Eräs ystäväni on sijaislapsi. Hän pääsi 2-vuotiaana helluntaiuskovaiseen sijaisperheeseen, jossa asui onnellisena siihen asti kun täytti 13-vee, kun hänen murrosikänsä alkoi.
Tämä tyttö on aina ollut tulinen luonteeltaan, ja pitihän hänenkin kokeilla rajojaan, aivan kuin kaikkien muidenkin. Ensimmäisen alkoholikokeilun jälkeen tyttö laitettiin nuortenpsykiatriselle osastolle "rauhoittumaan", sijaisvanhempiensa tahdosta. Tämän jälkeen sijaisvanhemmat laittoivat tytön vielä 4 kertaa nuorisokotiin "rangaistukseksi" teoistaan. Ihmettelenpä vaan, miksei tyttöä otettu pois jo noilta hirviöiltä. Ei tavallinen perhe saa lapselleen mitään apua vaikka kuinka kovasti tarvitsee, mutta sijaislapsia saa heitellä kuinka sattuu. Ja nämä lapset tarvitsevat kaiken rakkauden ja luottamuksen ettei heitä enää "hylätä".
Kun kaverini täytti 18-vuotta, sijaisvanhemmat heittivät hänet tylysti ulos, eivätkä halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Niin, eihän hänestä enää tule rahaa.
Samoilla sijaisvanhemmilla on muitakin lapsia joita ovat kohdelleet samoin. Ja heille näitä lapsia vieläkin annetaan, vaikka ovat käytöksellään osoittaneet, etteivät pysty heistä emotionaalisesti huolehtia???
Huhhuh!!
Tämä tyttö on aina ollut tulinen luonteeltaan, ja pitihän hänenkin kokeilla rajojaan, aivan kuin kaikkien muidenkin. Ensimmäisen alkoholikokeilun jälkeen tyttö laitettiin nuortenpsykiatriselle osastolle "rauhoittumaan", sijaisvanhempiensa tahdosta. Tämän jälkeen sijaisvanhemmat laittoivat tytön vielä 4 kertaa nuorisokotiin "rangaistukseksi" teoistaan. Ihmettelenpä vaan, miksei tyttöä otettu pois jo noilta hirviöiltä. Ei tavallinen perhe saa lapselleen mitään apua vaikka kuinka kovasti tarvitsee, mutta sijaislapsia saa heitellä kuinka sattuu. Ja nämä lapset tarvitsevat kaiken rakkauden ja luottamuksen ettei heitä enää "hylätä".
Kun kaverini täytti 18-vuotta, sijaisvanhemmat heittivät hänet tylysti ulos, eivätkä halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Niin, eihän hänestä enää tule rahaa.
Samoilla sijaisvanhemmilla on muitakin lapsia joita ovat kohdelleet samoin. Ja heille näitä lapsia vieläkin annetaan, vaikka ovat käytöksellään osoittaneet, etteivät pysty heistä emotionaalisesti huolehtia???
Huhhuh!!
Vastaukset 35
Vanhimmat
Joo, näitä on jotka eivät osaa kohdata lasten murrosikään kuuluvia ongelmia.. Jotkut ovat jyrkkiä ja kovin musta-valkoisia asioiden suhteen ja sitten tulee ylilyöntejä. Ei osata kohdata ihmistä tunteineen ja koko pakettina vaan jotenkin vain asioina. Tällä asialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä helluntailaisuuden kanssa koska se ei ole mikään lahko jossa olis omat säännöt ja lait vaan elämän ohjeet tulee raamatusta ja jos joku tulkitsee Raamatun asiat OMALLA tavallaan irti kontekstista niin voi olla hukassa. Siksi kaikissa ryhmissä on porukkaa jotka jotenkin elävät irti tästä maailmasta vaikka nimenomaan meidät on tarkoitettu elämään täällä ja olemalla lähimmäinen toisillemme! Niin ja voihan sitä kuulua vaikka mihin porukkaan ja olla vaikka mitä sisältä, vaikka ulkoisesti muuta.. Moni kakku päältä kaunis.. Tai vaan hukassa vaikka haluais hyvää..
Harmittaa kun kaveris on kokenut moista hylkäämistä! Semmosta ei sais tapahtua!
Kaikkea hyvää sulle ja kaverilles! Toivon että kaikesta huolimatta hän saisi kokea olla nyt hyväksytty sellaisena kuin on!
Vai että hylkäämistä ja pahaa on vain tyttö rukalle tehty 16-vuotta!! Onkohan ikinä juolahtanut mieleesi että ystävälläsi saattaa olla todellisia ongelmia! Ei psykiatriselle osastolle pääse syyttä, vaikka olisi sijailapsi!! Aika monesti sijaislapset osaavat kertoa mitä kummallisimpia kertomuksia hyväuskoisille ihmisille, he saavat näin huomiota itselleen.. ja sitten ihmetellään heidän kohtaloaan ja kurjuutta laput silmillä...Voi, voi! Sanon minä, paljon kokenut!
helluntalaisilla.
Useinhan sijaislapsen kertomukset leimataan valheeksi,jotta ei totuus paljastuisi.
Luuletko etten ystävääni tunne? Olen sitä mieltä, että jos minun OMAT vanhempani olisivat heitelleet minua noin (minulla oli vielä vaikeampi murrosikä kuin kaverillani) niin en todellakaan kyllä olisi kokenut elämääni niin turvalliseksi kuin se oli ja on.
Ei kenenkään tuollaista pidä kestää, varsinkin sijaislasten tulisi saada aimo annos rakkautta ja huolenpitoa, koska ovat kokeneet elämässään hylkäämistä, turvattomuutta ja rakkaudettomuutta aivan tarpeeksi!
Olet oikeassa!! Todellakin =)
Tytön pitää nyt marssia siihen sossuun, joka hänet sijoitti, kertoa siellä sijaisperheen käytännöt ja vaatia itselleen rahakorvausta kaltoinkohtelustaan. Hän ei ole itse sijoitustaan pyytänyt, joten kärsimyskorvaus on paikallaan.
Ei lasta suljeta psykiatriselle ryyppäämisen takia. Älä ole noi sinisilmäinen.
Mistä sinä tiedät jos on uhkaillut vanhempiaan itsemurhalla jos ei saa mitä haluaa (aika moni kovassa murrosiässä oleva kokeilee tuota keinoa). Eipä siinä ole paljon sijareilla vaihtoehtoa, kuin tunkea laitokseen. Mieluummin tappaa ittensä siellä kuin perheessä.
Voit sitten miettiä itekseksi miksi näin.
Asia voi olla myös toisinpäin. Lapsi yrittänyt itsemurhaa helluntailaisperheessä, mutta lopetti aikeet laitoksessa.
Minullakin on monia lapsuuden kavereita, jotka ovat lapsena/nuoruudessaan ajautuneet ongelmiin. Yksi on vankilassa, yksi on tappanut itsensä, yksi on yrittänyt tappaa itsensä ja on naimisissa tappajan kanssa, kahta on käytetty lapsena hyväksi (omat isät) jne. Todella rankkaa, heillä ei ollut lapsena helppoa ja kaikilla lisäksi vähintään toinen vanhemmista alkoholisti tai huumeiden käyttäjä.
Oliko tämä oikein? Lasten vanhemmat eivät huolehtineet lapsistaan emotionaalisesti, puhumattakaan fyysisestä turvallisuudesta. Ja näillä vaan oli useampiakin lapsia, aina sai tehdä uusia. Kukaan näistä ei koskaan ollut sijaisperheessä. Huhhuh! Mitenkään vähättelemättä kertomustasi, mutta kyllä sitä olisi työsarkaa kaikkialla.
tulee ongelmia.Paljon kiinni myös kavaripiiristä.Siellä jos on viinankäyttöä.tai huumeiden kokeilua,on riski ajautua ainekin kokeiluun.Ympärivuorakauden ketään ei voi valvoa.Ei sijoitus ehkäise ongelmia,kuinka paljon sijoitetuista vaikka vauvana sijoitettu sijaisperheeseen tulee huuneiden käyttäjiä,tai joutuvat vankilaan,ennen oli pikemminkin sääntö,kun poikkeus koska kaikki lämpö puuttu sijaisperheistä,kuin myös laitoksista.Vankilassa voi käydä tutustumassa sijoitettuihin.
jouduttu ottamaan sijaisuus pois kykenemättömyyteen vanhemmuuteen,pedofiilian ja pahoinpitelyjen vuoksi,ja kuinka lapsia siirrellään paikoista toisiin.Kaikki ei kultaa mikä kiiltää.
vaikka yhden tuollaisen tapauksen tiedätkin, et voi väittää täällä, että me kaikki sijaisvanhemmat olemme kykenemättömiä vanhemmuuteen, pedofilian ja pahoinpitelyjen vuoksi. Näinhän sinä väität, sillä tuot tämän esille lähes joka viestissäsi.
Tunnen monia, monia sijaisperheitä, eikä yhdessäkään ole tuollaista tapahtunut, että sijaisvanhempien toimien vuoksi lapsi otetaan pois. Olen ollut kauan sijaisvanhempana.
Tunnen monia, monia bioperheitä, joissa biovanhemmat ovat väkivaltaisia ja muuten kykenemättömiä vanhemmuuteen. Vain yhdestä tällaisesta tuntemastani perheestä on lapsi otettu huostaan.
joista sijaisisä pedofiilian vuoksi joutunut vankilaan,ja nämä tulleet julki.Tuolla aiempana sijaisvanhemmat kertoneet itse,että heiltä sijaisuus otettu pois koska sosku katsonut heidät kykenemättömiksi vanhemmuuteen.Myös kuinka paljon siirretty lapsia muualle sijaisperheistä.Ei tietty kaikki sijaisperheet samanlaisia,ei myöskään bioperheet.
Kerroin esimerkin, ja kaikki takertuivat vain nuorisopsykiatriseen osastoon, mutta entäs ne kerrat jolloin ystäväni laitettiin nuorisokotiin ilman parempaa syytä? Juttelin erään kerran tästä asiasta kaverini sijaisäidin kanssa, ja hän kertoi minulle että ei jaksa katsella tyttöä, joka ei imuroi sovittuina päivinä.
Ja olen kertonut vain yhden tapauksen, en ole todellakaan syyllistänyt kaikkia sijaisvanhempia, tunnen sellaisiakin sijareita joiden lapset ovat saaneet hyvän elämän.
Mutta tällaisten vanhempien toiminta tulisi ESTÄÄ! Ei ole oikein ottaa 5 sijaislasta, ja heitellä kuin vanhaa tiskirättiä.
Onpa tämä sijaisäiti tokaissut minun kuulteni, että hänelle nämä lapset ovat se työ, josta hän saa rahaa.
Niin ja olen kirjoittanut tasan neljä viestiä tähän keskusteluun, aloituksen, tämän ja edllien ja yhden kannustuksen.
että ovat jääneet kiinni ja pistetty vankilaan! Harvemminhan pedofiilit edes vankilatuomioita saa.
Ehdottomasti on toimittu oikein, odotatko että me täällä puolustamme pedofiilejä, jos ovat sijaisvanhempia! Päinvastoin! Ei myöskään ole meidän vikamme, että nuo kaksi kertomaasi tapausta ovat tapahtuneet.
Minäkin tunnen muuten sellaisia sijaisvanhempia, jotka ovat luopuneet lapsesta, kun eivät enää kykene auttamaan. Tällä palstallakin on puhuttu joskus aiheesta. Mielestäni ei ole synti tai häpeä luovuttaa, jos ei voimavarat riitä. Nykyäänhän yhä useampi huostaanotettu lapsi on elänyt pitkään vaikeissa olosuhteissa, ja normaaliin perheeseen sopeutuminen voi olla vaikeaa, ja voi olla lisäksi muita sijoitukseen liittyviä ongelmia.
Ja jos on niin, että sijaisvanhemmat eivät huolehdi lapsista niin kuin pitäisi eivätkä sovellu sijaisvanhemmiksi (ja syyksi ei riitä se, että joku bio niin suutuksissaan väittää), tottakai silloin on hyvä että lapset otetaan pois jos eivät itse osaa luovuttaa. Varmaan kuka tahansa sijaisvanhempikin on samaa mieltä?
Joten mikä tässä oli ongelmana?
Kun lapsi siirretään pois sijaisperheestä, ei suinkaan sanota, että vikaa on sijaisperheessä. Syyt ovat aina lapsessa tai lapsen kodissa. Sossujen mukaan lapsuuden traumat ovat niin syvät, ettei niitä voi sijaisperheessä riittävästi hoitaa. Monet sijaisperheet ovat syrjäisillä seuduilla pienillä paikkakunnilla ja olisi liian suuri uutinen kertoa, että näissä perheissä olisi ongelmia.
meidän tapauksessamme.
Samat näyttävän olevan ongelmat kuin bioperheissäkin. Sijaisperhehän on normaali suomalainen keskivertoperhe, tavallista perhe-elämäähän perhesijoituksessa on tarkoitus elää.
Niin bio- kuin sijaisperheissäkin tapahtuu ylilyöntejä ja on kummallisuuksia. Eihän sijaisperheessä ole tarkoitus elää mitä yli-inhimillistä ja /tai varsinaista hoitoa antavaa elämää, siinä tapauksessa laitos on oikea paikka.
Jotenkin tuntuu siltä, että sijaisvanhempien pitäisi olla hyvin erikoisia ja yliluonnollisia, jotka eivät tee mitään virheitä etteivät kaltoinkohdellut kullannuput saa estoja, ihan kuin omassa kodissaan eivät jo niitä olisi saanut.
Viestissäsi on paljon asioita jotka eivät yksinkertaisesti vain ole mahdollisia. Ensinnäkin vanhemmat eivät noin vain laita lasta väkisin nuorisopsykiatriselle! Vastentahtoiseen hoitoon pitää olla lääkärin lähete ja siihen on oltava painavat perusteet. Eikä nuorisopsykiatriselle vapaaehtoisestikaan noin vain mennä.
Toisekseen sijaisvanhemmilla ei ole valtuuksia siirtää sijaislasta minnekään, päätöksen tekee aina sosiaaliviranomainen, eikä yksikään laitos ota lasta ilman sosiaaliviranomaisen päätöstä.
Ja kolmanneksi, myös 18 vuotta täyttäneestä lapsesta, joka jää asumaan sijaisperheeseen, maksetaan korvausta sijaisperheelle. Usein vain ne 18v täyttävät lähtevät itse ovet paukkuen eivätkä suostu ottamaan mitään vastaan.
lähtevät useimmat ovet paukkuen,eivätkähalua olla missään tekemisissä soskujen,eikä sijaisperheiden kanssa,kun ei ole enään pakko.
kun vain käy vanhemmat puhumassa. nimim. kokemusta on ja löytyy. Ja sossuakat varmaan tekee päätöksiä, tuossa tilanteessa olis voinut omiakin periaatteita hieman katsoa.
Aivan!!! Ihana nähdä jonkun kirjoittavan asia tekstiä! Täysin kummallinen tuo alkuperäinen viesti, noin ei OIKEASTI VAIN tapahdu!
Olen samaa mieltä myös siitä että sijaislapset keräävät huomiota juuri näillä tarinoillaan..eihän se lasten vika ole...sijareilla kun on vaitiolovelvollisuus niin eivät paljoa pysty itseään puolustamaan ja useimmiten lapset tämän tietävät ja heittävät vain lisää löylyä kiukaalle.
Nämä "ystävät" sitten ovat huolissaan ja ihmeissään, puolustavat luonnollisesti sijaislapsen mielipidettä kun eivät ymmärrä olevansa sijaislapsen kohteita. Lapset kun ovat pienestä pitäen oppineet valehtelemaan ja pärjäämään tällätavoin, sen hetkisessä elämäntilansteessaan.
syytät.Törkeätä.Oletko sitä mieltä silloinki kun sijaisperheessä lasta pahoinpidelty,tai käytetty seksuaalisesti hyväksi he valehtelevat,vaikka asia todettu lääkärissä?
edellinen kirjoitti, että kaikki lapset ovat valehtelijoita.
Näet kyllä maailman oudon mustavalkoisesti ja teet erikoisia johtopäätöksiä.
Että sijaisvanhempia suojellaan, vaikka he tekisivät mitä, olen kuullut karmeita tapauksia mitä sijaisperheen luona tapahtuu... Kukaan ei puutu siihen, koska TE ihmiset tuomitsette kaikki sijaislapset valehtelijoiksi, ja käsitys on vallalla myös sossupiireissä. Eli vaikka sijaislapsi puhuisi totta, niin kukaan ei häntä usko.
Ja sijaisvanhemmat myhäilevät tyytyväisenä...
Jos näin on, että erikseen täytyy tarinoilla huomiota hakea, niin eikö silloin hoidossa ole jokin jäänyt toteutumatta ja pahasti?
Toisekseen sossut tekevät päätöksiä mielikuvituksen perusteella, mutu-tuntumalla eivät faktojen perusteella. Sossuilla on muuten mielettömän vilkas mielikuvitus. Siihen toki voi olla syynä se, että kaikenlaista on nähty ja se saa sitten myös epäilemään myös kaikenlaista, tarpeettomastikkin.
Nuorisokotiinhan on helppo laittaa. Täytyyhän sijaisperheen levätä välillä ja silloinhan nuori lähtee sinne nuorisokotiin pois silmistä. Jos tämä edellä mainittu nuori olisi saanut sijoituksessa sen mitä olisi tarvinut, ei hänen enää tarvisi valittaa "kohtalostaan".
kirjoitat. Noinhan se on.
on valehdellut ja kenen mielestä?
esimerkiksi.
Mutta se oli vain Hilun mielipide. Ethän yleistä sitä kaikkiin sijaisvanhempiin.
Totta siinäkin toinen puoli: jos kuulee yhden ihmisen kertomuksen tapahtumien kulusta, pitää ottaa huomioon, ettei kertomus ole välttämättä objektiivinen tai edes totta (asioita voidaan liioitella tai jättää jotakin oleellista kertomatta).
Esimerkiksi meillä nousi kauhea haloo siitä, kun meille sijoitettu lapsi kertoi vanhemmilleen menneensä ekana koulupäivänä yksin kouluun (kouluun on pitkä matka). Kuulostaa kamalalta, ekana päivänä pistetään pikkuinen ihan yksin liikenteen sekaan kävelemään pitkää matkaa. Mutta lapselta jäi vain kertomatta se, että saatoimme lapsen koulun ovelle saakka (kuten muutkin vanhemmat tekivät), josta lapsi sitten yksin käveli koulun ovesta sisään.
Tämä nyt oli kärjistetty esimerkki. Enkä tarkoita sitä että lapsi olisi tahallaan jättänyt kertomatta. Oli vain iloinen siitä että oli rohkeasti mennyt itse kouluun, ja halusi korostaa tätä rohkeutta, ja sitä, että on jo "iso koululainen".
Kuules nyt, mutu-tuntumalla mielikuvitukseen pohjautuvat esitykset ei kyllä mene läpi ylemmissä asteissa! Hyvinkin usein emme ole voineet tehdä mitään kun ei ole faktoja, parin vuoden päästä on todettu että mutu oli oikea ja lapset ovat jo todella pahasti vaurioituneita. Mutta kun mitään EI VOI tehdä ilman todettavia faktoja.
Nuorisokotiin ei todellakaan ole helppo laittaa ketään! Eikä yhtäkään nuorta ainakaan tässä kaupungissa ole laitettu nuorisokotiin sijaisperheen lepäämisen ajaksi, sitä varten on ihan muut sijaissysteemit kehitelty.
Oletko koskaan ajatellut että jos sijoitus perheessä ei onnistu, se vika voisi olla jossain muussa kuin sataprosenttisesti sijaisvanhemmissa?
Kyllä huostaanotetun lapsen heittely paikasta toiseen on huomattavasti helpompi suorittaa kuin ei-huostaanotetun. Faktojahan on helppo vääntää vaikkapa näin:
- Nuori on jäänyt kiinni juopottelusta ja poliisi toimittaa sijaiskotiin lepäämään.--Ongelmakäyttäymistä alkoholin suhteen.
- Nuori kapinoi sijaisvanhempiaan vastaan ja ei noudata kotiintuloaikoja, myöhästyy ihan uhmatakseen. Lähtee kielloista huolimatta --Sijaisvanhemmilla kasvatusongelmia.
- Nuori jää kiinni näpistyksestä, -- Syrjäytymisvaarassa, epäsovinnaista elämän tapaa.
Sitten vain raporttiin kirjoitetaan lastensuojelun asiakkuus alknut xx- vuonna,. jolloin... pla, pla, pla, sijaisperhe raportoinut ettei noudata asetettuja sääntöjä, on ongelmia alkoholin kanssa, näpistelee. Sitten vielä koulussa ongelmia (kuten aika monella sen ikäisellä varmasti jotakin). Suositetaan sijoittamista xx-paikkaan....
Murrosikäisellä, pienenä sijoitelulla, biot ovat jo varmaan aikalailla vieraantuneet lapsestansa, joten sieltä ei juurikaan enää vastaanpanemisia tule.
Jos tuossakin tapauksessa nuori on ollut neljä kertaa nuorisokodissa, niin se ei muuten varmasti ole mitään normaalia toimintaa.
En jaksa uskoa, että ainakaan lapsessa on vika, jos sijoitus ei onnistu. Sen toki uskon, että lapsi voi olla pahasti hajalla ennen sijaisperheeseen tuloa, mutta sekään ei ole lapsen vika. Eikä lapsen vika ole se, että hän hajonnaisuuttansa oireilee.
kaiken kierouden,ja jokainen vastaa ajallaan tekosistaan.