mitä luulette kuinka pienelle lapselle voisi kertoa kuinka nämä ovat saaneet alkunsa? meillä on kolme pientä lasta (kaksoset 4v) ja isosisko 5v ja kerran he sattuivat kysymään:"äiti miten me jouduttiin tonne sun masuun?" ja toinen jatkoi:"Juu ja miten me mahduttiin sinne?" mitä minun teidän mielestä olisi pitänyt vastata? Eihän niin pienille voi kertoa suoraan sellaisita asioista.
miten kertoa?
lollie
21060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitäs selitit?
Olen kertonut lapsille sitä mukaa kuin kysyvät ja vastannut vain siihen mitä kysyvät enkä kertonut enempää. Tässä tilanteessa olisin kertonut että "isi antoi sellaisen vauvasiemenen josta sitten aloitte kasvaa" ja sitten olisin kertonut, "että ensin olitte aivan pikkuisia, jolloin masuun mahtui hyvin, ja sitten kun kasvoitte isommiksi, niin vatsakin venyi ja kasvoi paljon isommaksi kuin nyt on.". Yleensä tämä riittää vähäksi aikaa. Meillä ainakin kesti muutaman kuukauden ellei vuoden (en enää muista kun siitä on jo aikaa) ennenkuin alkoivat ihmetellä missä ne vauvasiemenet isällä on ja miten se niitä antaa. Olen kertonut aina ikään sopivalla "selkokielellä" mutta suoraan ja rehellisesti asioista, mutta ei saisi kertoa enempää kuin juuri sen mitä lapsi kysyi. Selvitettyään sen asian mielessään, lapsi kysyy sitten lisää kun ilmaantuu uusia miettimisen aiheita. Meillä on lapsilla ollut aina hyvin luonteva suhtautuminen ihmiskehoon ja vauva-asioihin kun niistä on aina puhuttu suoraan eikä koitettu salailla asioita. Täytyy vain huomioida lapsen ikä ja kertoa sen mukaisesti ymmärrettävästi.