Siivoilin eilen tietokoneen muistia ja sieltä löytyi Armeijan nukahtamisohje!
Moni valittelee, ettei uni tahdo tulla, niin ajattelin että pistän nukahtamis-
ohjeen kierrätykseen, jos siitä olisi jollekin apua.
Näin armeijan unimetodi toimii:
1. Asettaudu sänkyyn makaamaan.
2. Rentouta kasvojen kaikki lihakset, myös silmät,
kieli ja leuka.
3. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Rentouta rintakehä.
4. Pudota ja rentouta hartiat alas. Anna käsien laskeutua
vartalosi viereen rentoina.
5. Anna rentouden ja lämpimän tunteen levitä yläkropastasi
alaspäin aina pohkeisiin. jalkoihin ja varpaisiin asti. Anna
painovoiman vetää sinua alas luonnollisesti.
6. Tyhjennä mielesi ajattelemalla jotakin rentouttavaa mieli-
kuvaa. Voit valita esimerkiksi seuraavista mielikuvista
toisen: kuvittele makaavasi tyynellä järvellä seilaavan
kanootin tai soutuveneen pohjalla, tai kuvittele itsesi
pimeässä huoneessa olevan samettisen riippumaton
sisään.
7. Jos ajatuksesi eivät hiljene, toista mielessäsi vähintään
10 sekunnin ajan hokemaa ”älä ajattele”.
”Yllättävän toimiva”
Väitetään, että jos harjoittelee armeijametodia kuusi viikkoa,
voi oppia nukahtamaan jopa 10 sekunnissa.
Ei muuta kuin kokeilemaan! Ehkä opimme nukahtamaan
nopeasti uuden vuoden alkaessa, jos harjoittelemme joka ilta
näitten vanhan vuoden loppuviikkojen aikana.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuo on varmaan paljon sotineiden ruotsalaisten tapa nukahtaa.
niiden on helppo nukkua kun niillä on hiusverkot
Ne on niin itsevarmoja että maastopuvuissa on heijastimet
Ohje on sieltä "Suomen raskaasta".
tyhjennä mielesi ja rakkosi
Toivotaan, että toimii.
Vuosikymmenien ongelma.
Syitä on noin äkkiseltään ajatellen useita, erilaisia.
Ja ne syyt ovat muistissa, syvällä alitajunnassa.
Suomen armeijan miehet olivat aikoinaan sotimassa.
Ei ollut sänkyä missä nukkua, ei ollut yön lepoa, eikä päivän rauhaa
Ei siellä teltassa tai juoksuhaudassa paljoa rentouduttu.
Nälkä oli aina vieraana
Myöhemmin siviilissä painajaiset olivat kammottavia.
joo tämä on aina syytä muistaa miten kremlinroistot
tuhosivat 50-lukulaisten lasten kodit kun osalla isät olivat kuolleet haavoittuneet ja loput alkoholisteja
Ihmettelen että joku luottaisi vielä venäläiseen olisi se sitten
mikä tahansa
En myöskään koskaan luottaisi venäläiseen.
Sanonta on että, valehtelee kuin venäläinen
Armeijassa on niin että nukkuminen ei nuorella tuota vaikeuksia, mutta herääminen on syvältä
Aloittajan ohjekin voi toimia, mutta oikeasti toimiva ohje on hengitystaktiikassa. Sekin on muistaakseni armeijasta kotoosin. Siis täytyy hengitellä tiettyyn tapaan ja tahtiin. Toimii.
Kärsin paniikkihäiriöstä ja palleahengitys auttaa.
Oikealla tekniikalla mieli ja sydän tasoittuu
Kyllä. Oikea ja tehokas hengittely vaikuttaa Vagushermoon. Esim. taiteilijat yms. esiintyjät käyttävät hengitystekniikoita jännittämisen ehkäisyyn.