Sininen talo Oulussa.

Justifer

Jos kukaan teistä osaisi valottaa Oulun kuuluisimman kummitustalon, Sinisen talon, historiaa tai nykyhetkeä, olisin siitä hyvin kiitollinen.

Talo sijaitsee lähellä rautatieasemaa jonkin vanhan kirjakaupan lähellä, mutta kovin paljon varmempaa tietoa minulla ei siitä ole. Siellä kuulema on jonkinlainen kylttikin, että tästä pääsee Siniseen taloon. Talosta oli jo pidemmän aikaa takaperin juttua Kalevan PETO-liitteessä, mutta en ole saanut kyseistä liitettä mistään käsiini, enkä todennäköisesti tule saamaankaan.

9

7067

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -GZ-

      Sikäli kun itse hahmotan, niin kyseessä on "Sininen talo", joka sijaitsee Oulussa Tuirassa, Valtatien varrella. Talon _on_ ollut jo vuosien ajan divarina, siellä myydään käytettyjä lehtiä ja kirjoja. Kummituksista en ole kuullut, mutta pitänee ottaa selvää asiasta..

      • kukkumaija

        oikein tiesit tuon talon sijainnin, Tuirasta löytyy Valtatietä, käy jututtamassa myyjää, hän osaa kertoa sinulle talon kummituksesta.

        Sininen talo ei suinkaan ole ainoa mystinen paikka Oulussa, monesta muustakin on kirjoitettu mm. kalevassa, tässä muutama:

        Kaarleholvin kummitus, alakerran jumprun portsari (se pitempi niistä kahdesta, jotka on olleet siellä yli 20v töissä) tuntee yläkerran "asukin" senverran hyvin, ettei jää ravintolan sulkeuduttua yksin paikalle, siivoojatkin pelkäävät portaikkoa. Portsari on oikein mukava kaveri ja kertoo varmasti mielellään lisää.

        Kastellista löytyy pihamökki, jossa asustaa vuokralaisen lisäksi erittäin siisti aave, siivoaa mökin säännöllisesti...

        Entä onko levottoman hauta tuttu? Sijaitsee Oulun hautausmaan vanhassa osassa. Haudalla ei ole kiveä tai ristiä ja teksti kyltissä alkaa jotenkin näin: Tässä lepää satulamaakari? se ja se ikuisessa levottomuudessaan.... Sielläkin on muutama "rohkelikko" tullut katumapäälle vuosien varrella.

        Äimäraution siirtolapuutarhaa vastapäätä nelostien toisella puolella on omakotitalo, jonka sisällä ei mitään havaintoja yliluonnollisesta ole tehty, mutta pihalla meteli on toisinaan melkoinen.

        Keskustasta löytyy kerrostalo, joka on rauhallinen lukuunottamatta neljättä kerrosta.

        Franzénin puiston kupeessa touhuaa öisin hyvin perinteinen "valkoinen nainen" , talokin on Oulun vanhimmasta päästä.

        Nuo nyt ainakin tuli äkkipäätä mieleen, muitakin varmaan on, käy kyselemässä rohkeasti tai jos joku erityisesti näistä kiinostaa, voin kertoa lisää.

      • Justifer
        kukkumaija kirjoitti:

        Tuo keskustan kerrostalo esimerkiksi; asuuko siellä kerroksessa ketään ja mikä talo se on, ynnä pääseekö sinne tsekkailemaan.
        Sen lisäksi levottoman haudastakin; kyllä se varmaankin löytyy, jos sitä etsii enemmälti, mutta osaatko sanoa yhtään tarkemmin, että missä.
        Ja Kastellista tuo pihamökki; asuuko siellä siis joku ihminen...?

        Periaatteessa jokaisesta näistä olisi jonkin verran lisää kysyttävää, mutta en tohdi kaikesta kerralla ja se on suhteellisen kettumaista vastailla moiseen ryppääseen, ynnä se saa aikaiseksi kuvan siitä, että en itse viitsi ottaa asioista lainkaan selvää.

        Kuitenkin, jos et mitenkään panisi pahaksi, voisitko luovuttaa sähköpostiosoitteesi, että voisin kysyä jossain vaiheessa tulevaisuutta lisää? Oma osoitteeni näkyy galleriaprofiilista, joten jos sinne viitsit laittaa mailia, se olisi eeppistä.

        Kerosen poika lähtee ghost huntille, kunhan saa jostain kameran käsiinsä.

      • Pökkelö
        Justifer kirjoitti:

        Laittelehan kummitusjahdin tuloksia sitten tännekin meille muille tarkasteltaviksi. Onnea matkaan!

      • jok*
        Justifer kirjoitti:

        Tuo keskustan kerrostalo esimerkiksi; asuuko siellä kerroksessa ketään ja mikä talo se on, ynnä pääseekö sinne tsekkailemaan.
        Sen lisäksi levottoman haudastakin; kyllä se varmaankin löytyy, jos sitä etsii enemmälti, mutta osaatko sanoa yhtään tarkemmin, että missä.
        Ja Kastellista tuo pihamökki; asuuko siellä siis joku ihminen...?

        Periaatteessa jokaisesta näistä olisi jonkin verran lisää kysyttävää, mutta en tohdi kaikesta kerralla ja se on suhteellisen kettumaista vastailla moiseen ryppääseen, ynnä se saa aikaiseksi kuvan siitä, että en itse viitsi ottaa asioista lainkaan selvää.

        Kuitenkin, jos et mitenkään panisi pahaksi, voisitko luovuttaa sähköpostiosoitteesi, että voisin kysyä jossain vaiheessa tulevaisuutta lisää? Oma osoitteeni näkyy galleriaprofiilista, joten jos sinne viitsit laittaa mailia, se olisi eeppistä.

        Kerosen poika lähtee ghost huntille, kunhan saa jostain kameran käsiinsä.

        ota mut mukaan jahtiin. kamerakin järjestyis. 18v neiti Oulunsalosta.

        Levottoman haudalle löydät, kun menet keskustasta tultaessa ensimmäisestä portista sisään. Vanha siunauskappeli (valkoinen talo)on pian edessäsi. Mene pariovien eteen ja katso suoraan ovien suuntaisesti,niin näet kauempana massiivisen monumentin, hautausmaan kenties korkeimman "tornin" joka on aidattu raskailla kettingeillä. Kävele sen luo ja katsele oikealle, näet ristien ja hautakivien joukossa n. puolentoista metrin korkeudessa valkoisen kyltin, siinäpä se levottoman hauta on.

        Mikäli löydät sen näillä ohjeilla, laita palstalaisten iloksi se outo kirjoitus, mikä kyltissä lukee, kerron sinulle sen jälkeen, mitä tiedän levottoman haudan tapahtumista ja mistä voit kysellä lisää.

        Muitakin "kummitustaloja" tuli mieleeni sitten edellisen. Raksilasta löytyy yksi ja Karjasillalta myös. Joku yhdistys on muuten järjestänyt "kummituskävelyitä" Oulussa ihan hyvällä menestyksellä, uskon että niitä tulee jatkossakin silloin tällöin olemaan, niihin kannattaa osallistua.

        Sähköpostia olen laiska lukemaan, paremmin tavoitat minut täältä, kerron tämän levottoman jälkeen noista muista lisää.

        Onnea Kerosen pojalle, syksyhän on jahtiaikaa...

      • Min

        Olen kiinnostuneen ystäväni kanssa lähdössä jo pitempään suunnitellulle reissulle levottoman haudalle. en ole kuullut keneltäkään, mitä haudalla olisi tapahtunut. Voisitko kertoa, jos tiedät siellä jotain tapahtuneen? Varmaankin ensiviikon perjantaina olisimme lähdössä, ja olisi mukavaa saada enemmän taustatietoa.

      • Anonyymi
        kukkumaija kirjoitti:

        Levottoman haudalle löydät, kun menet keskustasta tultaessa ensimmäisestä portista sisään. Vanha siunauskappeli (valkoinen talo)on pian edessäsi. Mene pariovien eteen ja katso suoraan ovien suuntaisesti,niin näet kauempana massiivisen monumentin, hautausmaan kenties korkeimman "tornin" joka on aidattu raskailla kettingeillä. Kävele sen luo ja katsele oikealle, näet ristien ja hautakivien joukossa n. puolentoista metrin korkeudessa valkoisen kyltin, siinäpä se levottoman hauta on.

        Mikäli löydät sen näillä ohjeilla, laita palstalaisten iloksi se outo kirjoitus, mikä kyltissä lukee, kerron sinulle sen jälkeen, mitä tiedän levottoman haudan tapahtumista ja mistä voit kysellä lisää.

        Muitakin "kummitustaloja" tuli mieleeni sitten edellisen. Raksilasta löytyy yksi ja Karjasillalta myös. Joku yhdistys on muuten järjestänyt "kummituskävelyitä" Oulussa ihan hyvällä menestyksellä, uskon että niitä tulee jatkossakin silloin tällöin olemaan, niihin kannattaa osallistua.

        Sähköpostia olen laiska lukemaan, paremmin tavoitat minut täältä, kerron tämän levottoman jälkeen noista muista lisää.

        Onnea Kerosen pojalle, syksyhän on jahtiaikaa...

        Tässä lepää levottomuudestaan satulamaakarin kisälli, jaakoppi lagerkrantsi.
        9pv huhtikuuta vuonna 1859. 35vuoden iässä.
        ”Mun sydämen on suruinen. Ain kuolemaani asti. Helvetin vaiva tulinen. Siis valitan makiasti. Surkiasti suullani ääntelen. Tuskastani rintaani painelen. Käsiäni murhees vääntelen. Ei lohdutust voi kukaan lainata.”

    • Anonyymi

      "Sininen talo" Tuirassa? Se on se sininen omakotitalo kerrostalojen keskellä Tuiran Valtatiellä vähän Tuiran S-Marketista itäänpäin.

      Entinen kirjailija-kansanperinteentutkija Samuli Paulaharjun kotitalo. Vielä 1980-l. talossa oli tanssiravintola, myöhemmin kirja-antikvariaatti.

      Joskus 1990-l. talon pihassa oli mukava terassiravintola puitten varjossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1604
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      307
      856
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      612
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe