Miten suhtautuisit siihen että saisit tietää poikasi raiskanneen jonkun? Olisiko asia sinulle yksi lysti, vai kokisitko että et voisi ymmärtää sitä millään, saati antaa anteeksi?
Jos poikasi raiskaisi?
Vilosohvi
211803
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
saati anteeksi antamaan. Poikani tukena en enää seisoisi ikinä. Sellaiseksi minä en lastani kasvattanut.
...on siinä äiti! Raiskaripoika hyi en tunne sua. Kasva, kasva mutta älä hanki lasta.
Minulla on jo lapsi. Ja kaiken lisäksi poika. Mutta jos hän ikinä jonkun raiskaisi, minulta ei valitettavasti myötätuntoa tippuisi. Minut on raiskattu vuosia sitten, eikä raiskaaja (oli kenen poika tahansa) ole normaali ihminen.
Eli pitäisi vaan hyväksyä ja päähän taputella kun joku raiskaa, niinkö? Jos oma poika sen ratkaisun tekee, että jonkun raiskaa, niin ei siinä paljon muita ihmisiä ole kunnioitettu, eikä voi enää olettaa että häntäkään kukaan kunnioittaisi. Piste.
eikö lapsia saa hankkia siis jos ei pidä raiskaajista? Sulla on fucked up, toi maailmankuva.
Ottamatta kantaa miten itse asiassa toimisin, väitän että sellaiseksi kuitenkin olisit lapsesi kasvattanut... Vai kukas sen sitten kasvatti? Se että millaiseksi haluat lapsesi kasvattaa ei kait tähän kauheasti kuitenkaan liity... Eri asia jos olet esim. menettänyt lapsesi huoltajuuden ja joku muu on hänet kasvattanut....
tietenkään. Kaikkea ei voi kasvatuksesta huolimatta estää. Ihmisellä on se perusluonne sekä vielä ympäristön paineet päälle. Mutta kuitenkin. Vaikka rakastan lastani yli kaiken, en todellakaan tulisi hyväksymään raiskausta. En missään nimessä. Kenellekään ei saa tehdä pahaa. Ei väkivalloin eikä muutenkaan. Ja jos poikani raiskaisi, hän luultavasti olisi siinä vaiheessa jo aikuinen ihminen, joka vastaa omista teoistaan ilman äitiä.
Olisi se kai ihan yksi lysti. Siitä vaan, kunhan ei mitenkään minua yhdistä juttuun mukaan. Sellainen helvetin koltiainen se on jo nyttenkin, että enpä ihmettele, jos vielä jonkun raiskaisi. Siellä se nytkin varmaan on keikkaamassa autoja, mutta olkoon jumalauta. En minä mikään vitun paimen ole.
en voisi sitä ymmärtää saati hyväksyä, mutta vaikken tekoa ymmärtäisi en silti lakkaisi rakastamasta poikaani. Murhamies tai raiskaaja, tukena seisoisin ja apua yrittäisin etsiä. Silloin kun ihminen tekee moisen teon hän ei tosiaankaan ole normaali vaan tarvitsee ammattiapua. Minut on raiskattu 12 vuotiaana enkä voi missään tilantessa puolustella moisia tekoja tekeviä, mutta siltikin äidin rakkaus voittaisi.
Entä jos joku mies on niin ruma ettei kukaan nainen haluaisi ryhtyä seurustelemaan saati mihinkään seksuaaliseen kanssakäymiseen vapaaehtoisesti, tällöinhän ruma mies ei saisi kuin väkisin ottamalla. Sehän on toki rikos mutta miten rumien miesten pitäisi sitten toimia? Voihan toki yrittää alistua olemaan ikuisesti kokematon mutta voi olla ettei joku kykene hyväksymään sitä.
Itse olen rumilus, mutta mulla ei ole sen vertaa itsetuntoa jäljellä kaiken torjumisen ja halveksunnan jälkeen että uskaltaisin edes yrittää enää mitään seurusteluakaan; olen alistunut olemaan ikuisesti kokematon. Olen toki ajatellut paljon asiaa tältä kantilta ja tullut johtopäätökseen että voi olla joku toinen rumilus joka ei kykene nielemään sitä tosiasiaa että rumilukset ovat tuomitut jäämään paitsi kaikesta seurustelusta ym. nautinnoista vaan ottaa väkisin mitä ei muuten saa.
Rumuushan ei ole kenenkään omaa syytä mutta suhtautuminen rumiin vain särkee itsetuntoa ja aiheuttaa mielenterveydelle vahinkoa joka sitten voi johtaa esim. raiskauksiin.
Toisaalta, ketäänhän ei voi pakottaa pitämään rumasta miehestä ja tähän ajatukseen nojaan kun olen alistunut olemaan ikuisesti kokematon.
No voi voi.
Ehkäpä syynä ei ole rumuutesi, vaan se, ettei sinussa ole sen vertaa miestä, ettet vikisisi kuin piesty rakki.
Kukaan nainen ei halua surkimusta. Rumiluskin, jossa on MIESTÄ, on parempi kuin itseään surkutteleva adonis.
Selkä suoraksi ja lakkaa säälimästä itseäsi, pthyi.
Ja rumuus ei ole mikään syy raiskata ketään. Jos joku minut vielä yrittää raiskata, niin kaikkeni teen, jotta saisin sen saastan TAPETUKSI. Vaikka kyseessä olisi Notre-Damen kellonsoittaja. Tai Mr. Suomi.
Isäni alkoi raiskaamaan minua, kun olin 3. Hänkin oli helvetin ruma.
kissa
Juttuni ei ollut mitään itsesäälissä kieriskelyä vaan analysoin vain miksi ehkä jotkut raiskaavat, itse en ole raiskaaja mutta minä nyt olenkin täysin epäseksuaalinen tyyppi joten en jaksa edes yrittää vaivautua seurustelemaan. Paljon vähemmällä vaivalla pääsee kun vetelee omin käsin nesteet pihalle. Hetken huuman takia ei kannata nähdä niin suurta vaivaa että lähtisi iskemään naisia baarista semminkin kun niiltä ei saa muuta kuin halveksivia kommentteja. Säästyy myös ikäviltä taudeilta mitä koko kaupungin jakorasian kytkennästä voi saada.
On se kumma, jos mies ei puhu ongelmistaan niin se on paha juttu. Jos puhuu niin se on surkuttelua ja halveksittavaa itsesäälissä kieriskelyä. Vain naisillako on oikeus valittaa?
Mutta juttusi perusteella kissa taidat olla terapian tarpeessa.
Valittamisella ja tunteistaan puhumisella on eronsa. Tunteistaan puhuminen on sallittua ja suotavaa molemmille sukupuolille, mutta itsesäälissä kieriskely ja omaan surkeaan asemaan juuttuminen on ällöttävää. On aikoja, jolloin tuollainen "juuttuminen" on tarpeen, esim. elämän kriisitilanteissa, mutta silloinkin tapahtuu edistystä, sellaista, jota ei silmin havaita. Sen sijaan identiteetin rakentaminen jonkun fyysisen vian tai henkisen kivun pohjalle ei tuota mitään hyvää.
Sinulla on kovin stereotyyppinen näkemys naisista. Ne notkuvat baareissa, ovat jakorasioita, tautisia, eivätkä katsahdakaan rumaan mieheen päin. Tottahan toki näitä naisia on, kuten on sellaisia miehiäkin, mutta enemmän on aivan erilaisia naisia.
Miehessä kiehtoo se, miten hän "kantaa" itsensä, miten pitää selkänsä suorassa, miten katsoo silmiin, mitä ajattelee elämästä, miten hymyilee. Rumuus on haitta, olisi epärehellistä väittää toista, mutta vetelä ryhti on vielä suurempi haitta, suorastaan inha vika!
Kokeiles vaikkapa pitää selkäsi suorassa, harjoittele sitä vaikka kävelemällä kotona kirja pääsi päällä. Äläkä mene sinne baareihin.
Olen baarissa töissä. Eräs mies siellä - humalassa kun oli - suri ulkonäköään, sillä joku oli hänelle sanonut, että mene junan alle, kun olet niin inhan näköinen. Tämä mies EI OLLUT ruma, vaikkei ollut mikään adoniskaan, mutta omasi luvattoman huonon itsekuvan.
Ei pahalla,
kissa
ps. Aivan oikein päätelty, olen terapian tarpeessa, käynkin sellaisessa.
Mistäpä ammentaisin voimaa nostaa itsetunnon ylös? Tyhjästä on paha nyhjäistä.
En minä edes käy baareissa, heitin vain esimerkin.
Mutta tämä keskustelu on eksynyt pahasti sivuraiteelle alkuperäisestä aiheesta joten ei kannata jatkaa tämän enempää.
Ei voisi olla vahingollisempaa sanontaa kuin "sääli on sairautta".
Armottomuusko muka on sitten tervettä, häh!!??
Armottomuus se vasta sairasta on.
Sääli on alentuvaa asennoitumista ja siksi inhottavaa. Vaikka ihmisellä olisi minkälainen tausta, mikä vamma, mikä sairaus hyvänsä, tulisi häneen suhtautua niinkuin tasavertaiseen ihmiseen, joka itse valitsee käytöksensä, eikä ole muuttunut joksikin sääliobjektiksi, johon on hyvä suunnata toiveensa olla "hyvä ihminen". Minä tiedän mistä puhun, sillä oma taustani on omiaan herättämään ihmisissä "sääliä". En voi tajuta, minkälaista epäihmisen kohtelua joutuvat kestämään ne, joilla on elämässään ollut rutkasti enemmän vaikeuksia kuin minulla!
Aivan kuin säälijä sanoisi:
"Olen ihmisenä parempi/kauniimpi/terveempi/onnellisempi/rikkaampi kuin sinä. Siksi katselen sinua täältä korkeuksista ja SÄÄLIN, sillä minulla on siihen varaa. En uhraa ajatustakaan sille, että sinussa saattaa olla monia muita ominaisuuksia ja että pohjimmiltasi olet ihminen kuten minäkin. Ei! Sinä olet jotain ihmisen ja esineen välimaastoa, kätevä kohottamaan mielikuvaa itsestäni. Minä olen herkkä ja synnitön - minä SÄÄLIN!"
Olen edelleen sitä mieltä, että sinussa ei ole mitään muuta perustavaa vikaa, kuin että selkäsi voisi olla vähän suoremmassa! Mitä hittoa sinä siitä, onko nenäsi vinossa vai ei - jos joku nainen katsoo vain nenääsi, ei hän ole kovin vakavissaan, eikä halua nähdä sinussa mahdollista kumppania. Mitä sinä sellaisista? Pitemmän päälle tärkeää on se, kuinka pitkälle jaksaa toista, kuinka kykenee toista tukemaan, rakastamaan ja kunnioittamaan silloinkin, kun ollaan vanhoja, sairastetaan syöpää ja roikutaan letkuissa.
Tuskin siinä enää sitä nenää katsotaan.
Katsos tarkemmin. Onko tämä armottomuutta?
kissa
"Aivan kuin säälijä sanoisi:
"Olen ihmisenä parempi/kauniimpi/terveempi/onnellisempi/rikkaampi kuin sinä. Siksi katselen sinua täältä korkeuksista ja SÄÄLIN, sillä minulla on siihen varaa..."
Ei, ei tuo ole säälin kuvaus, tuo on jotain itsensä korottamista, omahyväisyyttä, oman egon pönkittämistä toisen kustannuksella.
Sääli on mielestäni empatiaa, kykyä eläytyä ja ottaa osaa toisen kärsimykseen ja ehkä opastaa/neuvoa toista kohti parempaa.
Huono itsetunto ei ole "valittua" käytöstä, sellaiseksi tulee kun joutuu nielemään pelkkää paskaa eikä kukaan tue tai auta.
On jotenkin epäinhimillistä sanoa että joku on "valinnut" huonon itsetunnon, asia ei todellakaan ole näin!
Tuollaiset kommentit ovat vain kylmien, tunteettomien, ihmisennäköisen ulkokuoren omaavien urbaanien tyhjien robottien sanoja, juuri sellaisten paskiaisten jotka nujertaa toisten itsetuntoa koko ajan saadakseen itselleen aina vain enemmän ja pönkittääkseen omaa sikamaista egoaan!
Päähänpotkittuna on kauhean vaikeaa ymmärtää miksi pitäisi vielä jaksaa kehittää itsetuntoakin, kun sitä on kaikin mahdollisin tavoin runnottu kasaan kenties koko elämän ajan.
Ei välttämättä pysty ajattelemaan niitä joilla on mennyt huonommin, sillä ajattelee että ei kai tässä nyt sentään vahingoniloa halua tuntea: nauttia siitä että itsellä menee sentään paremmin kuin tuolla vesipäällä/huoralla/juopolla yms.
Mutta jos ei kukaan pidä sinusta, pidä edes itse itsestäsi. Miksi sinäkin pettäisit itsesi ja inhoaisit itseäsi? Etkö silloin ole kuten ne kaikki muut joiden tiedät tai uskot sinua inhoavan? Ja kun alat pitää itsestäsi, joku muukin saattaa niin tehdä eli pitää sinusta.
Sitäpaitsi. Esim. Nick Cave on he-le-ve-tin ruma äijä, mutta silti häntä moni varmaan naida napsauttaisi. Tosin jätkä on kyllä saanut yhtä sun toista aikaan. En tiedä, kun en ole mies, että pitääkö miehenä olla nimenomaan kätevä ja pätevä jossakin asiassa että naiset kiinnostuvat - mutta kyllä se varmaan helpottaa.
Jos vaan tumput suorana möllöttää kotonaan inhoamassa koko maailmaa, sitä saa inhota loppuelämänsä.
Ja minä olen kyllä kaikenlaista nähnyt ja kokenut, eli en ole mikään ruusuilla tanssahtelija joka ei mistään mitään tiedä, kunhan päästään keksii...
Käsitteet menevät sekaisin - niin käy keskusteluissa, joissa sivutaan abstrakteja asioita. Kaikilla ei ole samoille sanoille sama merkítys.
Tuota kutsuisin empatiaksi. Mutta empatiakin lähtee tasavertaisuuden kokemisesta. Empatia lienee eläytymistä toisen kokemaan kipuun yhteisen ihmisyyden kautta.
Jokainen nainen etsii vähän erilaista miestä. Kätevyys ja pätevyys ovat joillekin tärkeitä, joillekin se, että ulkokuori on tärkeä, joillekin se, että mies osaa puhua tunteistaan, ts. "valittaa" (käsitteiden sekavuuden tähden) joillekin se, että mies on lukenut paljon mielenkiintoisia kirjoja, joillekin se, että miehestä tulee hyvä ja turvallinen isä! Listaa voisi jatkaa, jatkaa ja jatkaa.
Yhteen ominaisuuteen tai juuri sen ominaisuuden puutteeseen keskittyminen ei ole hyväksi. Voihan tuolla naisellakin olla jokin häpeäkohta, jokin sellainen, jota hän itsessään inhoaa ja vihaa.
Sinä, rumilus, koet itseinhon pistoksia ulkonäkösi tähden. Minä olen kokenut itseinhon pistoksia sen tähden, etten ole koskaan ollut neitsyt niin, että sen muistaisin. Se ei ollut helppoa yläasteella, kun kaikille muille seksuaalisuus oli uutta ja "jännää", minut oli jo "tuhrittu", "pilattu" 3 -vuotiaana. Eristäydyin.
Kokemani ei ole kovin hirveätä, mutta tiedän mistä puhun.
Puhtaus ja kauneus on syvemmällä kuin ihonpinnalla. Kenties joku nainen, jossain, näkee sinussa vastustamatonta miehistä charmia!
Pidä vain selkäsi suorassa ja kunnioita itseäsi!
kissa
Kyllä joidenkin äitien ymmärtämys tuntuu venyvän ihan äärimmäisyyksiin asti. Minut raiskanneen miehen äiti soitti minulle ja puolusteli poikaansa. Selitti, että äidin huoli on niin suuri ja vähätteli poikansa tekoa. "Onko se nyt niin kauheaa, kun sinua ei ole edes hakattu?" Uskomatonta. Yritti saada minut luopumaan syytteestä, kun pojalla oli avovaimot ja kaikki. Sanoin äidille, että häntä kohtaan minulla kyllä riittää ymmärtämystä ja sääliä, mutta hänen pojalleen ei. Minä en ollut edes ainut kenet poika on raiskannut. Kyllä se niin taitaa olla, ettei äidinrakkaudella ole minkäänlaisia rajoja...
mulle perhe on tärkein asia maailmassa mut jos kuulen et oma poika hakkaa\raiskaa jonkun naisen sanompa vaan et mulla ei ole enää poikaa sen jälkeen kaiken muun pystyn anteeks antamaan mut tuota en