Mietin millaista oli kun olin nuori. Mitä eroa on olla nuori nyt tai viis-kuuskytluvulla.
Paljonkin eroa.
Tiedonkulku oli ennen sanomalehtien ja radio uutisten varassa ja tieto ja uutiset tulivat viiveellä.
Nyt nuoret saavat tiedon kännykkään reaaliajassa väliäkö, olipa uutinen hyvä tai huono. Siis karmeaa.
Ennen meillä nuorilla oli harrastuksia joihin kaikilla oli mahdollisuus osallistua. Hiihtää, juosta, piirtää, voimistella, osallistua.
Nyt harrastaminen on merkkituote riippuvaista ja kallista. Pelivälineet, kilpailut, matkat, matriaalit mm. taiteen harrastuksiin.
Varakkaimmilla on viikkorahat lapsille.
Vanhempien tuloerot voivat olla suuria.
Muotiakin ennen seurattiin, uutuuksia ihailtiin ja teetätettiin, joskaan nuorille suunnattuja liikkeitä ei ollut, ompelijoilla oli töitä.
Nyt nuorille suunnattuja muotiliikkeitä on joka kylässä on vaatteita mistä valita ja jos ei ole rahaa joku varastaa toisilta lapsilta.
Kasvuympäristö oli turvallista. Vanhemmista usein äiti oli kotona odottamassa kun päästiin koulusta kotiin. Tai kotiapulainen huolehti.
Nyt nuoret tulevat tyhjään kotiin, jos perheen on pärjättävä täytyy molempien vanhempien olla työelämässä.
Viikkorahoja ei meillä ollut, minäkin aloitin joululahjarahojen keräämisen myymällä vaahtomuovipesusieniä ovelta ovelle noin kaksitoistavuotiaana.
Nykyään lapsi työssä on laitonta, tuomittavaa.
Oma raha on tärkeä.
Jotkut lapsett ovat löytneet bisnesidean. Heitä ei onneksi tuomita, hehän pärjäävät hyvin.
Tällaisia ajatuksia herätti minussa Terveystalon mainos. Terveyspalvelut ovat hinnoiteltu korkeiksi tuskinpa tavoittavat ongelmissa olevia lapsiperheitä.
En tiedä miten pitäisi pelkojen ilmapiirissä eläviä lapsia auttaa. Olisiko sinulla jotain asiallista hihasta vedettävää?
Paljonkin eroa.
Tiedonkulku oli ennen sanomalehtien ja radio uutisten varassa ja tieto ja uutiset tulivat viiveellä.
Nyt nuoret saavat tiedon kännykkään reaaliajassa väliäkö, olipa uutinen hyvä tai huono. Siis karmeaa.
Ennen meillä nuorilla oli harrastuksia joihin kaikilla oli mahdollisuus osallistua. Hiihtää, juosta, piirtää, voimistella, osallistua.
Nyt harrastaminen on merkkituote riippuvaista ja kallista. Pelivälineet, kilpailut, matkat, matriaalit mm. taiteen harrastuksiin.
Varakkaimmilla on viikkorahat lapsille.
Vanhempien tuloerot voivat olla suuria.
Muotiakin ennen seurattiin, uutuuksia ihailtiin ja teetätettiin, joskaan nuorille suunnattuja liikkeitä ei ollut, ompelijoilla oli töitä.
Nyt nuorille suunnattuja muotiliikkeitä on joka kylässä on vaatteita mistä valita ja jos ei ole rahaa joku varastaa toisilta lapsilta.
Kasvuympäristö oli turvallista. Vanhemmista usein äiti oli kotona odottamassa kun päästiin koulusta kotiin. Tai kotiapulainen huolehti.
Nyt nuoret tulevat tyhjään kotiin, jos perheen on pärjättävä täytyy molempien vanhempien olla työelämässä.
Viikkorahoja ei meillä ollut, minäkin aloitin joululahjarahojen keräämisen myymällä vaahtomuovipesusieniä ovelta ovelle noin kaksitoistavuotiaana.
Nykyään lapsi työssä on laitonta, tuomittavaa.
Oma raha on tärkeä.
Jotkut lapsett ovat löytneet bisnesidean. Heitä ei onneksi tuomita, hehän pärjäävät hyvin.
Tällaisia ajatuksia herätti minussa Terveystalon mainos. Terveyspalvelut ovat hinnoiteltu korkeiksi tuskinpa tavoittavat ongelmissa olevia lapsiperheitä.
En tiedä miten pitäisi pelkojen ilmapiirissä eläviä lapsia auttaa. Olisiko sinulla jotain asiallista hihasta vedettävää?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Noh, nyt on perusteilla Tulevaisuus-puolue. Nimien keruu käynnissä.
Tarkoitettu lähinnä nuorten asioita ajamaan.
Muutama päivä sitten pohdittiin mitä elo oli 60-vuotta sitten.
Töitä oli, vaan ei ollut asuntoja. (pk-seutu)
Nyt on asuntoja tyhjinä, vaan ei töitä.
Eroja on se on luonnollista. Työnsaanti oli milteipä helppoa vaikka itse lähdinkin kuuskytluvun puolessa välin Ruotsiin. Seikkailun halua se kai oli.
Ei ole mitään eroa, vaan eletään ajassa. Nuoria oli silloinkin erilaisia, niin kuin on nytkin. Toiset yrittää kovemmin elämässä eteenpäin, toiset tyytyy siihen mitä elämä tuo tullessaan.
Tottakai me elämme ajassa, mutta myönnetään nyt kuitenkin, että eroa on paljon meidän nuoruuteen.
Korvessa on vautunut KYSELYTUNTI !
Kertokaa nyt, pääsette muistelmiin muistelemalla vanhoja.
Keinuniminen ei riitä, siellä ei jutella muuta kuinpäivän tapahtumia.
En Tuu Mukkaan.
Mene takaisin nukkumaan.
Joko se mummon rinsessa on surjäytynyt?
Jo olet ilkeä tyyppi! Ei muuta. Anonyymi00006.
Epävarmuus, pelko, sodan uhat rasittanevat nyky nuorten mieltä. Synnyin vuonna 1947 Pariisin rauhansopimusvuonna. Olemme kaikki nyt 80-lähestyvät saaneet elää sodatonta elämää. Katsoin tv.stä ruotsalaista Suomen ja Ruotsin puolustushistoriaohjelmaa. Yllätyin meidänkin aikana ollut läheltä piti tilanteita Venäjän kanssa siis sodan uhkia. Niistä ei kuitenkaan tuolloin hehkuteltu mediassa.
Kekkosen aikana oltiin hiljaa. Koiviston aikana puhuttiin jo hiukan jne..
Sain myös saman käsityksen, että Kekkosen aikana vaijettiin uhkista. Se oli mielestäni hyvä menettely. Nykyisin annetaan liikaa tietoa esim. keskeneräisistä valtaneuvotteluista. Asetetaan ihmisille mielikuvia, mitä jos...jne. Ei sitä suodata aikuinenkaan saati nuori.
Isommat lapsenlapset ehkä jo osaavat pelätä sotaa, ovat oppineet, että aina ei löydy työtä. Eikä opiskelukaan suju tuosta vaan. Toiseen taisi jäädä korona-ajasta traumoja, jäi täysin yksin vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan. Ei voinut tutustua kavereihin kun ei minnekään yhteisiin tiloihin voinut mennä kokoontumaan. Eli kyllä yhteiskunnassa tapahtuvat ongelmat osuvat.
Nuoremmat elävät täysillä pelotta tätä päivää, urheilevat, tämän tästä kaverin luona kylässä tai joku kotona. Käyvät ostoksilla kavereiden kanssa. Ajan joskus heitä harkkoihin, vähän pääse kurkistamaan mitä touhuavat.
Heillä on järkevät vanhemmat ja turvallinen koti. Lapseni ovat valinneet tasan saman kuin minulla, lasten eteen tehdää kaikki ja ovat löytäneet vielä samanlaisen puolison.
Olen kanssasi samaa mieltä lasten lasten eteen tehty työ kantaa ja antaa uskoa heidän onnistumiseen elämässään.ulevaa Lapset eivät ole samassa perheessäkään samanlaisia. Luonne erot voivat olla isojakin. Minulla ei ole kokemusta lastenlasten teiniajoista, mutta omieni on eikä siitä ole kauaakaan. Kasvatin kaksi toisistaan eriluontoista poikaa. Se olikin tasapainottelua, mutta taisin onnistua.
Kun kirjoitin poikieni lapsuudesta muistelmat, en kirjoittanut huonoista päivistä, kirjoitin kultaisella höyhenellä kivoja muistoja. Uskoisin, ainakin itse tunnen, että huonot muistot on unohdettava ja keskityttävä hyviin.
Olen samoin ajatellut oman nuoruuteni vuosikymmeniä, 70-80-lukuja.
Elämä meni kuten yhteiskunta ja maailma sen sääti. Itse yritin selviytyä sen kaiken keskellä.
Pääsispäs täältä jo pois. Mutta minullakin on aikani, joka on vain elettävä, parhaani mukaan.
Miksi toivot kuolemaasi?
Oho, et ihan taida olla kartalla nykypäivän nuorison elämästä!!