Mainittu perustuu paljolti henkilön viisauteen lapsesta lähtien.
Kun ihminen opettelee lapsena ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä, aivot oppivat tämän pienen, käänteisen ohjausliikkeen liike-energian ja tasapainon hallinnan kautta, vaikkei ajaja osaisikaan selittää asiaa fysiikan lakien avulla.
Seuraavassa hieman jälkeenjääneen tapaus:
Vastaohjauksen osasin viimeistään 13 vuotiaana.
2010
Kun ihminen opettelee lapsena ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä, aivot oppivat tämän pienen, käänteisen ohjausliikkeen liike-energian ja tasapainon hallinnan kautta, vaikkei ajaja osaisikaan selittää asiaa fysiikan lakien avulla.
Seuraavassa hieman jälkeenjääneen tapaus:
Vastaohjauksen osasin viimeistään 13 vuotiaana.
2010
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kympillä oli 13 vuotiaana 350 kuutioinen moottoripyörä, Honda jos en väärin muista. Se on vähän eri asia kuin polkupyörä. Lapsen polkupyörä taittuu niissä nopeuksissa mihin mutkaan tahansa, mutta 13 vuotias on varsin pieni poika vielä ja kolmepuolikas sen aikainen Honda painaa jotakin 180 kiloa. Se on vain vähän vähemmän kuin nykyiset tonniset sporttipyörät ja ajo-ominaisuuksia ei ole nimeksikään, ei voi edes verrata.
Nostan hattua 13 vuotiaalle joka haltsaa maantieajon 70-luvun pärrällä paljon ennen mopoikää. Pasanen ajoi ekan kerran viiskymppisenä Honda Vawella Thaimaassa. Siinä on aika vissi ero ajokokemuksissa.
Kertoo kaiken Posson motoiluista että ensin herjaa ettei tiedä mitä on vastaohjaus ja sitten sanoo että kaikki osaa sen ja lopuksi julistaa että rakas ei osaa ajaa koska ajeli kolmepuolikkaalla vasta 13 vuotiaana.....
Skit so frenia
Jako mieli tauti
Posso on hullu, ei mitään muuta.
Älyvapaa aloitus jälleen kerran. Mutta tykkään jutella muistoista, se on hyvää aivojumppaa hieman kerrata muistoja, varsinkin mukavia sellaisia.
Ne on elämän kohokohtia ne "oivallukset" ja piirtyvät tarkkaan kovalevylle.
Minulla on varhaisin lapsuusmuisto kun olin kolmevuotias. Se oli jännittävä päivä, kun mummolasta kilsan päästä muutettiin uuteen kotiin, joka oli pikkuinen 56- rakennettu rintamamiestalo.
Lämmin kesäpäivä, naapurinpoika tuli leikkimään kanssani pihalle ja ruokittiin yhdessä meidän kilpikonnaa, jonka isän kaveri oli salakuljettanut Mallorcalta. Muuta en siitä päivästä muista.
Muistan senkin kun apupyörät otettiin pois. Minä vaan päätin että en enää tarvi niitä ja sillä selvä. En muista ikää, olisiko kesä kun täytin neljä.
Muistan tarkkaan sen fillarin, sarven tupeissa oli isot pallot päissä ettei sarvi ruhjo kaatuessa kuskia.
Muistan sen ensimmäisen mopedin eturenkaan kuvionkin ja pihalle rakentelin ajoradan jossa oli joskus hätäisesti rakennettu hyppyri laudoista ja laatikoista. Puolet hypyistä päättyi kyyneliin.
Säädin itse vaijerit ja kiristin ketjut, kaasari piti puhdistaa aika ajoin, koska bensat ja 2-tahtiöljyt oli hankittu milloin mistäkin romuautosta imaisten tai vanhoista moottorisahoista.
Peili pöydälle (sen tasaisuuden vuoksi), sen päälle hienoa metallin hiomapaperia kiinnitettynä, ja sitten jynssäämään sylinterin kannesta pari
milliä pois puristussuhteen parantamiseksi.
Pyöröviila porakoneeseen ja imu- ja pakoaukot suuremmiksi. Noilla toimilla sai ehkä yhden hevosen lisää. Välityksiä vaihtamalla se tarkoitti noin 20kmh lisää vauhtia.
Olin oikea onnenpoika kun sain sen Hondan melkein ilmaiseksi kesätyörahoilla, ja se oli aivan helmi. Nykyään hyväkuntoisista sellaisista pyydetään noin 1600-2000 euroa.
Myyjä oli joku maanviljelijä, joka luopui siitä pilkkahintaan kun halusi antaa sen innokkaalle kiltille pikkupojalle. Maksoin ehkä 400 markkaa siitä, ja se oli noin kahdeksan vuotta vanha ja erittäin vähän ajettu, vuosimallia 1972.
Olin nähnyt Jarno Saarisen ajamista ja nähnyt miten hän roikkui polvi maassa mutkissa. Huomasin pian että se Honda ei taitu mutkaan 80kmh vauhdissa pelkästään roikkumalla, vaikka kuinka roikkui.
Pian "hoksasin" että eihän tässä tarvi roikkua välttämättä ollenkaan kun vaan vetää ulkokurvin puoleisesta sarvesta taikka työntää sisäkurvin puoleisesta ja molempia voi tehdä yhtäaikaa.
Siihen kun lisäsi sitten painonsiirron, niin ei enää mutkat pelottaneet.
Termin "vastaohjaus" kuulin tai luin MP-lehdestä vasta parikymppisenä, mutta nimellä ei ollut mitään väliä, kun se oli jo täysin hallussa.
Sporttipyörissä on haettu jo jostakin 1990- luvun alkupuolelta ergonomiaa, että se istuisi kuin ihmisen mittasuhteisiin ja fysiologiaan. Nykyään se on nopeiden ratakierrosten osasalaisuus, että pyörä istuu kuin hanska.
Kurvissa ulkokurvin puolinen jalka on ikäänkuin kotelossa ja voit roikkua vapaasti ilman käsiä. Näin taittuu suht tiukkakin kurvi, kun on vain rohkea ja tuntee rajat.
Pyörän hallinnasta saa samaa alkukantaista fiilistä kuin ratsastuksesta, vaikka ratsastuskokemukseni onkin minimaalista, mutta ymmärrän mikä siinä kiehtoo.
Tonnisilla ärrä-Suzukeilla esim voi helposti vähän huonompikin tai isompi kuski kiihdyttää siten ykkösvaihteella sataanneljäänkymppiin saakka, että keula on puoli metriä irti maasta kolmenkympin nopeudesta saakka.
Se on kuin villiori, jonka voiman tunnet joka solulla ja adrenaliini virtaa.
2010