nikotiini katossa

nikotiini keittiön katosta parhaiten, katto on röpöpintainen .minkä lainen maali ei päästä nikotiinia läpi
77173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muutin kerrostaloasuntoon, joka aivan ruskea, kolme viikkoa pesin, vieläkin tuoksuu nikotiini. Pakko oli ottaa ko asunto, niitä on vaikea saada, tosin nyt sain hieman isomman samasta talosta, tästä vapautuu melkein puhdas yksiö, onko asunnon tarpeessa olevia, tampereella ?
Ainakin voin sanoa vuokranantajan saavan asuntonsa paremmassa kunnossa kuin vuokralaisen siihen muuttaessa.

Äänestä

Oma kokemukseni on että siitä et pääse eroon ennen kuin pintamateriaalit ovat kaatopaikalla.

Äänestä

Viiteen kertaan maalasin oman entisen luukkuni,(3v. sitten)olin hullu kun ostin koko roskan. Siinä tuli vedettyä tikkurilan erikoiset ja lopulta muutkin,mut hajusta ei päässyt eroon. Eli pahoin tupakoituun ei tiettävästi ole kehitelty sen kolmen vuoden jälkeen mitään parempaa ainetta. Olen kuullut rikityksestä, mutten tiedä siitä sen enempää. Otsonointikin on kuuleman mukaan vähän niin ja näin.

Äänestä

joskus olla parempi jne. jne. Osta kidesoodaa ja pese sillä, on se ainakin ennen nikotiinin kellastamat seinät ja katot kirkastanut.

Äänestä
  • tupakanhajun voi poistaa yksinkertaisesti maalaamalla seinät tai katot stopperilla. käytetään palosaneeraus työmailla,10 pönttö maksaa noin 130e kysele maaliliikkeistä. päällemaalaus tavallisilla pintamaaleilla vaikka lateksilla.

    Äänestä

  • citytao kirjoitti:

    tupakanhajun voi poistaa yksinkertaisesti maalaamalla seinät tai katot stopperilla. käytetään palosaneeraus työmailla,10 pönttö maksaa noin 130e kysele maaliliikkeistä. päällemaalaus tavallisilla pintamaaleilla vaikka lateksilla.

    Tiksomat (tai tixomat) niminen maali tehoaa. Maksaa ihan pirusti ja haisee niin järkyttävälle että oot pöllyssä loppupäivän mutta on se sen arvoista, pari kolme kerrosta sillä niin peittyy. Kun muutin nyk.asuntooni oli yhdessä huoneessa poltettu 30v sisällä ja katto oli auringonkeltainen. Maalattiin pari kertaa tiksomatilla ja nyt on kauniin valkea ja hajuton. Hinta taisi olla 18litraa/188e...

    Äänestä

  • Kyllä lähtee!! kirjoitti:

    Tiksomat (tai tixomat) niminen maali tehoaa. Maksaa ihan pirusti ja haisee niin järkyttävälle että oot pöllyssä loppupäivän mutta on se sen arvoista, pari kolme kerrosta sillä niin peittyy. Kun muutin nyk.asuntooni oli yhdessä huoneessa poltettu 30v sisällä ja katto oli auringonkeltainen. Maalattiin pari kertaa tiksomatilla ja nyt on kauniin valkea ja hajuton. Hinta taisi olla 18litraa/188e...

    Tixomat Tikkurila on hyytelömäinen öljymaali joka on terkoitettu sisäkattoihin.
    Jos aijot maalata sillä kalkkipintaista niin ohenna maalia N.20% ensinmäisellä kerralla ja toisen kerroksen maalaa ohentamattomalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


millä lähtee kirjoitti:

nikotiini keittiön katosta parhaiten, katto on röpöpintainen .minkä lainen maali ei päästä nikotiinia läpi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu