Typeryyttä Kajaanin hoivakodissa

Taas kerran typeryyttä Kajaanin hoivakodissa.
Laitettu Suomen kieltä osaamattomia hoivaamaan vanhuksia.
Ei sitten mitään järkeä.
17230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Raha ratkaisee.

Äänestä

Jos oikeasti välilätte vanhemmistanne, miksi ette ota heitä kotiinne asumaan? Turha marista, sentään meillä on hoivakoteja.

Äänestä
  • Kokemuksesta tiedän, että vanhus, joka liikkuu huonosti, on kivulias ja jonka huolenpito jää minulle kokonaan , on raskas hoitaa yksin.
    En saa nukkua tarpeeksi, minulla ei riitä voimat ja kai minullakin pitäisi olla omaa elämääkin. Ei ole.

    Mietipä, oletko valmis ja millä korvauksella hoitamaan vanhaa äitiäsi kotona.

    On hoitokoteja, mutta millaista hoitoa siellä annetaan. Sen tietää vain omainen, kun mene ylättäen eriaikoina katsomaan vanhempaansa.

    Äänestä

Hoivattavan oikeusturva tuskin toteutuu jos tapahtumia joudutaan myöhemmin selvittelemään hoitajien suorittamien kirjausten perusteella.
Potilas- ja asiakastietojen salaus ja tiedoista vaikeneminen hoituu näin Kainuun hyvinvointialeen työläisten toimesta.

Äänestä

Ettei käy kuten mikä se oli tämä yksi kenen asunnos huume neerejä pyöri ja alastomana makasi sängyllä

Äänestä

Se lähti pois sitten saman tien kun toisesta uutisesta muistutti?
Missäpäin suomea se oli.

Äänestä

Meinaatko että rusinoiden hoidossa kovinkaan paljoa tarvitaan puhetta? Eiköhän se riitä että joku katsoo että kukaan ei ole henkihieverissä ja jos on niin osaa painaa jotain hälytysnappulaa.

Äänestä

Kainuussa on helvetisti lähihoitajia työttöminä kun joka paikkaan otetaan vain mamuja, kun on sitten halvempaa. Jokuhan silläkin asialla pankkitiliään lihottaa.

Äänestä
  • Millä lailla se on halvempaa? Jos ihmisellä on tutkinto, niin palkka on sen mukainen

    Äänestä

  • Ovatko kaikki työkuntoisia, ettei ole päihdeongelmaa tms...

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Millä lailla se on halvempaa? Jos ihmisellä on tutkinto, niin palkka on sen mukainen

    Olkoon tutkinto, mutta tessin mukaista palkkaa ei makseta kuin pakon edessä. Ja jos työntekijä tyytyy saneltuihin ehtoihin, niin asialle ei voi tehdä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Millä lailla se on halvempaa? Jos ihmisellä on tutkinto, niin palkka on sen mukainen

    Heillä ei ole vielä kokemuslisiä, joten palkka on pienempi.

    Äänestä

Kiittäkää SDP:tä ja punikkeja. Ne tarvii äänestäjiksi mamuja. Muulla ei ole väliä.

Äänestä
  • Kiittäkää kokoomusta ja persuja kun halpatyövoimaa työllistävät eli niitä mamuja ja kantasuomalainen lähihoitaja ei kelpaa.

    Äänestä

Näistä ulkomaisista hoitajista huomaa, että heidän lähtömaissaan vanhoja ihmisiä kunnioitetaan.

Äänestä

Peruspalkalla ovat, ilman kokemuslisiä.
Kun saavat ensimmäiset lisät heidät vaihdetaan uusiin, vastavalmistuneisiin hoitajiin.
Yksityiset paikat toimivat näin.

Äänestä
  • Eivät toimi. Kokenutta hoitajaa ei juuri tarvitse kouluttaa eikä vahdata.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taas kerran typeryyttä Kajaanin hoivakodissa.
Laitettu Suomen kieltä osaamattomia hoivaamaan vanhuksia.
Ei sitten mitään järkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu