Kreeta

ihana paikka

Olin ensimmäistä kertaa Kreetalla. Hotelli Jasmine Village oli Plataniaksessa todella hyvällä paikalla pääkadun varrrella lähellä rantaa ja yläkylää, hyvä hotelli, paljon allas alueella rantatuoleja varailevia ruotsalaisia, tosin itse en allasaluetta pahemmin edes käyttänyt muuhun kuin itse uimiseen. Uima-allas todella iso. Hotellihintaan sisältyi myös aamiainen, huoneen astiavarustuksella olisi saanut ruokaa tehtyä mutta mitäs sitä lomalla sellaiseen rupeaisi.
Kreeta oli vain positiivinen kokemus, kaikissa kaupungeissa ja kylissä missä kävin niin todella ystävällisiä ihmisiä. Myös Plataniaksessa asuu Kreetalaisia ja 10 kilometrin säteellä pääsee tutustumaan vaikka kävellen Kreetalaiseen elämänmenoon, pois turisti alueelta. Pelkästään Plataniaksessa kävelin yläkylään ja Kirkon ohi hautausmaan tietä pitkin oliviilehtoon...Ihana kaskaiden "kriikintä" eikä yhtään turistia tullut vastaan.
Kiirettä ei ollut kenelläkään eikä muutenkaan mitään kaameaa hosumista, Iraklionissakin oli mielestäni leppoisa kaupunkimeininki kun vertaa esim helsinkiin jossa on ällöttävä tärkeilyfiilis ja tekokiire koko ajan.
Ruoka kaikkialla hyvää ja söin tomaatteja kilokaupalla...Tosin vegenä menetin tietenkin monet mainiot liharuuat. Rahaa paloi ihan yhtä paljon kuin jos viettäisi viikon hotelliloman suomessa... me, kolme henkinen perhe kun menimme syömään niin ruuat ja pullo limua ja pari bisseä hiin hinnat liukui siinä 25-35 euron välissä koko porukalta, riippuen siitä missä söi, mutta me syötiin lähes aina oikeassa ravintolassa, kerran pikaruokaa. Myllyravintola oli parasta mitä elämääni on ruokarintamalla tullut, olihan se aika arvokas paikka mutta juhlailtaa siellä kannatti viettää ja herkutella, oli nautinto kaikille aisteille, varsinkin silmille. Hopeakorut ihanan upeita ja todella edullisia, en meinannut uskoa kun "Se silmä" maksoi vain 5 euroa.

Meri suolainen ja ihana. Muutamana päivänä niin kovat tuulet että oli punainen lippu ja uimakielto mutta ainahan siellä joku pölvästi ui...oma uimataitoni niin huono etten menisi edes oransilla lipulla pois rantaviivalta.
Snorkalatessa näin merisiileja ja pikkukaloja.
Ei ollut liian kuumaa vaikka mittarissa 35, tuuli viilensä ja kerran satoi ja se vasta oli mukavan tuntuista, lämmin kesäsade!
Kaskaiden möykkään tottui päivässä ja vihreät liskot olivat todella kauniita.
Autoa ei tarvittu, bussit ja kumipyörä junat veivät meidät kaikkialle mihin viikossa ehti ja halusi mennä.
Hanian ns. nahkakujalla sain tingittyä muutaman euron, myyjät todella kivoja, ei mitään ällöä turkkilasimeninkiä, jos sanoin että palaan ehkä asiaan ja mietin niin myyjä vain hymyili ja toivotteli tervetulleeksi takaisin eikä hyökännyt kimppuun niinkuin turkkilaiset kauppiaat tekee...
Plataniaksessa tosin oli kaikki sama krääsä mitä ostin Haniasta, ja ihan samalla hinnalla, joten oli oikeasti turha raahata kainen maailman keramiikat ja oliviiöljyt... Kauppahalli oli melkein kuin taivas tuoksuineen ja yrtteineen ja viinatkin sen seitsemässä erilasiessa pullossa, että se tiety oli syy tehdä ostokset haniassa, sai pontikat kauniissa pullossa...

Monesti olen kuullut kritisoitavan Knossosta, minulle sekin kivikasa oli elämys, mutta ehdottomasti kannattaa käydä myös argeologisessa museossa Iraklionissa jossa on ne alkuperäiset seinämaalaukset yms, knossoksellahan lähes kaikki on kopioitua...Knossos oli pienenmpi kuin mitä kuvittelin, siellä kiertää tunnissa-puolessatoista.

Muuten oli ihanaa ja varmasti menen takaisin kreetalle, ehkä vähän itään päin...ainoa negatiivinen kokemus oli Limnoupolis jossa ei ollut oikeesti mitään, odotin muutakin kuin mäkiä, esim jotain aaltoaltaita tms. siellä oli mäkiä joihin ei heikkohermoisten ole meneminen, pikkulapsille ei mitään...Se virta oli tylsä, lazy sellainen, olis voinnu olla ennemminkin koski...Olen käynyt suomessa niin monissa hyvissä uimahalleissa ja kylpylöissä joissa virtaa ja kohisee niin olin todella pettynyt, vois sanoa että meni 16 euron sisäänpääsy ja matkat päälle ihan hukkaan, Espoon Serenassa paremmat huvittelut. Ruoka oli siellä pahaa ja kallista. Poltin myös itseni vasta vesipuistossa, en tiedä miksi, suojaako meren suola jotenkin ihoa palamiselta tms?? vai onko vesipuiston vedessä klooria joka huuhtoi aurinkovoiteet pois tms?? Paha sanoa mutta Limnoupolikseen en enää mene.
Toinen negatiivinen kokemus oli Platan yläkylässä Astrea ravintolan En edes jäänyt sinne syömään koska ärsyynnyin henkilökunnasta joka puhui suomea ja iski minulle ruokalistan käteen sanoen "meillä on suomalainen lista" Se oli alentavaa, en todellakaan odota edes turistikohteeseen matkustaessani moista "palvelua"

Sydämeni jäi Kreetalle ja unissani vilistää vuoristo vuohineen...Platanias nyt on turistikylä mutta sieltä pääsee ihan tavallisellakin bussilla pois, Paltaniaksessa voi käydä nukkumassa ja uimassa/ottamassa aurinkoa, kulttuurikohteisiin sitten muualle Kreetalla.

3

3656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todellakin ihana paikka! Itse olin Plataniaksessa Anthimos(?)-hotellissa 2002. Vege minäkin, mutta erilaisista paistetuista juustoista ja täytetyistä kasviksista pidin. Paikka on täynnä hyviä ravintoloita ja Kreetalta saa kunnon jääkahvia joka paikasta, sitä olen jäänyt kaipaamaan. Myloksessa haluaisin pitää hääni, niin ihana vanhaan myllyyn tehty ravintola. Hyvä palvelu myös, saimme tilaamatta jälkiruokahedelmälautasen ilmaiseksi. Astraiasta oli kirjoitettu Matkaopas-lehteen ylistävä juttu juuri niihin aikoihin, kun matkustimme. Heti ravintolan sisäänkäynnin edessä oli teline, jossa kyseinen lehti oli, että varmasti suomalaisturistit löytävät perille. Kauniit maisemat oli kyllä, ruuasta en muista.

      Uudestaan lähden Kreetalle vielä joskus, mielellään viikkoa pidemmälle matkalle. *haaveilee*

    • eioomuthaluisin

      meen ensi vuoden toukokuussa Kreetalle juuri tuohon Jasmine Villageen. Kiva kuullu että se on hieno ja hyvä paikka :D en ole käynyt 6 vuoteen kreikassa niin nyt on kiva mennä ku tietää että hotelli on ainakin kiva 8D

    • Kreeta, Platanias

      Kommentoisin parilla sanalla kritisointiasi ravintola Astreaa kohtaan...olet toki ollut matkallasi jo nelisen vuotta sitten, mutta en voi mitenkään päin yhtyä kertomaasi! Ensinnäkin ko. paikassa ei ole suomalaista ruokalistaa, ainakaan minä en sitä ole nähnyt käydessäni kolmena vuotena peräkkäin kahden viikon loman aikana reilusti yli kymmenen kertaa syömässä siellä. Ravintolan sisäänheittäjä on mitä mainioin tyyppi, joten Dimitrille vaan terveiset siihen suuntaan! Hänen lisäkseen muu henkilökunta on aivan mahtavaa, voinkin siis todeta, että Astreassa on ystävällisin ja paras palvelu koko Plataniaksessa. Samaa voin ehdottomasti sanoa ruoasta ja tunnelmasta ravintolassa, myös näköala on huikaiseva! Loistava paikka-suosittelen lämpimästi! www.astrea-restaurant.gr

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      22
      5071
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      2
      3593
    3. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      136
      1300
    4. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      101
      1292
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1210
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1094
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      17
      903
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      168
      855
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      61
      773
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      759
    Aihe