Vanhuuden oireitako?

Kavoihin tulee värivirheitä, ei vilä isoja, mutta tummempia laikkuja. Piipahdin jo näyttämässä, jos on melanoomaa, muttei ollut. On ollut tasainen väri näihin päiviin asti.
Onko se vaan vanhuutta ja onko muilla? Meikki peittää ainakin vielä.
Ja toinen. Kun tuli kaupan kassalle, joku oli laittanut korin portin ulkopuolelle ja hälytys soi. Antoivat soida ja otti päähän ja korviin. Menin niin sekaisin että kun juuri sillä kertaa vaati tunnuslukua, unohdin sen totaalisesti. Pyysin laittamaan sen hälyytyksen pois. Kassa on ääneen ilmaiesti niin tottunut ettei edes päätään kääntänyt. Kun sitten vein toisten aikaa, mikä tietenkin harmitti, niin luku palautui päähän. Vanhuutta kai tai huonohermoisuutta.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itseltäni unohtui muutaman kerran pankkikortin tunnusnumero, jäi ruuat kassalle, ei hätää kätkin tunnusnumeron puhelimen yhteystietoihin nyt hoituu.

Äänestä
  • Oletko kumminkin muistanut miten hait sen yhteystiedoista? Jos vaikka on Pertti jonka kirjainten välissä on numeroita.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Oletko kumminkin muistanut miten hait sen yhteystiedoista? Jos vaikka on Pertti jonka kirjainten välissä on numeroita.

    Jotain sillä tyylillä, miten yhdistit minuun.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Jotain sillä tyylillä, miten yhdistit minuun.

    En mitenkään, ihan täysi hakuammunta mikä tuli mieleen, oisin voinut laittaa Severin. Ompa ihmeellinen sattuma.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    En mitenkään, ihan täysi hakuammunta mikä tuli mieleen, oisin voinut laittaa Severin. Ompa ihmeellinen sattuma.

    Ei sen puoleen huomannut hajamielisyyttä, nimimuisti takkuaa välillä, tytär huomautti ettei mulla vielä dementia oireita.
    Oon mikä oon ollut.

    Äänestä

Miksi 70 + meikkaa ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kavoihin tulee värivirheitä, ei vilä isoja, mutta tummempia laikkuja. Piipahdin jo näyttämässä, jos on melanoomaa, muttei ollut. On ollut tasainen väri näihin päiviin asti.
Onko se vaan vanhuutta ja onko muilla? Meikki peittää ainakin vielä.
Ja toinen. Kun tuli kaupan kassalle, joku oli laittanut korin portin ulkopuolelle ja hälytys soi. Antoivat soida ja otti päähän ja korviin. Menin niin sekaisin että kun juuri sillä kertaa vaati tunnuslukua, unohdin sen totaalisesti. Pyysin laittamaan sen hälyytyksen pois. Kassa on ääneen ilmaiesti niin tottunut ettei edes päätään kääntänyt. Kun sitten vein toisten aikaa, mikä tietenkin harmitti, niin luku palautui päähän. Vanhuutta kai tai huonohermoisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu