Conan fanitusnovelli

Tämä on aivan hulvattomassa ja (myös) lapsellisessa mielentilassa syntynyt tuotos. Aina...tai, no ainakin ennen diggailin kovasti Conan Kimmerialaista, joten ajattelinpahan kirjoittaa tällaisen lyhyen fanitusnovellin äijästä. Nauttikaa ja naurakaa:)



Conan ja kuningas Athos

Aaltojen mukana rantaan ajautui voimakasrakenteinen tumma hiuksinen ja sini-harmaa silmäinen hahmo. Miehen kasvot olivat arvettuneet ja hän oli karannut kolkolta merirosvolaivalta, jossa häntä oli yritetty saattaa orjaksi. Miten hän sinne oli joutunut sen tietävät vain harvat. Conan kimmerialainen oli miehen nimi ja tämä jätti oli peloton sydämeltään. Ainoastaan jumalien viha liikutti häntä.
Ratsumies oli rannassa häntä vastassa joukkoineen ja mies katseli rantautunutta muukalaista katkerien tunteiden täyttämillä silmillään. Viimein mies - aikansa katseltuaan - huusi rantautuneelle jätille: "Kuka olet kurja? Mistä tulet tai pikemminkin miltä laivalta olet karannut?" Mies liikkui hevosellaan hieman alaistensa katsellessa ja jatkoi ylvääseen sävyyn: "Minä olen kuningas Athoksen korkein palvelija Muric ja nämä ovat miehiäni. Viemme sinut kuninkaamme luo. Hän saa päättää kohtalostasi!" Mies osoitti joukkojaan. Miehet katselivat rantautunutta muukalista ylemmyyttä tuntien sillä sääli ei ollut heille tuttu tunne ja he olivat kasvaneet kuninkaan alaisuuessa tuntien vain kurin ja antautumisen sotilaan ammattiinsa. Viimein Conan nousi täyteen pituuteensa rannan aalloista ja ärjyi Muricille ja hänen miehilleen takaisin. "Minä olen Conan, kimmerialainen ja se mistä tulen ja mitä teen ei kuulu sinulle kurja!" Conan jatkoi tulen leimutessa silmiensä takana: "Vie minut Kuninkaasi eteen sillä minulla on nälkä ja tarvitsen ratsun päästäkseni pois tästä kirotusta paikasta!"Conan tuijotti värähtämättä miehiä ja seisoi aloillaan aaltojen osuessa hänen jalkoihinsa. Muric hämmästeli muukalaisen röyhkeuttä ja käski yhdellä eleellä miehiään vangitsemaan hänet. Syntyi tuhoisa taistelu ja ennen kuin Conan Kimmerialainen oli taltutettu, oli seitsemän väkivahvaa miesta heittänyt henkensä ja kuusi loukkaantunut tajuttomaksi. Tuskissaan loukkaantuneet makasivat rannan hiekassa. Iltapäivän auringon leimutessa hohtavana taivaalla meren yllä lähtivät ratsumiehet tajuton Conan mukanaan kohti kuninkaan loistavaa kaupunkia. Kuolleet miehet jäivät rannalle makaamaan ja heidät ehkä haettaisiin myöhemmin. Ehkä.

Heidän saapuessa kaupunkiin kaduilla elämä oli koko loistossaan. Rummut ja torvet soittivat noituvaa musiikkiaan ja naiset ja miehet tanssivat haltiotunina yhdessä kullatuilla kaduilla ja leikkivät julmia leikkejään ja riemuitsivat. Kaupungin tornit loistivat kaikessa komeudessaan ja miehet - Conan mukanaan - ratsastivat kohti kuninkaan palatsia. Conan tuli tajuihinsa miesten läimiessä häntä hereille ratsujen saavuttua perille ja hän huusi silmät leiskuen miesten pidellessä häntä: "Muric! Jos yksikin miehistäsi koskee minuun vielä, niin vannon että kuolet minun käteni kautta ennen auringon laskua! Kuulitko kelvoton?"
Välittämättä vähääkään Kimmerialaisen sanoista Muric käski miestensä lyödä häntä vielä ja miehet tekivät käskyn mukaan ja Conan vuoti verta, mutta ei menettänyt tajuaan. Viimein hän käski miesten lopettamaan ja sanoi palatsista vastaan tulleelle palvelijalle: "Vie kuninkaalle viesti että minä - Muric - olen vanginnut rannalta barbaarin ja että toisin tämä raakalaisen kuningaan eteen tuomittavaksi." Palvelija lähti juoksemaan askelmia ylös palatsiin ja Muric huusi hänen peräänsä: "Kiirehdi kurja palvelija, kiirehdi. Asia on hoidettqava ennen auringonlaskua, sillä kansa riemastuu hirttäjäisistä!"

Auringon ollessa vielä taivalla kuningas Athos otti Muricin ja hänen vankinsa vastaan. Muric astui miehineen Conanin kanssa kuninkaan loistavaan ja kimmeltävään saliin. Sali oli täynnä toinen toistaan kauniimpia naisia; täyteläiset rinna ja kaarevat muodot täyttivät saliin astuvia miesten silmät ihmeen tunnulla. Conan tuijotti värähtämättä kuningasta ja sanoi heidän astellessa loistavan salin poikki hänen eteensä: "Sinä siis olet tämä paikan päälikkö! Kaikki täällä tanssii sinun pillisi mukaan vai? Käske siis miehiäsi vapauttamaan minut tai vannon kautta Cromin veren vuotavan vielä tänään täällä ja tässä salissa!"
Ylväs kuninas kuunteli muukalaisen sanat ja rauvostui välittömästi Kimmerialaisen ja huusi miehilleen raivon ilme kasvoillaan: "Tappakaa tämä kirottu Barbaari tähän paikkaan! Hänen henkeään ei tule säästää enää hetkeäkeen!"
Voitonriemuinen ilme nousi Muricin kasville ja hän komensi huudolla joka sai naiset poistumaan kauhun vallassa salista miehensä Conanin kimppuun. Ensimmäinen sotilan sai kivulaan kohtalon Conanin työntäessä hurjistuneena miehen oman miekkansa läpi hänen vatsan. Mies kuoli välittömästi. Seuraava ja seuraava ja sitä seuraava mies sai kuolettavan iskun samasta miekasta, kunnes jäljellä oli enää vain hän - Conan -, kunigas ja Muric. Salin lattiat olivat täynnä viruvia vainajia. Conan huusi raivon kannattelemalla äänellä kävellessään ympäri kuninkaan salia: "Minähän lupasin sinulle Muric että ennen auringonlaskua pääsi lähtisi hartioiltasi ja nyt aion pitää lupaukseni!" Conan jatkoi vielä hurjistuneena kuninkaalle: "Sen jälkeen on sinun vuorosi!" Sitten hän syöksyi valmistautuneen Muricin kimppuun. Kaksintaistelu ei kestänyt kauaa - vain muutama isku ja torjunta vaihdettiin - kunnes Conanilla oli Muricin irronnut pää käsissään verta valuvana, sillä loppujen lopuksi edes Muricista ei ollut taisteljaksi Conania vastaan. "Kautta Cromin kuningas, tässä on korkeiman palvelijasi pää. Ole hyvä!" Conan huusi ja heitti pään hänen jalkoihinsa. Kuningas vavahteli valtaistuimellaan ja muuttui kuin pieneksi nyyhkyttäväksi lapseksi katsellessaan kauhistuttavaa näkymään ympärillään hänen omassa salissaan. Kimmerialainen asteli hänen luokseen ja tarttui voimakkaalla otteella miestä niskasta kiinni vetäen hänen valtaistuimeltaan ylös. "Sinäkö muka kuningas? Nyyhkyttävä lapsi sinä olet!" Conan sanoi hänelle uljaasti ja jatkoi: "Palatsin ulkona täytyy olla joukko miehiä vartiossa ja en siis pääse yksi pois täältä, joten sinä tulet mukaani! Ulkona pyydät meille ratsun ja yhden palvelustytöistsi mukaan. Ymmärrätkö? Mennään!" Kimerialainen retuutti järkyttynyttä kuningasta mukanaan ulos salista ja ulkona he näkivät suuren joukon kuninkaan miehiä. Miehet katselivat hämmästyksen vallassa kuningasta ja hänen alistajaansa. Kuningas huusi heille peloissaan: "Mieheni, kuunnelkaa minua! Tuokaa meille ratsu sillä en mahda mitään tällä pelottomalla jätille ja jos yritätte jotain hän tappa minut!" Conan sanoi Athokselle: "Pyydä mukaan myös kaunein palvelustyttösi!"
Kunigas katsoi hetken uhmaajaansa ja huusi sitten: "Tuokaa mukaamme myös haaremini kaunein nainen. Äläkää kyselkö, tehkää vain niin kuin sanon!"
Hämmästeneet miehet tekivät niinkuin kuningas pyysi ja hetken päästä palatsin edessä oli kaksi ratsua ja kaupungin kaunein nainen joka loisti viehättävyyttään päästä jakoihin. Conan käski kuningasta käskemään miehiään hajaantumaan ja miehet hajaantuivat pois heidän ympäriltään. Conan katsoi intohimon leiskuessä silmiensä takana naista ja tunsi että nainen olisi valmis antautumaan hänelle milloin vain, pelkästä pyynnöstä. Auringon viimeisten säteiden valaistessa palatsia he lähtivät kolmistaan ratsastamaan pois kaupungista jättäen kuninkaan hämmästneet miehet ihmettelemään voimattomina palatsin pihamaalle.

Heidän ratsastettua pitkälle kaupungin ulkopuolelle Conan pysäytti hevoset ja kaikki kolme laskeutuivat maan kamaralle. Aaltoileva palmumetsä oli heidän ympärillään. Kuningas oli kuolla pelosta ja sanoi uljaalle jätille: "Nytkö aiot tappaa minut!" Kimmerialainen tuijotti häntä havahtumatta ja sanoi viimein: "Ei. En aio tappaa sinua. Luulempa että kuolet häpeästä kun palat takaisin kurjaan valtakuntaasi kurjalle valtaistuimellesi." Mukana oleva nainen nauroi ja Conan jatkoi: "Ota siis toinen hevosista ja palaa takaisin. Eläkä unohda nimeäni. Se on Conan Kimmerialainen, mahtavin vaeltaja päällä maan. Nyt, mene!" Vapiseva Athos nousi hevosen selkään ja ratsasi ontuvasti pois kohti kaukana näkyvää kaupunkiaan. Hiljaa kuningas oli kuitenkin kiitollinen että Conan oli säästänyt hänen henkensä sillä hän oli pelkuri luonteeltaan. Conan ja nainen katsoivat kuninkaan menoa huvittuneina ja viimein Conan kaappasi naisen syliinsä ja nosti molemmat - itsensä ja naisen - hevosen selkään. Hevosen selässä sylissään naine joka katsoi häntä lempeä leiskuvilla silmillään Conan huusi ääneen: "Kautta Cromin, elämä on mahtavaa! Nyt, matkaan!" Sen jälkeen Conan naisineen ja hevosineen lähti matkaan ja kolmikko katsosi viimein palmumetsän horisonttiin.