Uusi ii2 on nyt julkistettu ja siitä on tullut paljon palautetta. Monet ovat sanoneet että se on huono ja vanha pitäisi palauttaa. Olisikohan kuitenkin Suomi24:n keskustelun käyttäjät niin fiksuja, että ajattelisivat ennen sanomisiaan.
Uutta ii2:ta on koodattu 6kk, sitä on testattu ja korjattu, testattu ja korjattu, muokattu mahdollisimman hyväksi käyttäjiä kohtaan. ii2:n ylläpito on valvonut jopa öitä korjaten ja laittaen sitä kuntoon. Monet menot on unohdettu ja uutta ii2:ta on vain laitettu. Ylläpito on ajatellut ii2:n käyttäjiä, ottanut huomioon palautteen, kehittäneet sitä sen mukaan.
Mitä he nyt saavat palkaksi pitkäkestoisesta työstään? Haukkuja, valituksia, vihaisia katseita. Onko se nyt reilua? Minusta jokaisen pitäisi etsiä uudesta ii2:sta niitä hyviä puolia, muistaa se kuinka paljon siihen käytettiin aikaa, muistaa, että sitä kehitetään jatkuvasti parempaan.
Vanha ii2 ei tule takaisin. Se oli ehkä kodikas, mutta uudestakin voidaan tehdä kodikas, mutta siihen tarvitaan kaikkien apua! Ollaan siis tyytyväisiä uudesta ii2:sta ja tehdään siitä käyttäjien kaltainen, kaikki yhdessä! :)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä väliä jos siihen on käytetty paljon aikaa ja rahaa jos se ei vaan toimi. Itse ainakin poistin tunnukseni ii2:sesta.
NASAkin varmaan käyttänyt perkeleesti rahaa ja aikaa sukkula lentoihin, mutta silti homma ei toimi. Got the point?
En rupee hengaa "paskalla" sivustolla vaikka siihen on kuinka paljon käytetty aikaa ja vaivaa jos se ei vaan yksinkertaisesti toimi.
Totta
Toivottavasti siis olet poistanu tunnuksesi irc-galleriastakin, ei se toimi sen paremmin :D
Nuo kuvien katselu saitit, joissa on paljon populaa, vaativat oman aikansa, täytyy olla malttia odottaa :)
Mielestäni, ii2 oon tod. hyvä. ei yhtä hyvä kuin galleria, mutta lähes saman veroinen.
jos kaikki ei-irkkaajat poistaisivat tunnuksensa noista, niin kuormitus ei olisi niin suuri, joten homma saattaisi toimiakin...
Got the point?
uusi ii2 on mahdollisimman huono sellaisia käyttäjiä kohtaan jotka saa paljon kommenttia. kommentit häviää ennen ku ehtii edes lukea niitä. ketuttaaaaaa. huonompaan suuntaan on menty että humpsis vaan. vaikeakäyttöinen, epälooginen, RUMA ulkoasu, yksinkertasesti PASKA! ainaki saavat puolet käyttäjistä karistettua irc-gallerian pariin. nerokkaat koodaajat tuhosivat mahtavan sivuston ja loivat hirviön.
Huomaan, ettei koodaajat ole kertoneet tarpeeksi uudesta ii2:sta. Kommenttien lähetyksessä on ollut pientä häikkää, eilen eritoten, koska kommenttijärjestelmä on uusi. Vaikeakäyttöinen ja epälooginen se ei ole, jos vain jaksaisi tahmoa sen pari kertaa läpi. Ulkoasu on tällä kertaa oikean graafisen suunnittelijan työtä, joten noh... Niin se vaan on :P Ja koodaajat sitten... He joutuivat päivittämään sivuston että sitä voidaan muokata käyttäjien mukaan, edelliseen ii2:een oli käytetty 2vko, minkäänlainen päivittäminen ei ollut mahdollista ilman että leiska hajoaisi. Uusi antaa siihen mahdollisuuden.
Ja tyytymättömiä käyttäjiä ii2:ssa on laskujen mukaan 0,01% he vain ovat ainoita jotka antavat äänensä kuulua :) Ja tuo luku vähenee päivä päivältä, aina tulee uutta kommenttia, että anteeksi sanomiseni, tämä onkin mahtava. Niin ku se onkin, kuhan sitä jaksaa tahmoa hetken läpi.
niin, onhan tuo uusi ii2 hyvä, nykyään se on jopa parempi kun se surkea irc-galleria.
Toi uus ii2 on huono!
Se on nykyään mulla kauheen hidas ja kaikki kuvat ei näy! vanhassa ii2 näky!
Tämä uus ii2 on rumempi ja jotenki outo!
Mulla ei ees näy hymiöt! Näkyyks teillä??
hupsista väärä keskustelu! :D
irc-galleria on jotenkin outo. ;oo ii2:nen on selkeempi mut vanhempi oli parempi ! ;)