Viking

Ja varmaan muutkin laivayhtiöt harjoittavat samaa,eli sijoittavat yksin matkustavan buffetissa samaan pöytään tuntemattomien kanssa.Kaikki eivät välttämättä tätä seuraa tarvitse,ja olen huomannut,että esim.joutuminen varsinkin lapsiperheiden sekaan tuntuu molemmista osapuolista epämiellyttävältä.Olen ottanut yhteyttä laivayhtiöön,ja selitykset ovat aina pöytien riittämättömyys,vaikka ympärillä on paljon varaamattomia pöytiä.Aina varauksessakin esitetty pyyntö "omasta"pöydästä ei toteudu,hymyillään vain.Kysymyshän on ilmeisesti vain henkilökunnan työmäärän vähentämisestä,jää enemmän katettuja pöytiä seuraavaan kattaukseen tällä tavoin.Onko muilla laivoilla sama tyyli?
7942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eihän siinä kummankaan osapuolen tarvitse tutustua eikä puhua keskenään yhtään mitään!ei mua ole ainakaan häirinnyt..ellei sitten ole joitan neukkuja tai örveltäjiä.Mutta ainahan voi siinä tapauksessa valittaa jos kokee häriöksi..siis ihan siinä tarjoilijoille yms.eikä vasta kotoa soitella.

Äänestä
  • Satuin itse samaan pöytään kännisen nuorisoporukan kanssa. Heittelivät toisiaan ruualla ja ei oikein olisi niitä höpinöitäkään jaksanut kuunnella.

    Ymmärrän toki ettei kaikille yksin matkustaville löydy omaa pöytää eikä kaikille kahdestaan matkustavillekaan. Siispä ruokailen a la karten puolella.

    Äänestä

miksi olet yksin...ja eikö tuolla touhulla edes ketään löydykkään. JOs kaiki yksinäiset saisivat laivoilla oman pöydän niin eipä sopisi puoletkaan syömään siinä ajassa mitä siihen on varattu. Ja onhan se hullun näköistä että joku istuu yksin 4 h pöydässä vaikka on hirveä ruuhka...jospa pysyt pois koko laivoilta ettet vahingossa satu minun pöytään, minä jopa syön kun puhun, hyi...

Äänestä
  • Kiitos näistä todella asiallisista neuvoista,onneksi olen vielä sentään maksava asiakas ja voin päättää,tahdonko ruokaseuraa vai en.Toteutan mölempien sivistyneen vastaajan toiveen ja lopetan risteilyt.

    Äänestä

  • neuvoista! kirjoitti:

    Kiitos näistä todella asiallisista neuvoista,onneksi olen vielä sentään maksava asiakas ja voin päättää,tahdonko ruokaseuraa vai en.Toteutan mölempien sivistyneen vastaajan toiveen ja lopetan risteilyt.

    asiasta suutu, mutta kyllä varmaan ymmärrät että esim. ruotsin laivoilla ainakaan kesällä tuo ei tule onnistumaan..miten olisi nuo Karibian ja vastaavat, siellä saat vaikka oman tarjoilijan jos niin haluat...

    Äänestä

  • matkamies kirjoitti:

    asiasta suutu, mutta kyllä varmaan ymmärrät että esim. ruotsin laivoilla ainakaan kesällä tuo ei tule onnistumaan..miten olisi nuo Karibian ja vastaavat, siellä saat vaikka oman tarjoilijan jos niin haluat...

    Kysyjä sanoi viestissään, että salissa oli TILAA, mutta miksi pöytävarausta ei voida toteuttaa noin? Senkö takia, että henkilökunnan ei tarvitse siivota niin montaa pöytää...

    Äänestä

  • Oletko koskaan sattunut kuulemma juttua, miksi laivat on olemassa? Ne on sitä varten, että niillä matkustetaan ja kuljetetaan tavaraa. Ei sitä varten, että joku harrasta kaljakelluntaa.

    Ja kun matkustetaan paikasta A paikkaan B, käydään harvoin laivan ravintolassa ja silloinkin kun mennään, halutaan hyvää palvelua. Itse sain sellaista Symphonylla kun sain buffetista aivan oman pöydän ja kyseessä oli loppuun myyty lähtö Helsingistä Maarianhaminan kautta Tukholmaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Line kirjoitti:

Ja varmaan muutkin laivayhtiöt harjoittavat samaa,eli sijoittavat yksin matkustavan buffetissa samaan pöytään tuntemattomien kanssa.Kaikki eivät välttämättä tätä seuraa tarvitse,ja olen huomannut,että esim.joutuminen varsinkin lapsiperheiden sekaan tuntuu molemmista osapuolista epämiellyttävältä.Olen ottanut yhteyttä laivayhtiöön,ja selitykset ovat aina pöytien riittämättömyys,vaikka ympärillä on paljon varaamattomia pöytiä.Aina varauksessakin esitetty pyyntö "omasta"pöydästä ei toteudu,hymyillään vain.Kysymyshän on ilmeisesti vain henkilökunnan työmäärän vähentämisestä,jää enemmän katettuja pöytiä seuraavaan kattaukseen tällä tavoin.Onko muilla laivoilla sama tyyli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu