"Siiis edes pattayaa ei nimenä ollut tuolloin olemassakaan, ehkä siinä on peruste miksi pattayalla ei ole mitään aitoa thaimaalaista."
Näin kirjoitti joku tuolla toisaalla osana pidempää kirjoitustaan tarkoittaen vuotta 1922.
En viitsi puuttua tuohon "pattayalla ei ole mitään aitoa thaimaalaista" väitteeseen, mutta minulla on kirjahyllyssäni kirja jonka on kirjoittanut Sunthorn Phu (1786–1855). Hän on Thaimaan tunnetuin ja arvostetuin runoilija, jota kutsutaan usein "Thaimaan Shakespeareksi".
Kyseessä on Sunthorn Phun kuuluisa esikoismatkarunoelma Nirat Mueang Klaeng (Matka Klaengiin), jonka hän kirjoitti noin vuonna 1806. Tämä kirja todistaa kiistattomasti, että Pattaya tunnettiin nimeltä jo yli sata vuotta ennen vuotta 1922.
Runo kuvaa parikymppisen Sunthorn Phun raskasta matkaa Bangkokista kohti Rayongin provinssia (Klaengiin) tapaamaan isäänsä, joka oli ryhtynyt munkiksi. Matkalla hän ikävöi Bangkokiin jäänyttä rakastettuaan Chania (Junia).
Kulkiessaan rannikkoa pitkin etelään Phu saapuu Pattayan lahdelle (Ao Pattaya), joka oli tuohon aikaan syrjäinen ja autio rannikkoseutu.
Nirat-runoudelle tyypilliseen tapaan Phu yhdistää maiseman ja paikannimet omiin tunteisiinsa. Rannalla hän kärsii kovasta janosta, mutta katsoessaan Pattayan suolaista merivettä hän pohtii rakkaudettomuuttaan ja palatsin ulkopuolisen elämän karuutta.
Heti Pattayan ohittamisen jälkeen Phun mukana ollut opas katoaa ja jättää hänet pulaan. Raivostuneena runoilija hakeutuu läheiseen temppeliin ja lausuu runomuodossa ankaran kirouksen petturille, verraten tämän sydäntä nokisen padan mustaan tuhkaan.
Sunthorn Phun pääteos on yli 30 000 säettä pitkä fantasiarunoelma Phra Aphai Mani, joka kertoo huilua soittavan prinssin seikkailuista.
Koh Samet toimii keskeisenä tapahtumapaikkana Sunthorn Phun Phra Aphai Mani -eepoksessa, minkä vuoksi saarella on useita tarinaan liittyviä patsaita, tsekatkaa seuraavalla kerralla kun käytte jos ette ole aiemmin huomanneet.
Rayongin provinssin merkittävimmät patsaat Klaengin alueella sijaitsevassa Sunthorn Phun muistopuistossa (Sunthorn Phu Memorial Park). Kyseessä on Thaimaan ensimmäinen ja suurin runoilijalle omistettu muistomerkki, sillä Rayongin Klaeng on Sunthorn Phun isän kotiseutua.
Näin kirjoitti joku tuolla toisaalla osana pidempää kirjoitustaan tarkoittaen vuotta 1922.
En viitsi puuttua tuohon "pattayalla ei ole mitään aitoa thaimaalaista" väitteeseen, mutta minulla on kirjahyllyssäni kirja jonka on kirjoittanut Sunthorn Phu (1786–1855). Hän on Thaimaan tunnetuin ja arvostetuin runoilija, jota kutsutaan usein "Thaimaan Shakespeareksi".
Kyseessä on Sunthorn Phun kuuluisa esikoismatkarunoelma Nirat Mueang Klaeng (Matka Klaengiin), jonka hän kirjoitti noin vuonna 1806. Tämä kirja todistaa kiistattomasti, että Pattaya tunnettiin nimeltä jo yli sata vuotta ennen vuotta 1922.
Runo kuvaa parikymppisen Sunthorn Phun raskasta matkaa Bangkokista kohti Rayongin provinssia (Klaengiin) tapaamaan isäänsä, joka oli ryhtynyt munkiksi. Matkalla hän ikävöi Bangkokiin jäänyttä rakastettuaan Chania (Junia).
Kulkiessaan rannikkoa pitkin etelään Phu saapuu Pattayan lahdelle (Ao Pattaya), joka oli tuohon aikaan syrjäinen ja autio rannikkoseutu.
Nirat-runoudelle tyypilliseen tapaan Phu yhdistää maiseman ja paikannimet omiin tunteisiinsa. Rannalla hän kärsii kovasta janosta, mutta katsoessaan Pattayan suolaista merivettä hän pohtii rakkaudettomuuttaan ja palatsin ulkopuolisen elämän karuutta.
Heti Pattayan ohittamisen jälkeen Phun mukana ollut opas katoaa ja jättää hänet pulaan. Raivostuneena runoilija hakeutuu läheiseen temppeliin ja lausuu runomuodossa ankaran kirouksen petturille, verraten tämän sydäntä nokisen padan mustaan tuhkaan.
Sunthorn Phun pääteos on yli 30 000 säettä pitkä fantasiarunoelma Phra Aphai Mani, joka kertoo huilua soittavan prinssin seikkailuista.
Koh Samet toimii keskeisenä tapahtumapaikkana Sunthorn Phun Phra Aphai Mani -eepoksessa, minkä vuoksi saarella on useita tarinaan liittyviä patsaita, tsekatkaa seuraavalla kerralla kun käytte jos ette ole aiemmin huomanneet.
Rayongin provinssin merkittävimmät patsaat Klaengin alueella sijaitsevassa Sunthorn Phun muistopuistossa (Sunthorn Phu Memorial Park). Kyseessä on Thaimaan ensimmäinen ja suurin runoilijalle omistettu muistomerkki, sillä Rayongin Klaeng on Sunthorn Phun isän kotiseutua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitoksia hyvästä historiikista!
Paikannimien muuttaminen ei muuta paikan historiaa.
Yhtenäinen thaikansa oli olemassa jo 2000 vuotta sitten ennenkuin he siirtyivät ja pakenivat Kiinasta nykyisen Thaimaan alueelle.
Thaikansalla on laskentatavasta riippuen jopa kymmenen kertaa pidempi ja rikkaampi historia kuin Suomea asuttaneilla sekalaisella seurakunnalla.
Varsinaista Suomen kansaa ei ole vieläkään olemassa, vaan eroavuudet ovat suuria.
Lähi-idästä ja Anatoliasta lähtöisin olevien varhaisten maanviljelijöiden perimää saapui Suomeen noin 3200–2500 eaa. nuorakeraamisen kulttuurin (vasarakirveskulttuurin) mukana.
Tämä muuttoliike kulki Euroopan halki vuosituhansien ajan ja sekoittui matkalla muihin väestöryhmiin ennen saapumistaan Pohjolaan.
Meidän suomalaisten perimästä iso osa on "etelästä", kun sen sijaan idästä paljon vähemmän, vaikka sen luulisi olleen luontevampaa.
Harvaan asuttu Suomi pysyi pitkään erillään toisistaan yksinkertaisina luontaistalouksina, tai pieninä kommuuneina.
Suomea on hallinneet Venäjä ja Ruotsi, Neukut vei osan Suomesta ja olihan meillä sisällissotakin.
Thaimaahan perusteltiin useita kuningaskuntia, kun Khmerien valta alkoi heiketä ja he sulautuivat thaikansaan, joka useista aluehallinnoista huolimatta olivat samaa kansaa.
Thaimaassa viljeltiin riisiä jo 8000 vuotta aiemmin kun Suomessa hölmöläinen pälyili kuvajaistaan lammesta majavahattu päässään
Thaimaalaiset kirjat, Tv-ohjelmat ja laulut on usein hyväntuulista satiiria ja niissä on arkielämän tragikomiikkaa, yllättäviä käänteitä, suuria tunteita, kaipausta ja draamaa.
Osuutta asiaan on varmaankin tuolla Sunthorn Phulla myös
Kielen, kieliopin ja kirjallisuuden esi-isiä on Suomellakin paljon, mutta sanoma perinteisesti ei sisällä happy endejä niin paljon kuin Thaimaassa.
2010
Kiitos kiitoksista Kymppi ja vihtakiitoksia sinulle.
"Thaimaassa viljeltiin riisiä jo 8000 vuotta aiemmin kun Suomessa hölmöläinen pälyili kuvajaistaan lammesta majavahattu päässään."
Heh, heh... tämä kuvauksellinen kuva "hölmöläisistä" sai minut hörähtelemään ääneen, melkein jouduin naputtelemaan sinulle reklamaation siitä, että olit tuhota läppärini irlantilaisella TORC oluella, jota on ikäytetty, jos en väärin muista, viskitynnyreissä.
"Thaimaalaiset kirjat, Tv-ohjelmat ja laulut on usein hyväntuulista satiiria ja niissä on arkielämän tragikomiikkaa, yllättäviä käänteitä, suuria tunteita, kaipausta ja draamaa."
Juurikin näin.
"Osuutta asiaan on varmaankin tuolla Sunthorn Phulla myös
Kielen, kieliopin ja kirjallisuuden esi-isiä on Suomellakin paljon, mutta sanoma perinteisesti ei sisällä happy endejä niin paljon kuin Thaimaassa."
Juurikin näin.
Aamusella jo hieman näitä juttuja tarkastelin.
Tässä olisi sinulle Kymppi katkelma alkuperäisessä thainkielisessä muodossaan teoksesta Phra Aphai Mani (osa 36, พระอภัยมณีทำผูกคอตายได้นางละเวง):
ถึงม้วยดินสิ้นฟ้ามหาสมุทร
ไม่สิ้นสุดความรักสมัครสมาน
แม้เกิดในใต้ฟ้าสุธาธาร
ขอพบพานพิศวาสไม่คลาดคลา
แม้เนื้อเย็นเป็นห้วงมหรรณพ
พี่ขอพบศรีสวัสดิ์เป็นมัจฉา
แม่เป็นบัวตัวพี่เป็นภุมรา
เชยผกาโกสุมปทุมทอง
Tämä nimenomainen runonkohta on vaikuttanut syvästi thaimaalaiseen populaarikulttuuriin, musiikkiin ja kirjallisuuteen. Sitä siteerataan edelleen yleisesti muun muassa häissä, rakkauskirjeissä ja romanttisissa lauluissa.
Osasin aikoinaan lausua tämän kohdan pidemmästä runosta thaiksi.
En ehkä enää. Sinä Kymppi ehkä oppisit helpostikin lausumaan tämän, mutta muista tauotus ja painotus. Vähän niin kuin thainyrkkeilyssäkin
Laitoin tuon pätkän runosta google kääntäjään:
"Vaikka maa, taivas ja valtameret lakkaisivat olemasta,
rakkauteni ja kiintymykseni eivät koskaan lopu.
Vaikka syntyisin saman taivaan alle ja samalle maalle,
kaipaan tavata sinut, rakastettuni, enkä koskaan erotu.
Vaikka ruumiini olisi yhtä kylmä kuin valtava valtameri,
kaipaan tavata sinut, rakastettuni, kuin kala.
Sinä olet lootus, ja minä olen mehiläinen,
joka hyväilee kultaista lootuskukka."
Ei mennyt tuo käännös minun mielestäni sinnepäinkään mitä halusin.
Vaikka maa murenisi, taivas katoaisi ja valtameret kuivuisivat,
ei tämä rakkaus ja yhteisymmärrys koskaan pääty.
Vaikka syntyisimme uudelleen tämän taivaan ja vesien alle,
toivon, että saamme kohdata rakkaudessa toisistamme eroamatta.
Vaikka sinusta, rakkaani, tulisi syvä ja valtava meri,
minä toivon saavani olla kala, joka kohtaa sinut onnessaan.
Jos sinä olet lootuskukka, minä olen mehiläinen,
joka hellästi hyväilee kultaisen kukkasi terälehtiä.