, rantasauna ja uimaranta sekä laaja nurmialue aitoineen.

Toisekseen alue vanhojen teollisuuskiinteistöjen keskellä on tietenkin totaalisen väärä ja kaikki kaupungin palvelutkin ovat aivan liian kaukana. Lyön kenen kanssa tahansa tonnin vetoa, ettei leirintäaluetta tulla alueella koskaan näkemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu