Auttaja (osa 1)

Okei, toi Annabell-tarina.. Myönnän,se meni päin honkia. Ja nyt haluaisin yrittää tehdä teidät iloiseksi tarinalla joka on täysin harmaa ja masentava (*virn*).
Toivottavásti pidätte tästä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Eli, asian on se,että olen keskellä isoa kaupunkia, enkä tiedä minne mennä. Rahaa on vain muutama dollari.
Ja täällä sataa kaatamalla. Eikä minulla tietenkään ole edes vaihtovaatteita! Voi hevosenkenkä sentään. Kuljen siis sateisella kadulla. Muilla on sateenvarjot, minulla ei. Olen yksin. Hiukseni, vaatteeni, jopa kenkäni ovat litimärät. En muista miten olen joutunut tänne. Minä vain heräsin joltain likaiselta kujalta eilen.

Autot ajavat ohi, pysähtyvät punaisiin. Kukaan ei näytä tuntevan minua. Missä siis olen. Jotkut aikuiset ihmiset katsovat minua ohi mennessään. Katselevat sateenvarjojensa ohi. Tuntuu kuin olisin jokin ihmeellin otus heidän silmissään.
Nyt näen jonkun kahvilan. Pienen sellaisen.
Huh, olisikin kiva päästä lämpimään! Olen ihan jäässä. Tärisen. Olen litimärkä. Menen tien yli ja kohti kahvilaa. Pääsen sisälle, lämmin henkäisy.. Ah, vihdoinkin poissa sateesta. Ostan kahvia ja pullaa. Yritän juoda kahvini, mutta se ei ole helppoa. Käteni tärisevät hirveästi. Ne ovat kipeät ja kylmät. Saan kuitenkin juotua kahvini ja syötyä pullan. Huomaan että monet vilkuilevat minun suuntaani. Hekin ihmettelevät. Miksi? Näytänkö muka niin oudolta heidän silmissään. Katselen ympärilleni täristen. Katselen kauniita tauluja jotka riippuvat seinissä. Olen väsynyt, aivan uuvuksissa. Silmäni sulkeutuvat väkisin.. Olen juuri nukahtamaisillani kun mieleeni tulee yht'äkkiä yksi kysymys. Kuka olen?
Avaan silmäni, mietin. Mietin lujasti. Miksi en muistaisi nimeäni. Kaikilla on nimi. Mietin niin lujasti, että lopulta oikeasti nukahdan..


Kova musiikki herättää minut. Avaan silmäni. Missä olen? Auto. Selvä, olen autossa. Katson viereeni, siinä istuu joku tumma mies. Tällä on pipo päässä, hän katsoo tietä ja heiluu musiikin tahdissa. Hän näyttää vähän yli 20-30-vuotiaalta. Katson häntä ja yritän kysyä. Mutta sanat eivät tule suusta. Hän katsahtaa minuun. Hymy leviää hänen kasvoillensa. Hämmästyn ja käännän katseeni muualle. Olemme moottoritiellä.
Avaan ikkunan jottai saisin raikasta ilmaa.
Sitten mies aloittaa puhumisen..
-Miten sä voit, kysyy hän. Miten vastaan? En mitenkään. En pysty. Ääni ei tule suustani. Mies katsoo uudelleen minun suuntaan.
- Mä oon Jake, hän sanoo. Minä hymyilen vain hänelle. Hän tarjoaa kätensä ja me kättelemme.
Sitten hän kysyy minun nimeni. Yritän vastata, mutta niinkuin jo huomasin, se on mahdotonta. Ja niinkuin jo edellispäivänä älysin, en muista kuka olen. En muista mistä olen. Päätän olla vaivautumatta edes yrittää puhua. Matka jatkui hiljaisena koko matkan, tai no.. Ainakin melkein , sillä tämä Jake päätti ruveta esittämään laulutaitojaan. Ajoimme johonkin talolle. Se oli kai Jaken. Hän avasi minulle oven, ja sitten menimme sisälle. Hän selitti, että oli löytänyt minut ravintolan etuoven luota makaamassa maassa.. Ja hän ajatteli että saattaisi olla parempi jos hän tuo minut kotiinsa, jotta saan ruokaa ja juomaa.

Sain sitten asua tämän Jaken luona. Ja tutustuimme toisiimme-, vain kavereina..
------------------------------------------------

Sori,nyt en ehi kirjottaa enempää, tuli kiire!
Kirjotan myöhemmin lisää.. Sanokaa vaa mielipiteit jos haluutte!! Morjens..!
Ja tää tarina siis tapahtuu ulkomailla..