mielenkiinnolla tällä palstalla kirjoituksia, joissa (yleensä) nainen valittaa kun mies ei halua vielä kihloihin/naimisiin. Sitten käytetään miestä kohtaan painostusta ottamalla asia jatkuvasti esille, että eikö nyt jo? Minusta aika hämmentävää. Itse olen jo naimisissa ilman että minun tarvi millään lailla painostaa miestäni vihille, annoin hänelle aikaa ja eräänä päivänä hän kosi. Omasta halustaan. Olen miettinyt, että onko se sitten mukava olla naimisissa ja muistella loppuelämänsä miten tuli painostettua toista osapuolta kihloihin/naimisiin, varsinkin riitatilanteissa asia voi tulla monesti esille. Haluaisin mielipiteitä/kokemuksia sekä naisilta että miehiltä, miksi haluatte "väkisin" kihloihin/naimisiin, miltä se tuntuu kun toinen painostaa ja jos siihen saakka päästään että sormukset on sormessa, tuntuuko se siltä että nyt piti mennä toisen ehdoilla rengastautumaan vai onko kaikki sittenkin loppujen lopuksi sujunut ilman suurempia ongelmia jne. Kaikki kommentit tervetulleita. :))
Olen
seurannut _
131650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ennemin minua säälittää naiset, jotka ovat joutuneet antamaan miehelle aikaa miettiä ja kosia. Jos mies ei ole itse valmis ajoissa kosimaan vaan joutuu tyttöystävänsä toimesta saamaan aikaa ja tilaa miettiä niin liitto ei tule onnistumaan.
"Ennemin minua säälittää naiset, jotka ovat joutuneet antamaan miehelle aikaa miettiä ja kosia"... Siis voi hyvää päivää, eiväthän kaikki ole juuri samalla hetkellä valmiita niin suureen päätöksen, vaikka kuinka toista rakastaa ja hänen kanssaan haluaa elää. Mikä on "ajoissa kosimista"? Ja kuinka niin "mies JOUTUU saamaan aikaa ja tilaa miettiä"! Eikö juuri se ole onnistuneen suhteen edellytys, että molemmat ovat saaneet rauhassa kypsytellä ajatusta avioliitosta, ilman painostusta?! En ymmärrä tuota logiikkaasi alkuunkaan...
Ajattelin ihan samaa, mutta sinä ehditkin jo pukea sanoiksi sen, mitä itsekin ajattelin.
Onneksi itse olen sen verran onnellisessa asemassa, ettei minun tarvinnut laittaa miestäni miettimään, mitä hän elämältään haluaa, vaan hän oli se, joka teki kihla-asiassakin aloitteen. En ollut kertaakaan hänelle puhunut kihloihin menosta, kun hän siitä itse alkoi puhua ja sitten siitä kuukauden päästä kosi. Eipä tarvinnut kummankaan painostaa eikä vuosikausia miettiä, mennäänkö naimisiin vai ei. Olen siitä erittäin onnellinen.
Olen myös itse aloittajan tavoin miettinyt, että onpa ihmisillä suhteet huonoilla kantimilla, kun pitää ympäripuhua toista naimisiin. On se surkeaa, ettei se halu tule molemmilta itseltään ja ihan oma-aloitteisesti, vaan siihen tarvitaan jomman kumman suostuttelua/painostusta. Onneksi meillä ei asia mennyt noin surkeasti. Jos olisin jäänyt vielä 7 vuotta sitten roikkumaan exäni kanssa, olisin tosiaan joutunut odottamaan ainakin 5 vuotta hänen päätöstään. Nykyinen mieheni oli onneksi sen verran jämäkkä mies, että hän tiesi mitä tahtoo. Puolen vuoden yhdessäolon jälkeen hän kosi ilman, että olisin sitä mitenkään erityisemmin hänelle vihjaillut, että kosipas minua. Puolentoista vuoden päästä siitä menimme avioliittoon ja siitä on nyt viisi vuotta. Ei ole tarvinnut katua sitä, että vastasin myöntävästi mieheni aloitteesta tulleeseen kosintaan. :)
Naisella pitää olla sen verran omanarvontuntoa, ettei suostu siihen, että mies roikuttaa häntä vuosikausia ja vitkuttaa vastaustaan naimisiinmenosta. Sitä ei kannata moneksi vuodeksi jäädä odottamaan. Etenkin jos haluaa perustaa perheen.
Meillä kävi hassusti.
Naimisiinmenosta oltiin puolin ja toisin puhuttu iät ja ajat, asiaa siirrettiin aina. Ensin hoidetaan pois autolaina, sitten tehdään sitä ja sitten vielä tätä, sitten voisi jo mennäkin naimisin.
Minä en koskaan halunnut kihloihin. Olin teininä kihloissa parisen vuotta aivan väärän miehen kanssa, ja kihloissa olemisesta tulikin se epäonnistunut elämänvaihe (tosin opettavainen) mieleen.
Sitten tapahtui hassua, mies otti ja kosi aivan yllättäin. Oli miettinyt kaikessa hiljaisuudessa itsekseen, että ei ne asiat lykkäämällä muutu. Nyt sitten ihmetellään kihlaparina maailmaa ja hääpäivä on määrätty, kirkko varattu ja budjettipaniikkia ilmassa :)
Niin, että kihloissa ollaan vaikken oisi ikinä uskonut.
Älkää hyvät naiset niitä miehiänne nurkkaan ahdistako, kyllä se siitä lutviutuu jos niin on tarkoitus. Järkeä ja malttia, ystävät hyvät!
Kaikilla ei käy niin, että molemmat ovat samaan aikaan valmiita! Tai että mies aina ehtii kosia ennen kuin nainen ehtii odottaa sitä. En itsekään olisi ollut esim. puolen vuoden seurustelun jälkeen ja mitä jos mies olisi ollut...
En ymmärrä mitä säälittävää siinä on? Jotkut menee kihloihin 6 kk seurustelun jälkeen, jotkut 3 vuoden. Niin onnekkaita ei aina olla, että ne joille sopii nopea eteneminen tai hitaampi sattuu yhteen. Ei kaikki nekään liitot onnistu missä mies on kosinut alle vuoden yhdessäolon jälkeen... tai niin, että nainen ei ole joutunut odottamaan? Ja hyvähän se on jos edes miettii ja harkitsee naimisiin menemistä. Jos asiaa ei halua edes ajatella niin se vasta olisi säälittävää... Siis riippuen kuinka kauan on oltu yhdessä...
Samahan se on lasten kanssa. Kaikki ei ole samaan aikaan valmiita siihen. Vaikka vielä isompi askelhan se tietysti on.
Niinpä... Mutta jotkut taas ovat sitä mieltä, että on väärin jättää mies siksi, että hän ei kosi. Ja ihmetellään miksi naisen on "pakko päästä naimisiin". Ja hänelle naimisiin meneminen on tärkeämpää kuin se mies jne.
Minusta taas kyse ei ole siitä, että miksi nainen "välttämättä" haluaa naimisiin vaan miksi mies välttämättä haluaa olla menemättä naimisiin?
siinä vittuilet kaikenmaailman p..jauhannannalla!
Meetkö sä oikein naimisiin "ihanan miehen" kanssa? Voi he..ti mikä kusipää. Toivottavasti saat turpiin ja kunnolla, sitähän sä todella miehestä haluat., taitaa jo housut kastua pelkästä ajatuksesta...aaaaaah.
omakin kommenttisi oli paskanjauhantaa alusta loppuun enkä ymmärrä mikä siinä oli pointtina?
Ehkä ei kannattas vaivautua kommentoimaan sulle yhtään mitään kun kuitenkin saa naamalleen lisää sun pahanolon purkautumista..
Paljonko annoit aikaa? Tai siis kuinka monen vuoden yhdessäolon jälkeen mies kosi?
Tiettyyn pisteeseen ymmärrän, että nainen ottaa asian esille. Mutta eihän se mitään auta, että joka ikinen päivä tai viikko asiasta puhutaan ja vielä negatiiviseen sävyyn. Pääasia, että mies tietää naisen haluavan naimisiin (ja syyt siihen) ja hänen tunteensa, mutta en usko, että häntä tarvii siitä niin usein muistuttaa vaikka miehet joskus huonomuistisia ovatkin. Mutta en ymmärrä sitäkään, että nainen ei saisi asiasta ollenkaan puhua (joidenkin mielipide) vaan pitää odottaa, että mies puhuu ensiksi tai kosii. Jossain on kyllä raja mikä on painostusta tai ei ole.
Ymmärrän naisen huolestumisen ja kärsimättömyyden, jos on odottanut kosintaa jo useita vuosia. Esim. 5-10 vuotta tai jopa enemmän... Jos esim. 1-2 vuoden jälkeen painostaa eikä jaksa odottaa niin sitä en ymmärrä ainakaan...
Jotkut miehet kosii jo 6 kk tai vuoden tai kahden päästä. Voiko näin pian kosittu nainen varmaksi tietää, että olisi jaksanut kyllä odotellakkin vaikka 5 vuotta... Eikä olisi yhtään painostanut...?
Ja miksi mies suostuu painostukseen? Meneekö hän vain ja ainoastaan painostuksen vuoksi ja haluttomana kihloihin ja naimisiin...?
Joskus on niinkin päin, että nainen ei halua naimisiin ja mies haluaa. (ja kirjoititkin kyllä, että ”yleensä”) Itse tiedän parin jotka ovat olleet vuosia yhdessä ja nainen ei halua naimisiin. Mies on esim. kosinut monta kertaa. Sitä ei varmaan pidetä painostuksena, kun hän on mies…?
Ja tunnen erään jonka mies kosi häntä muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Avioliitto ei kestänyt kuin 3 vuotta (mies löysi uuden naisen). Aina ei voi päätellä suoraan siitä siis mitään, että koska mies kosii. Ehkä jotkut ei vaan harkitse asiaa tarpeeksi vaikka pitäisi. En tietysti tarkoita, että kaikki miehet jotka kosii pian ei olisi harkinneet tai olisi valmiita tai avioliitto ei kestäisi.
minä haluan kihloihin, koska tahdon saada lapsia. Joskus tulee kyllä painostettua...
Mä haluaisin kanssa naimisiin ennen kuin saamme lapsia (jos saamme). Ja ennen kuin olen raskaana.
Jos mies joskus kuitenkin haluaa naimisiin niin miksi ei ennen sitä? Ikää alkaa olemaan ja kosintaa ei kuulu eikä mies tunnu olevan vielä valmis. Tuntuu, että aika kiitää! Lapselle on kuitenkin jo näyttänyt vihreää valoa. Tuskastun... häitä ei varmaan vietetä ensi kesänäkään. Kun emme ole kihloissa vielä. Vielä tietysti ehtii, mutta...
Avomieheni mielestä kihloihin voi hyvin mennä lähellä häitä. Mutta jos asiasta ei edes puhuta... suunnitella millaiset häät haluamme (vai pidetäänkö juhlia edes) ja mistä rahat jne. Hankalaa se on? Vai säästääkö hän muka salaa ja tekee järjestelyitä? Hän on puhunut joskus siihen malliin, että on ajatellut kutsuvansa vieraita yms. jos menee naimisiin.
Mietin eri ratkaisuja... Esim. unohdanko naimisiin menon ja annan lapsen tulla jos on tullakseen.
Avomieheni on muutoinkin huono suunnittelemaan mitään etukäteen tai ainakaan kovin paljon aikaisemmin (vaikka tuskin tämä vain siitä johtuu). Hän elää päivän kerrallaan. Ja jättää kaiken viime tippaan.