Mulle on tehty seksuaalista väkivaltaa, useitakin eri kertoja. Jostain syystä vedän puoleeni täysiä ääliöitä siis. Ongelma on se, että kun viime vuosina olen yrittänyt lähteä tutustumaan mieheen eri pohjalta kuin ennen ja olen kertonut kahdelle miehelle kokemuksistani, siinä toivossa että he ymmärtäisivät mistä tietyt asiat johtuvat. Toinen miehistä totesi "aijaa" enkä kuullut hänestä enää. Toinen totesi että traumoista voi päästä eroon, ja samalla pääsin hänestäkin eroon kun ei hänkään vastannut enää viesteihini.
Naisilta kysyisin siis että kerrotteko kumppanillenne kokemastanne seksuaalisesta väkivallasta ja missä vaiheessa ja miten miehet ovat sen ottaneet?
Ja miehet, miten olette suhtautuneet kun nainen on teille asiasta kertonut? Kehtaako joku tunnustaa käyttäytyneensä kuten nuo pari miestä kun elämässäni?
Naisilta kysyisin siis että kerrotteko kumppanillenne kokemastanne seksuaalisesta väkivallasta ja missä vaiheessa ja miten miehet ovat sen ottaneet?
Ja miehet, miten olette suhtautuneet kun nainen on teille asiasta kertonut? Kehtaako joku tunnustaa käyttäytyneensä kuten nuo pari miestä kun elämässäni?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei kyllä sen takia karkuun tulis lähdettyä. Kaikki ei vaan osaa/halua käsitellä vaikeita asioita. Ja nämä asiat on sellaisia mitä ei voi jättää käsittelemättä kun kerran on esille otettu. Monella tapaa joutuu huomioimaan, mutta mahdollisuus onneen on...
Näin miehenä oma tuntemus ja uskon monen muunkin miehen ajattelevan, on se että sillä on nainen tehnyt ilmoituksen on erittäin suuri merkitys asiaan.
Uhri joka on taistellut ja tehnyt rikosilmoituksen tapahtuneesta saa asian selvemmin tuntumaan ulkopuolelta tulleelta isolta pahalta asialta, mutta jota/jonka vaikutuksia vastaan yhdessä oman miehen kanssa taistellaan.
Asetelma muuttuu helposti paljonkin mikäli tapaus on paljon epäselvempi, ennenkaikkea jos nainen ei ole tehnyt rikosilmoitusta. Se on kuitenkin se selvin osoitus siitä että tapahtunut oli pahaa, väärin, rikos, eikä sitä voi mitenkään hyväksyä vaan taistella vastaan.
Miehen pahaa oloa ja vihan vaikeuttaa ja suuntaa jopa naiseenkin mikäli ei todella selvästi olla samalla puolella, sillä naiselle menneisyydessä tapahtunut sattuu myös mieheen-kun välitää-ja hänelle on tärkeää konkreettisilla asioilla tietää ja tajuta että nainen on ollut vain ja ainoastaan uhri. Rikosilmoituksen tekemättä jättäminen saattaa tuntua miehestä siltä kuin nainen olisi loukannut häntäkin.
Aika, välittäminen, hellyys,kunnioitus....niillä pääsee pitkälle pahassakin maailmassa.
Minulle on moni nainen kertonut siitä kuinka heidät on raiskattu. Kertominen helpottaa. Mies joka ei halua kuunnella tai jopa tuntee inhoa kertovaa naista kohtaan on kykenemätön tuntemaan myötätuntoa toista ihmistä kohtaan, joten ole onnellinen kun et ole niistä itsekeskeisistä hölmöistä kuullut enää mitään. Naiselle itselle voi olla helpompaa antaa raiskaustapahuman olla ilmoittamatta kuin joutua uudestaan raiskatuksi oikeudessa ja lehdistössä, joten en yhtään ihmettele ettet ole ilmoittanut niistä poliisille. Kuitenkin olisi erinomaisen tärkeää, että saisit puhua niistä ymmärtävän miehen kanssa.
Mistäs sen ennalta tietää miten mies suhtautuu? Asia on erittäin vaikea mulle, johtuen siitä että nuo kaksi miestä ovat ainoat ihmiset joille olen kertonut. Eli mulla ei ole kokemusta "hyvästä" suhtautumisesta. Taidan pitää turpani kiinni kuten tähänkin asti ja ennemmin tuhota suhteen kuin kestää tuota kohtelua uudestaan ja uudestaan.
Kannataako sellaisten miesten kanssa edes olla, jos ne ei ymmärrä? Eikös se ole ihan hyvä, että ne on lähteny lätkimään?
En tarkoittanut kysymykselläni sitä että haluaisin tuollaisten miesten kanssa olla! En heitä todellakaan halua elämääni.
Tarkoitin että kannattaako kertoa lainkaan ja mistä sen tietää miten mies asian ottaa?
Ei todellakaan innosta kertomaan kenellekään koskaan, kertominen on ollut todella kova paikka itselleni ja kun saamani vastaanotto on ollut tuo kuvailemani, epäilen että kannattaako koskaan kertoa kenellekään.
"Tarkoitin että kannattaako kertoa lainkaan ja mistä sen tietää miten mies asian ottaa?"
No jos haluat miehen, joka ymmärtää, saat sen helposti selville kertomalla... Sitten tiedät! Ja jos mies ei ymmärrä, niin eiks oo ihan hyvä, että sait asian selväksi heti? Tosin ihan heti ei kannata tietenkään kertoa...
Eihän koskaan voi tietää toisen reaktiota ellei kokeile...
Ehkä sinun pitäisi avautua asiasta jollekulle joka voisi auttaa sinua pääsemään kunnolla asioista yli.
Seksiväkivalta jättää jälkensä seksuaalisuuteen ja tämä tarkoittaa että ihan kelle vaan et voi avautua. Seksiä sinun kannattaisi harrastaa vasta aviossa ja avioon mennä sellaisen miehen kanssa, josta olet voinut vähintään vuoden-parin seurustelun jälkeen varmistua, että hän on sellainen jonka kanssa sinun on turvallista olla sängyssäkin. Pitkämielisyyttä vaaditaan mieheltä ja sinulta. Tottakai tuo asia pitää kertoa jo jossain päin seurustelun alussa. Ensin kannattaa varmistua että mies todella haluaa pitkää suhdetta eikä vain halua hetken huumaa tai parin vuoden juttua.
Onnea yrityksille.
niin eli avautua pitäisi mieluummin samaa sukupuolta olevalle ihmiselle, ystävälle tai vaikka terapeutille. terapia ei ole mikään häpeän asia vaan valtava lahja jollaista monissa muissa maissa ei ole mahdollista edes käyttää.
olen kertonut, jos suhde näyttää vakiintumes merkkejä..
mut on raiskattu kaksi kertaa, ja olen myös sen kertonut. muutaman kerran on käynyt niinkun sulle, mutta yleensä olen saanut tukea jne. mieheltä
Minua on ahdisteltu lapsena useiden vuosien ajan, ei raiskattu mutta läheinen ihminen lääppi ja hiplasi, kun olin nukahtanut.Kerran kysyi saanko maistaa pilluasi,laittoi pornon pyörimään jos olimme TV:n lähettyvillä,huomautteli ulkomuodoista,jne.Tilanne oli ahdistava koska en ollut moiseen touhuun vielä todellakaan valmis.Vuosia myöhemmin seksi miehen kanssa ei sujunut, koska tuo ahdistelija oli aina mielessä kun mies kosketti. Myöhemmin löysin naisen, tämä on minun juttu ajattelin ja seurustelin hänen kanssaan 2 vuotta.Mutta ei ollut lesbojutut minua varten.Viimein annoin anteeksi ja pääsin lapsuuden kokemusten yli.
Nykyiselle miehelleni kerroin menneisyydestäni vasta muutama viikko sitten, 7 yhteisen vuoden jälkeen.Hän oli todella loukkaantunut, koska olin ollut naisen kanssa sängyssä.Lapsuuden kokemukseni hän sivuutti.Hän ei nähnyt näillä kahdella minkäänlaista yhteyttä.Itseäni ei tuon yhden kokemuksen jälkeen naiset enää kiinnosta, hain luultavsti pakotietä silloin.Eli olisi pitänyt pitää turpa kiinni ja pitää menneisyys menneisyytenä.Olisi kiva tietää miesten mielipide, että miten paljon loukkaisi jos saisittte kuulla että tyttönne on ollut naisen kanssa sängyssä?Loukkaako se miehiä?Ettei ihan eroa asian vuoksi, kun on lapsikin.Pitäisikö inttää siltä vastauksia, kun ei suostu oikein puhumaan vai annetaanko olla rauhas ja lakastaan koko juttu maton alle?Neuvot olis tarpeen...en haluais hyvää suhdettä menettää.
Ehkä miehesi ei kykene käsittelemään kertomiasi lapsuuden asioita ja on tosiasiassa järkyttynyt siitä paljon enemmän kuin lesbovaiheestasi?
Uskoisin miehiä kuitenkin sen enemmän järkyttävän ellei kyse ole jyrkästä homofobiasta. Mahdollisesti hän siis kääntää järkytyksensä toiseen asiaan koska toista ei pysty/halua käsittelemään? Ja hän on luultavasti myös loukkaantunut siitä ettet ole aiemmin kertonut.
Tai sitten hän on vain ääliö. Mene ja tiedä...
Itse olen ainakin kokemuksistani oppinut että tästä eteenpäin pidän turpani visusti kiinni ja ennemmin tuhoan suhteeni kuten tähänkin asti kuin kerron.
Ei tässä ole mistään muusta kuin miesten varovaisuudesta kysymys. Pelästytään, että millainen raunio toinen on. Se on oikeasti nimittäin rankkaa jos sellaisen ottaa. Ja ne "tietyt asiat" voi kaikessa pienuudessaankin ollakin yhtäkkiä isoja asioita kun suhteesta puhutaan.
Kahdesta puolikkaasta ei tule yhtä kokonaista jos se toinen puolikas on vain puolet siitä puolikkaasta. On hyvin tärketää että molemmat osapuolet ovat eheitä. Ei tässä ole erotusta sukupuolten välillä. Naiset voivat tehdä ihan samoin. Yleensä naiset vaan ottavat hoivausvietissään jonkun surkean rentun ja se on nähty mitä siitäkin sitten tulee.
On parempi, että ne miehet jättivät asian silleen kuin että olisitte seurustelleet pitkään ja sen jälkeen sydämiänne repien olisitte eronneet. Sinäkin olisit siinä vaan haavoittunut lisää.
Minä olen raunio. En ole edes puolikkaan puolikas, vaan puolikkaan puolikkaan puolikas.
Parisuhteessa olen nyt lähes kahdeksatta vuotta ja hyvin menee.
Parisuhteen onnistuminen, kun toinen on hyväksikäytetty, on paljolti kiinni kumppanin henkisestä kantista ja siitä, osaako hyväksikäytetty hakea ammattiapua ja olla tukeutumatta täysin kumppaniinsa. Kumppani ei ole terapeutti, vaan apu on tultava muualta.
Rakkautta tarvitaan paljon, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä myös. Molemmilta osapuolilta.
Suhteesta voi muodostua luja ja avoin, kun rakastavaisten on pitänyt yhdessä kohdata kipeitä asioita.
Kissa.
En ole raunio enkä puolikas vaan ihan kokonainen ehyt ihminen. Kokemani väkivalta ei ole vaikuttanut suhteisiini eikä sitä mitenkään minusta huomaa ellen itse kerro.
minut raiskattiin 6v. kerroin 16v. tokalle poikaystävälleni asiasta.. ja tämä alkoi pitää minua saastuneena.. harrastimme seksiä kerran.. ja tämän jälkeen hän jätti.. seuraavalle poikaystävälleni en uskaltanut edes kertoa.. koska sain viimeksi niin kurjaa palautetta.. nyt olen 19.. tiemme edellisen poikaystäväni kanssa on poikki ja nyt minulla on aivan ihana mies.. kerroin hänelle tapauksesta 3kk yhdessä olomme jälkeen ja kohta yhteiselostamme on tullut vuosi täyteen.. hän otti sen ihan hyvin ja on tukenut minua asiassa... seksikin alkaa luonnistua.. kun uskallan olla hänen kanssaan.. aluksi se tuntui vaikealta.... mutta nyt tunnen hänet niin hyvin ja luotan häneen..